Kilpailijana Gladiaattoreissa - valmistautuminen, hakeminen ja kilpaileminen

Olin 12-vuotias, kun Gladiaattorit tulivat ensimmäistä kertaa televisiosta. Ohjelma oli ihan mahtava, ja sen kilpailuja matkittiin omissa leikeissä. Ensin suomiversiota ja sitten jenkkiversiota.

Kun ohjelma alkoi uudestaan televisiosta syksyllä 2017, oli ihan tohkeissani. Se oli niin siistiä! Kauden jälkeen päätin, että minäkin haluan mukaan. Palkkasin kuntosalilta personal trainerin, jolle sanoin, että nyt pitäisi päästä Gladiaattoreihin. :DDD En tosin tiennyt yhtään, kuvattaisiinko sarjasta uutta kautta, mutta se ei haitannut. Jos kuvattaisiin, olisin valmis. 

Valmistautuminen Gladiaattoreihin

Liikuntataustani on ryhmäliikunta, ja aikoinaan olen harrastanut muutaman vuoden aikidoa ja uintia. PT:n kanssa alettiin kerätä salilla ekana lihasmassaa, mitä höystettiin HIIT-tyyppisellä treenillä. 

Ajattelin, että uusi kausi olisi kuvattu viime vuoden kesäkuussa, koska edellinen kausi kuvattiin samaan aikaan edellisenä vuonna, mutta mitään ei kuulunutkaan. Höh, näinkö tässä kävi, että treeni meni hukkaan? Tosin ei hukkaan, koska oli mielenkiintoista kokeilla, miten kovaan kuntoon saa itsensä tavoitteellisella treenaamisella.

Sain siinä myös rasitusvamman polveeni ja kesä meni vain ylävartaloa treenaten. Syksyllä olkapää alkoi hermostua vuorostaan ja piti ottaa aika kevyesti. Yhden flunssan ja muutaman reissun jälkeen uskaltauduin palaamaan treenin pariin. Gladiaattoreita ei kuulunut mitään ja aloin painottaa liikunnassa taas nopeutta ja ketteryyttä mm. Les Mills BodyAttack tahtiin.

Mutta sitten! Marraskuussa MTV avasi hakulomakkeen Gladiaattorit-kilpailijaksi ja minun hetkeni oli koittanut! Kirjoitin hakemusta tuntikaupalla ja koitin kysyä yhdeltä kaveriltakin apua, mutta hän musersi unelmani ilmoittamalla, että olen tylsä ja kisaan valitaan vain urheilijoita, joihin verrattuna minun ryhmäliikunta- ja salitaustani eivät ole mitään. Niin, sitä minä itsekin pidin isoimpana kynnyksenä valitsemiselleni, mutta silti kommentti tuntui märältä rätiltä kasvoille. 

Parin masentelupäivän jälkeen kaveri salilta keksi, että voisin tehdä hakemusvideon, jolla vakuutan järjestäjät siitä, miten hyvä kilpailija olisin. Hei, mahtava idea! Rekrytoin äkkiä yhden kaverini kuvaajaksi ja tein muutamassa päivässä Gladiaattorit hakuvideon, joka alkaa Mohikaanin fanituksesta ja päättyy siihen, että ei kaikkien kilpailijoiden tarvitse olla ammattiurheilijoita vaan se merkkaa, että olisi muuten hyvä kisaaja ja panostanut kisaan.

Riemulla ei ollut rajaa, kun minut kutsuttiin satojen hakijoiden joukosta Gladiaattorien bootcampille 30 muun naisen kanssa. Sieltä valittaisiin 12 sopivinta ohjelmaan plus muutama varakilpailija. Oli jo ihan voitto päästä sinne! 

Bootcampia ennen meidän piti toimittaa itsestämme muutama video töissä, kotona j atreeneissä sekä tehdä hakuvideo omasta urheilutaustasta ja perustella miksi haluaa kisaan ja miksi pitäisi valita. Innostuin paasaamaan videolla vartin yksinpuhelun! :D

Bootcampilla oli haastattelu ja sen lisäksi kuntotesti, jossa mentiin käsillä monkey bars, juostiin siksakkia kahvakuulalta toiselle (ketteryys), tehtiin 10 maastavetoa omalla painolla ja punnerrettiin suorin jaloin niin monta kertaa kuin ehti 15 sekunnin aikana. Mavet oli tiukat, koska en ollut tehnyt niitä sitten edelliskesän enkä koskaan omalla painolla joka oli 60 kg. Mutta sainpas tehtyä ne!

Bootcampin jälkeen pari viikkoa jännityksessä ja sitten: kutsu kilpailuun! OOOOMG! Huikeeta! Mahtavaa! Ja sitten piti pitää suu supussa eikä saanut kerto siitä kenellekään. 

Kilpailupäivä

Gladiaattorien alkukarsintoja kuvattiin yksi jakso päivässä. Oli uskomatonta, miten paljon aikaa siihen meni! Päivä alkoi aamukahdeksalta ja loppui iltakahdeksalta.

Aamulla tehtiin ennakkofiilistelyhaastattelut ja kuvattiin vihreää taustaa vasten poseerauksia pistetilannetaulukoita varten. Vaihtoehtona oli kääntyä kametaan kädet puuskassa, minkä lisäksi sai keksiä myös jotain omaa. Olin kehittänt oman haba- ja rauhanmerkkiposeni jo vuosi sitten, kun edellinen kausi tuli tv:stä. Tärkeimmät asiat ensin!

Haastattelussa päädyin kertomaan ammatikseni  tietoverkkotekniikan insinöörin, koska tittelini Front End Developer oli vaikeasti ymmärrettävä enkä just sillä hetkellä keksinyt, että olisin voinut vaan sanoa olevani ohjelmistosuunnittelija. Unohdin myös tärkeät harrastukseni taloudellisuusajon ja moottoripyöräilyn, mutta ne eivät ekana olleet silloin helmikuussa mielessä.  

Sitten käytiinkin lämmittelemään päivän koitosta varten. Lämmittelyksi Siiri veti meille pari biisiä Les Mills BodyCombattia, se kyllä toimi hyvin, kun koko keho saa liikettä.

Jossain vaiheessa pois bäkkäriltä odottamaan omaa esittelyvuoroamme, kun taas miehet saivat vielä jäädä sinne. Gladiaattorien sisääntulo kuvattiin kolmesti tms. ja saatiin odotella tosi pitkään omaa vuoroa päästä esiintymään areenalle. Hyvät lämmötkin jäähtyi...

Päivä oli todella kiireinen, eikä kelloa ehtinyt juuri vilkuilla. Ensin briiffattin laji, sitten kisattiin, sitten annettiin Viiville kommentit ja sitten kerrottiin bäkkärin haastattelijalle  tunnelmat suoritetusta lajista ja ennakkofiilikset seuraavasta. Alussa ehdin viestitellä kavereille tilannetietoja, mutta päivän edetessä koneisto alkoi rullata sellaisella tahdilla, ettei ehtinyt tehdä enää mitään ylimääräistä.

Hauskana triviana kerrottakoon, että vastustajani Siiri ohjaa ryhmäliiikuntaa salilla, jossa käyn. Siis kysyn vaan, että mikä on todennäköisyys sille, että sadoista hakijoista ohjelmaan valitaan kaksi naista samalta kuntosalilta ja heidät laitetaan vielä samaan jaksoon? Ohjelman tekijät eivät uskoakseni tienneet tätä, enkä tiedä, olisiko sillä ollut merkitystä. Mutta minusta oli hirveän kivaa olla Siirin kanssa kuvauksissa, ja ohjelman teon jälkeen olemme tutustuneet enemmänkin.

Ihmiskuula

Lajissa kilpailijat ovat isojen metallikuulien sisällä ja heidän täytyy kierittää niitä pistealustojen päälle. Saman alustan päälle ei saa mennä kahta kertaa peräkkäin. Kaksi gladiaattoria on myös kuulissa ja yrittää blokata kilpailijoiden menoa.

Oli mahtavaa, että ihmiskuula saatiin tälle kaudelle mukaan, sillä se oli tosi siistin näköistä rymistelyä 90-luvulla ja sellaista, mitä itsekin on halunnut päästä kokeilemaan. Miten raskasta palloa oikein olisi liikuttaa? 

Täytyy myöntää, että oli aika kuumottava tapa aloittaa kisapäivä rautapalloon suljettuna. Suljettuna todellakin, sillä pallon luukku ruuvattiin akkuporalla kiinni. Eipä siihen oikein muuta ratkaisua olisikaan, jotta pallo olisi sileä sekä ulko, että sisäpuolelta. 

Pallossa piti odotella hetki jos toinenkin ennen kisan käynnistymistä ja siinä alkoi olla aika täpinöissä! Vastaani sain Barbin, mutta ei sillä oikeasti ollut mitään merkitystä, kuka sielä pallossa vastaan rymistelee.

Aloitin heti taktikoinnin ja yritin suunnitella, miten lähtisin rullaamaan pallolla. Oikealla olisi lähin koroke, mutta jos alkuvauhdit ovat kovat, niin sinne ei ehkä pääse. Korokkeissa oli numerot 1-4, mutta pisteitä jokaisesta tuli saman verran eli kolme. 

Lopulta torvi törähti ja meidät tuupattiin reunan luiskaa pitkin alas. Sain käännettyä pallon oikealle ja nappasin sieltä heti pisteet. Sitten piti päästä jatkamaan  takaisin alkupäähän päin, mutta siellä oli pelkkää rymistelyä. Kun oltiin kaikki yhdessä sumpussa lähdin kiertämään porukkaa, sain hyvät vauhdit ja pääsin rullaamaan toisen päädyn korokkeelle. Epäilin tosin, että osuinko siihen, kun ei heti kuulunut suihkausta.

Sitten kuului summerin ääni, mutta jatkoin vielä hetken rullaamista ennen kuin tajusin, että aika taisi loppua. Minuutti meni sairaan nopeasti; eihän siinä päässyt edes vauhtiin! Eikä ollut edes raskasta. Pallo liikkui hämmästyttävän kevyesti jos ei vaan kukaan ollut blokkaamassa.

Kerran meinasin kaatua pallon sisällä kun gladiaattori tuli päin, mutta pysyin onneksi pystyssä. Siinä olisi voinut sattua, kun on kuitenkin olkapäät ja sääret paljaana. Muuten oltiin kyllä hyvin suojauduttu; perus polvi- ja kyynärsuojat, joiden lisänä ristikolla varustettu jääkiekkokypärä ja jääkiekkohanskat. Hanskat tuntuivat tosoi oudolta valinnalta, mutta toimivat ihan hyvin.

Ihmiskuula oli ihan sairaan siisti laji ja oli sen jälkeen niin liekeissä, että hihkuin Viiville kommenttini ennen kuin ehti edes mikrofonia ojentaa. Sain kaksi maalia eli 6 pistettä. Siiri sai myös 6 pistettä.

Kaksintaistelu

Lajin on ideana pudottaa vastustaja korokkeelta pehmustettua sauvaa käyttäen. Seivästäminen oli sallittua kunhan sen teki vartaloon, mutta päätä ei saanut tökätä. Muuten saa huitoa vapaasti. Gladiaattorin pudottamisesta saa 10 pistettä ja jos pysyy korokkeella täyden ajan, saa 5 pistettä.

Kaksintaistelu on mieheni lemppari. Hän kutsuu sauvoja jättimäisiksi pumpulipuikoiksi ja sillä asenteella menin kisaan, että tökitään pumpulipuikoilla vähän. Ja mieheni takia oli pakko vääntää tämä ihan täysiä! Jälkihaastattelussa sanoinkin, että gladiaattori vähän rapsutteli pumpulipuikolla, mutta ei tuntunut missään. :D

Myös tätä lajia olin miettinyt tarkkaan, että mikä olisi paras tapa selviytyä. Jalat tukevasti levälleen ja painopiste matalalle.

Vastaani sain Tornadon, joka on pienin gladiaattori kaikista. Ajattelin aloittaa tökkäämällä suoraan, mutta kappas kun gladiaattori teki saman tempun ja vielä nopeammin. Mutta siinä sitten vaan nujuttiin ja nujuttiin ja välillä sauvat olivat ihan solmussa, mutta pysyin tolpan päällä täydet 30 sekuntia! Kerran meinasin horjahtaa alas mutta muuten sain pidettyä tasapainon hyvin ja mielestäni olin jopa pääosin niskan päällä.

Viivi kysyi haastattelussa myös, että oliko aikidotaustastani apua, kun oli niin hyvä tasapaino. Sanoin että se tuli takaraivosta, mutta luulen, että sitä on varmaan kehittänyt parhaiten BodyBalance, jossa tehdään paljon tasapainoharjoituksia. Aikidossa käytetään vastustajan horjuttamiseen tämän omaa voimaa ja sitä mä en kyllä yhtään muistanut.

5 pistettä ja mahtava fiilis, kun olin ainut joka sai pisteitä tästä lajista!

Ilmarenkaat eli viidakon valtias

Lajin ideana on edetä renkaita pitkin toiseen päätyyn. Jos sinne pääsee, saa 10 pistettä ja jos pääsee valkoisille renkaille ja pysyy siellä ajan loppuun saakka, saa 5 pistettä. Gladiaattori tietysti yrittää tiputtaa kisaajan alas.

Tiesin ilmarenkaat jo ennakkoon tosi pahaksi lajiksi, sillä jos renkailla ei saa vaihdettua kulkusuuntaa päätyy suoraan päin gladiaattoria. Mutta kun heiluriliike on yhteen suuntaan, niin miten vaihdat eri suuntaan? En päässyt harmillisesti harjoittelemaan renkaita missään, joten olin täysi ummikko. On nimittäin ihan eri asia roikkua heilautella itseään tangosta toiseen kuin heiluvissa renkaissa. En siis odottanut lajilta hirveästi pisteitä eikä niitä tullutkaan.

Sain alussa itseni ihan hyvin liikkeelle, mutta kun yritin kiertoa niin vauhtihan pysähtyi melkein. Ei kokonaan kuitenkaan, mutta sitten kun yritin taas lähteä liikkeelle niin menin suoraan gladiaattorin syliin. Ups. Vastassa Cobra, joka oli tässä lajissa viime kaudella sairaan kova, mutta tuskin tästä olisi tullut mitään riippumatta siitä kuka olisi ollut vastassa. 

Hetken Cobran syleilyssä roikuttuani sanoin sille, että tiputtaudun nyt ja päästin irti. Mitään mahiksiahan siinä ei ollut pisteisiin vaikka olisi pysynyt ajan loppuun, koska en ollut päässyt valkoisiin renkaisiin saakka. Parempi siis turvallisesti tulla alas.

Ei pisteitä kellekään.

Vain kolmen lajin jälkeen oli vuorossa lounas ja yleisön vaihto. Harmillisen vähän oli yleisöä paikala, varmaan arkipäivä verotti. Aamulla kannustamassa oli vanhan työpaikan kaverit ja pari muuta kaveriakaverit, iltapäivällä paikalle saapui vanhemmat ja nykyisiä työkavereita 6 hlö. Toimitusjohtajalta puolestaan tuli tsemppitekstari mikä oli kanssa tosi kivasti huomioitu! Merkitsi mulle kyllä tosi paljon, että oli tuttuja paljon kannustamassa.

Hit and run

Lajin idea on juosta arviolta 50 cm leveää ramppia ja kuljettaa päädystä toiseen päätyyn 4 kg painoisia palloja. Jokaisesta pallosta saa 2 pistettä ja palloja saa ottaa mukaan niin paljon kuin haluaa. Rampin ympärillä on 3 gladiaattoria, jotka yrittävät tiputtaa kilpailijan heilauttamalla katosta roikkuvia jättimäisiä 30 kg painoisia heiluripalloja.

Ekan pallojen luokse juoksun sain tehtyä aika hyvin, poimin kaksi palloa kainaloihin mukaan ja kirmasin takaisin kauheaa vauhtia. Pientä väistelyä vaan matkalla, mutta pääosin täysillä. Toiseen pallojen hakuun lähdin samalla vauhdilla, mutta en malttanut tarkkailla riittävästi jättipallot liikkuu. Vähän liiankin hyväuskoisesti luotin, että ehdin ennen niitä mutta taisi olla viimeinen pallo, joka tuli niin päin, etten ehtinyt edes tajuta mitään, kun jo lensin kuperkeikalla alas sillalta. 

Viivi hehkutti tulostani, mutta kyllä ärsytti, homma jäi ihan kesken!

4 pistettä. Siirille sama.

Seinä

Lajin ideana on kiivetä katon rajaan ja napata sieltä lippu. Eka lipun saanut saa 10 pistettä ja toinen 5 pistettä. Ja jottei homma olisi liian helppoa, 8 sekuntia lähdön jälkeen kilpailijan perään pyyhältää gladiaattori, joka yrittää pudottaa tämän seinältä.

Näin seinästä kuvan edellisenä päivänä Instagramissa ja mietin, ettei sinne kyllä kiivetä salitossuilla. Kaivoinkin mukaan yhdet vanhat tukevat jumppakengät, että olisi edes vähän parempi pito. Iloiseksi yllätykseksi saimmekin käyttöön ihan oikeat kiipeilykengät. Niitä sovittaessa oikea jalkapohjani meinasi alkaa vetää suonta ja vähän pelotti, että se tekee sen uudestaan kisassa. Isompia en voinut kuitenkaan ottaa, koska kiipeilykenkien pitää olla tosi jämptit, että niistä saa parhaan hyödyn. Onneksi suonenvetoa ei tullut kisassa.

Saatiin testata seinän kiipeämistä ennen varsinaista koitosta puoleen väliin ja tulla alas jojon varassa. Oli vähän kuumottavaa luottaa siihen, kun en ollut jojoillut ennen. 

Kiipeilytaustaa multa löytyy sen verran, että olen vajaa parikymmentä kertaa käynyt boulderoimassa, mutta parina viime vuotena en oikeastaan lainkaan. Voi vitsi kun olisi tiennyt että seinäkin on lajina, niin olisi käynyt Boulderpajalla ahkerasti! 

Ennen lähtöä kävin hakemassa pikavinkit yleisössä olleilta työpaikan kiipeilijöiltä. Ovat varsin pro ja meillähän siis koodataan 27 Crags kiipeilysovellusta. En muista enää mitä saamani ohjeet oli… Pidä kiinni äläkä tipu?! Ja Ville käski mennä käsillä vaan, koska kyseessä niin lyhyt rypistys. Eli silleen kuin yleensä kiipeän, vaikka oikeastihan pitäisi käyttää enemmän jalkoja.

Pääsin kohtuulisesti liikkeelle seinälle ja yllättävänkin ylös ennen kuin gladiaattori lähti liikkeelle. Yleisössä ollut äitini sanoi, että menin kuin apina seinällä, tosi kovaa vauhtia. Mutta sitten gladiaattori tarrasi jalkaani. Koitin ravistella pois ja osittain onnistuinkin? Mutta sitten multa petti tasapaino, kun oikealla ollut ote vähän hankalan muotoinen (tai gladiaattori oli taas kiinni jalassa) ja kierähdin pois seinältä. Harmi! Mutta oli tosi hauskaa. Perässä mulla oli supergladiaattori Safiiri, joka on varmaan kaikista pahin koska on niin kova ja monipuolinen.

Sain 0 pistettä. Siiri tippui jo aiemmin ja miesten suoritus oli kyllä ihan yliyrittämistä kun tippuivat seinältä omia aikojaan, ainakin toinen eikä toinenkaan kovin pitkälle päässyt.

Vaaran vyöhyke eli kaupunkisota

Lajin ideana juosta suojasta toiseen (4 kpl) ja yrittää ampua niistä löytyvillä aseilla gladiaattorin yllä olevaa maalitaulua. Pisteitä saa 10 jos osuu maaliin ja 5 jos pääsi juoksemaan gladiaattorin alla olevaan luolaan. Aikaa 45 sekuntia ja max 10 s sai olla yhdessä suojassa. Korokkeella seisova gladiaattori yrittää osua kilpailijaan tennispallopyssyllä, jossa on 8 palloa kerralla käytettävissä.

Ai että, vanha kunnon kaupunkisota! Tätä leikittiin lapsena pihassa, oltiin piilossa hiekkakasan ja lastulevystä kyhätyn esteen takana ja heiteltiin tennispalloja. Nykyään lajin nimi on vaaran vyöhyke. Yleisössä joku mietti, että olisiko nimi vaihdettu siksi, että kaupunkisota on niin sotaisa?

Aseista saimme kokeilla etukäteen jousipyssyä ja ritsaa. Ammuin molemmilla ihan surkeasti! Jousta en saanut jännitettyä millään niin paljon, että olisin saanut nuolen kntamaan riittävän kauas.

Oli tosi iso etu että Siiri kisasi ensin, koska siten näin hänen suorituksensa. (Meillähän meni kaikki lajit silleen, että vuoronperään toinen ja toinen aloitti.) Siirin aika loppui jo 3. esteellä! Päätin ottaa taktiikan, että ammun sinne päin tähtäämättä ja luotan vauhtiin. Laji vähän kuumotti, koska arvelin, että jos gladiaattorin käyttämä tennipallopyssyn pallo osuu, niin se kyllä sattuu hitosti esim. reiteen tai käsivarteen! 

Summeri soi ja kirmasin ekaan suojaan. Siellä oli paineilmalla toimiva tennipallopyssy, joka oli kuulemma tarkin aseista. Sillä tähtäsin vähän ja ammuin, mutta ohi.

Siitä kirmaus jousiupyssypisteelle. Onnistuin kompuroimaan juoksussa, mutta en onneksi saanut osumaa. Jousella ammuin mihin sattuu tähtäämättä yhtään. Siitä ihan saman tien seuraavalle pisteelle, jossa odotti ritsa. Sillä kanssa ammuin tosi nopsaan johonkin ja kirmasin viimeiseen suojaan. 

Ei vitsi, viekäkin ehjä! Siellä aseena oli tennispallo jota en todellakaan saisi osumaan maaliin, joten viskasin sen menemään ja lähdin ihan saman tien juoksemaan täysiä kohti luolaa. Arvelin, että tässä oon niin lähellä gladiaattoria, että jos juoksen suoraan kohti saan pallon päin näköä, joten juoksinkin vähän viistoon ohi luolasta ja vasta lähellä lavaa suuntasin suoraan luolaan.

Pallo on vielä ilmassa kun säntään jo matkaan!

Barbi ampuu keskelle, mutta olen juoksemassa sivuun. Yllätinpäs!

Luolassa pysähdyin vasta valkoiseen seinään joka ei muuten ollutkaan seinä, vaan kangas. Onneksi en tuhonnut sitä! En tiennyt olinko ehtinyt maaliin ennen kuin aika loppui ja jäi vain hengästyneenä odottamaan tietoa, kunnes joku haki mut sieltä. Suu oli suorituksen jäljiltä niin kuiva, että Viivin haastattelun aluksi en saanut puhuttua kunnolla. Ihan kuin olisi syönyt lusikallisen hiekkaa tai jotain. 

5 pistettä ja olin ainut joka myös tästä lajista sai pisteet. Jesjesjes! Aikaakin jäi jäljelle vielä 11 sekuntia!

Miehistä Lassi pääsi maaliin, mutta hänet diskattin, koska hän lähti viimeisestä suojasta pois sen väärältä puolelta. Itse olin kysynyt tuomareilta ennen kisaa, että saako esteiden takaa poistua kumpaa tahansa kautta, mutta sai poistua aina vaan keskelle kenttää päin. En tiedä oliko Lassi kuulemassa sitä silloin vai eikö sitä erikseen alleviivattu...

Kaupunkisodan jälkeen oikea pakarani alkoi ilmoitella, että hei nyt alkaa riittää. Lajit on niin nopeita kirmauksia, että ei millään saa itseään jokaista ennen niin lämpimäksi, että lihakset olisi silleen et ei tässä mitään. Meille oli luvattu hierojia, mutta siinä vaiheessa ei näkynyt. Putkirullasin sitten pakaroita vähän sen minkä ehdin ennen seuraavaa lajia.

Taistelupallo

Lajin ideana on hakea kentän päädyissä olevista koreista palloja ja kuljettaa niitä yksi kerrallaan kentällä oleviin koreihin. Reunoista saa 2 pistettä ja keskeltä 4 pistettä. Aikaa on 60 sekuntia. Gladiaattori yrittää estää kilpailijaa ja jos kilpailija kaatuu (mikä tahansa muu osa vartalosta osuu maahan kuin jalat), pallo pitää hylätä ja hakea toisen päädyn korista uusi.

Päivän viimeisenä gladiaattoreita vastaan kisattavana lajina oli perinteinen taistelupallo, joka on ehdottomasti fyysisin laji kaksintaistelun kanssa. Vastaani sain kaapin kokoisen Tiikerin, joka olikin tosi kova tapaus. Ei millään meinannut onnistua hämäykset! Mutta sain alussa 2 pistettä ja vähän myöhemmin vielä onnistuin hämäämään niin hyvin, että sain vietyä pallon keskikoriin ja sain siitä 4 pistettä. Muuten menoni tyssäsi tiikerin syliin ja pari komeaa taklausta tuli, mutta ei onneksi sattunut mihinkään.

Tiikeri kompastuu ja käytän tilanteen hyväkseni!

Taistelupallo oli lajeista kaikista rankin, sillä minuutti täysiä juoksemista on tosi pitkään. Lopussa jalka alkoi ihan selkeesti painaa ja vauhti hidastui väkisin. Mutta siis 6 pistettä ja olin taas kaikista paras! Siirille 4 pistettä ja miehet sai molemmat 2.

Ennen lajia sanoin bäkkärihaastattelijalle, että oon leikkinyt lapsena niin paljon Tarzania, että kyllä mä yhden tiiekerin kellistän. Lopussa sai siten todeta, että taisi olla jotain muita kissaeläimiä, mitä Tarzan kaatoi, kun oli sen verta tiukkaa vääntöä.

Taistelupallon jälkeen olin todella, todella poikki. Haastiksen jälkeen sain hierojan hieromaan pakaroitani ja pohkeitani ja olo hierontapöydällä oli varsin heikko. Oli varmaan verensokerit tippuneet, kun ruokailusta oli jo aikaa. Meille sanottiin, että olisi vähän pidempi tauko tässä välissä ja olihan se aiempiin verrattuna, kun ehti olla hierottavana, mutta ei mitenkään ruhtinaallinen siltikään. Hieronnan jälkeen rojahdin sohvalle, join appelsiinimehua ja söin kiireesti voileivän ja viimeiset murut suussa pitikin jo rynnätä alas viimeisen lajin briiffiin. Tunteet alkoi olla aika pinnassa. Yhtäkkiä tuntui vaan että meinasi henkisesti hajota sinne, kun oli niin väsynyt ja heikko olo.

Loppurata eli stunt-rata

Gladiaattorikilpailu huipentuu loppurataan, jossa on 10 erilaista estettä; uusia ja aiemmilta kausilta vanhoja tuttuja. Se joka soittaa ekana maalissa olevaa summeria pääsee jatkoon. Lajeista kerätyt pisteet huomioidaan loppuradassa niin, että yksi piste tarkoittaa puolen sekunnin etumatkaa toiseen kilpailijaan.

Pistetilanne oli 7 lajin jälkeen mun eduksi 26-14 eli pääsin radalle 6 sekuntia Siiriä ennen.

Ennen kisaa keräsin itseni ja keskityn silmät kiinni hokemaan itselleni, että “Sä pystyt siihen!"

Homma alkoi seinällä, jonka yli piti päästä köyden avulla tai ilman. Ihan sama lavaste kuin viime vuonna! Olin katsonut viime kautta silmä kovana ennen kisaa ja miettinyt, miten seinän pääsisi parhaiten yli. Harmikseni mulla ei ollut missään paikkaa jossa olisin voinut harjoitella sitä.

Seinä oli muuten vaikea! Saatiin testata sen ylitys ennen kisaa, mutta silti. Se oli sairaan korkea ainakin tällaisen 160 cm pituisen näkökulmasta ja paljon paksumpi kuin miltä näyttää. Harjoitellessa koitin käsillä vetää itseäni yli, mutta en ylettänyt leveän seinän yli eli jalka edellä oli mentävä. Myös reunan tukirakennetta pitkin olisi saanut kiivetä, mutta kenkäni ei pitänyt siinä yhtään. Oli siis mentävä käsillä köyttä pitkin ja kun oli riittävän korkealla niin jalkaa yli.

Seinän perään oli puomit, jotka piti mennä ali-yli-ali-yli. Olivat ihan sairaan korkeat! Onneksi matalia sai käyttää apuna kiipeämiseen ja niiden kautta pääsin korkeiden yli.

Seuraavana hamsteripyörä, joka olikin uusi väline ja aika jännä. Meni ihan hyvin, aluksi pidin kiinni yläreunasta mutta kun meinasin mennä nurin, hidastin ja aloin kävellä askelmia pitkin ilman käsiä. Ihan sama kun lapsena kävelin ilman käsiä leikkipuiston kaaren yli! (Ja tipuin kerran välistä selälleni niin että meni ilmat pihalle…)

Seuraavaksi köysitikkaat, joiden tiesin seikkailupuistokokemusten perusteella olevan vaikeat, koska askelmia on vaikea löytää heiluvassa verkossa. Ne olivat silti vieläkin vaikeammat. Varmaan 5 kertaa koitin etsiä vasemmalle jalalle paikkaa ennen kuin se osui. Tässä vaiheessa mentiin Siirin kanssa jo todella tasatahtiin. 

Sitten monkey bars, bravuurini. Olin harjoitellut sitä todella paljon! Menin ensin tyylillä, että molemmat kädet käy kaikissa puolissa, koska olin todennut sen salilla treenatessani nopeammaksi etenemistavaksi kuin joka toiseen tarttumisen. Mutta sitten kun Siiri alkoi näkyä oikeasta silmäkulmasta, vaihdoin käsillä pidempiin askeliin, sain tosi hyvän heiluriliikkeen ja se tuntuikin nopeuttavan etenemistä. 

Seuraavaksi jalat saivat taas kyytiä, kun vuorossa oli vanhat kunnon Nokian renkaat, jotka oli muuten Hakka Blue 245 levyisinä. Ei, en tarkistanut tätä kisan aikana, vaikka vähän kompuroin. Siinä Siiri meni ohi.

Renkaiden jälkeen päästiin työntämään kelkkaa, joka oli muistaakseni naisilla 50 kg painoinen. Kirin raivolla Siirin ohi, mutta koska olin ulkoradalla, jäi hänen kelkkansa vähän hankalasti eteeni ja jouduin kiertämään sen.

Sitten tasapainolauta. Koska jalat olivat aika väsyneet, se piti mennä tosi varovasti että sai pidettyä tasapainon. Lopussa olevan valkoisen alueen ohi piti mennä jalka maassa, niin hyväksyttiin. Ei ongelmaa.

Sitten vuoroon apinaradan renkaat. Voi ei, niistä ei tullut mitään! Koska renkaisiin ei lähdetty korokkeelta vaan maan tasalta, en osannut ottaa niihin vauhtia, vaan toisen renkaan jälkeen vauhti vaan pysähtyi. Jalat eivät tietenkään saaneet koskea maahan. Koitin saada heiluriliikettä aikaiseksi, mutta pitkän ketjun varassa roikkuviin renkaisiin ei saanut mitään liikettä kun kädet olivat vierekkäin.

Tästä pitäisi päästä liikkeelle...

Hetken epätoivoisen heiluttelun jälkeen päätin vaihtaa taktiikkaa ja pudottautua maahan. Punaisilta renkailta putoamisesta saisi 15 sekuntia aikasakkoa, mutta siitä olisi se hyöty, että ehtisi vetää vähän henkeä ennen viimeistä estettä, liukuhihnoja.

Mikä antikliimaksi! Molemmat jäivät vain pyristelemään paikalleen. 

Mutta pahus, tein tässä virheen! Voi aivot, missä olitte kun teit olisi tarvittu!?

Pudottauduin alas sekunnin ennen Siiriä, mutta kävelin renkaiden loppuun, kun olisi pitänyt pysähtyä siihen mihin oli pudonnut. Tuomari yritti huitoa ja huutaa, että pysähdy, mutta en kuullut sitä vaan puistelin vaan käteni ja kävelin. Pysähdyin samalla hetkellä kun Siiri tuli alas, joten sakkokellomme lähtivät käyntiin samaan aikaan. Itse asiassa omani aavistuksen myöhemmin! Siirikin yritti kävellä edemmäs, mutta hänen tuomarinsa oli ihan vieressä ja sai ohjattua pysymään paikallaan. (En huomannut näitä asioita todellakaan kisassa, vaan vasta kaverin kuvaamalta videolta.)

Pilli soi 15 sekunnin hengähdystauon jälkeen ja lähdimme samaan aikaan juoksemaan täysiä liukuhihnalle. Ne oli muuten ihan sairaan jyrkät; varmaan 45 astetta ja pyörivät tosi kovaa vauhtia! Miehillä muuten vielä kovempaa kuin naisilla...

Ihmeen kaupalla pääsin liukuhihnan ylös saakka ekalla yrityksellä! Mutta niin pääsi Siirikin, ja puoli sekuntia mua ennen sai painettua summeria. Se oli niin pienestä kiinni, että me lyötiin päällekkäin kätemme ja rymistelin muutenkin suoraan Siirin päälle. Voihan pahus! Mutta oli kyllä hienon tasaväkinen kamppailu. 

Yhteenveto

Jäi kyllä harmittamaan, että jatkopaikka jäi niin pienestä kiinni! Mutta mitä oon tässä kolme kuukautta spekuloinut asiaa, niin vaikka olisi ollut vielä pidempi etumatka reitille, niin ei olisi varmaan auttanut, koska kaiken ratkaisi se, että about samaan aikaan tiputtauduttiin pois ilmarenkaista ja jäätiin odottamaan pilliä. Siiri oli vain yksinkertaisesti aavistuksen nopeampi juoksemaan liukuhihnan ylös.

Olin todella positiivisesti yllättynyt, että pääsin sen ylös, koska viime kaudella kilpailijat rojahteli sitä päin monesti kun ei vaan jaksaneet. Mutta tässä meidän versiossa kengät olivat kuivat, jalat ei olleet niin kovilla ja sitten oli tuo tauko.

Kokemus oli kyllä huisin hieno! Tein parhaani enkä ottanut mitään turhan varman päälle enkä myöskään telonut itseäni.

Varsin viihdyttävä  jakso meidän kisasta saatiin koostettua. Ennen kaikkeahan tuossa oltiin tekemässä tv-viihdettä! :D Ainoastaan se yksi romahdus tuli bäkkärillä ennen viimeistä lajia, mutta sekään ei näy tv:ssä, sillä keräsin itseni siihen kun tultiin taas kameroiden eteen.

Mitähän sitä sitten keksisi, kun tämä yli vuoden kestänyt projekti on ohi? Ainakin ilmoitin järjestäjille, että mä oon kyllä vapaaehtoinen gladiaattori ensi kaudelle. :D Keksin jo nimenkin, olisin punaisine hiuksineni Feeniks!

Sain ohjelman kommentaattorilta, aidolta ja alkuperäiseltä, Mika "Mohikaani" Ounaskarilta nimmarin vanhaan 90-luvun Gladiaattorit-julisteeseeni!