POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu avainsanalla #onnellistenajokoulu

Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun

sunnuntai 06.09.2015 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Ecorun , Leonidas , Reissut , Seat , Seat Leon , Taloudellinen ajo

Autoliiton Ecorun-cupin kauden viimeinen osakilpailu ajettiin viime viikolla Lahdessa. Osanotto oli tavallista runsaampi; kokonaiset 18 autokuntaa; sillä Mazda oli haastanut kisaan rallitähdet Minna Sillankorvan ja Markku Alénin sekä #onnellistenajokoululaisia. Lisäksi kisaan oli saapunut yksi tiimi Tsekeistä saakka.

Rallikuskit olivat kyllä hyviä ajamaan taloudellisesti ja alittivat Mazda2:lla molemmat neljän litran kulutuksen, mutta kilpailun palkintosijat menivät kuitenkin pitkän linjan harrastajille. Bensaluokan ja samalla koko kisan pienimmästä kulutuksesta 3,324 l/100 km vastasivat Timo Huusko ja Tuomo Kuosmanen pikkuruisella Toyota Aygolla. Yleiskilpailun voittivat kuitenkin Jari Hannula ja Janne Saarikoski, koska heidän Priuksensa painaa yli 400 kiloa enemmän kuin Aygo ja saa siitä etua kokonaispisteitä laskiessa.

Jarin ja Jannen Prius kertoo takana ajaville, mistä on kyse. :)

Leonin kisakulutus oli 4,405 l/100 km, mikä oli mielestäni varsin hyvä. Sijoituksemme oli bensaluokan 8/11 ja yleiskilpailun 13/18. Luokkatulokseen olin totta puhuen aavistuksen pettynyt, sillä nyt olin vakionaamoista/harrastajista toiseksi viimeinen. Eli vaikka tavoitteeni on ollut vain ei-viimeinen sija, niin kyllä nälkä kasvaa syödessä ja parempia sijoituksia tavoittelen.

Autonvalmistajan Leonille lupaama maantiekulutus on 4,1 l/100 km, joten parantamisen varaa jäi kyllä. Yhdistetyn kulutuksen 4,6 l/100 km päihitin toki, mutta mielestäni Ecorun-tuloksia on turha verrata siihen, koska ajo on pääosin maantietä ja pihistellessä yhdistetyn saavuttaa muutenkin melko vaivatta.

Tehotytöt

Mulla oli kisassa jälleen uusi kartanlukija, tällä kertaa Rattituntuma-blogin Piia. Naisenergiaa! Piia oli kyllä pedantein kartturini ikinä; hän kirjoitti nuotteihin joka sivulle keskinopeudet (puuttuivat jostain syystä) ja merkitsi huomiokynällä kaikki nopeuden pudotukset, kolmiot ja kohdat missä oli tapahtui lyhyellä matkalla kaikkea. Ihanan tarkkaa!

Piia valmistautuu huolellisesti koitokseen. :)

Yhteispeli Piian kanssa sujui tosi jouhevasti. Yleensä joudun pyytämään kartturiani toistamaan ohjeita (koska keskittyessäni ajamaan unohdan puolet kuulemastani), mutta nyt Piia oli niin aktiivinen toistamaan, että huomasin ettei tarvinnut kysellä läheskään niin paljon kuin ennen. Koitin myös itse olla tarkempi. Piia-Raukalta kyllä meinasi loppua ääni kesken loppukisassa...

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Tässä kisassa onnistuin välttämään virheprosentit. Ei tullut ylinopeuksia eikä myöhästymisiä. Kiire ei tullut missään vaiheessa, sillä keskinopeuspyynnit olivat nopeusrajoituksiin nähden varsin matalia. Muuta liikennettä oli varsin vähän, joten hissuttelumme ei juuri muita haitannut. Tosin en malttanut ajaa ihan riittävän hitaasti, sillä olimme joka ikisellä AT:llä etuajassa. Yhdelle meinasi tulla kiire, minkä huomasimme, kun Minna otti meidät kiinni hiekkapätkällä. Sitten pistettiin vähän vauhtia Leoniin ja oltiin lopulta silläkin AT:lla 20 sekuntia etuajassa... Hups!

Ihan ilman mokia tästäkään kisasta ei kuitenkaan selvitty. Tauon jälkeen ajettiin Padasjoelta Hämeenlinnaan päin 20 km samaa maantietä ennen kuin tuli eka käännös. Evon viitan kohdalla kysyin Piialta, että pitikös meidän kääntyä jossain vaiheessa, niin siitähän se olisi pitänyt! Tein uukkarin ekassa mahdollisessa liittymässä, mutta sen seurauksena meillä meni trippimittariin tuli jotain puoli kilsaa heittoa ja seuraavat tapahtumapaikat oli vaikea hahmottaa. Pian Piia käskikin pysäyttää auton, sillä hänen oli laskettava, oltiinko menty ohi seuraavasta risteyksestä. Ärsytti pysähtyä, mutta parempi tietysti se, kuin pidempi ohiajo.

Olimme reitillä ja jatkoimme matkaa, kunnes 400 m myöhemmin ajoimme kuitenkin ohi seuraavasta risteyksestä. Tajusimme tämän ihan heti ohi ajettuamme ja ei muuta kuin taas uukkaria. Tässä vaiheessa molempia otti päähän, mutta ei auttanut kuin jatkaa. Tuon kyseisen tien viitta näkyi todella huonosti tulosuunnastamme ja kuulemma useampi tiimi oli ajanut siitä ohi; parhaimmat useamman kilometrin.

Eräällä hiekkatiellä jouduimme myös pysähtymään, sillä tien sulki vastaantulevien kaistalle pysähtynyt rekka lavetin kanssa. Piia nousi autosta katsomaan mahdummeko ohittamaan lavetin, mutta keksi sitten sanoa kuskille, että olemme kisassa ja niin rekka ystävällisesti peruutti sivuun. Kuulemma lavetti oli haitannut useamman muunkin tiimin ajoa.

Hiemn liian kapea tie meille kahdelle. Onneksi lavettikuskilla oli pelisilmää ja väisti pyynnöstä. :)

Lopputankkauksessa tein typerän virheen, joka nosti kisakulutustamme puolesta desistä desiin: tankkasin yli! WTF! Ecorunissa tankatessa pistooli ei loppuvaiheessa ole syvällä polttoaineluukussa vaan ihan reunalla, jotta se ei pysäytä polttoaineen tuloa sen kuohuessa. Pistooli oli jotenkin tosi sähäkkä annostelussa ja kun olin aloittamassa lirutteluvaihetta, bensaa kuohahti yli arviolta 0,5-1,0 dl. Taitavaa... Lohdutuksena joku muukin kertoi tankanneensa yli. 

Oli tässä kisassa vastapainoksi onnistumisiakin. Piia opetti mulle vauhdinottoa alamäistä, jolloin ylämäet menivät parhaimmillaan vapaalla rullaten. Ongelmani on aina ollut liian pitkä rullaus alamäissä, minkä seurauksena auto meinaa välillä puutua ylämäkiin. Siis tiedän kyllä, että ylämäkiin ei pidä kiihdyttää enkä kiihdytäkään, mutta se missä vaiheessa autolle antaa taas kaasua on herkästi vähän myöhässä.

Tämänkin virheen olen tiedostanut, mutta nyt sitä tuli oikeasti korjattua, kun Piia huomautti monissa mäissä, että nyt paina jo kaasua. Nyt sainkin välillä kiinni oikein sellaisesta lentävästä rytmistä. On hieno tunne, kun alamäessä auto näyttää isompaa kulutusta kuin ylämäessä. Tätä pystyi kaiken lisäksi tekemään ihan nopeusrajoitusten puitteissa, sillä matalien keskinopeuspyyntien vuoksi 80 km/h alueet tuli suurelta osin ajettua reilua 60-70 km/h ja alamäet sitten kovempaa. 

Hyvä uudistus oli ottaa autoon kisa-aikaa näyttävän kellon lisäksi toinen kello, joka näytti etapilla jäljellä olevaa aikaa. En ole ajatellut sen olevan tärkeä, mutta olihan se ihan näppärä, sillä nyt ei tarvinnut laskea päässä, miten monta minuuttia aikaa on jäljellä. Parilta AT:lta lähtiessä unohdimme kylläkin käynnistää kellon, mutta onneksi sen pystyi laittamaan päälle myöhemminkin, kun laski vain ajasta sopivasti minuutteja pois.

14 sekuntia vielä ennen kuin oma minuutti (12:57) alkaa ja saamme antaa aikatarkastuskortin AT-pisteelle. Okei, sekunnin näköjään edellä tuo vasen kello mutta antaa se kuitenkin suuntaa.

Kuudes kisa, kuudes kartturi.

On ollut jännä huomata, miten eri henkilöt ovat ihan erilaisia kartanlukijoita. Vaikka välillä on harmittanut, etten ole saanut samoja tyyppejä uudelleen mukaani (olenko niin huonoa seuraa?!) niin on se kyllä rikkauskin, että saa ajaa monien erilaisten ihmisten kanssa. Kuuntelen mielelläni kartturin näkemyksiä ajamisesta ja niinpä jokaisen kanssa kilpailu onkin ollut erilainen. Samalla on oppinut lisää ajamisesta ja siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. 

Teron kanssa kisaamisesta muistan lähinnä keskustelumme ylinopeuksista ja dynaamisesta ajotavasta. Luonnossa Tero kun ei ehkä (sori!) ole se taloudellisin kuski. Työkseen kuormuria ajava Aki edusti aivan toista ääripäätä, ja hänen kanssaan tuli moottorijarrutettua välillä liikaakin ja sekä vauhti että aika meinasivat välillä loppua kesken. Piia oli jotain näiden väliltä ja nautin hänen kanssaan ajamisesta tosi paljon! Häneltä ammensin oppia mäkien ajamisesta ja parhaista ajolinjoista. 

Tehotytöt maalissa!

Ensi vuoden kisoista ja karttureista ei ole vielä mitään havaintoa. Voi jopa olla, että kisa muuttuu siihen, että kaikki ajava samoilla autoilla ilman kartturia! Toiveissani on, että pääsisin ajamaan jonkun sellaisen konkarin kanssa, joka hanskaa sekä aikataulutuksen että pystyy välillä myös vinkkaamaan optimaalisesta ajotavasta. Nyt kisassa oli #onnelistenajokoulua edustamassa Aki Linnanahde ja hänen kartturinaan liikenneopettaja Jiri, joka olisi mielestäni ihan unelmapari. Siinä meinaan varmasti oppisi lisää!

Muuta

Ecorunin lajipäällikkö Jaakko yritti saada lainaan samanlaisen Seat Leon FR:n kuin mulla, että voisimme kilpailla toisiamme vastaan. FR:ää ei löytynyt, mutta maahantuoja tarjosi Jaakolle Seat Leon ST Cupraa, jonka Jaakko otti innoissaan vastaan. Selväähän se oli, että 280 hevosvoimaisella perhefarmarilla ei hätyytettäisi kilpailun kärkeä, mutta mielenkiintoisempaa olikin nähdä, miten pieni kulutus Cupralla olisi mahdollisuus saavuttaa verrattuna valmistajan antamiin kulutuslukemiin. Ja kyllähän sillä pääsi: siinä missä autolle luvataan 5,5 l/100 km maantie- ja 6,7 l/100 km/h yhdistelmäkulutus, Jaakko pihisteli kisakulutukseksi 5,187 l/100 km! (tai 5,085 jos ei huomioida 2 % aikasakkoa). Eli tehokkaallakin autolla on mahdollista ajaa taloudellisesti!

Seat Leon FR vs. Seat Leon Cupra ST

Kilpailun jälkeen irrotin Leonista konepellin sinettitarrat, jotka lähtivät melkein ajatuksen voimalla. Se ei ollut sinänsä yllätys, sillä ensimmäinen tarra lähti tuulen mukaan jo tankkauslenkillä. Yllätys piilikin siinä, että Jaakon laina-Leonista tarrat eivät noin vain irronneetkaan, vaan ne meinasivat revetä ja jättää konepeltiin liimaa. Johtopäätös: Leonin CQuartz-pinnoite hylkii myös tarroja. :)

Saavuin Lahteen perjantai-iltana ja lähdin pois vasta sunnuntaina, jotta sain nukuttua riittävästi. Aiemmin olen majaillut siskoni luona, mutta hänen muutettuaan Kuopioon majoituskuviot menivät uusiksi. Päädyin majoittumaan Lahden keskustassa sijaitsevaan Matkakoti Patria -nimiseen hostelliin, jonka hinta-laatu-suhde oli erinomainen: kaksi yötä yhden hengen huoneessa maksoi 74 euroa, kun hotellissa samaan hintaan saisi nukkua vain yhden yön, jos sitäkään. Ei majoituksen laatu tietenkään ollut hotellitasoa, mutta minun tarpeisiini hostelli riitti mainiosti.

Talo tarjosi lakanat, pyyhkeet ja kahvit/teet ja huoneessa oli jääkaappik omia eväitä varten. Vessa ja kylppäri olivat yhteisiä. Vielä kun Lahden keskustassa saa pysäköidä perjantaisin ilmaiseksi klo 18 alkaen ja lauantaisin klo 16 alkaen, niin ei tarvinut miettiä autonkaan yöpymistä, vaan sen pystyi jättämään vaikka ihan hostellin ikkunan alle. Tulen kyllä varmasti käyttämään Patriaa toistekin, jostarvitsee tulla Lahteen yöksi.

Huoneeni Matkakoti Patriassa.

Onnellista autoslalomia

keskiviikko 19.08.2015 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Mazda , Rata-ajo , Tapahtuma

Pääsin viime viikolla viettämään päivän Mazdan #onnellistenajokoulun kanssa Ahveniston moottoriradalla. Ohjelmassa meillä oli autoslalom eli pujottelua autolla, tässä tapauksessa uudella Mazda2:lla ja CX-3:lla. Päivä sisälsi menoa ja meininkiä, hysteeristä naurua (ehkä vähän kauhuakin) sekä itsensä ylittämistä! Oli superkivaa!

Ratapäivän aamu oli varattu Akin tiimille, josta oli kuitenkin lähtenyt mukaan vain puolet. Vähän tyhmää, kun on näin hieno tilaisuus tarjolla ja se jätetään käyttämättä! Noh, kun kerran paikkoja oli vapaana, mukaan oli kutsuttu myös Autovouhotuksen alla blogaavat Mikko ja Piia. Ja minähän kutsuin itse itseni paikalle jo aikoja sitten, joten puolet porukasta olikin sitten autoblogaajia. :D Iltapäivällä oli Annan tiimin vuoro ajaa ja jäimme seuraamaan Mikon kanssa vielä sitäkin, vaikka ajovuoroja ei isomman ryhmäkoon vuoksi hirveästi enää ollutkaan tarjolla.

Blogaajat yhteiskuvassa. Oli hauska tavata kollegoita!

Autoslalomissa oli tietenkin myös onnellisuuteen tähtäävä juoni; Onnellisten ajokoulussa kun kerran oltiin. Viime vuonna olimme liukkaan kelin radalla, mikä ei ole ollenkaan huono tapa harjoitella auton käsittelyä; hyvin perinteinen vain. Autoslalomin etu oli siinä, että aremmatkin kuskit pääsivät ja rohkaistuivat irrottelemaan. Kun kilpailuvietti innosti ajamaan rataa uudestaan ja uudestaan, itseluottamus kasvoi ja tuli ihan vahingossa opittua auton hallintaa.

Miten ajaa, että radan pääsee nopeiten läpi? Miten väistää keskelle kulkuväylää kyhätty este kätevimmin? Ja mikä olisikaan parempi paikka kokeilla omia ja auton rajoja kuin moottorirata? Tämä oli taas kiva esimerkki siitä, miten Mazda haluaa tehdä asiat vähemmän perinteisesti!

Jiri lähettämässä punaista Mazda2:a radalle, sininen odottaa jo kuumeisesti vuoroaan.

Ahveniston pää- ja varikkosuorat yhdistävä autoslalomrata kierrettiin omalla ajovuorolla aina kahdesti. Matkan varrella oli lukemattomia pujoteltavia keiloja sekä portteja, joista piti ajaa läpi. Olipa matkan varrella myös kohta, jossa keilat oli aseteltu ihan samaan tapaan kuin liukkaan kelin radalla hirven väistöä harjoiteltaessa. Reitti oli tarkoitus ajaa mahdollisimman nopeasti, mutta ihan överiksi hommaa ei kuitenkaan voinut pistää, sillä rata piti tietysti pyrkiä suorittamaan puhtaasti. Kaadetuista tai väärältä puolelta kierretyistä keiloista kun ropisi miinussekunteja.

Aamupäivällä oli tiukka kisa parhaasta kuskista ja sen voitti Piia ajalla 2:29; sekunnin erolla Akiin. Iltapäivällä Annan tiimin Joni oli ihan omaa luokkaansa ajaen ensin huippuajan 2:24 ja paransi sen sitten vielä 2:20:een. Ihan mieletöntä!

Hannu pujottelemassa. Esteet piti väistää aina kaadetun keilan osoittamalta puolelta.

Omat fiilikset

Minusta oli ihan hirveän siistiä ja hauskaa päästä ajamaan radalle autoslalomia! Ajoin radan yhteensä kuudesti ja olisin halunnut ajaa radan vielä useamman kerran. Kisailumielessä tuo ei nimittäin riittänyt vielä mihinkään, vaan parempia aikoja varten olisin tarvinnut paljon lisää toistoa, jotta olisin oppinut optimoimaan ajolinjojani. Ajaminen oli kyllä joka kierroksella yhtä kuumottavaa puuhaa ja siihen oli keskityttävä ihan täysillä. Kun pääsin maaliin kädet tärisivät aina ihan hirveästi. Taisi vähän adrenaliini virrata?!

Alussa rata kierrettiin kouluttajien kyydissä ja vaikka nopeudet eivät olleet vielä ihan hirveän huimia, alkoi tulla huono olo. Kaksi kierrosta kerrallaan omaakin ajoa oli kyllä ihan sopiva matka, sillä matkapahoinvointi meinasi siinäkin jo hieman uhitella. Onneksi emme kiertäneet koko Ahveniston rataa, sillä pääni ei olisi kestänyt sitä, kuten tuli testattua pari vuotta sitten Nissanin kanssa...

Piia lähti kyytiin, vielä hymyilyttää molempia. Mikko kuvaa.

Autoa ajaessa itseään sai koko ajan tukea vasemmalla jalalla lepuutustukeen ja oikealla jalkatilan oikeaan reunaan, jotta pysyi penkissä. Mikko tuntui heittelehtivän oikein penkissä, kun istui kyydissäni yhden lenkin verran kuvailemassa. Ihmeen hyviä kuvia mies kyllä menoon nähden sai otettua! :D Itse en  olisi pystynyt lähteä vastaavaan kyytiin, joten Minnan pyytäessä loppupäivästä kyytiin jouduin kohteliaasti kieltäytymään, vaikka olisin mielelläni lähtenyt.

Tiukka mutka ja ratinpyöritys menossa, mutta siitä huolimatta Mikko onnistui sommittelemaan kuvaan täydellisesti keskelle takaikkunaa hyppyrimäen. :D 

Niin, siitä ajamisesta... Yhdellä kierroksella kyllä missasin yhden esteen, kun niitä ilmestyi yllättäen eteeni kaksi kappaletta niin, etten millään ehtinyt kiertää molempia, vaan piti valita vain toinen. Varikkosuoran yläpään kaarteessa (ajoimme rataa vastapäivään) pujoteltavat esteet tihenivät tihenemistään ja se oli vaikea paikka, jossa liian kovaa ajaminen lähti aina kertautumaan ja kerran jouduin pysähtymään melkein kokonaan kun auto ei enää taittunutkaan käännökseen. Sainkin kommenttia, että taisi olla katse liian lähelle auton eteen ja siksi este pääsi yllättämään. Kenties? Alkubriiffauksessa kehotettiin katsomaan koko ajan riittävän kauas, jotta tietää mitä on tulossa. Tässä on yhteys myös normaaliin liikenteeseen; ei kadullakaan voi tuijottaa vain auton eteen, vaan on oltava selvillä myös siitä, mihin on menossa.

Varikkosuoralla esteet olivat vielä harvakseltaan, kunnes kaarretta lähestyessä törpöt tihenivät ja tihenivät ja olisi pitänyt tajuta vähän hiljentää vauhtia. Yleensä ei tajunnut. :D (Kuva: Mikko Kilkki)

Gulfin mutkaan laitettu este onnistui kiertää ainakin omasta mielestäni monta kertaa hyvin, vaikka siitä yleisesti kommentoitiin, ettei saa pussittaa autoa siinä. Sen jälkeen tuli radan pisin suora, jossa jopa ehti vilkaista nopeusmittaria: parhaimmillaan se hipoi 90 km/h. Sitten jo tiukka jarrutus kahden törpön pujotteluun ja sitten taas hanaa hirvenväistökohtaan. Aamupäivällä ajoin sen aina tosi kovasti hidastaen, koska riviin asetetut keilat olivat niin selkeä este. Saatuani kommenttia liiasta hidastamisesta ja nähtyäni paikan radan varressa olevasta tornista kokeilin ajaa sen iltapäivällä kovempaa ja sain hämmästyä, miten helposti se meni vauhdikkaamminkin. Paras kierrosaikani 2:35 syntyi kuitenkin jo aamupäivän viimeisellä kierroksella, sillä vaikka iltapäivällä väistö meni nopeammin, mokasin molemmilla lenkeillä jotain muuta.

Liukkaankelinradalla harjoitellaan yleensä hirven väistöä, nyt vastaavasti asetellut portit olivat osa autoslalomrataa.

Automaattiin tottuneena en oikein tykännyt ajatuksesta, että ajetaan manuaalivaihteisilla autoilla, koska vaihteet ovat yksi keskittymisen kohde lisää muutenkin hektisessä menossa. Parilla ekalla kierroksella käytin Mazda2:n pari kertaa kolmosella, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että koko reitin voi ajaa hyvin kakkosella. Kiihdytys 80 km/h vauhtiinkin meni kakkosella kätevästi; pieni ja ketterä Mazda2 kiihtyi ripeästi eikä moottori kuitenkaan käynyt huutamaan, että vaihda jo hyvä ihminen isommalle. 

Gulfin mutkan jälkeen talla pohjaan, tässä nopeutta näyttää olevan jo liki 80 km/h. (Kuva: Mikko Kilkki)

Vähän olisi houkuttanut testata radalla Leoniakin. Meinasin kysyä lopussa, että saisinko ajaa sillä kierroksen, mutta en sitten malttanut, kun Mazda2 kävi tutuksi. Samasta syystä en malttanut kokeilla edes isompaa CX-3:a, sillä halusin vain ajaa paremmin ja paremmin Mazda2:lla.

Yhteenveto

Autoslalom oli mielestäni erinomainen aihe Onnellisten ajokouluun. Liikenteessä ei ole liiemmin mahdollisuuksia kokeilla täysjarrutuksia ja tehdä sellaisia väistöjä, että renkaat ulvovat. Ei sillä että se olisi itsetarkoitus, mutta kuitenkin...

On myös ihan eri asia harjoitella ääritilanteita ohjatusti liukkaan kelin radalla radalla kesäkelissä. Tässä ääritilanteita tuli sarjatulella ja ekan testikierroksen jälkeen vauhditkin oli aika hyviä. Miinusta vain siitä, että ei varsinaisesti opetettu miten ajaa, vaan kaiken sai itse kokeilla. Mutta kokeilua oli sitten senkin edestä! Radalla nekin henkilöt, jotka olivat ensimmäisellä kyytikierroksella ihan kauhuissaan ja ilmoittivat, että "minä en ainakaan mene tuonne", ajoivat lopussa ihan innoissaan. Valmiiksi rohkeat kuskit puolestaan pääsivät kerrankin irrottelemaan turvallisesti. 

Uskallan sanoa, että Onnellisten ajokoulu onnistui taas tavoitteessaan tehdä onnellisia kuskeja! Porukka oli ihan innoissaan radalla ja varmaan kaikki lähtivät sieltä pois suupielet korvissa. :D

Maija ja Jaana radalla; keilat lentelevät, mutta hauskaa on!

Onnellisten ajokoulu vm. 2015

tiistai 14.04.2015 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Mazda

Mazdan Onnellisten ajokoulun toinen vuosikurssi aloitti taipaleensa vajaa viikko sitten. Tälle vuodelle koulun ohjelma on pistetty kokonaan uusiksi, mutta perimmäinen idea on edelleen sama: tehdä kuskeista onnellisempia ja sitä myötä liikenteestä mukavampaa ja turvallisempaa.

#onnellistenajokoulu'un haki tänä vuonna reilu 80 henkilöä, joista 12 onnekasta pääsi mukaan. Koululaisten tiiminvetäjinä toimivat tänäkin vuonna Anna Perho ja Aki Linnanahde. Ryhmien ohjelma on osittain sama mutta osittain myös eri, jotta kurssilaisten erilaiset lähtökohdat tulee paremmin huomioitua.

Annan kurssin nimi on “Apurista ajajaksi” ja siihen on valittu henkilöitä, jotka ovat auton ratissa varovaisia ja jopa pelokkaita ja kaipaavat varmuutta ajamiseensa. Ryhmässä on melko vähän ajaneita ihmisiä ja olipa jollain ollut autolla ajamisesta 6-7 vuoden tauko. Nyt hän oli jo uskaltautunut pyörimään autolla parkkiksella. Siitä on hyvä lähteä!

Akin kurssin teemana “Hurjastelijasta herrasmieheksi” ja kurssilaiset ovat ihan toisesta ääripäästä Annan kurssilaisiin verrattuna. He ovat kymmeniä tuhansia kilsoja vuodessa ajavia, toinen toistaan täydellisempiä (ainakin omasta mielestään) ja vähän turhankin itsevarmoja kuskeja. Täysin onnellisia nämäkään täydelliset kuskit eivät nähtävästi ole, kun ovat hakeutuneet Onnellisten ajokouluun. On hienoa tunnustaa, että vaikka ajaa paljon, niin voisi silti olla jotain petrattavaa.

Aki ja Anna juttelemassa omista kurssilaisistaan.

Kurssin kick off -tilaisuudessa kurssilaiset pääsivät tutustumaan ensimmäistä kertaa omiin tiimeihinsä, ryhmänvetäjiin ja opettajiin. Opettajina jatkavat Minna Sillankorva ja Jiri Kattelus, jotka molemmat ovat ihan loistotyyppejä. Minä edustin kick offissa viime vuoden kurssia eli olin ns. Onnellisten ajokoulun alumni. Pääsin kertomaan mitä viime vuonna tehtiin ja miten se vaikutti minuun.

Viime vuoden kurssi oli ihan mahtava juttu ja asennekasvatuskerta kaikista paras. Sen myötä minusta tuli entistäkin rauhallisempi kuski. Ei sillä tavalla rauhallinen, että olisin hidas tien tukko, vaan sellainen, että en ota liikenteessä pulttia juuri mistään. Paitsi jos liikenneympyrästä poistuja ei näytä vilkkua ja pysähdyn sen takia turhaan! Hauskinta on se, että tämä liikenteen zen-tila on seurannut mukanani jopa kauppoihin. Aiemmin juhlapyhiä edeltävät ihmismassat ruokakaupoissa saivat pinnani kiristymään, mutta nykyisin luovin ihmispaljouden seassa samalla asenteella kuin liikenteessäkin: ei ole kiirettä, kyllä nämä kulkuväylän blokkaavat ostoskärryruuhkatkin purkautuvat kun rauhassa odottaa omaa vuoroaan. Voin kertoa, että on aika siistiä huomata itsessä tällainen muutos! :)

Tämän vuoden kurssilaisten ohjelmassa ei ole vastaavaa asenneoppituntia, mutta sitä varmaan tulee muiden oppituntien ohessa. Ryhmien ohjelmat ovat tosiaan pikkuisen erilaiset ja esimerkiksi Annan kurssi aloitetaan ihan perusasioiden kuntoon laittamisella, kun taas Akin ryhmä joutuu ensimmäisenä “inssiajoon”. Toisen kurssikerran aiheena on taloudellinen ajaminen, minkä lisäksi Annan ryhmäläiset saavat opastusta Helsingin keskustassa ajamiseen. Tämä on mielestäni erittäin hyvä lisä, sillä kun on pääsee ohjatusti ajamaan keskustaan, sinne uskaltaa ehkä joskus itsekin. 

Kolmannella kurssikerralla kaikki pääsevät tutustumaan auton käsittelyyn ja autoslalomiin Ahveniston moottoriradalla. Kurssin ohjelmassa on myös osallistuminen elokuussa järjestettävään Vesijärven Auto Ecorun -kilpailuun. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan. Siihen voi jäädä hyvällä tavalla koukkuun.

Onnellisten ajokoulussa kurvaillaan tänä vuonna mm. lähiaikoina lanseerattavalla Mazda2:lla.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä kaikkea tämän vuoden Onnellisten ajokoulussa tapahtuu. Olen kuulemma tervetullut kaikkiin tapahtumiin (olin kick offissa silleen, että “Pliiiiis saanko mäkin osallistua kun nää jutut on niiiiin siistejä!!!”). Ihan kaikkiin tapahtumiin en ehdi, mutta Helsingin keskustassa ajamista suunnittelin meneväni vakoilemaan takapenkillä ja Ahvenistolle koitan päästä itsekin ajamaan, sillä erillistä käsittelyä meille ei viime vuonna opetettu ja lisäksi autoslalomia olisi kiva kokeilla.

Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat

tiistai 17.03.2015 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Citroën , Mazda

#OnnellistenAjokoulu / Mazda

Se on täällä taas! Mazda järjesti viime keväänä ensimmäistä kertaa Onnellisten ajokoulun ja tänä vuonna se saa jatkoa. Olin mukana viime vuonna ja täytyy sanoa, että se oli heittämällä paras ja hauskin juttu, mitä minulle on autoblogiurallani tapahtunut! Siksi minusta on tosi mahtavaa, että Mazda järjestää sen uudestaan.

Onnellisten ajokoulun ideana on nimensä mukaisesti tehdä kuskeista onnellisempia ja sitä myötä parantaa ajokulttuuria. Viime vuonna harjoittelimme mm. liukkaalla kelillä ajamista ja taloudellista ajamista ja mietimme, miten asenne vaikuttaa ratin takana. Erityisesti asenneoppitunti oli todella kiva; se ei ollut mitään kalvosulkeisia koulun penkillä, vaan pureuduimme liikennekulttuuriin ja omiin valintoihin improvisaatioteatterin johdattelemana. Miksi ottaisit pulttia jonkun käytöksestä, kun ei se mitään hyödytä. Tai jos perässä roikkuja ahdistaa, niin mikä estää päästämästä roikkujaa ohi. Pienet valinnat vaikuttavat paljon omaan fiilikseen!

Hakuaikaa Onnellisten ajokouluun on tämän viikon perjantaihin 20.3.2015 ja mukaan valitaan yhteensä 12 henkilöä. Mun tekisi mieli hakea sinne uudestaan (koska parhautta ja kertaushan on opintojen äiti!) mutta epäilen hieman pääsymahdollisuuksiani… :D  Hakemuksen voi jättää Mazdan #onnellistenajokoulu2015-nettisivuilla

#c4cactuscrew / Citroën

Jos ajokoulu ei kiinnosta, mutta ottaisit uuden auton mielelläsi käyttöön 2,5 kuukaudeksi, suuntaa Citroenin nettisivuille. #c4cactuscrew-kampanjassa peräti 30 henkilöä/porukkaa saa käyttöönsä Citroen C4 Cactus -henkilöauton kymmeneksi viikoksi. Lisäksi yksi tästä porukasta voittaa sen käyttöönsä kokonaiseksi vuodeksi. 

Itseäni kiinnostaisi kokeilla C4 Cactusta sen kosketusnäyttökäyttöliittymän vuoksi, mutta sitä  ehtii testata vähän lyhemmälläkin koeajolla. Kymmenen viikkoa Cactuksella ei jaksa kiinnostaa. Meidän Seat Leon saapuu kampanjan aikoihin ja sitä vastaan Citroenilla ei valitettavasti ole mitään jakoja.

Cactus-kuskiksi haetaan maksimissaan minuutin mittaisella videolla, jolla perustellaan, miksi pitäisi tulla valituksi kampanjaan. Hakea voi niin yksin kuin yhdessäkin, esimerkiksi perheen tai työporukan voimin. Hakuaikaa on vain - oho! - huomiseen keskiviikkoon 18.3.2015 klo 24:00 saakka, joten vähän kiire hakemuksen teossa voi tulla, mutta toisaalta ei siinä kauan mene kun perustelee kännykän videokameralle, miksi pitäisi päästä mukaan. Kisaan osallistutaan Citroenin kampanjasivulla.


Ps. Mulla ei ole mitään diiliä mainostaa kumpaakaan kampanjaa, vaan kerron niistä vain oman kiinnostukseni kautta ja jotta mahdollisimman moni kuulisi niistä. Koska molemmat ovat siistejä!

Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?

keskiviikko 28.01.2015 Avainsanat: #onnellistenajokoulu , Ecorun , Ford , Kawasaki ER-5 , Mazda , Moottoripyöräily , Nissan , Polo , Polo Junior , Taloudellinen ajo , Volkswagen , Yleinen

#onnellistenajokoulu

Poloisen vuosi 2014 sisälsi toimintaa enemmän kuin koskaan! Suurin kiitos siitä menee Mazdalle, jonka järjestämä Onnellisten ihmisten ajokoulu oli ehdottomasti paras juttu, mihin olen blogiurallani päässyt mukaan. Muistelen sitä edelleen lämmöllä. Kampanjan idea oli tehdä kuskeista onnellisempia ja sitä kautta ajamisesta turvallisempaa, rennompaa ja taloudellisempaa. Talven ja kevään aikana #onnellistenajokoulu kokoontui neljästi opettelemaan auton hallintaa liukkaalla kelillä, haastamaan asenteita ja treenaamaan taloudellista ajamista.

#onnellistenajokoulu'laiset radalla. Kuva (c) Akiphoto

#onnellistenajokoulu päättyi taloudellisen ajon kilpailu Ecoruniin. Valitettavasti homma vähän lässähti tässä kohtaa, sillä mukaan lähti vain muutama tyyppi eivätkä edes keulahahmot Anna Perho ja Aki Linnanahde osallistuneer. Opettajamme Minna kuitenkin nappasi Niklaksen kanssa palkintosijan, joten kampanja sai arvoisensa lopun.

Minusta #onnellistenajokoulu’n ideologia oli mahtava ja näkisin, että sille voisi olla tilausta ihan yleisestikin. Tietenkin se oli nyt myös Mazdan markkinointitempaus, mutta ainakin omasta mielestäni uusi ja rohkea sellainen ja heijasteli selkeästi Mazdan mainostamaa tapaa tehdä asiat eri tavalla.

Ecorun

Talidellisen ajon kilpailuihin osallistuminen oli toinen viime vuoden huippujuttu. Ilman #onnellistenajokoulu’a en olisi varmaan koskaan rohjennut niihin touhuihin lähteä, vaikka joskus olinkin niistä lukenut ja vähän haikaillutkin että se voisi olla siistiä. Nyt kun ekalla kertaa mukana oli taustataho, oli osallistumiskynnys matala.

Mazdalla ajaminen Ecorunissa meni penkin alle, mutta hauskaa oli silti ja kipinä jäi kytemään. Syksyllä lähdin kokeilemaan kisailua uudestaan, autona tällä kertaa tuttu ja turvallinen Polo. Ja sitten vielä uudestaan! Syksyn kisoissa voitin itseni ja oli ihan mahtavaa, vaikka sijoitukset eivät vielä päätä huimanneetkaan. Tänä vuonna pihistely tulee varmasti jatkumaan, ja onpa yksi kisa muuten ihan täällä Jyväskylässäkin!

Polo valmiina ensimmäiseen Ecoruniinsa.

Ajoharjoittelua

Helmi-maaliskuussa tuli harjoiteltua liukkaalla kelillä ajamista oikein urakalla. Ekana oli #onnellistenajokoulu’n rata, sitten perinteinen autokoulun liukkaan kelin ratapäivä ja maaliskuun alussa olin vielä Nokian Renkaiden Hakkapedia-blogaajien kanssa VW hyötyajoneuvojen talviajokoulussa (jossa tosin liukkaus oli epätalven vuoksi melkein muisto vain). Talviajokoulussa pääsin myös kokeilemaan maastossa ajamista Volkswagen Amarokilla, mikä oli tosi siistiä!

Amarok-maastoajelu Volkswagen hyötyajoneuvojen talviajokoulussa.

Koeajoja

Vuoden aikana ehdin koeajaa muutaman kiinnostavan auton, joista ykkösenä tietysti faceliftattu uusi Polo. Se oli ihana, mutta rahakirstun vartijan mukaan meille ei tule enää kolmatta Poloa. Olen itsekin siihen vähän järkitasolla kallistunut, lähinnä koska kokoluokkaa isompi auto olisi hiljaisempi. Kiikarissa on ollut Seat Leon, jonka koeajoin viime vuoden aikana parinakin eri mallina ja lisäksi sellainen oli vuokralla yhden viikonlopun. Syksyllä ajoin myös pari kertaa kaverin Seat Leon Cupralla, joka oli varsin tykki peli!

Tykki ja tykki :P

Keväällä minulla oli lainassa #onnellistenajokoulu’n tiimoilta ensin kolmen ja sitten vielä viikon ajan uusi Mazda3, joka herätti ristiriitaisia tunteita. Ulkonäköön ja ajotietokoneen ominaisuuksiin ihastuin, mutta melutasoon ja automaatin suorituskykyyn vihastuin. 

Syyskuussa pääsin kokeilemaan 4WETOA-blogin Akin Ford Ranger Wildtrak -pickuppia. Oli vähän muuta, mihin olen tottunut! Oli hauska käydä ajelemassa toisen liikenneblogaajan kanssa; ainakaan puheenaiheet eivät loppuneet kesken.

Lokakuun alussa koeajoin myös pikaisesti lataushybridi Golf GTE:n ja taisin vähän rakastua. Blogimerkintä GTE:stä on roikkunut luonnoksissa kuukausikaupalla, enkä enää tiedä, julkaisenko sitä ollenkaan ennen kuin testaan auton uudestaan. Luottomyyjäni kanssa oli vähän puhetta, että lainaisin sen Autotarvikkeelta viikonlopuksi kuten Polon viime keväänä.

Luottomyyjääni liittyen koin loppusyksystä myös järkytyksen, kun kuulin, että hänet ja monta muuta Autotarvikkeen myyjää oli irtisanottu. Vaikka emme ostaneet Mikalta kuin yhden auton, tuli hän kuitenkin tutuksi, kun kävin häntä silloin tällöin moikkaamassa asioidessani muuten Autotarvikkeella. Että kuka mulle nyt myy seuraavan Volkkarin?

Marraskuussa käännyinkin sitten Autopalen puoleen. Lainasin heiltä viikonlopun koeajoon Nissan Pulsarin, joka oli minusta yksi vuoden kiinnostavimmista autouutuuksista. Tykkäsinkin siitä tosi paljon, mutta automaattivaihteinen versio on niin suorituskyvytön, että se ei oikein houkuttele.

Moottoripyöräilyä

Eerik jäi viime kesänä aika vähälle ajolle. Kuten aiempinakin vuosina, koin elokuussa valaistumisen, että ei hitto, kausihan on kohta paketissa ja aloin vasta sitten panostaa ajamiseen. Kahvanlämmittimet olivat muuten paras tuunaus, mitä olen pyörään tehnyt! Kädet kylmettyvät syksyllä edelleen, mutta eivät enää syväjäädy.

Ajokauden lopulla minulla oli pari viikkoa lainassa kaverini moottoripyörä Kawasaki ER-6N, mutta ajoin sillä vain parisataa kilsaa, koska oli jo aika kylmät ilmat. Se oli ketterän ja vakaan tuntuinen ajettava, mutta ilmanvastus oli turhan suuri. Parin lenkin jälkeen pyörän akku yllättäen kuoli eikä tekohengityskään auttanut. Vaihdoin siihen sitten Eerikin akun (ER-5 ja ER-6 käyttävät samaa) ja ajoin sillä vielä pari lenkkiä ennen palauttamista kaverin luokse talviteloille. Kaveri ostaa siihen vasta keväällä uuden akun, niin ei tarvitse talvella huolehtia ylläpitolatauksesta.

Kawasaki ER-6N

Muuta

Polo ei arvostanut tammikuussa Mazda3:lla ajamistani ja kuoletti kostoksi akkunsa. Toisen kuoleman jälkeen akku meni vaihtoon. Kesällä Polo täytti kolme vuotta, minkä kunniaksi se pääsi katsastukseen ja öljynvaihto/jarruneste/ilmastointilaitehuoltoon. Autosta kuulunut hassu naputuskin saatiin ratkaistua huollon yhteydessä vaahtomuovilla.

Syksyllä kyllästyin Autotarvikkeen ökyhintaiseen renkaidenvaihtoon, vaikka hinta veloitetaankin huolenpitosopimuksesta. Niinpä päätin vaihdattaa renkaat jossain muualla. Innostuin siinä yhteydessä selvittämään kaikkien jyväskyläläisten auto- ja rengasliikkeiden hinnat, koska joku muukin oli varmaan kiinnostunut asiasta.

Autoiluvuoden kruunasi haastattelu Keskisuomalaisen Leidit Liikenteessä -palstalla. Jutusta tuli vielä tosi kiva; selitin ummet ja lammet, mutta niin vain toimittaja sai poimittua sieltä ne tärkeimmät kohdat.

Vuosi 2015

Tammikuun blogi oli varsin hiljainen, mikä johtui taustalla suoritetuista muuttopuuhista. Nyt muutto on suoritettu ja voin keskittyä taas siihen tärkeimpään, eli blogaamiseen. Tiedossa on ainakin lisää Seat Leonin testailua, U-käännöksiä, pari liukkaan kelin tapahtumaa ja tietysti pihistelyä Ecorunissa. Pysykää kuulolla!

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (19)
marraskuu (1)
Vain 3,6 millilitran päässä voitosta - Toyota EcoRun 6.10.2018
lokakuu (1)
Kolmas kerta toden sanoo? - Skoda Economy Run 2018
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Koeajossa vertaisvuokrattu unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!