18.10.2009

Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle

Olin aiemmin sitä mieltä, että minähän pesen autoni aina itse, jos vain keli sallii. Turha maksaa pesusta, kun voin tehdä homman helposti itsekin vanhempieni luona. Viime vuoden kesänä pesinkin auton muutamaan kertaan, mutta tänä kesänä pesemiset jäivät tasan yhteen kertaan. Nyt syksyn tullen suunittelin kyllä peseväni ja vahaavani auton talvea varten, mutta homma sitten jotenkin vain jäi.

Polo piti kuitenkin saada vahattua ennen talvea, joten ei auttanut kuin turvautua ulkopuoliseen apuun. Pikaisella googletuksella löysinkin autopesulan nimeltä Autopesula, joka sijaitsi Jyväskylän keskustassa Matkakeskuksen parkkitalossa. Koska sijainti oli täydellinen, hinnat tuntuivat kohtuullisilta ja liike tarjosi myös renkaidenvaihtopalvelua, päätin viedä Polon sinne ja lyödä kaikki syksyn kärpäset yhdellä iskulla. Soitin liikkeeseen keskiviikkona ja sainkin pesun/vahauksen/renkaidenvaihdon heti seuraavalle päivälle.

Vein Polon pesulaan aamulla ja hain pois iltapäivällä töiden jälkeen. Renkaat olivat vaihtuneet ja auto kiilsi. Kromiset pölykapselitkin oli pesty niin, että ne loistivat lähes kuin uutena. Käsin suoritetun vahauksen näytti ainakin minun silmääni ihan hyvältä. Vahaa tosin oli levitetty vähän liiankin innokkaasti, sillä sitä löytyi myös toisen oven sisäpuolelta siitä kohtaa, missä pelti muuttuu jo muoviksi. No, onneksi se jää piiloon kun auton oven sulkee. Vahaus maksoi 80 e, mikä sisälsi luonnollisesti auton pesun mutta kivana lisänä myös mattojen imuroinnin.

Renkaiden vaihdon hintaan kuului myös renkaiden pesu. Olen ennenkin vaihdattanut renkaat paikassa missä ne on "pesty", mutta tällä kertaa ne oli todellakin pesty, sillä kädet eivät likaantuneet juuri lainkaan, kun pyöriteltiin renkaat varastoon. Erittäin miellyttävää! Renkaiden vaihto kustansi 29 e, mikä oli mielestäni melko paljon, sillä olen maksanut vaihdosta aiemmilla kerroilla 20 - 25 e. Hyvä pesutulos sai kuitenkin hinnan tuntumaan kohtuulliselta, sillä inhoan likaisten renkaiden käsittelyä. Autopesulan mies puolusti vaihdon olevan ihan kohtuuhintaista jos vertaa rengasliikkeisiin, mutta en tosiaan ole koskaan vaihdattanutkaan renkaita oikeassa rengasliikkeessä.

Liikkeen palvelu oli mainiota ja jo ajan varauksesta lähtien tunsin itseni erittäin tervetulleeksi asiakkaaksi. Paljastui tosin, että henkilö jonka kanssa asioin, oli liikkeellä vain poikkeuksellisesti eli normaalista asiakaspalvelusta en tiedä mitään. Joka tapauksessa vaihdatan ainakin renkaat hyvin varmasti samassa paikassa myös ensi keväänä, koska liikkeen sijainti on aivan loistava. Vaikka löytäisin jostain syrjemmästä halvemman paikan, olisi sellaisesta kuitenkin päästävä jotenkin työpaikalle eikä se varmasti onnistuisi viidessä minuutissa kuten nyt. Paitsi tietysti jos jää odottelemaan paikan päälle, sillä pelkkä renkaiden vaihtohan ei kovin kauan kestä.

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Polo Senior Puhtaanapito Renkaat

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (39) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (9) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (47) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (46) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (63) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (35) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (43) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb