28.07.2011

Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2

Ostin vähän vajaa kolme vuotta sitten Poloon Bilteman kromiset koristekapselit. Niillä sai kivasti ilmettä tavallisen harmaaseen (okei, hopeiseen) autoon eikä vähän vajaan kahden kympin hintakaan rokottanut liiemmin kukkaroa.

Polon kromikapselit uutena.


En odottanut pölykapseleilta mitään valtavaa laatua, vaan ajattelin, että kestävät sen minkä kestävät. Ja niinhän siinä kävi, että talvikelit iskivät kapseleihin kyntensä yllättävänkin tehokkaasti. Alla oleva kuva on napattu pesun jälkeen helmikuussa 2008 ja siitä näkee jo selvästi, kuinka krominen pinta on paikoitellen ikään kuin syöpynyt pois jättäen jälkeensä harmaan muovin.

Polon kromikapselit parin talvikuukauden jälkeen.


Kesäkuussa kapselien pinta oli jo tasaisen pilkullinen ja paikoitellen todella kulunut. Vaikka lähikuvat ovat pahan näköisiä, näyttivät kapselit kuitenkin kauempaa edelleen ihan hyviltä.

Yhden talven jälkeen pölykapselit olivat muuttuneet pilkullisiksi.


Kromisten pölykapselien vaihtaminen talveksi Polon omiin olisi varmasti pidentänyt niiden ikää, mutta en tullut tehneeksi sitä vaikka olisi luullut, että eka talvi olisi opettanut. Ajattelin kai, että eivät ne hirveästi enää voi kulua. Toisen talven jälkeen eli viime kesänä ne olivatkin sitten jo varsin kuluneet. Kolmannen talven jälkeen peli oli jo täysin menetetty ja tänä keväänä päätin hankkia lahonneiden kapselien tilalle uudet.

Harmikseni Biltema oli lopettanut täsmälleen saman mallin valmistamisen, joten katselin sillä silmällä muitakin kuin kromisia kapseleita, mutta ne olivat kaikki pääasiallisesti rumia tai ihan kamalia. Tai maksoivat turhan paljon. Lopulta tyydyin Bilteman kromikapselien uuteen malliin, joka ei valitettavasti ollut ihan yhtä hyvän näköinen kuin edeltäjänsä. Asentaessani uusia kapseleita huomasin, että ne eivät peittäneet peltivannetta yhtä hyvin kuin vanhat. Vanhoissa oli yhtä monta puolaa kuin reikiä peltivanteessa, mutta uusissa puolia oli yksi vähemmän ja siksi ne eivät istuneet niin hyvin. Kuvasta näkyy, että ero vanhan ja uuden pölykapselin välillä on todella hurja. Jospa siis vain jatkossa vaihtaisin kiltisti vakiokapselit talveksi...

Kolme vuotta käytössä olleet kromikapselit vs. juuri paketista otetut.


Vaihdettuani koristekapselit uusiin en voinut muuta kuin katsoa lopputulosta huvittuneena. En enää muistanutkaan, miten silmiinpistävän kirkkaat nuo kromatut kapselit olivat. Suorastaan överit! Mutta nyt silmä on taas tottunut niihin ja tykkään kyllä niiden tuomasta bling-blingistä.

Polon uudet kromikapselit. Ei ehkä uskoisi, mutta tätä kuvaa ei ole käsitelty mitenkään, vaan tuo säihke on ihan aitoa.

Keskustelu

Anonyymi
22.04.2014 20.10

Mistä tuommoset saa? Haluaisin samanlaiset mun patrooliin...

Jenni
22.04.2014 20.15

Katsoin Bilteman nettisivuilta, mutta siellä ei näyttänyt olevan enää ihan samanlaisia, Joitain kromisia kyllä oli. Myös Motonetissä on laaja valikoima. Jos kyseisiä tavarataloja löytyy lähistöltä, niin kannattaa mennä tutkimaan tarjontaa. :)

Anonyymi
22.04.2014 20.21

Kävin juuri biltemassa muttei löytynyt eikä minimanissa :-/

Jenni
22.04.2014 20.29

Ei ollenkaan vai ei kromisia? Tylsä homma! Kolme vuotta sittenkin löysin vain yhdet kromiset ja ne oli juuri Biltemasta.

Tuossa on Bilteman listaa pölykapseleista. "Calibre" ja "Nuclear" -nimiset näyttää kromisilta, mutta ei välttämättä ole sitä kokonaan ja jälkimmäiset on muutenkin vähän törkeän näköiset. Jos sun silmää miellyttää, niin voihan niiltä kysyä, että onko tulossa.
http://www.biltema.fi/fi/Autoilu---MP/Autotarvikkeet/Sisustus/Keskikapselit/Polykapselit-4-kpl-33355/

Jostain AD-varaosaliikkeestä voisi myös löytyä, mutta epäilen vähän kromisuutta.

Anonyymi
22.04.2014 20.46

No kromiset tietenkin :-)
Nucleareissa oli hieman kromia, ei kelvanneet. Täytyy metsästää lisää...

Jenni
22.04.2014 20.48

Tsemppiä metsästykseen! eBaysta voisi tietty löytyä, koska siellä on kaikkea. Kerro ihmeessä, jos jostain löytyy niin joku muukin voi saada sellaiset. :)

Mikael Heikkilä
22.04.2014 21.17

Kiitos paljon vinkeistä, eiköhän ne jostakin esille pompaa. Laitan ne sitten näkyville...
Musta kun on auto ja muita kromatut osat niin pakkohan löytää jostakin.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Polo Polo Senior Tuunaus

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (38) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (8) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (46) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (44) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (62) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (34) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (42) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (8) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb