12.09.2021

ABC-lataus tulee helpottamaan suomalaisten sähköautoilijoiden arkea

S-ryhmä on jo lähtenyt mukaan sähköautojen lataustoimintaan. Selvittelin ja kirjoitan tähän blogikirjoitukseen ABC-latauksen taustoja ja tilannetta tällä hetkellä.

ABC-lataus tulee olemaan osa suomalaisten sujuvaa arkea

S-ryhmällä on jo pitkää kokemusta sähköautojen latausjärjestelyistä ABC-liikennemyymälöissä sekä monissa muissa kohteissa. Aiemmin toteutukset on tehty pääosin ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Sähköautojen yleistyessä kiihtyvällä tahdilla Suomessakin, on S-ryhmässä päätetty toteuttaa sähköautojen lataamisen mahdollistaminen yrityksen omin voimin. Tavoitteena tuottaa on asiakkaalle helppo latauskokemus sekä bonuksen kertyminen latauksen maksamisesta.

Sähköautojen kanta oli kesäkuun 2021 lopussa Suomessa edelleen alle prosentin suuruinen kaikista tieliikennekäyttöön rekisteröidyistä henkilöautoista, mutta uusien autojen rekisteröintimäärät nousevat nyt nopeasti ja tämä tulee vaikuttamaan latauksen tarvitsijoiden nopeaan kasvuun.

Sujuvan sähköauton käyttämisen lähtökohtana useille käyttäjille on kotilataamisen mahdollisuus. Sähköautoa kuitenkin ladataan vähintään pidemmillä matkoilla myös kodin ulkopuolella. Kodin ulkopuolisen, eli niin sanotun julkisen lataamisen ja latauspaikkojen riittävyyttä tai riittämättömyyttä kaikille tarvitsijoille pohditaan usein. Julkisten latauspaikkojen riittävyyteen tulevaisuudessa vaikuttaa eri suuntiin vetäviä tekijöitä.

Uusien sähköautojen toimintamatkat ovat kasvaneet ja näyttävät kasvavan edelleen myös edullisemmissa hintaluokissa. Tämän seurauksena yhä useampi sähköautoilija ei arjen ajoissa tai edes säännöllisillä mökki- tai mummolamatkoillaan tarvitse koskaan julkisia latauspaikkoja. Esimerkiksi oman ID.4-sähköautoni 77 kWh akku riittää käytännössä aina 295 kilometrin mökkimatkaani ilman yhtään välilatausta. Toimintamatkojen kasvu vähentää merkittävästi julkisen lataamisen ruuhkautumisen riskiä.

Samaan aikaan sähköautojen lukumäärä kasvaa erittäin nopeasti ja niitä ostetaan jatkuvasti myös käyttötarpeisiin, joissa säännölliset mökki- tai mummolamatkat edellyttävät vähintään yhden teho- tai suurteholatauksen onnistuakseen. Yhä useammin sähköautoja ostetaan myös sellaisiin talouksiin, joilla ei ole kotona lainkaan latausmahdollisuutta tai se on erityisen hidas. Näissäkin tilanteissa sähköautoilija turvautuu usein lataamaan esimerkiksi kaupassa asioidessaan.

 

Koska sähköautojen kanta nyt kasvaa nopeasti on tärkeää, että latausjärjestelyiden ratkaisut ovat jo valmiiksi riittävän laajoja ja helposti skaalattavissa vielä suuremmiksi. Yhteistyökumppaniksi on valikoitunut Lahtelainen Kempower, jolla on maailmalla jo varmatoimisiksi todettuja ratkaisuja, joissa lataustehoa ja latauspaikkojen määrää pystytään kasvattamaan tarvittaessa. Lisäplussana toimijalla on kotimaisuus.

 

ABC-lataus tulee olemaan merkittävä latauksien tarjoaja suomalaisille sähköautoilijoille

Vuoden 2021 aikana on tulossa arviolta ainakin 50 latausasemaa ja niitä tullaan sijoittamaan ensivaiheessa enimmäkseen isompiin kohteisiin.

Suurteho- ja teholatausta tulee tarjolle etenkin ABC-liikennemyymälöiden, Prismojen ja isojen S-marketien yhteyteen laajempina latauskenttinä, joissa useampaa autoa voi ladata yhtä aikaa. Lataustehot pyritään toteuttamaan sijaintiin ja käyttöön perustuen harkitusti. Esimerkiksi Prisman yhteydessä olevassa latauskentässä saattaa riittää hieman matalampi latausteho, kuin mitä liikennesijainniltaan olennaisessa ABC-liikennemyymälässä sähköautoilija tarvitsee ja odottaa saavansa.

Peruslatausta on tulossa tarjolle myös esimerkiksi hotellien yhteyteen, mikä on perusteltua, koska suurin osa hotelliin majoittuvista sähköautoilijoista ehtii ladata akkunsa majoittumisen aikana täyteen asti 22 kW:n Type2-latauksessa. Peruslatauksen lisäksi esimerkiksi merkittävien konferenssi-Hotellien yhteyteen saattaa tulla myös teholatausyksiköitä palvelemaan lyhempiä vierailuita tekeviä sähköautoilijoita.

ABC-lataus mukailee latauksesta vuorovaikuttaessaan SESKOn Sähköautojen lataussuositus 2021 -termejä. Avaan ne tähän tiivistetysti. 

Hidaslataus on meille kokeneille sähköautoilijoille sama asia kuin sukolataus, eli ns normaalista ulkopistorasiasta tapahtuvaa latausta. ABC-lataus ei tämän tiedon mukaan ole tarjoamassa hidaslatausta. 

Peruslataus tunnetaan jo nyt yleisesti Type2-latauksena ja se on SESKOnkin mukaan suositeltava lataustapa. ABC-lataukseen tulee myös näitä peruslatauspaikkoja 22 kW:n tehoilla tarjolle.

Teholataus tarkoittaa DC-latausta pikalaturilla ja on yleisimmin 50 kW:n tehoista. Teholataus on meille sähköautoilijoille hyödyllistä esimerkiksi Prismojen ja suurempien S-marketien pihoilla esimerkiksi kaupassa asioinnin aikana peruslatausta nopeamman lisätoimintamatkan saamiseksi. 

Suurteholataus on DC-latausta 150 kW:n tai suuremmalla teholla. Meillä sähköautoilijoilla on tarvetta tehokkaammalle lataukselle useimmiten pidemmillä matkoilla, kun jäljellä oleva toimintamatka on laskenut jo runsaammin ja haluamme päästä nopeammin jatkamaan matkaamme. Esimerkiksi liikennesijainniltaan hyvin saavutettavissa ABC-liikennemyymälöissä tämän käyttötarve korostuu.

Latauspaikat muotoutuvat luonnollisesti kullakin paikalla vallitsevien mahdollisuuksien mukaan. Tavoitteena on kuitenkin tarjota useamman auton yhdenaikaista latausta ja mahdollisuuksien salliessa jopa läpiajettavia latauspaikkoja, joille on arvoa tulevaisuudessa koska nyt sähköautoissa on enenevässä määrin myös vetokoukkuja.

Latausverkoston ylläpito ja käytön tuki

Meille sähköautoilijoille ensisijaisen tärkeää on, että olemassa olevat latauspaikat toimivat, kun niille tarvetta on. Vaikka omakohtainen kokemus on ollut jo useamman sadan tuhannen sähköllä ajetun kilometrin osalta 100% toimintavarmuus, niin koko totuus verkostossa ei nyt ole aivan niin ruusuinen. Osaan nimitäin itse kiertää valmiiksi epävarmat tai toimimattomat latauspaikat ja näin asian laita ei saa olla. Jokainen kerta, kun sähköautoiilja saapuu latauspaikalle, eikä saakaan sähköä odottamallaan tavalla on liikaa.

ABC-latausverkoston ylläpito ja käytön tuki on hyvin organisoitua. Jo nyt ABC:llä on käytössään 24h asiakaspalvelu esimerkiksi ABC-mobiilin, nettisivujen tai puhelimen kautta. Latausverkoston toimintaa voidaan monitoroida ABC-ketjussa ja ylläpitoon on jo olemassa laajaa sopimuskumppaniverkostoa.

Tunnistautuminen ja maksaminen ABC-mobiilin avulla

ABC-mobiili on jo monille autoilijoille tuttu entuudestaan ja ABC-lataamisen tunnistautuminen sekä maksaminen tulevat tapahtumaan samalla sovelluksella, jolla voi entuudestaan vaikka maksaa auton pesuja tai tilata ennakkoon ruokaa liikennemyymälään ja tehdä paljon muutakin autoilijalle olennaista.

Toistaiseksi perustamisvaiheen alkutaipaleella oleva ABC-latausverkosto on ollut lataajille maksutonta ja on käynnistynyt ilman tunnistautumista. Vielä ei annettavaksi tietoa tulevasta lataamisen hinnasta tai milloin kohteet muuttuvat maksullisiksi.

Sähköautoilijana minua miellyttää tietoisuus, että ABC-latauksesta saamani sähkö on sähkösopimuksien kautta 100% uusiutuvaa energiaa.

”Sähköauton lataaminen julkisissa latauspisteissä on usein uusille käyttäjille pelottavaa. Kun kyselee apuja esimerkiksi sähköautoilijoilta sosiaalisessa mediassa, saattaa saada jopa entisestään säikäyttävän vastauksen. Haluamme että ABC-latauksesta tulee meille osa helppoa arkilatausta. Voit käyttää samaa tuttua ABC-mobiilia kaupassa, ABC:lla, hotellissa.” sanoi haastattelussa itsekin latausautolla ajava ABC-ketjun Tiina Viksten.

 

Tämän blogikirjoituksen lopussa tuon myös julki, että kirjoittajana olen ollut minä, eli Sähköautoileva motoristi -blogia kirjoittava Marko Saarenketo ja olen S-ryhmän työntekijä. En kuitenkaan ole työkseni tekemisissä ABC-latauksen kanssa ja haastattelin kirjoitustani varten ABC-ketjun Tiina Viksteniä ja Olli Tervosta.

Keskustelu

Lehtinen
16.09.2021 22.33

ABC-lataus on tervetullut luomaan kilpailua latauspalvelun tarjoajien välille. Itse aikanaan siirsin paljon kauppareissuja K-Citymarketeihin juurikin K-Latauksen lanseerauksen myötä. Nyt olen siirtynyt vallan käyttämään muutamaa lähi-Prismaa. Esim. Helsingin Itäkeskuksessa on alle kilometrin päässä toisistaan Prisma ja K-Citymarket ja molemmissa pikalatauspisteet. Latauspalvelusta tulee vielä oikea sisäänheittotuote :)

Lisäksi tuo 25 kW pikalaturi (Chademo) on todella hyvä idea. Alle tunnin latausaika on vähän liian lyhyt isoon kauppareissuun eli 50 kW laturin kanssa joutuu käydä välillä siirtämässä auton pois laturista. Ja tietenkin hinta tällä hetkellä on lyömätön 0 euroa. Toivottavasti sitten jatkossa kuitenkin kW/h eikä aika -veloitus.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Sähköauton lataaminen

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) ABB FIA Formula E (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) akun koko (13) Ampera-e (2) Audi (4) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) BEV (205) BMW (4) Borgward (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Energiankulutus (23) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (1) EQC400 (1) E-Tense (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) Formula E (4) Groupe PSA (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (13) Hyötysuhde (2) i3 (4) IAA2017 (14) ID.4 (8) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Ioniq Electric (7) I-PACE (3) Jaguar (2) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) Kia (4) koeajoraportti (14) Kona (8) Käytetty sähköauto (8) Lappi (1) Latauslaite (4) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) Lofootit (3) MAN (1) McDonalds (1) Mercedes Benz (2) Mini (3) Model 3 (5) Model S (3) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoriurheilu (4) MP 2017 (1) Navigointi (1) Nissan (41) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (2) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) päivitys (1) range (3) rata-ajo (3) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (68) Renault (6) Roadster (3) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (2) Smart (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (194) Sähköauto talvella (21) sähköautokokemus (21) sähköautomatkailu (43) Sähköauton lataaminen (24) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (2) sähköpyörä (7) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) Tampere (2) Taycan (1) TEM-tuki (1) tesla (1) Tesla (17) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (7) WALLe (3) video (1) Volkswagen (9) Volvo (1) VW (5) Zoe (10)
nwdb