10.12.2018

Skoda Scala - ensifiilikset uutuudesta!

Osoite kopioitu

Innostun harvoin mistään uudesta autosta niin paljon, että sen julkistustilaisuus pitäisi nähdä livenä. Itsenäisyyspäivänä esiteltiin kuitenkin auto, jonka livestream ohitti kiinnostavuudessaan jopa linnan juhlat. Kyseessä on Skoda Scala, joka on ihan uusi C-segmentin eli tutummin Golf-kokoluokan edustaja.

Scala perustuu Skodan syksyllä esittelemään Vision RS -konseptiautoon. Se korvaa mallistossa aiemmin olleen Skoda Rapid Sportbackin, joka oli ehkä vähän liian budjettimalli.

Skoda Scalan ensiesiintyminen lehdistölle Tel Avivissa Israelissa 6.12.2018. (Kuva: Skoda)

Miksi Skoda on sitten niin kiinnostava?

Olen osallistunut kolmesti Tsekissä järjestettävään Skoda Economy Run taloudellisuusajokilpailuun, joka ajetaan luonnollisesti Skodilla. Olen kisannut kahdella Fabialla ja yhdellä Octavialla ja havainnut ne erinomaisiksi autoiksi. Niiden ajotuntuma on ollut suorastaan erinomainen ja autossa on jaksanut helposti istua monta tuntia putkeen.

Mitä enemmän olen Skodaan tutustunut, sitä enemmän olen ihastunut myös merkin ideologiaan.

Skodan kantava ajatus Simply Clever on yksinkertaisuudessaan nerokas. Ihastelen aina, kun löydän autoista kivoja loppuun saakka mietittyjä pikkuominaisuuksia. Esimerkiksi tämän syksyn kisa-autossa Fabiassa oli tosi näppärä mukitelineeseen integroitu kortti- ja kännykkäteline sekä ovikoteloon integroitu kannellinen roskis. Hirveän yksinkertaisia ominaisuuksia, mutta tosi fiksuja.

Skoda museossa vierailtuani vakuutuin merkistä yhä enemmän. Tapaan sanoa kaikkia Volkswagen-konsernin autoja Volkswageneiksi, mutta museossa käynnin jälkeen mietin, että on loukkaus kutsua Skodaa Volkkariksi, sillä siellä oikein huokui tsekkien ylpeys omasta automerkistään. Ja se jotenkin iskee minuun.

Skoda Scalan mitat ja ominaisuudet

VW-konsernin merkkien omista DNA:istä huolimatta niiden autot on koottu pitkälti samanlaisille vakioalustoille ja ne yödyntävät samoja osia. 

Uusi Skoda Scala rakentuu Volkswagen-konsernin MQB A0 -alustalle, mikä mahdollistaa ko. pohjalle tehtyjen yleisten teknologia- ja turva-ominaisuuksien tuomisen autoon. 

Mielestäni on hieman yllättävää, että autossa ei käytetä MQB-alustaa, jolle konsernisisarukset Volkswagen Golf ja Seat Leon on rakennettu. Nyt pohjana oleva MQB A0 on nimittäin B-segmentin eli pikkuautoluokan pohjalevy, jolle on rakennettu mm. Seat Ibiza ja Volkswagen Polo. Ehkä MQB A0 on halvempi? Se saattaa kuitenkin rajata pois joitain ominaisuuksia, mitkä olisivat MQB:ssä.

Vaikka pohja onkin pikkuautoluokasta, Scala on kooltaan ihan ehta C-segmentin auto. Käytännössähän pohja määrittää vain tiettyjen osien etäisyydet, mutta venyy muuten tarpeen mukaan.

Scala on 4,362 m pitkä, mikä on noin kymmenen senttiä Volkswagen Golfia enemmän. Leveyttä sillä on 1,793 m, mikä muutaman millin enemmän kuin Golfilla.

Scalan muotoilu on varsin onnistunut. (Kuva: Skoda)

Skoda ei ole koskaan ollut perheemme “mahdolliset tulevat autot” -listalla, koska merkiltä on puuttunut kunnollinen isompi hatchback. Nyt ei enää puutu ja Scala pääseekin listalle, jos se vain on sitä samaa Skoda-laatua, mihin olen tykästynyt taloudellisuusajokisoissa. Ja miksei olisi?

Scalaan saa useita avustimia, mitä Skoda on tarjonnut aiemmin vain kalliimpiin malleihin. Törmäyksenestoavustin Front Assist ja kaistallapitoavustin Lane Assist ovat vakiovarusteita, kun taas adaptiivisen vakionopeussäätimen ja pysäköintiavustimen saa lisävarusteena. Kaikki mulle kiitos! Samaiset ominaisuudet löytyvät toki myös konsernisisarista, mutta pääosin vain lisävarusteina.

Yksi siisti ominaisuus Scalassa on lisävarusteinen sähköinen takaluukku; ominaisuus jota ei ole ilmeisesti ennen nähty tässä kokoluokassa. Myöskin peräkoukku taittuu esiin sähköisesti. 

Keväästä 2018 alkaen EU-lainsäädäntö on määrännyt kaikkiin uusiin autoihin pakolliseksi automaattisen hätäpuhelun onnettomuustilanteissa. Tämän eCall-järjestelmän ansiosta Scala on online 24/7, joten se tietää esimerkiksi ruuhkapaikat ja osaa navigoidessa ehdottaa vaihtoehtoisia reittejä. Sen voi myös päivittää langattomasti.

Skoda Scalan moottorivaihtoehdot

Skoda Scala tulee alussa myyntiin seuraavilla moottorivaihtoehdoilla: 1,0 TSI 70 kW (95 hv) ja 85 kW (115 hv), 1,5 TSI 110 kW (150 hv) sekä 1,6 TDI 85 kW (115 hv).

Hieman yllättäen lataushybridiä ei ole luvattu, vaikka se oli Vision RS -konseptissa, johon Scala perustuu. Nähtävästi MQB A0 -alusta ei mahdollista sähköistä voimalinjaa, vaan se on vain isommassa MQB-pohjassa.

Myöhemmin ensi vuonna tulee myyntiin vielä 1,0 G-TEC -kaasumalli. Se kiinnosti minua erityisesti, koska innostuin kaasuautoista tänä syksynä. Kaasumalli oli kuitenkin rankka pettymys. Jouduin kuuntelemaan esityksen muutamaan kertaan ennen kuin uskoin, että moottori on vain 90-heppainen eli 66 kW.

Vaikka haluankin ympäristöystävällisen auton, haluan myös että siinä on tehoreserviä. Kaasu-Scala olisi kuitenkin yli kolmanneksen tehottomampi kuin meidän 150-hevosmainen Leon. Ajoin syksyllä samalla - tai ainakin saman tehoisella - 66 kW/90 hv 1,0 TGI moottorilla varustetulla Seat Ibizalla ja se puutuili auttamattomasti ylämäkiin, ellei vaihdelaatikkoa hämmentänyt oikein urakalla. Miten moottori siis jaksaisi kuljettaa isompaa autoa?

Huolimatta epäilyksistäni kaasumallia kohtaan odotan innolla sitä, että pääsen koeajamaan Scalaa. On siinä niin paljon muuta kiinnostavaa! Pitäisiköhän kysyä, että ottaisiko maahantuoja minut mukaan lehdistön ensiesittelytapahtumaan?

Vihreä väri, maistuu! (Kuva: Skoda)

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Skoda

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (14) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (39) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb