29.09.2013

Uusi leiska!!

Osoite kopioitu

Taisin mainita edellisessä postauksessani, että mulla on ollut nyt aika paljon aikaa moottoripyöräilyyn? No sitä aikaa on senkin lisäksi riittänyt niin, että innostuin lopulta uusimaan POLOisen leiskan. Edellisestä uudistuksesta on aikaa yli 2,5 vuotta, joten oli kyllä jo aikakin. :)

Headerin kuva on varta vasten blogia varten otettu heinäkuun alussa viime vuoden kesänä. Mulla oli selkeä visio, että haluan kuvaan auton ja moottoripyörän ja taustan pitäisi olla joko järvi tai pelto. Sellainen ihana suomalainen kesämaisema siis! Kuvan peltoaukea löytyi niinkin läheltä kuin Puuppolasta, hieman Ritan elintarvikekaupasta Tikkakoskelle päin. Oli muuten ainut päivä koko heinäkuussa, kun oli noin hyvä keli! Ai miten niin oli sateinen kesä...?

Leiskan uudistuksen lisäksi lisäsin blogin sivupalkkiin näkyviin POLOisen oman Twitter-kanavan tuoreimmat jutut. Ne näkyvät tuossa kaluston esittelyn alla. Twiittailen sinne blogin teemaan liittyviä juttuja, joista osa pääsee ajallaan oikeiksi merkinnöiksi asti ja osa jää vain sinne.

Toinen uudistus blogissa on taustatietosivut. Halusin kertoa kalustosta ja blogin taustoista enemmän kuin mitä tuohon sivupalkkiin mahtuu, joten tein niistä omat sivut. Linkit niihin ovat sivupalkissa, koska en keksinyt leiskaan mitään järkevää paikkaa oikealle valikolle.

Toivottavasti uusi leiska miellyttää teidän silmäänne yhtä paljon kuin minun! Palaute ja kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. :)

Vanha leiska näytti tältä. Alunperin kuvassa oli vanha Polo, mutta vaihdoin sen jossain vaiheessa Polo Juniorin kuvaan. :)
Osoite kopioitu

Keskustelu

Kauramoottori
30.09.2013 19.11

Kiva uus leiska!

Kiitos vielä avusta mun blogin leiskassa :)

Jenni
30.09.2013 19.30

Kiva että tykkäsit! Ja eipä kestä, täältä saa kyllä jatkossakin apuja kun vaan kyselee. Sun uus leiska on kanssa varsin makee! :)

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Yleinen

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (14) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (39) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb