05.10.2015

Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!

Meidän Seat Leon 1.4 TSI DSG ACT FR:n kulutus on todistetusti todella pieni: sain ajettua sillä yhdellä tankillisella peräti 1012 kilometriä! Olen tästä todella innoissani! Olen pitänyt tonnin ylittämistä bensakäyttöisellä autolla melko mahdottomana tehtävänä, mutta niin se vain tuli täyteen!

Olen ajanut Leonilla pari taloudellisen ajon kilpailua ja todennut sen jo niissä melko vähäruokaiseksi, mutta kilpailutilanteet ovat äärimmilleen vietyä pihistelyä. Nämä nyt ajetut tuhat kilometriä ovat kuitenkin olleet ihan normaalia ajamistani sisältäen sekä kaupunkia että maantietä. Toden teolla aloin pihistellä noin 900 km kohdalla, kun huomasin ajotietokoneen näyttävän kantamaksi edelleen yli 150 km. Tajusin, että siitähän voisi saada tonnin rikki ja päätin ottaa haasteen vastaan!

Onneksi viimeisten päivien ajot olivat hyvin maantiepainotteisia, sillä kaupungissa ajamalla tuo 150 km kantama olisi huvennut huomattavasti nopeammin, mitä Leonidas olisi ehtinyt niellä kilometrejä. Sen huomasi hyvin viimeisenä päivänä, kun ajoin kaupungissa ja jouduin pysähtymään ihan hirveän moniin liikennevaloihin. Aamulla kotoa lähtiessä ajotietokone näytti kantamaksi 55 km, mutta lopulta tankille päästessäni enää 10 km, vaikka matkaa oli kertynyt todellisuudessa vain 32 km. Tuntui, että jokainen käynnistys lyhensi kantamaan viidellä kilometrillä ja viimeiset kilsat ennen bensa-asemaa alkoivat olla hieman kuumottavia, vaikka järki sanoikin, että ihan hyvin se riittää.

Oho, istuin kuukauden aikana auton ratissa yli vuorokauden! Kokonaismatkasta puuttuu pari kilsaa, sillä en muistanut nollata pitkän matkan näyttöä tankatessa ja tankkausvälinäyttö ei nollautunut Ecorunin jälkeen. 

Käväisin matkan varrella (muissa merkeissä) automyyjän juttusilla ja hän sanoi, että nollakantaman jälkeenkin autolla pitäisi päästä vielä 20-30 km. Ei kuitenkaan suositellut kokeilemaan... :D Vaikka Autoliiton Plus-jäsenyys takaa ilmaisen tiepalvelun silloinkin, kun autosta loppuu polttoaine, niin olisi se nyt "hieman" noloa jäädä tien varteen vain siksi, että testaa, miten pitkälle autolla pääsee.

Bensa-asemalla Leonidas hörppäsi kitusiinsa 52,91 l menovettä, vaikka tankin tilavuus on vain 50 litraa. Se oli selkeästi todella janoinen! Lirutinkin tankin niin täyteen, että nesteen pinta jäi polttoaineen syöttöaukon reunalle. Tankkauksesta laskettu kulutus oli 5,2 l/100 km ja ajotietokoneen näyttämä 5,3 l/100 km. Ajotietokone lienee oikeassa, sillä Ecoruneissa se on pitänyt desilleen paikkansa. Leonin edellinen tankkaus oli piripintaan Ecorunissa, joten jos olisin ajanut hötkytyslenkin ja tankannut vielä toistamiseen, olisi kulutus varmaan ollut sama kuin ajotietokoneen näyttämä.

Ihan lähiaikoina tuskin tulee ajettua uudestaan tuhatta kilsaa yhdellä tankilla. Nyt bensan riittämistä edesauttoivat kisoista jääneet 2,8 bar rengaspaineet ja ehkä myös 98-oktaaninen bensa, jota en arkiajossa käytä. Bensa olisi myös loppunut ennen tonnia, ellei auto olisi ollut ihan piripintaan tankattu.

Arkiajossa 5,3 l/100 km kulutus 150-heppaisella bensakoneella on mielestäni erinomainen tulos, vaikka Leonin yhdistettyyn kulutukseen 4,6 l/100 km kulutukseen nähden sillä ei juhlitakaan. Vain elokuun Ecorunissa pääsin sen alle. Leon on kuitenkin taloudellisempi kuin Polo, joten siinä mielessä se on pelannut kuten on luvattukin. Koko elinajalta laskettuna Leonin keskikulutus on 5,7 l/100 km (ajettu 7194 km), kun Polon keskikulutus oli 6,2 l/100 km (ajettu 34453 km).

Fuellyn päänäkymä.

Olen kirjailut kaikki Leonin tankkaukset Fuellyyn. Kaikki kulutustiedot ovat siellä julkisia, joten jos kiinnostaa seurata, niin klikkaa tästä! Kulutuskäppyröissä on Ecorunien kohdalla aina vähän hassu piikki, kun kisatankkaus nostaa kulutuksen pilviin (ja kisan lopetustankkaus taas laskee), mutta kokonaisuutena siitä on kuitenkin kätevä seurata kulutuksia.

Keskustelu

Pekka P
06.10.2015 21.26

Aivan loistava tulos bensa-autolle! Täytyy myöntää, että TDI 184 Leonfarkullani olen jäänyt alle tonnin joka tankillisella. Taisi olla enimmillään 996 km, vaikka ajan matka-ajoa ja kiinnitän taloudellisuuteenkin huomiota. Siihen en tosin ole saanut tankattua kuin enimmillään 49 litraa, vaikka range on ollut 0 km

Foxit
06.10.2015 22.12

Pienellä olet tosiaan Leonilla mennyt, kyseessä on kuitenkin bensa-auto. Minkä tyyppistä ajoa sinun arkiajo on? Tasavauhtista vai paljon pysähdyksiä sisältävää? Minkälainen keskinopeus on yleensä ollut yhden tankillisen ajon jälkeen?

Valitettavasti tuo keskikulutus tulee sinulla nousemaan ilmojen kylmetessä, pahimmillaan jopa 1-2 l/100km jos paljon lyhyitä matkoja kylmällä moottorilla ajoa. Talven kulutusta nostava vaikutus on toki pienempi, jos arkiajosi matkat ovat niin pitkiä että moottori pääsee kunnolla lämpenemään. Arvelisin että katselet keväällä suurin piirtein saman suuruista tai hieman korkeampaa keskikulutusta kuin Polossa.

Jenni
07.10.2015 08.19

Kiitos kommenteista! Hauskaa että muutkin on sitä mieltä, että kulutus oli hyvä. Automyyjäkin sanoi et ei oo ihan itsestäänselvää tän tehoselle autolle. :)

Pekka: Voi vitsi sulta on kyllä jäänyt pienestä kiinni tonni! Nollan rangella tosin ei hirveesti enempä uskaltaisi enää ajaa...! Varmaan jos bensapistoolin naksujen mukaan tankkaa niin ei mene yli 50 litran. Mä pidän sen vain huulilla, ja katson missä vaiheessa tankki täynnä. En tosin yleensä täytä ihan näin piripintaan, koska vaarana on ylivuoto, mutta nyt piti kokeilla että paljon menee.

Foxit: Arkiajo on pari kertaa viikossa töihin ja just sitä pahaa lyhyttä ajoa. Riippuu tuurista joutuuko pysähtyä kaikkiin liikennevaloihin vai pääseekö ajamaan suurimmasta osasta läpi. Menomatka on 7 km ja paluu vähän enemmän kun eri reitti. Ja siten vielä kerran viikossa kaupoille, jolloin matkaa tulee vähemmän. Coasting on todella hyvä kaupunkiajossa, rullailin sillä tänäkin aamuna taas tyytyväisenä.

En todellakaan odota että talvella tulisi menemään näin pienillä kulutuksilla. Tänä aamuna pääsin valoista aika hyvin läpi mutta keskikulutus oli silti 6,8 l/100 km; kun tavallisesti se on ollut 5,5-6,0 l/100 km. Keskinopeudet ovat olleet reilu 60 km/h, mutta tällä viimeisimmällä tankilla vain 41 km/h.

PEs
07.10.2015 22.04

Omalla 1.4 TSI ST Lennulla kohta 70tkm takana. Kokoajalta kulutus 5.25 l/100km. Ajo lähinnä maantieajoa, työmatka reilu 50 km suuntaansa.. Tuo bensa kone sopii omaan ajoprofiiliin todella hyvin.
Tankillisella menty muutamia kertoja yli 1000km ja suurin tankattu määrä ollut 53 l. Tuossakaan tankauksessa ei ole lirutettu tankkia täyteen, yleensä lopetan tankkauksen kolmeen naksuun. Rangea en ole tainnut ikinä ajaa nolliin.
Pakkaskelit nyt muutamana aamuna on nostaneet työmatkan kulutusta hieman, ei ole päässyt työmatkalla alle 5 l/100km kulutuksiin.
Linkki Spritmonitoriin:
http://www.spritmonitor.de/en/detail/619334.html

Saas nähdä millaisiin kulutuksiin pääsee tulevalla 1.4 TSI DSG Oculla. Odotan kyllä hieman pienempää kulutusta tuolla DSG:llä.

Jenni
12.10.2015 20.10

Huiman hyvät kulutuslukemat sulla! Eikä mikään tähdenlento kuten mun yksi tankki, kun kymmeniä tuhansia kilsoja takana. On se kyllä vähäruokainen kone. :) DSG:llä voisi vielä aavistuksen pienemmällä kulutuksella mennä, valmistajan tietojen mukaan se muistaakseni on desin vähemmän.

Aika jännä, että oot saanut tankattua 53 litraa ihan naksutekniikalla! Bensa-asemien pistoolit on toki eri tasoisesti herkkiä, mutta silti.

Kahtena pakkasaamuna ajoin Leonilla töihin ja kulutuslukemat oli kyllä hurjat. Vaikka auto oli esilämmitetty, kulutus oli ekana päivänä 6,8 ja toisena 7,2 l/100 km... :/

Kivaa kun linkkasit Spritmonitorin profiilisi. Sitä katsellessa kävi mietityttämään, että pitäisikö itsekin vaihtaa sinne. Muutama vuosi siten tein vertailua ja silloin päädyin Fuellyyn, mutta Spritmonitorissa puoltaisi muidenkin kulujen kirjausmahdollisuus.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (39) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (9) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (47) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (46) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (63) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (35) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (43) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb