24.01.2009

Oma Polo kullan kallis

Toissapäivänä tämä tyttö sai taas alle oman Polonsa, kun kävin töiden jälkeen hakemassa sen Jyväskylän Autotarvikkeen korjaamolta. Korjaamolta soitettin päivällä ja lupasin tulla hakemaan sen kolmen maissa. Tiesivät siis odottaa minua, mutta silti oli yllättävää, että ei tarvinnut mitenkään todistaa olevansa auton omistaja tai allekirjoittaa mitään, vaan työnjohtaja vain iski avaimet käteen ja lähdettiin ulos katsomaan autoa.

Kylläpä Poloinen kiilsi! Koko vasen kylki oli maalattu uudelleen ja kaikkiin renkaisiin oli vaihdettu uudet kromikapselit - en muistanutkaan miten kiiltävät ne olivat uutena. Kolarissa vasen takalokasuoja ei ottanut osumaa, mutta olivat maalanneet senkin, koska oven uuden ja lokasuojan vanhan maalin väriero olisi ollut muuten huomattavissa. Nyt väri oli häivytetty kai kattoon enkä minä ainakaan huomannut mitään eroa. Kuulemma sävyero vielä tasaantuu muutaman viikon kuluessa.

Pyysin itselleni listaa siitä mitä autolle on tehty. Heti en mukaan saanut, mutta työnjohtaja lupasi lähettää minulle kopion vakuutusyhtiölle menevästä laskusta. Kirjoittelen tänne sitten hintoja, kun saan laskukopion käteeni.

Toivottavasti kaikki on nyt kunnossa

Lähdettyäni liikkeelle omalla Polollani totesin nopeasti, että siinä on kyllä todella hyvin toimiva vaihdekeppi. Mietin että korjaamolla olisi tehty niille jotain, mutta ei kyllä pitäisi, koska kolarissa ei tapahtunut mitään, mikä olisi rikkonut niitä. Ovat vaihteet kyllä aina olleet hyvät. Vaihdekeppiä siirtää kevyesti, mutta tuntuma ei silti ole löysä vaan hyvin täsmällinen. Vaihteita ei tarvitse etsiä, vaan ne menevät silmään noin vain. Tykkään.

Toivon luonnollisesti että auto olisi nyt valmis ja asia hoidettu pois päiväjärjestyksestä, mutta valitettavasti huomasin ajotuntumassa pari aiemmasta poikkeavaa juttua.

Eka yllättävä piirre oli se, että kun ratin kääntää ylösalaisin, sen yläreuna on hieman eri korkeudella kuin suorassa ollessaan. Näin ei mielestäni ollut ennen, mutta autoja tuntevat työkaverini sanoivat, että tämä on ihan normaalia. En siis anna asian häiritä, koska se ei kuitenkaan haittaa mitään. Ratin ollessa suorassa auto kulkee aivan suoraan eli ohjaus on kunnossa.

Jollain nopeuksilla ajaessani minusta tuntui, että vasemman oven takaosasta pääsee sisään ilmaa, koska kuulen takavasemmalta pientä suhinaa. Eilen kotiin ajaessani huomasin, että ääni lakkaa, kun painan kytkimen pohjaan. Miten tämä on mahdollista? Kyseessä ei ollutkaan suhina oven raosta, vaan kiihdyttäessä vasemman eturenkaan nastat rapisevat tiehen enemmän kuin ennen ja ääni johtuu siitä. Painettaessa kytkin pohjaan auto liikkuu omalla painollaan eivätkä renkaat eikä ääntä kuulu.

En tiedä onko tämä nyt ongelma vai ei. Eilenkin oli niin liukas keli, että renkaat sutivat tosi helposti tyhjää, mutta tämä ääni kuuluu silloin kun on kuitenkin saatu auto jo liikkeelle ja kiihdytetään esimerkiksi kolmosella 50 km/h -nopeuteen. Voisiko vaikka olla, että ajaessani kolarin jälkeen vääntyneellä ohjauksella nastat ovat kuluneet ja nyt ne kuluvat parissa päivässä sellaisiksi että ääntä ei enää kuulu? Täytynee kysyä itseäni viisaammilta.

Pidin eilen radion poissa päältä kuunnellakseni kaikkia ylimäräisiä ääniä. Rantaväylällä tasaista 70 km/h ajaessani olin vielä kuulevinani ihan pientä suhinaa oven raosta. Työkaverini sanoi että oven karmi olisi vääntynyt, mutta itse en huomaa mitään, vaan ovi tuntuu istuvan paikalleen jopa paremmin kuin ennen kolaria. Ovi myös toimii niin kuin sille ei olisi koskaan mitään tapahtunutkaan. Täytyy nyt kuulostella sitä vielä radio päällä ja päättää sitten pitääkö autoa vielä näyttää korjaamolla. En millään jaksaisi!

Oma Polo kullan kallis, mutta aina voi silti haaveilla Sciroccosta

Aviksen vuokra-auton sai jättää kätevästi autoliikkeen pihaan. Avaimet palautin liikkeen infoon ja samalla loin muutaman haikailevan silmäyksen tiskin vieressä olleeseen unelma-autooni Volkswagen Sciroccoon. Esittelyauton harmaa väri latisti hienoa ulkonäköä tosi paljon. Oikeasti, miksi hieno auto maalataan noin ikävän väriseksi?! Mielestäni harmaa on maailman tylsin väri autolle. Vuokra-Polokin oli harmaa ja kyllä vain oma hopeiseni on huomattavasti nätimmän värinen, vaikka sekin on melko tylsä väri. Mutta ei silti vedä vertoja harmaan tylsyydelle.

Luulisi että autoliikkeeseen otettaisiin joku hienomman värinen, sillä ainakin minusta kaunis väri tekee autosta huomattavasti houkuttelevamman näköisen. Sciroccostakin on tarjolla vaikka mitä värejä. Koe-ajamani valkoinen oli upea ja kirkkaan vihreä vasta makea väri olisikin, joskin esittelyautoksi ehkä hieman liian räväkkä.

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (39) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (9) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (47) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (46) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (63) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (35) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (43) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb