24.11.2009

Ajelemassa

Osoite kopioitu

Kuinkahan moni nainen käy naispuolisten ystäviensä kanssa ajelemassa autolla ihan vain autoilun ja liikennetilanteiden ilosta? Tuskin hirveän moni. Mietimme asiaa ystäväni nioben kanssa, kun vietimme iltaa ulkoiluttamalla Poloista ja siihen perään vielä Pabloa. Kuukausi sitten ajelemassa käydessämme tarkistimme molempien autojen renkaiden ilmanpaineet, mutta tänään päädyimme keskustaan tarkistamaan muutaman mietityttäneen risteyksen sekä ajamaan taloudellisesti.

Kostin stop-merkin noudattamista käsittelevän merkinnän innoittamana ajoimme ensin kivääritehtaalle tsekkaamaan, mihin kohtaan auto kuuluu pysäyttää stop-merkillä. Kaksisuuntaisen pyörätien lisäkilvellä varustettu stop-merkki sijaitsi ennen pyörätietä eikä aiheuttanut mitään hämminkiä, vaikka tiehen ei ollutkaan maalattu pysäytysviivaa. Kahden naisen logiikalla pysähdyimme tietysti suojatien eteen, tarkistimme kevyen liikenteen ja jatkoimme sitten suojatien yli varmistaen vielä uudelleen, että kääntyminen Tourulantielle oli esteetöntä.

Tourulasta ajoimme taulumäelle, koska ystäväni otti puheeksi yhden Puistokadulla olevan risteyksen ryhmittymissäännöt, joista oli autokoulussa kerrottu oikein erikseen. Itse muistin vain että siitä kerrottiin jotain, mutta en yhtään enempää. Risteystä lähestyessänikään en saanut päähäni, mistä oli kyse, vaikka yritin tarkkailla kaistamerkintöjä ja liikennemerkkejä. Pointti ei ollutkaan niissä vaan yksinkertaisesti siinä, että kun ajokaista levenee kadun varressa olevien pysäköintipaikkojen loputtua, on Puistokatua suoraan ajavan ohjattava kadun oikean reunan tuntumaan. Keskiviivan tuntumaan voi jäädä vain jos on kääntymässä vasemmalle, sillä auton paikka tiellä on pääsääntöisesti oikeassa reunassa. En ihmettele että risteys on nostettu erikseen puheenaiheeksi, sillä kyllä siitä helposti posottaisi suoraan läpi.

Polon jälkeen hyppäsimme vielä Pabloon, sillä niobe halusi käydä ajamassa kakkosvaiheessa ajamansa taloudellisen ajon lenkin, jonka kulutukseen hän ei ollut alkuunkaan tyytyväinen kuten en aikoinaan minäkään omaani. Uimahallilla tekemääni lenkkiä ja eri aloituspistettä lukuun ottamatta nioben reitti oli sama, jonka ajoin itsekin kakkosvaiheen arvioivassa ajossa. Koitimme miettiä liikennevalojen ennakointia, mutta niitä ei voinut hirveästi harjoitella, sillä suurin osa reitillä olevista valoista oli pois päältä. Tyydyimme sitten lähinnä muistelemaan, mitä oppeja olimme reitillä saaneet. Lenkin jälkeen Pablo näytti kulutukseksi 7,2 l / 100 km. Pitää joku kerta käydä ajamassa lenkki Polollakin, koska siinä on nykyisin Econen-kulutusmittari (josta en ole vieläkään saanut tehtyä merkintää).

Hippokselta ajoimme vielä moottoritietä pitkin Vaajakosken liikenneympyrään, jonka kaistoista niobe oli mennyt hieman sekaisin arvioivassa ajossa. Nyt se meni ihan hyvin, vaikka niobe olikin sitä mieltä että ympyrä on kauhea. Mielestäni moottoritieltä Vaajakosken ympyrään ajaessa on parasta seurata auton oikealla puolella olevia kaistamerkintöjä, koska ainakin omasta mielestäni ne ovat selkeämmät kuin sisä- ja ulkokaistan erottavat merkinnät. Näin ei ainakaan pitäisi joutua vahingossa sisäkaistalle, kun ympyrä muuttuu kaksikaistaiseksi.

Vaajakoskelta palasimme kuokkalaan Rantaväylän kautta, missä häikäistyimme uusituista Satamakadun ja Rantaväylän liikennevaloista. Uudet led-tekniikalla toteutetut valot olivat nimittäin oikeasti kirkkaat.

Yhdessä ajelu oli kivaa. Keksimme matkan varrella muutamia kysymyksiä, joilla voisimme ahdistella autokoulun opettajiamme, mutta ainakin itse tapani mukaan unohdin jo kaikki. Mietimme myös kuinka olisi hauskaa yhdessä ottaa autokoulusta muutama ajotunti taloudellista ajoa, sillä molemmista tuntuu siltä, että siinä voisi olla paljon parempikin. Naisten autokoulu vähän kiinnostaisi.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Otto
20.12.2009 13.57

Onko ne oikeasti ledejä vai näyttääkö ne vain ledeiltä? Oon pohtinut sitä vähän monesti.

Jenni
20.12.2009 21.05

Ledejä ne ovat. Sain tiedon kaupungin sivuilla olleesta tiedotteesta: http://www.jyvaskyla.fi/ajankohtaista/1/34603

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Autokoulu Kaupunkiajo Taloudellinen ajo

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (3) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (13) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (38) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb