08.08.2018

Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet

Osoite kopioitu

Päädyin viime kesänä aikamoiseen liikennehärdelliin, kun ajoin vahingossa Tampereen keskustaan neljän ruuhkaan. Jonoja ja raitiotietyömaan takia suljettuja katuja ja kaistoja joka puolella!

Keskustaseikkailun jälkeen mietin, että olisipa siistiä, jos Tampereen Enska, Aamulehden Moron liikennetohtori, liikenneopettaja Arto Grönroos haluaisi joskus esitellä minulle kaupungin liikennejärjestelyjä. Kun minulla sitten kesäkuun alussa tuli reissu Tampereelle, kysäisin Artolta, että kiinnostaisiko ja Artohan oli heti valmis!

Mainio kaupunkioppaani Arto Grönroos.

Ratikkalinjaan tutustumista

Ensimmäisenä suunnaksi otettiin Hervanta, jonne on rakentumassa raitiovaunuvarikko. 

Matkalla Hervantaan ajettiin ylös hurjan jyrkkä (12%) Lukonmäki, mikä on kuulemma ajo-oppilaille jännittävä. Siinä on arvottu vaihteita suuntaan jos toiseenkin. Arto kertoi kysyneensä siinä oppilaalta, että vaihtaisiko hän siinä polkupyörällä ajaessa isommalle vai pienemmälle vaihteelle. Sama pätee autoonkin.

Kuvassa mäki ei tietystikään näytä yhtä jyrkältä kuin luonnossa, mutta ainakin liikennemerkki on todistamassa.

Seuraavaksi ajoimme Kalevan kaupunginosaan, jonka halki kulkee Sammonkatu. Se vaikutti jotenkin tutulta, ja Arto vahvistikin, että kesällä 2008 ottamani valokuva on tältä nimenomaiselta kadulta.

Ajoin silloin ensimmäistä kertaa Tampereelle autolla ja otin silloin muutamia kuvia liikenteestä sen aikaisella kännykkäkameralla. Talvella 2009 päädyin taas ajelemaan Tampereelle ja muistelin blogissani myös edelliskesän seikkailuja. Silloin kadulla oli lisäksi viherkaistaleella varsinaisesta pääväylästä erotetut “talouskaistat”, mutta nyt puita ei enää ole vaan katu on yksi suuri erämaa, jonka keskelle tulee kiskot.

Sammonkatu vuonna 2008.

Suunnilleen sama kohta Sammonkadusta vuonna 2018.

Hieman aiemmasta kohdasta Sammonkadulla raitiotyömaa oli merkitty vähän huonosti. Vai miten ajaisitte tämän kohdan? Voisin kuvitella, että moni jatkaa vahingossa suoraan työmaalle, koska siinä ei ole liikenteenjakajaa ohjaamassa oikealle.

Suoraan vai oikealle?

Raitiotyömaan ansiosta keskusta oli aika sekaisin ja kaduilla poikkeusjärjestelyjä.

Ränni Pirkankadulla.

Rautatieaseman edessä mikään ei ollut ennallaan. Tässä ajoin itsekin harhaan viime kesänä.

Tampereen rantatunneli

Kalevasta jatkoimme katsomaan 2,4 km pitkää Tampereen rantatunnelia, joka on Suomen pisin maantietunneli. Ennen tunnelin rakentamista samalla valtatie 12:n osuudella oli Arton mukaan viidet liikennevalot ja autojonot seisoivat ruuhkassa pahimmillaan Hervannasta Lielahteen saakka. Nyt liikenne kulkee sujuvasti maan alla 60 km/h nopeudella ilman pysähdyksiä.

Eteläinen sisäänkäynti.

Ledeillä saadaan aikaiseksi miellyttävä päivänvalon sävyinen valaistus toisin kuin perinteisillä natriumlampuilla, joiden valo on tosi keltaista. 

Siniseksi valaistu seinä piristää pitkää matkaa maan alla.
Edit: Lukija vinkkasi, että väri kertoo, että ollaan Tammerkosken alla. Kiva idea!

Tunneli-liikennemerkki (565) saattaa tuntua turhalta, mutta sisältää tosiasiassa lukuisia liikennesääntöjä. Pysähtyminen ja U-käännös ovat kiellettyjä ja lisäksi ajovalojen käyttö on pakollista. Maan pinnalle palatessa on tunneli päättyy -liikennemerkki (566), jolla säännöt perutaan.

Tampereen rantatunnelissa on kielletty jalankulku sekä pyörällä, mopolla ja traktorilla ajaminen erillisillä liikennemerkeillä (324 ja 315). Mopoautolla saa ajaa; osin erikoisesta syystä: ei ole olemassa liikennemerkkiä, jolla ne voisi kieltää, vaan pitäisi laittaa erillinen lisäkilpi.

Kävelyn ja polkupyörällä ajamisen kieltävä merkki kieltää myös mopot.

Arto kertoi, että joku päivä hänen ohitseen oli kaahannut tunnelissa mopoauto 90-100 km/h nopeudella. Siinä ylitettiin aika reilusti niin ajoneuvon (45 km/h) kuin tunnelin omakin (60 km/h) nopeusrajoitus!

Pispalan harju

Jottei ihan pelkäksi autoiluksi menisi, poikkesimme välissä Arton ja takapenkillä matkustaneen Otso-koiran vakiokahvilassa Lapinniemen Ansarissa nauttimassa herkulliset salaatit. Jos muuten käytte siellä, muistakaa pyytää kahvilasta lupalappu pysäköintiin tai voi tulla kalliit kahvit!

Evästauon jälkeen hyppäsimme takaisin autoon. Keli oli muuttunut sateisesta aurinkoiseksi ja olikin mitä parhain heti lähteä seikkailemaan Pyynikin ja Pispalan harjuille.

Siis wow! Pispalan harju oli ihan mielettömän hienoa seutua täynnä vanhoja taloja ja kapeita kujia. Jossain kohtaa ihmettelin, että mitenkäs tuossa yhdessä aidassa on yksisuuntaisen merkki, niin siinä tosissaan oli yksisuuntainen tie jyrkkään alamäkeen.

Tuollako muka autotie?

Kyllä, juhannusruusupuskaan piiloutunut yksisuuntaisen merkki johdattaa alamäkeen.

Pispalassa asuessa on syytä hallita pieneen tilaan pysäköinti, sillä paikkoja ei ole turhan paljon. Joissain taloissa on autotallit ja osaan niistäkin on aika temppu peruuttaa kapeilta kadulta.

Ei ole leveydellä pilattu nämä kadut!

Saisitko auton taittumaan kerrasta tähän autotalliin?

Olen harrastanut satunnaisesti ihan huvin vuoksi Helsingin keskustassa ajelua, koska siellä on mielenkiintoiset ja monipuoliset liikenneympäristöt. Tampeen tietyöt ja ruhkat eivät tuntuneet yhtään houkuttelevilta Helsinkiin nähden, mutta sitten kun päästiin noille pienille harjujen kujille niin johan muuttui ääni kellossa.

Hurjan jyrkkä katu! Tässä jännittäisi ajaa talvella.

Viinikan liikennejärjestelyt 

Jossain vaiheessa päädyimme Viinikan risteysalueelle, joka on yksi Tampereen liikenteen solmukohtia. Sitä remontoidaan tällä hetkellä liikenteen sujuvoittamiseksi, mutta vielä nyt se oli aikamoinen härdelli! Tosin vaikutti siltä, että se on ollut härdelli jo ennen remonttia. 

Arto ajoi siitä mielestään liikenteenjakajan mukaan, mutta yhtäkkiä huomasimme, että meidän oikealta puolelta tulee autoja samalle kaistalle ja jouduimme pysähtymään. Mitäs ihmettä?

Eikö tästä ajolinja mene aikalailla suoraan kohti tuota isoa vasemmalle osoittavaa nuolta?

Noh, ajoimme sen sitten uudestaan oikein tarkkaan ja kun tarkkaan katsoimme, risteyksessä olikin meihin nähden vähän liian poikittain kahdelle kaistalle ohjaava liikenteenjakaja, jonka mukaan meidän olisi pitänyt ottaa vasen kaista. Että sattuu näitä ammatilaisillekin. Arto totesikin, että saa olla valppaana, kun kaupungin liikennejärjestelyt muuttuvat jatkuvasti. 

Uusintakierros. Kun tarkkaan katsoo, keskellä risteystä on kahteen suuntaan jakava nuolimerkki. Kuvasta huomaa myös ajoratamaalaukset, jotka sekoittuivat kadun jyrsintöihin.

Ratapihankadun vaarallinen risteys

Yksi erikoinen liikenteellinen paikka oli myös Ratapihankadun ja Vellamonkadun risteys. Siinä on jokaisesta suunnasta tuleville autoilijoille stop-merkit! Jos useampi auto on pysähtyneenä, risteys ajetaan perussäännön mukaan eli oikealta tulevaa väistetään riippumatta siitä, kuka pysähtyi ensin. 

Paikka on vaarallinen, koska autoiijat joutuvat väistämään pyöräilijöitä, jotka tulevat alamäessä olevaan risteykseen kovaa vauhtia. Olisi ehkä hyvä, että pyöräilijöilläkin olisi siinä pakollinen pysähtyminen? Tosin eivät siinä kaikki autoilijatkaan pysähdy stopeista huolimatta...

Risteyksessä oli iltasellakin jos jonkinlaista liikkujaa.

Risteyksestä puuttui kuulemma ennen suojatien/pyörätien jatkeen merkinnät, mutta kun Aamulehti teki siitä Arton kanssa jutun, maalaukset ilmestyivät risteykseen jo samana iltana.

Muita huomioita

Yksi keskustan vaaranpaikka on Näsijärvenkadun ja Hämeenpuiston risteyksessä. Arto selitti, että turistit suuntaavat tästä suoraan kohti Särkänniemeä eivätkä huomaa ollenkaan olevansa väistämisvelvollisia. Kuten minäkin Artolta kysyin, että "ai, oliko siinä kolmio?" En tajunnut ollenkaan, mistä hän puhui ennen kuin kotona katsoin videokameran tallenteen risteyksestä. "Ai tuo kolmio!"

Havaitsin risteyksen liikennemerkin vasta videolta...

Oli muuten hassua huomata, että kun istun auton kyydissä, tsekkaan aina oikealle kääntyessä kuolleen kulman. Kommentoin sitä Artollekin, joka sanoi tekevänsä samaa aina kun istuu jonkun muun kyydissä. Se vaan tulee niin automaattisesti! Jossain risteyksessä mietin oikein että ei nyt tartte katsoa, mutta kun ajatus karkasi, huomasin taas vilkaisseeni olkani yli. 

Hämpin parkkihalli

Päätimme kiertoajelun Hämpin parkkihalliin, joka sai valmistumisvuonnaan 2012 euroopan moderneimman pysäköintilaitoksen palkinnon.

Pysäköintihalli on poikkeuksellisen avara, sillä sen kerrokset eivät yhdisty umpinaisilla luiskilla, vaan se on yksi suuri luola, jossa on kaksi kerrosta ja alempaan näkee kaiteen takaa. Keskellä komeutta on jopa liikenneympyrä!

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että keskelle kaupunkia talojen alle on pystytty louhimaan niin valtava luola!

P-Hämppi on tosi viihtyisä ja hienosti valaistu. Tässä laskeudutaan parvelta pohjakerrokseen.

Yhteenveto

Kiertoajelun jälkeen jäi fiilis, että kyllä Jyväskylä on ihan älyttömän pieni kaupunki. Ja Tampere puolestaan suuruudenhullu kaupunki raitiotietyömaineen, rantatunneleineen ja parkkihalleineen. Ja junaradan päälle rakentuvine jäähalleineen! Mistä niillä riittää tuohon kaikkeen rahaa?

Kierroksen jälkeen jäi myös fiilis, että ehkä sinne sittenkin voisi mennä ajelemaan autolla huvikseen. Kaupunki on niin iso, että raitiotyömaa ei ulotu ihan kaikkialle, vaikka aluksi tuntui siltä, että paikka on pelkkiä rännejä täynnä.

Suuret kiitokset Artolle kiertoajelusta! Ensi kerralla mennään sitten maistamaan Pyynikin näkötornin kuuluisia munkkeja. :)

Näkemiin ensi kertaan!

Osoite kopioitu

Keskustelu

Leo
09.08.2018 08.55

Osta navigaattori, mainio laite joka paikassa, monipuoliset ominaisuudet.

Jenni
09.08.2018 09.41

Leonissa on alkuperäisvarusteena tosi hyvä navi, mutta ei senkään kartat pysy mukana Tampereen liikennemuutosten tahdissa. :P

Maria
09.08.2018 19.12

Tuo sininen valo tossa tunnelissa merkkaa sitä kohtaa missä alitetaan Tammerkoski. :)

Jenni
10.08.2018 08.42

Hei tuota en tiennytkään - onpa hauska idea! Kiva että kerroit! :)

Timo
10.08.2018 10.49

Muutaman kerran itsekin olen mennyt sekaisin tietyömaiden kohdalla ajaessa, kun en ole huomanut valkoisia kaistamerkintöjä. Olisi kyllä parempi, jos tilapäiset kaistaviivat maalattaisiin esimerkiksi keltaisella (tai jonkin muun värisellä kuin valkoisella) maalilla, kuten mm. Saksassa tehdään. Helpottaisi huomattavasti havainnointia, koska tietyömaalla on jos minkinlaista maalausta ja jyrsintään asfaltissa.

Jenni
10.08.2018 12.33

Kiitos kommentista! Jyrsinnät ja asfaltin reunat tosiaan häiritsevät kaistamaalausten havainnointia, eikä aina tiedä mikä maalaus on vanha ja mikä voimassa oleva. Vaikka ne tuossa videon kuvakaappauksessa näkyvät kohtuu selvästi, emme huomanneet niitä risteyksessä ajaessa, vaan ensisijaisesti ajoimme liikennemerkkien mukaan. Sitten kun tuo jakajan merkki ei osoittanut meihin päin, ei mikän ihme että ajettiin harhaan. Keltaiset viivat voisivat olla hyvä lisä, kiinnittäisivät huomion.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Kaupunkiajo Tampere

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb