17.03.2015

Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat

#OnnellistenAjokoulu / Mazda

Se on täällä taas! Mazda järjesti viime keväänä ensimmäistä kertaa Onnellisten ajokoulun ja tänä vuonna se saa jatkoa. Olin mukana viime vuonna ja täytyy sanoa, että se oli heittämällä paras ja hauskin juttu, mitä minulle on autoblogiurallani tapahtunut! Siksi minusta on tosi mahtavaa, että Mazda järjestää sen uudestaan.

Onnellisten ajokoulun ideana on nimensä mukaisesti tehdä kuskeista onnellisempia ja sitä myötä parantaa ajokulttuuria. Viime vuonna harjoittelimme mm. liukkaalla kelillä ajamista ja taloudellista ajamista ja mietimme, miten asenne vaikuttaa ratin takana. Erityisesti asenneoppitunti oli todella kiva; se ei ollut mitään kalvosulkeisia koulun penkillä, vaan pureuduimme liikennekulttuuriin ja omiin valintoihin improvisaatioteatterin johdattelemana. Miksi ottaisit pulttia jonkun käytöksestä, kun ei se mitään hyödytä. Tai jos perässä roikkuja ahdistaa, niin mikä estää päästämästä roikkujaa ohi. Pienet valinnat vaikuttavat paljon omaan fiilikseen!

Hakuaikaa Onnellisten ajokouluun on tämän viikon perjantaihin 20.3.2015 ja mukaan valitaan yhteensä 12 henkilöä. Mun tekisi mieli hakea sinne uudestaan (koska parhautta ja kertaushan on opintojen äiti!) mutta epäilen hieman pääsymahdollisuuksiani… :D  Hakemuksen voi jättää Mazdan #onnellistenajokoulu2015-nettisivuilla

#c4cactuscrew / Citroën

Jos ajokoulu ei kiinnosta, mutta ottaisit uuden auton mielelläsi käyttöön 2,5 kuukaudeksi, suuntaa Citroenin nettisivuille. #c4cactuscrew-kampanjassa peräti 30 henkilöä/porukkaa saa käyttöönsä Citroen C4 Cactus -henkilöauton kymmeneksi viikoksi. Lisäksi yksi tästä porukasta voittaa sen käyttöönsä kokonaiseksi vuodeksi. 

Itseäni kiinnostaisi kokeilla C4 Cactusta sen kosketusnäyttökäyttöliittymän vuoksi, mutta sitä  ehtii testata vähän lyhemmälläkin koeajolla. Kymmenen viikkoa Cactuksella ei jaksa kiinnostaa. Meidän Seat Leon saapuu kampanjan aikoihin ja sitä vastaan Citroenilla ei valitettavasti ole mitään jakoja.

Cactus-kuskiksi haetaan maksimissaan minuutin mittaisella videolla, jolla perustellaan, miksi pitäisi tulla valituksi kampanjaan. Hakea voi niin yksin kuin yhdessäkin, esimerkiksi perheen tai työporukan voimin. Hakuaikaa on vain - oho! - huomiseen keskiviikkoon 18.3.2015 klo 24:00 saakka, joten vähän kiire hakemuksen teossa voi tulla, mutta toisaalta ei siinä kauan mene kun perustelee kännykän videokameralle, miksi pitäisi päästä mukaan. Kisaan osallistutaan Citroenin kampanjasivulla.


Ps. Mulla ei ole mitään diiliä mainostaa kumpaakaan kampanjaa, vaan kerron niistä vain oman kiinnostukseni kautta ja jotta mahdollisimman moni kuulisi niistä. Koska molemmat ovat siistejä!

Keskustelu

Piia / Rattituntuma
19.03.2015 08.44

Täällä nyt jännättään miten #c4cactuscrewn kanssa käy...!!!! Mulla olis niin kova tarve sille että oksat pois.

Jenni
19.03.2015 22.35

Pidän täällä peukkuja sulle ja Mikolle! Jomman kumman on *pakko* saada se! :)

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

#onnellistenajokoulu Citroën Mazda

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (38) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (9) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (47) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (45) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (63) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (34) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (42) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb