31.08.2011

Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)

Osoite kopioitu

Eilen olivat mp-kurssin ensimmäiset teoriatunnit, jotka olivat minulle samalla viimeiset. Nyt kaikki kuusi tuntia on käyty läpi ja lopulta tämän 1/2-tunnin jälkeen pääsen luvan kanssa pyörän selkään. Se tapahtuu ensi maanantaina.

Ensimmäisen tunnin kunniaksi saimme kaikki buff-huivin, jota olisi kai tarkoitus pitää kypärän alla. Taidan kyllä itse mieluummin käyttää oikeaa kypäränalusmyssyä, sillä buff menee vähän tyhmästi ryppyyn kaulasta, kun sen taiteilee tuollaiseksi kypäränaluseksi. En tosin ole kokeillut, mutta mitä niiden kanssa olen pelannut pakkasilla, niin mielestäni ne toimivat paremmin vain päässä tai kaulassa muttei molemmissa samaan aikaan.

Mutta takaisin asiaan. Tunnin aiheena oli mm. korttiluokat, vastuukysymykset, radiopuhelimien käyttö tunneilla, käsittelykokeen harjoitukset, pyörän pysäköinti ja erilaiset pyörätyypit. Katsoimme myös taulukkoa vuosittaisista moottoripyöräkuolemista vuosilta 1970-1987 ja mietimme, miksi ne vähenivät 70-puolivälin jälkeen radikaalisti. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta toisaalta niin vanhoihin asioihin perehtyminen pidemmän kaavan mukaan oli mielestäni hieman epärelevanttia, koska 70-luvun jälkeen kuolemat olivat jumittuneet melko samalle tasolle (olikohan 20-30 vuodessa) eikä viimeiseltä 20 vuodelta ollut mitään tilastoja.

Motoristin kuolevaisuudesta oli jälleen muutenkin juttua. Aihe, joka on kantanut läpi kaikkien teoriatuntien. Tähän liittyen luettiin tieliikennelain yksittäinen pykälä nro 3 ja mietittiin, miksi juuri se on erityisen tärkeä juuri motoristeille.

"Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet
Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.
Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä."

Huolellisuus ja varovaisuus ovat ne ydinkohdat moottoripyörällä liikuttaessa. Mutta minkäs teet, motoristiin sattuu aina jos jotain ikävää tapahtuu. Eli vaikka olisi etuajo-oikeus, niin varaudu silti aina siihen, että sinua ei huomata. Ajaessa kiinnitä jatkuvasti huomiota tien pintaan, jotta pystyt väistämään mahdolliset kuopat etkä liukastu esimerkiksi yllättävään irtohiekkaan. Ja niin edelleen.

Moottoripyörällä selviytymisen edellytyksiksi todettiin seuraavat asiat:

  • Ajoneuvo kunnossa (näkyminen, turvallisuus)
  • Kuljettaja kunnossa (varusteet, ajokunto, ajotaito)
  • Ajotapa kunnossa (pelivara, riskien tunnistaminen, tilaa ja aikaa toimia)

Moottoripyöräkurssin ajoharjoitusten vastuukysymykset olivat tietysti tärkeät käydä läpi ennen kuin pääsemme pyörän satulaan. Ajotunnilla oppilas on itse vastuussa moottoripyörästä, sillä ei opettaja saa sitä pysähtymään vaikka kuinka kiljuisi radioon että "Pysähdy!" Vahingon sattuessa oppilas ei ole kuitenkaan autokoululle korvausvelvollinen. Tämä oli positiivista ja kuulemma poikkeava käytäntö verrattuna moniin kouluihin, sillä omavastuu pyörän särkyessä voi usein olla esimerkiksi tuhat euroa. Opettajan mukaan "tehtaat valmistaa koko ajan lisää osia eikä kukaan sitä pyörää kuitenkaan tahallaan kaada". Yritän kumminkin olla könyämättä...

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Autokoulu MP-kurssi

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (14) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (39) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb