31.05.2013

Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!

Nissanilla oli helmikuussa facebookissa #&%?! Weather -kampanja, johon liittyen piti keksiä oma säätiedote, jonka Duudsonit sitten esittäisivät videolle. Videoita sai äänestää ja eniten ääniä saanut voittaisi käyttöönsä kahdeksi viikoksi Juke Nismon. Henkilökohtaisesti en voi sietää Duudsoneita, joten en lähtenyt kehittelemään säätiedotetta.

Mutta Juken pystyi voittamaan käyttöönsä myös toisella tavalla: piti lähettää Nissanille sähköposti jossa kertoo, miksi pitäisi saada Juke käyttöön. Paras perustelu voittaisi. Kirjoitin perusteluihin, että veisin sen tutustumaan talvisiin keskisuomalaisiin pikkuteihin ja tietty blogaisin ajokokemuksista. Ja niin siinä sitten kävi, että minä voitin käyttööni Juke Nismon! :D

Juke Nismoja oli kuitenkin Suomessa vain yksi kappale ja sen kalenteri oli hyvin varattu, joten talvi ehti muuttua kesäksi, ennen kuin ehdin saada auton käyttööni. Mutta hyvää kantsii odottaa, eikös? Vähän hankalaa palkinnon lunastamisesta teki se, että auto sijaitsi Espoossa ja minä Jyväskylässä. Olisi ollut hirveän kätevää, jos auto olisi voitu toimittaa autonkuljetusautolla paikalliselle jälleenmyyjälle ja minä olisi hakenut sen heiltä, mutta se ei onnistunut. Sovittiin sentään niin, että riittää että minä vain haen auton ja Nissanin edustaja ottaa auton minulta kun tulee käymään Jyväskylään.

Viime perjantaina hyppäsin töiden jälkeen Mäntsälään vievään bussiin. Ei Espooseen, sillä kukaan ei olisi ollut enää illalla Nissanin toimistolla, kun minä olisin ehtinyt sinne, joten hainkin auton edustajalta hänen kotipaikkakunnaltaan. Se kävi ihan kätevästi ja siellä Juke olikin jo odottelemassa Mäntsälän linja-autoaseman parkissa. Allekirjoitettiin lainaussopimus, käytiin läpi auton toimintoja, sain tankin täyteen ja sitten kotimatka saattoikin alkaa. Kirjoittelen ajokokemuksista erillisen merkinnän sitten kun laina-aika päättyy. Nyt on puolet mennyt ja olen kyllä tykännyt!

Edit 29.7.2013: Sain lopulta julkaistua jutun ajokokemuksista.

Juke kotimatkalla Orimattilan ilta-auringossa.


Bussimatkalla oli muuten hyvää aikaa kirjoittaa blogia. Olen yleensä tosi hidas kirjoittamaan kaikenlaisista häiriötekijöistä johtuen, mutta kolmen tunnin linja-automatkalla syntyi kolme kirjoitusta. Kirjoitin merkinnät sähköpostin luonnoksiin, mutta valitettavasti pari päivää sitten sähköpostiohjelmani mystisesti tuhosi niistä kaksi, ennen kuin ehdin julkaista ne. Aaaaaaargh! Bloggerin editori on pari kertaa hukannut tekstini, joten olen todennut sähköpostiohjelman käteväksi kirjoituspaikaksi, kun se oikolukee tekstin ja jutut myös backuppautuvat webmailiin. Joops, nyt siirryin sitten kirjoittamaan ihan tekstinkäsittelyohjelmaan ja backuppaan Dropboxiin.

 
Työpisteeni lija-autossa. Tajusin muuten kuvaa tähän lisätessäni, että siinähän on tallessa osa tuhoutunutta blogimerkintääni. :D

Keskustelu

Kauramoottori
01.06.2013 22.41

Se olit siis sä siinä bussissa. Mietin Heinolaan matkatessa, että toi matkustaja näyttää tutulta. Ajattelin, että jos olis Poloinen, niin ajais kyllä varmaan Pololla tai Kawalla bussin sijaan. Mutta tuo Jukehan selittää bussissa istumisen :D

Jenni
02.06.2013 15.24

Ai sä olit siellä? :D Mä en kyllä yhtään katsellut muita matkustajia, kun keskityin blogaamaan. Tää oli mun eka linja-automatkailu tosi moneen vuoteen enkä junallakaan ole matkustanut vuosiin viime syksyn yhtä työreissua lukuunottamatta että kyllä, päätelmäsi oletuskulkuneuvoistani on ihan oikea. :)

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Muilla autoilla ajaminen Nissan Yleinen

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (39) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (9) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (47) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (46) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (63) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (34) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (43) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb