24.03.2020

Uudet talvirenkaat Leoniin - kokemuksia Continental ContiViking 7 kitkoista

Osoite kopioitu

Leonin kitkarenkaat alkoivat viime talven lopulla tuntua kummallisen liukkailta. Renkailla oli ajettu neljässä talvessa noin 18 tkm ja uraa oli vielä 6 mm eli ei varsinaisesti loppuun ajetut, mutta pito alkoi silti loppua. Olisi siis aika hankkia uudet. Viidettä talvea en halunnut enää liukastella niillä, kun olivat jo keväällä niin liukkaat.

Goodyear, Nokian vai Continental?

Syksyllä arvoin, mitkä kitkarenkaat hankkisin hyvin palvelleiden Goodyear UltraGrip Ice 2 tilalle. 

Goodyearit olivat hyvät ja edelleen menestyivät testeissä ihan hyvin, joten mitä jos hankkisin vaan samanlaiset? Se olisi helppoa, mutta toisaalta vaihtelu voisi virkistää. 

Tekniikan Maailman syksyn 2019 talvirengastestin kitkaosiossa toiseksi sijoittuneiden Nokian Hakkapeliitta R3 kitkarenkaiden Cryo Crystal 3 -pitokiteet kuulostivat vakuuttavilta, ihan kuin olisi nastoja kitkoissa. Nokialaisista TM mainitsi, että ne vaativat uraisella tiellä ohjailua. Vaikka ne tuntuivat hyviltä viime talvena koeajamani Nissan Leafin alla, niin tämä maininta ja kaverien kokemukset edellisen mallin eli Nokian R2 -kitkojen vetelystä huolestuttivat ja päätin hylätä ne. 

Toinen hyvin kiinnostava vaihtoehto oli useamman lehden kitkarengasvertailun voittaja Continental ContiViking 7. Rengas päihitti TM:n talvirengasvertailun pisteissä jopa muutamat nastarenkaat ja sai kiitosta ajettavuudesta lumella ja jäällä. Miinusta rengas sai lähinnä vierinvastuksesta, joka oli jopa muutamaa nastarengasta isompi, vaikka kitkat ovat yleensä hyvin taloudelliset. Outoa! Näillä renkailla ei saisi taloudellisuusajokisoissa etua mutta toisaalta en kisaakaan enää ainakaan omalla autollani.

Hylättyäni Nokianit jäin arpomaan Goodyearin ja Continentalin välillä. Tutut ja koetellut vai uudet testivoittajat?  Hieman kalliimmatkin nuo Contit olisivat, mutta uutuus kiinnosti silti...

Kun en osannut päättää, tuttu rengasmyyjän ehdotti ajamaan syksyn vanhoilla kitkoilla ja vaihtamaan uudet renkaat alle vasta kun tulisi oikea talvi. Tämä kuulosti hyvältä idealta ja poistuin liikkeestä vanhat kitkat alla.

Vanhoilla renkailla liukastelua

Vanhoilla Goodyearin kitkoilla pärjäsi kaupunkioloissa hyvin, kun tiedosti niiden heikentyneen pidon eikä revitellyt turhia. 

Marraskuun lopulla sovin parin päivän varoitusajalla reissun Jyväskylästä Kuopioon, jolloin keli oli kaikkea muuta kuin vanhoille liukkaille kitkoille sopiva: lumisadetta ja maantiet jäässä. Arvelin, että varoitusaika uusien renkaiden hankkimisille olisi vähän liian lyhyt, kun Leonissa käyttämäni rengaskoko 205/50 R17 ei ole ihan yleisimmästä päästä. Mietin, että pitäisikö reissua varten lainata työpaikan auto, jotta uskaltaisi lähteä liikenteeseen. Päädyin lähtemään omalla autolla ja selvisin, mutta kyllä maantien jyrkemmät karteet tuli ajettua vähän tavallista hitaammin.

Reissun jälkeen lunta satoi ja suli ja satoi ja suli uudestaankin, ja minä vain jatkoin vanhoilla kitkoilla, koska koskaan ei näyttänyt siltä että tulisi oikea talvi. Kyllä siitä keskusteltiin miehen kanssa, että onko tässä mitään järkeä, kun satunnaisesti oli liukasta ja aina vain vanhat renkaat alla. Mutta halusin odottaa renkaiden vaihdolle sellaisen kelin, että pääsisin saman tien testaamaan niitä tositoimissa! 

Ehdin ajaa Goodyear UltraGrip Ice 2 kitkoilla tänä talvena 1600 km ja yhteensä n. 19600 km, missä ajassa urasyvyys tipahti 5,5 milliin. (Tämän talven alussa se oli 6 mm.) Talvirenkaiden sakkoraja on 3 mm, joten kaukana vielä oltiin siitä. Rengasliike alkaisi kyllä ehdotella kitkoille vaihtoa jo 5 mm tienoilla, joten viestiä olisi varmaan ensi syksynä tullut jos en olisi nyt vaihtanut.

Rengasliikkeen mukaan rauhallisella ajotyylilläni kitkojen pitäsi kestää 40-50 tkm, joten vähän outoa että urasyvyydestä oli jo kulunut noin paljon. Vaikka sinänsä ei väliä paljon urasta oli kadonnut, koska liukkauden takiahan mä ne vaihdoin ja kitkat liukastuu vanhetessaan vaikka niillä ei edes paljon ajaisi.

Uudet kitkarenkaat alle ja testiin

Uusiksi kitkarenkaiksi valitsin neljän kuukauden harkinnan jälkeen Continental ContiViking 7, koska kiinnosti testata uutta merkkiä. Uskoin saavani varmasti laadukkaat renkaat, koska ne olivat voittaneet niin Tekniikan Maailman kuin Tuulilasinkin vertailuja ja saaneet molemmissa suitsutusta ajettavuudesta jäällä ja lumella.

Continental ContiViking 7 Leonin alla.

Renkaanvaihtopäivän valikoin helmikuun alkuun sääennusteen perusteella niin, että olisi viitisen astetta pakkasta. Silloin olisi rengasliikkeen mukaan todennäköisesti liukkain keli. Oikeassa olivat; oli suorastaan törkeän liukasta. Täydellinen testikeli siis! 

Illan ajelin ympäriinsä etsien liukkaita liikenneympyröitä. Alussa huomasin ajavani vielä vanhojen renkaiden vaatimalla varovaisuudella, mutta pikku hiljaa luotto uusiin renkaisiin kasvoi. Takapuoli muisti vielä, miten tutut liikenneympyrät olisivat menneet vanhoilla renkailla sivuluisussa mutta uusista löytyi pitoa. Toki nopeuksia nostaessa pidon raja tuli vastaan ja sain auton menemään kylki edellä. 

Ihan viimeisestä ympyrästä ennen kotiin menoa meinasin painaa ulos tangentin suuntaan, vaikka en siinä edes revitellyt hirveästi. Vanhoilla renkailla oltaisiin samassa vauhdissa oltu niin penkassa kun nämäkin vähän säikäyttivät. Joku oli siinä kohtaa penkassa käynytkin... Äärimmäisen hyvä muistutus siitä, että mikään rengas ei pidä, jos on liikaa vauhtia!

Seuraavalla viikolla ajoin Jyväskylästä Ylivieskaan. Pihtiputaan ja Haapajärven yhdistävä Elämäjärventie on monesti ollut kohtuu liukas ja ajoitinkin renkaanvaihdon enne reissua, koska en uskaltanut lähteä sinne enää vanhoilla renkailla. Elämäjärventie ei se nytkään ollut ihan elämänsä kunnossa, mutta kyllä siinä ihan rajoitusten mukaan uskalsi ajaa ja ohitin jopa jonkun hitaammin ajavan, kun renkaat tuntui luotettavilta.

Seuraavana päivänä ajoin Kalajoelle vanhaa tietä pitkin, mikä oli paikoitellen polanteinen. Siinäkin renkaat tuntuivat luotettavilta. Joitakin kertoja kokeilin myös ajaa polanteen reunan yli ja meno tuntui ihan vakaalta.

Sunnuntain paluumatkalla Ylivieskasta Jyväskylään talvi oli enää muisto vain. Tällä kertaa Elämäjärventiellä sai pelätä vesiliirtoa! Paikoitellen lätäköt olivat niin leveitä, että jouduin ajamaan keskellä tietä, ettei mennyt ihan uimiseksi. Tätä juttua kirjoittaessa huomasin, että Tuulilasin kitkarengastestissä Continental lähti vesiliirtoon kaikista nopeiten. Tämä oli pienimuotoinen järkytys; onneksi pysyin tiellä!

Reissulla sai taas huomata, miten paljon keli vaikuttaa kyllä auton kulutukseen. Menomatkan kulutus pikkupakkasessa oli 4,5 l/100 km ja paluumatkan kulutus vesisateessa 5,4 l/100 km. Valitettavasti minulla ei ole vertailuarvoja edellisiin kitkoihin. Testien mukaan Contit ovat tosiaan epätaloudellisimmat kuin Goodyearit, mutta minun ajomäärilläni sillä ei ole merkitystä.

Talvikelit menivät ja rengastestailu jäi siihen, kunnes eräänä päivänä lunta tuli oikein kunnolla. Olin löytänyt vastikään läheiseltä asuinalueelta yhden tosi jyrkän ylämäen, ja päätin testata, pääseekö siinä liikkeelle jos mäkeen pysähtyy. 

Ensimmäinen pysähdyksen jälkeen pääsin liikkeelle, mutta toiselle kokeilulla pyörät sutivat vain tyhjää. Mietin, että on tämä nyt noloa, että kaikkeen sitä itsensä laittaakin blogin vuoksi. Kuka muka pysähtyisi tällaiseen paikkaan! Mietin, että joudun peruuttamaan koko mäen alas, mutta kokeilin pienen peruutuksen jälkeen vielä liikkeelle lähtöä ja sehän onnistui! Vähän sutien, mutta pääsin silti mäen päälle. En usko, että mikään olisi pelastanut tilannetta enää vanhoilla kitkoilla.

Tästä pääsin vielä liikkeelle ...

... mutta tästä piti vähän peruuttaa ennen kuin auto suostui kiipeämään mäkeen.

Sekä TM:ssä että Tuulilasissa Contit saivat täydet pisteet melusta tai siis hiljaisuudesta, mutta minusta Continentalit ovaf meluisammat kuin Goodyearit. Jotka nekin olivat saaneet kympin. Tosin ei varmaan saisi valittaa rengasmelusta, koska monet ajavat oikeasti meluisilla nastoilla. Mutta huomasinpa silti eron. Kesärenkaisiin kun vaihtaa niin järkyttyy varmaan taas siitä, miten meluisat ne ovat!

Enimmäkseen näillä Continental ContiViking 7 kitkoilla on tullut ajettua kuivalla asfaltilla. Suoraan kulkevat, eivätkä vetele mihinkään suuntaan. Ainakin nyt ajetun tuhannen kilometrin jälkeen olen tyytyväinen renkaisiin. Talviolosuhteissa olen hyvin luottavainen niihin, mutta isoja lätäköitä kannattanee varoa.  

Osoite kopioitu

Keskustelu

Juho
02.04.2020 13.04

Moikka,
Mukava aina lukea näitä sinun rengaskokemuksiasi. Tämä pohdinta oli vielä erityisen lähellä sydäntä, koska itsekin valitsin juuri helmikuussa uudet talvirenkaat.
Oma valintani oli kokosyistä R3:n ja ContiViking7:n välillä. Myös minä päädyin Continentaliin, pääasiallisena syynä hyvät kokemukset niiden edeltäjästä ContiViking 6:sta,
sekä erittäin houkutteleva poistohinta.
Olen ollut ihan tyytyväinen ContiViking7:hin. Renkaat ovat paljon hiljaisemmat verrattuna todella kuluneisiin kiinankitkoihin. Myös pito on oikein hyvä. Varsinkin lumella
ja kunnon talvikelissä toimivat loistavasti. Asfaltilla ovat myös ihan passelit. Märässä ja sohjossakin on pärjätty. En voi oikein vertailla näitä seiskoja
edelliseen malliin, koska auto on vaihtunut tässä välissä nelivetoisesta vajaavetoiseen. Sen on ainakin huomannut, että edes testivoittaja renkaat eivät korvaa puuttuvia
vetoakseleita :) ContiViking6:set kestivät kilometrejä ihan hyvin, en huomannut suurta eroa pidossa 2.5 vuoden ja ~40tkm aikana.

Viimeisessä kappaleessa puhut Contin ja vanhojen Goodyearien hiljaisuudestas ja niiden eroista. Minulle jää vähän epäselväksi, että kummin päin ero on ja onko se merkittävä.
Rivien välistä tulkitsen, että uudet Contit ovat äänekkäämmät kuin kuluneemmat Goodyearit.

Jenni
11.04.2020 17.18

Kiitos Juho kommentista, kiva myös aina saada niitä! :)

Mukava kuulla että sullakin osui kitkarengasvalinta nappiin. Contit tuntuivat tosiaan olevan kunnon talvikelissä omiaan. Tällä viikolla ajoin maantiellä +7 kelissä noilla kitkoilla ja tuntui että niitä joutui hieman paimentamaan. Mutta varmaksi en osaa sanoa, kun ei ole muistikuvaa miten Goodyearit pärjäsi näin lämpimässä. En kiirehdi kesärenkaisiin, koska yksikin kerta loskakelissä kesärenkailla oli liikaa: https://www.autotie.fi/tien-sivusta/poloinen/takatalvi-yllatti---270-km-kesarenkailla-loskakelissa

Eteenpäin mennessä nelikko varmasti voittaa etuvedon, mutta jarrutuksissa taitaa kuitenkin olla enemmän merkistystä renkailla kuin vetotavalla. :)

Vimeinen kappale oli tosiaan vähän epäselvästi kirjoitettu. Hyvin luit rivien välistä että Contit olivat mielestäni hieman meluisammat. Muokkasin tekstiä paremmaksi siltä osin.

Juho
22.05.2020 13.23

Talvella on toistaiseksi ollut aina tilannenopeus kohdillaan, niin ei ole tarvinnut huomata kuinka renkaasta loppuisi jarrutus- tai sivuttaispito. Liikkeelle lähtiessä on hyvä testata kelin liukkautta, ja siinä neliveto antaa aika suuren edun :)

Nyt kun talvi on ohitse niin täytyy kehua noita kitkoja. Olivat oikein mukavat, suht hiljaiset ja oikein suuntavakaat. Auton alusta ei ollut ihan optimisäädöissä, mutta kitkojen kanssa toimi oikein hyvin. Kesärenkaat jäykemmällä rungolla ja matalammalla kun vaihtoi alle niin tulikin tarve suunata kulmien säätöön :)

Jenni
22.05.2020 19.31

Kiva kuulla kokemuksia! Mullakaan ei ole valittamista renkaista. Ovat muuten vielä alla kun en ole muistanut varata vaihtoa... Täytyypä vaihtaa ensi viikolla!

Pena
14.06.2020 04.49

Älkää ainakaan kesärenkaita kyseistä merkkiä ostako. Ostin viime kesänä , kolmesta meni soratiellä pieni sepeli läpi ja en ole ainoa . Kumikorjaamolla oli toinenkin korjauttamassa ja eräs taksimies kertoi että sama taksissa. Kumikorjaamot pärjää paikatessa näitä. Nyt rupes jumputtamaan takarengas,käytin korjaamolla runko halki uran pohjasta n yli sentin matkalta ei pysty korjaamaan. Maahantuojalla ei takuuta , ohje ei saa ajaa soratiellä. Viimeiset testivoittaja kontsut mulla ja varokaa muutkin.

Autoilija
12.04.2021 10.42

Alla oli kolme talvea Continentalin IceContact 2 renkaat, ajettu 30000km. Renkaista kaikista lähtenyt nastat liki kaikki ja rengas lohkeilee sivuilta. ylivomaisesti surkeimmat nastarenkaat jotka on minulla koskaan olleet. Meni luotto tuohon merkkiin.

Jenni
27.04.2021 20.41

Ohhoh! Kuulostaa kyllä uskomattomalta? Oletko selvittänyt, onko muilla ollut samaa vikaa samalla rengaskoolla (jokainen leveys/profiili/tuumakokoyhdistelmä on oma tuotteensa) tai voisiko tuosta kysyä valmistajalta?

Vm
05.11.2021 17.46

Varmaan tarkoitat ecocontact Continental ,jotka on tehty kaupunki ajoon ei sorateill.sorateille on Continental premium contact,joka ei ole pistoherkkä!!

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Leonidas Renkaat Seat Leon Talvi

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb