27.02.2021

Miten hankkia opetuslupa ja mitä sillä voi opettaa? Opetuslupainfo vm. 2021

Osoite kopioitu

Kesällä 2018 astui voimaan uusi ajokorttilaki, jonka päätarkoituksina oli keventää sääntelyä ja laskea ajokortin hintaa.

Opetuslupakuvio helpottui ajokorttilain uudistuksen myötä huomattavasti, sillä opetuslupaopettajan ei tarvitse enää suorittaa teoriakoetta eikä autoa tarvitse myöskään muutoskatsastaa lisäjarrupolkimen asennuksen jälkeen.

Lain suurimmat muutokset olivat henkilöauton ajokortin (= B-luokka) ajotuntien nimimimäärän väheneminen 18:sta kymmeneen ja pakollisten teoriatuntien poistuminen. Uutena vaatimuksena autokoulussa suoritettavat EAS- ja RTK-koulutukset.

Aiemmin  autokoulussa piti suorittaa harjoitteluvaiheen palautejakso sekä syventävä vaihe kortin saamisen jälkeen. Näitä ei enää lakimuutoksen myötä edellytetä, vaan pysyvän ajokortin saa heti tutkinnon läpäistyään. Helpotusten vastineeksi ajokokeen kesto pidennettiin 45 minuutista tuntiin.

Lakimuutoksen jälkeen opetusluvan suosio ampaisi nousuun. Vuonna 2019 yli 31% ja vuonna 2020 jo 36% B-luokan ajokokeen läpäisseistä ajoi korttinsa opetusluvalla, kun vuosina 2016-2018 se oli 20% luokkaa.

Autoliitto on järjestänyt vuosittain opetuslupainfoja useilla paikkakunnilla, mutta viime syksyn tapahtumat korvattiin koronatilanteen takia webinaarilla.

Blogini aiempi artikkeli opetusluvan hankkimisesta on ollut hyvin suosittu, mutta ajokorttilain uudistuksen jälkeen osa tiedoista on vanhentunut. Tämän uuden jutun pohjana on viime marraskuun opetuslupawebinaari ja se sisältää tiedot opetusluvan hankkimisesta vuoden 2021 alussa.

Mitä opetusluvalla voi opettaa?

B-ajokortin koulutus jakautuu neljään osaan:

  • Ensimmäisen ajokortin suorittajan koulutus (EAS)
    4 teoriatuntia, joilla annetaan perustiedot liikennejärjestelmästä, turvallisuudesta, riskeistä, velvollisuuksista ja vastuista. Suoritettava ennen ajoharjoittelun aloittamista (todistus on oltava mukana opetusajossa sekä esitettävä teoriakokeessa). EAS on nimensä mukaisesti pakollinen vain ensimmäistä ajokorttia suorittaville, joten jos pohjalla on esim. mopokortti, ei tätä tarvitse suorittaa enää uudelleen.
  • Teoriaopetus
    ei pakollista tuntimäärää
  • Ajo-opetus
    vähintään 10 ajotuntia
  • Riskientunnistamiskoulutus (RTK)
    4 teoriatuntia ja 4 ajotuntia liittyen tieliikenteen riskien tunnistamiseen ja hallintaan, mm. ajaminen liukkaalla ja pimeällä. Suoritettava ennen ajokokeeseen menoa (todistus esitettävä ajokokeessa).

Näistä EAS ja RTK on hankittava Traficomin hyväksymältä kouluttajalta, kuten autokoulusta, mutta teoria- ja ajo-opetuksen voi antaa opetusluvalla.

Mikään ei muuten estä autokoulun ja opetusluvan yhdistämistä: ajaa autokoulussa muutamia tunteja ja kerryttää sen jälkeen kokemusta edullisesti opetusluvalla.

Opetusluvan suurin etu autokouluopetukseen nähden on valtava ajomäärä. Jos opetuksen aloittaa heti kun mahdollista eli 16-vuotiaana, ehtii oppilas ajaa erilaisissa sääolosuhteissa ja liikenneympäristöissä kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja ennen kuin täyttää 18 vuotta. Opetuslupainfon vetäjä, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen, kertoi tyttärensä ajaneen opetusluvalla peräti 127 tuntia ennen ajokoetta.

Miten opetuslupa haetaan ja mitä ehtoja siihen liittyy?

Opetuslupa tarkoittaa virallista lupaa opettaa lupaan merkittyä henkilöä ajamaan autoa, mopoa tai moottoripyörää.

Opetuslupaa haetaan Traficomin kumppanin Ajovarman palvelupisteessä. Tätä varten pitää varata aika heidän nettisivuiltaan. Mukaan tarvitset henkilöllisyystodistuksen (ajokortti käy) sekä ajokortin, jos se on myönnetty jossain muussa EU- tai ETA-maassa. Opetuslupahakemuksen voi täyttää palvelupisteessä ennen varattua aikaa tai etukäteen kotona.

Hakemuksen voi toimittaa Ajovarmalle valtakirjaa käyttäen myös joku muu kuin hakija, esimerkiksi oppilas.

Opetusluvan hakeminen on maksullista. Vuonna 2021 hinta on 32 euroa.

Hakijan täytyy olla vähintään 25-vuotias ja hänellä pitää olla ollut B-ajokortti vähintään viisi vuotta. Ajokiellossa ei saa tietenkään olla ja lisäksi pitää olla henkilökohtaisilta ominaisuuksilta sopiva opetustehtävään. Traficom arvioi soveltuvuuden viranomaisrekistereissä olevien tietojen perusteella.

Henkilö voi saada kolmen vuoden aikana enintään kolme opetuslupaa. Tämä ei koske kuitenkaan lähisukulaisia, joita voi opettaa niin monta kuin haluaa. Lähisukulaiseksi lasketaan vanhempi, isovanhempi, huoltaja, lapsi, lapsenlapsi ja sisarus. Vähän hassusti aviopuoliso ei ole lähisukulainen.

Yksittäinen opetuslupa haetaan pääsääntöisesti yhden oppilaan opettamista varten. Lupa voidaan myöntää, kun oppilas on täyttänyt 16 vuotta. (Lupahakemuksen voi laittaa menemään jo aiemmin, mutta se myönnetään vasta oppilaan täytettyä 16 v.)

Yhteen opetuslupaan voidaan merkitä kaksi opetettavaa, jos he molemmat ovat lähisukulaisia opettajalle tai molemmille opettajille. Molempien pitää kuitenkin olla täyttänyt 16 vuotta ennen kuin lupa myönnetään. Käytännössä tämä toteutuu lähinnä kaksosten kohdalla.

Myös opettajia voi olla yhdessä opetusluvassa kaksi, jos sukulaisuusehto täyttyy. Kannattaa huomata, että uusioperheessä sukulaisuusehto ei täyty, vaan uusioperheen vanhemmista molempien pitää hakea oma opetuslupa. Yhtä oppilasta kohden opetuslupia voi olla rajoittamaton määrä, joten mukaan talkoisiin voi osallistua vaikka mummot ja papatkin.

Traficom lähettää opetuslupakortin hakijalle postitse noin neljän viikon kuluessa hakemuksen täyttämisestä.

Opetuslupakortti on oltava mukana autossa ajo-opetusta annettaessa. Se on esitettävä myös Ajovarman toimipisteessä sekä teoria- että ajokokeeseen saavuttaessa.

Opetusluvan voimassaolo päättyy, kun oppilas läpäisee ajokokeen hyväksytysti. Jos opetuslupaan on merkitty kaksi henkilöä, sen voimassaolo päättyy vain ajokortin saaneen osalta. On kuitenkin tärkeää huomata, että opetuslupa on voimassa enintään kolme vuotta, missä ajassa oppilaan pitäisi saada ajokortti taskuun. Luvan rauettua uutta opetuslupaa saman oppilaan opettamiseksi samassa ajokorttiluokassa ei myönnetä kevein perustein.

Mikä on ajokorttilupa?

Ajokorttilupa tarkoittaa lupaa osallistua teoria- ja ajokokeeseen. Niihin ei voi edes ilmoittautua ennen kuin lupa on saatu. Ajo-opetuksen sen sijaan voi aloittaa jo ennen ajokorttiluvan saamista, kunhan opetuslupa on voimassa.

Ajokorttilupaa haetaan Ajovarman palvelupisteessä. Sitä voi myös hakea Traficomin verkkopalvelussa, jos kyseessä on ensimmäinen ajokortti. Kätevintä on hakea opetuslupaa ja ajokorttilupaa samalla käynnillä Ajovarmassa.

Ajokorttilupa maksaa vuonna 2021 37 e.

Lupaa hakiessa mukaan tarvitaan aiempi ajokortti, jos sellainen on. Mikäli aiempaa korttia ei ole, pitää esittää virallinen henkilöllisyystodistus eli passi tai kuvallinen henkilökortti.

Hakemuksen liitteeksi tarvitaan kaksi passikuvaa. Autoliiton Vesalainen huomautti, että veneily- tai selfiekuvat eivät kelpaa - kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta niitäkin on joskus tarjottu!

Uusia passikuvia ei kuitenkaan tarvita, jos hakijalla on ennestään aikaisintaan vuonna 2013 saatu ajokortti tai jos on enintään viisi vuotta vanha passi tai henkilökortti. Tällöin kuvat löytyvät valmiiksi poliisin tietokannasta.

Jos olet 18-vuotias ja mietit, että tässä on hyvä tilaisuus säästää passikuvissa, niin mieti silti vielä kerran, että haluatko pitkäaikaiseen B-ajokorttiin mopokortin 14-vuotiaan kasvot.

Lääkärinlausunto ei ole ollut pakollinen B-ajokorttia varten enää kesän 2018 lakimuutoksen jälkeen, vaan pääsääntöisesti hakemukseen riittää oma vakuutus terveydentilasta. Hakemuslomakkeessa on listattu sairaudet, joiden takia pitää hankkia lääkärintodistus. Jos oma terveydentila yhtään arveluttaa, niin kannattaa perehtyä niihin.

Mitä vaatimuksia opetusautolla on?

Opetusajoneuvo voi olla lähes mikä tahansa B-ajokortilla ajettava auto, jonka rakenteellinen nopeus on vähintään 100 km/h. Opetus onnistuu henkilöauton lisäksi mm. pakettiautolla ja matkailuautolla. Ratin on kuitenkin oltava oikeanpuoleisen liikenteen mukaisesti auton vasemmalla puolella ja auton muutenkin normaalirakenteinen.

Ajo-opetusta voi antaa niin manuaali- kuin automaattivaihteisellakin autolla. Huomaa kuitenkin, että jos ajokoe ajetaan automaatilla, tulee ajokorttiin merkintä, että henkilö saa ajaa vain automaatilla. Tämä on historiallinen jäänne, mistä toivottavasti joskus päästään eroon. Mikään ei kuitenkaan estä harjoittelemasta sekä automaatti- että manuaalivaihteisella autolla.

Opetusautoon pitää asentaa opettajalle jarrupoljin. Sen paikka on apukuskin jalkatilan keskellä tai oikeassa reunassa niin, että sitä pystyy käyttämään häiriöttömästi. Asennuskohtaa valitessa kannattaa miettiä, missä kohtaa jarrupoljinta on luonnollista käyttää. Huomaa myös, että jarrupoljin pitää kiinnittää tukevasti autoon, joten esimerkiksi irtonaiseen vanerilevyyn pultattu poljin ei kelpaa.

Skoda Octaviaa varten lattaraudoista hitsattu teline, johon on hitsattu kiinni opetuspoljin. Kokonaisuus kiinnitetään etuistuimen etukiinnityspisteisiin, jolloin autoon ei tarvitse porata reikiä. (Kuva: Autoliitto)

Edellisen kuvan opetuspoljin paikallaan. Teline jää siististi piiloon jalkatilan maton alle. (Kuva: Autoliitto)

Autoa ei tarvitse enää nykyisin katsastaa opetusajoneuvoksi, mutta polkimen kiinnitys ja toiminta voidaan testata auton määräaikaiskatsastuksessa tai poliisin tienvarsitarkastuksessa. Myös tutkinnon vastaanottaja tarkistaa polkimen ja jos se tuntuu epäluotettavalta, tutvo voi kieltäytyä vastaanottamasta ajokoetta.

Auton taakse pitää kiinnittää opetusajoneuvon tunnus eli valkoinen tasasivuinen kolmio, jonka sivun mitta on 16-25 cm. Kolmion on oltava auton ulkopuolella, joten takaikkunan sisäpuolelle kiinnitetty paperi ei kelpaa. Jos auto on valkoinen, pitää kolmio kehystää mustalla, että se erottuu auton väristä.

Kolmion voi kiinnittää vaikka auton vetokoukkuun. (Kuva: Autoliitto)

Auton oikeanpuoleisen sivupeilin koteloon pitää kiinnittää opettajalle oma sivupeili.

Lisäksi opettajalla kannattaa ehdottomasti olla oma taustapeili, vaikkei laki sitä vaadikaan. Autoliiton Teppo Vesalainen painotti, ettei hän lähtisi opettamaan ilman sitä.

Myös laajakulmapeiliä ("silmäpeili") kannattaa harkita, sillä opettaja voi seurata siitä vaivihkaa, mihin oppilas katsoo tai kääntääkö hän päätä.

Oikeanpuoleisen A-pilarin juureen imukupilla kiinnitetty silmäpeili/laajakulmapeili mahdollistaa oppilaan seuraamisen ajon aikana. (Kuva: Autoliitto)

Näitä kaikkia opetusauton tarvikkeita saa hankittua mm. Autoliiton verkkokaupasta.

---

Kun opetuslupa on hankittu, auto varusteltu ja ensimmäisen ajokortin suorittajan (EAS) koulutus käyty, voidaan siirtyä harjoittelemaan autolla ajamista. Mutta missä järjestyksessä järjestyksessä asiat kannattaa opettaa ja mistä saa hyviä materiaaleja? Lue niistä seuraavasta blogijutustani! :)

Osoite kopioitu

Keskustelu

zsi
03.03.2021 12.52

Enpä tiedä onko tuo ajokortin hankkimisen helpottaminen opetusluvalla ollut järkevä uudistus. Tuntuu, että liikenteessä on nykyisin selvästi enemmän kuljettajia, joiden ajotaidot saavat miettimään, josko se ajokortti on saatu muropaketista. Moottoriteillä varsinkin näkee paljon outoja ajotapoja - olisiko syynä se, että opetusluvalla pyöritään vaan kotinurkilla eikä niitä motareitakaan juuri ole eteläisimmän Suomen ulkopuolella aina lähitetäisyydellä. Risteysajo ja valojen käyttö ovat myös ongelmallisia ja kun näkee pimeällä kuskin ajelevan ilman ensimmäistäkään valoa, tulee kyllä mieleen, että muutama tunti autokoulun penkillä ja ratissa ammattiopettajan kanssa voisi olla enemmän kuin tarpeen, jotta mieleen iskostuisi ihan ajamisen perusasiat. Ei kaikista ajokortillisista vaan ole ajo-opettajiksi eivätkä ne autoilua opettelevan ajotaidot itsestään synny, jos opettajallakin ovat taidot hakusessa tai unohtuneet.

Jenni
03.03.2021 23.06

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jokaisesta ei ole ajo-opettajaksi. Onko opettajan tiedot välttämättä ajan tasalla? Sitä ei enää tarkisteta opettajan teoriakokeella. Pedagogiikkakin voi olla vaikea laji eikä luonnistu kaikilta.

Mutta jos opetus on ollut huonoa, tutkinnon pitäisi kyllä karsia oppilaista pois ne, jotka eivät ole kaikkea oppineet, ja pistää harjoittelemaan lisää. Mutta tasa-arvoisessa asemassa ei ole ne, jotka käy kokeessa maaseutupaikkakunnalla vs. isolla kirkolla. On ehkä vähän eri tasoisia tehtäviä. Tämä tosin koskee sekä opetuslupalaisia että autokoulussa opiskelleita.

Opetuslupalaisten pitäisi kyllä pystyä harjoittelemaan ajamista vaikka missä, koska tunteja voi ajaa loputtomasti. Perheen reissut yms. kannattaa käyttää harjoitteluun kun omat kulmat on käyneet tutuiksi ja ajamiseen tullut varmuutta. Ns. asiointiajo ja lukemattomat tunnit onkin opetusluvan suurimpia hyötyjä.

Nykyisin opetuslupalaisilla on jo inssin läpäisyprosentti ekalla yrittämällä on jo suurempi kuin autokoulussa. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että autokoulussa ajetaan vähän tunteja ja mennään kokeilemaan inssiä vähäisellä harjoituksella. Autonkäsittelytaidoissa opetuslupaoppilaat loistavatkin autokoululaisiin verrattuna, muta autokoululaisilla on muistaakseni parempi haju monimutkaisista liikennetilanteista. (Tämä viimeinen lause mutua, en löytänyt enää lähdettä vaan muistelen vain lukeneeni asiasta jostain.)

Kokki
23.05.2021 11.54

Kun tekee jotain paljon, tekeekö se hänestä hyvää siinä? Tarkoitan että jos kerran viikossa teen makarooneja kahden vuoden ajan, tekeekö se minusta hyvän kokin. Osan liesiä käyttä mutta ei varmaan muuta.
Jos sen sijaan kävisin ruanlaittokurssin niin varmasti tulisi parenman makuista ruokaa. Aivan samaa mitä tekee niin että tekee paljon ei tee hyväksi jos ei mieti miksi ja miten asian tekee.
Kaikilla vähän eri tavoitteet. Jotkut haluaa hyvänmakuista ruokaa kun toiset vaan selviytyä. Toiset vaan halua kortin kun taas toiset haluaa ajaa turvallisesti.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Autokoulu Autoliitto Opetuslupa

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (14) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (39) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb