03.11.2008

Pientä koristelua

Oho, mähän olen unohtanut kokonaan esitellä Poloon alkusyksystä ostamani pölykapselit! Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, etenkin kun on ne ovat kuitenkin aika hienot.

Hankkiessani Poloon uusia kesärenkaita haaveilin pikkuisen alumiinivanteista. Tutkailin silloin vähän vanteiden hintoja ja tulin siihen tulokseen että niistä joutuisi köyhtymään alkaen 400 euroa. Näin ollen renkaiden ja vanteiden kokonaissumma olisi kasvanut jo 670 euroon, mikä olisi ollut vähän liikaa budjetilleni. Ainakin sille minkä raskin renkaiden vaihtoon kokonaisuudessaan käyttää.

Koska en raskinut hankkia uusia vanteita ja Polon perus-pölykapselit kyllästyttivät, päätin hankkia siihen uudet koristekapselit. Biltemasta löytyi monet erilaiset, mutta iskettyäni silmät kromiversioihin en voinut enää harkitakaan muita. Kun kerran hankin koristekapselit, niin niiden piti kanssa näyttää hyviltä eikä vain korvata Polon omia. Tämän tarpeen kromikapselit täyttivät loistavasti. (Kaverini P:n kromi-innostus on tarttunut minuunkin hitaasti, mutta varmasti!)

En tiedä muista tarvikekapseleista, mutta ainakin Bilteman pölykapselit oli tosi helppo laittaa paikoilleen. Kapseleihin kiinnitettiin metallirenkaat, joiden avulla ne kiilautuivat jämäkästi kiinni vanteisiin. Polon alkuperäiset pölykapselit kiinnitetään vanteiden reikiin sellaisilla hassuilla nipsuilla, joista osa on jäänyt jo matkan varrelle. Bilteman kiinnitys tuntui ainakin paremmalta kuin VW:n ratkaisu, mutta vielä ei voi tietää, miten ne tulevat kestämään useita irrottamisia.

Olen tykännyt kromikapseleista tosi paljon. Etenkin hintaansa 18,99 e nähden ne olivat todella hyvä hankinta, joka toi Poloon kaipaamaani uutta ilmettä. Niiden myötä miehenikin pystyy bongaamaan minut Kuokkalan sillalta iltapäivisin, sillä auringossa loistavat kapselit saavat Poloisen erottumaan varsin hyvin muista samanlaisista autoista.

Kyllä muuten kiiltää hienosti!

Keskustelu

Kosti
04.11.2008 17.18

Poloinen on selvästi muuttumassa vähitellen bling bling -Poloksi! Vakavasti puhuen koristekapselit näyttävät oikein tyylikkäiltä ja sopivat hyvin Polon tassuja koristamaan.

Nyt minullakin on entistä paremmat mahdollisuudet erottaa Poloinen lajikumppaneistaan, joita tuntuu olevan täällä Jyväskylässä aika paljon. Joten jos joku hassunnäköinen pyöräilijä heiluttaa kättään, älä säikähdä, se olen todennäköisesti vain minä.

Jenni
04.11.2008 21.05

Juu, koristelen sitä pikku hiljaa! Ja sisällähän on jo liekkimatot, jotka valitettavasti eivät ole muiden kuin matkustajien (ja etenkin kuskin) silmänilona. Mutta kiva että pidit kapseleista, olen kanssa itse niihin kovasti tykästynyt.

Kyllä mulle saa vilkutella. n__n Jos en vastaa, ei kannata ihmetellä, sillä mä en oikeasti bongaile kuin muita autoja itse autolla ajaessani. Miehenikin siitä välillä valittelee, kun olen huristellut hänen ohitseen...

Anonyymi
07.09.2010 20.13

onpa hieno ploki

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Polo Polo Senior Tuunaus Unelmointi Volkswagen

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (39) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (9) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (47) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (46) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (63) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (35) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (43) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb