08.04.2009

Talvi väistyy

Osoite kopioitu

Kevät rupeaa olemaan siinä vaiheessa, että kesärenkaiden vaihto alkaa olla ajankohtaista. Kesärenkaiden vaihtoaika on melko liikkuva käsite, sillä renkaiden vaihtoajan määrää pääsiäinen, joka puolestaan on joka vuosi hieman eri aikaan. Olen luullut, että nastarenkaita saa käyttää vain pääsiäiseen saakka, mutta nyt kun lähdin asiaa selvittämään, huomasin, että niitä saakin käyttää viikon pidempään eli pääsiäistä seuraavaan maanantaihin saakka. Vaihtoehtoisesti nastarenkaita saa käyttää maaliskuun loppuun saakka, jos se on pääsiäisen jälkeistä maanantaita myöhemmin. Lisäksi nastarenkaita saa käyttää pidempäänkin, mikäli keliolosuhteet niin vaativat.

Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa siitä, milloin viime keväänä vaihdatin autoon kesärenkaat. Joskus... Viime vuonna vaihdatin ne vielä työpaikkani sopimuspaikassa, joka haki auton työpaikalta, vaihtoi renkaat ja palautti auton takaisin 20 + 3 eurolla. Sopimuspaikassa oli ehdottomasti se etu, että pesivät renkaat samaan hintaan ja antoivat niiden lisäksi vähän kuivua ennen auton palauttamista. Pestyt renkaat kun on paljon mukavampi tunkea varastoon kuin likaiset. Vuoden vaihteessa sopimuspaikka kuitenkin lopetti autonhakupalvelun (ja korotti samalla pesuhintoja), joten nyt täytynee etsiä joku toinen paikka joka vaihtaa ja pesee renkaat ja sijaitsee jossain matkan varrella.

Täytyypä katsella jos vaikka ensi viikolla vaihdattaisi renkaat. Vielä eilen aamulla töihin ajellessani tuntui muutamassa paikassa hieman liukkaalta, mutta jospa yöpakkaset nyt pikku hiljaa väistyisivät niin voisi vaihtaa. Kesärenkaani ovatkin lähes uudet, sillä hankin ne vasta viime kesän lopulla. Olen myös suunnitellut, että hankkisin kesärenkaisiin hienot vanteet, mutta 14-tuumaisten vanteiden valikoima on aika heikko. Kyllähän niitä muutamia löytyy, mutta kun haluaisin niihin kromia... Joten mennään nyt ainakin vielä kevät viime syksynä hankkimillani Bilteman kromisilla koristekapseleilla.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb