02.04.2015

Lippulaiva

Osoite kopioitu

Teksti: Arttu Lustig

Kuva: Matti Hietanen

Asiathan etenivät tämän jälkeen jotenkin näin. LeBaronen kyky selviytyä arjen haasteista sai minut huolestumaan siinä vaiheessa, kun polttoaineenkulutus nousi huomattavasti. Tässä vaiheessa sovin ajan korjaamolle. Auto hiukan kenkkuili matkalla korjaamolle, mutta en antanut sen häiritä. Käännyin korjaamon pihaan, jolloin auto sammui ja kaikki mittarit nousivat punaiselle. Korjaaja tuli katsomaan autoani ja totesi hiljaisella äänellä, että moottori on kai hajonnut. Olin saanut nauttia tämän pienen amerikkalaisen mustan apinan ripeistä liikkeistä vain 2 500 mailin verran, joka suomeksi tarkoittaa noin 4000 kilometriä.

Isän analyysin mukaan jokin letku oli haljennut, jonka ketju reaktion seurauksena jotain hajosi koneen sisältä.

Korjaaja suositteli, että ostaisin uuden moottorin. Sellainen korjaajan mukaan maksaisi 1200€. Luku oli aivan liikaa auton vaatimattomaan arvoon nähden. Löysin netistä puolet halvemmalla samanlaisen moottorin. Minulla oli kuitenkin käsillä kaksi ongelmaa. Minulla olisi varaa moottoriin, mutta ei asentamiseen. Toisekseen korjaaja sanoi, että näillä aikatauluilla uusi moottori olisi paikoillaan kahden ja puolen kuukauden päästä. Se olisi aivan liian pitkä aika miehelle olla ilman autoa. Kaikki vaihtoehdot olivat minua vastaan.

Minun olisi taas hankittava auto. Tällä kertaa menisin isäni alkuperäisten neuvojen mukaan ja autoni tulisi olemaan joko Saab tai Volvo. Toisekseen arvolleni ei sovi Mazda, Toyota, Skoda tai mikään muukaan automerkki, joka loppuu a-kirjaimeen. Kunnollisen automerkin tunnistaa siitä, että automerkki loppuu joko o-kirjaimeen tai konsonanttiin. Netissä selasin käytettyjen autojen tarjontaa maakunnassa. Tarjonta maakunnassani oli laihaa, kun maksimi hinta autolla saisi olla 600€.

Vähäiset rahamääräni tarkoittivat, että joutuisin tinkimään kymmeniä prosentteja hintapyynnöstä, jos haluaisin saada arvolleni sopivan auton. Tämä vaatii kansalaisrohkeutta suomalaisessa autoyhteisössä. Monet ottavat tinkimisen henkilökohtaisena loukkauksena. Tähän on kaksi hyvin inhimillistä syytä. Syy numero yksi: auto on ollut perheenjäsen siinä kuin Musti tai Mirri. Vieraan ihmisen alakanttiin arvioima arvo perheen jäsenestä on röyhkeää loukkaamista. Syy numero kaksi: toiset kanssaihmiset ovat taas ajan hengen mukaisesti imeneet sielunsa täydeltä kovaa kapitalistista kaupankäyntiunelmaa, jossa myyjä eli tavaran omistaja on pomo ja kukkulan kuningas. Myyjä pyytää ja ostaja maksaa. Jos ei ole rahaa, ei tarvitse kysellä. Pomo määrää ja alainen tottelee. Tällainen myyjä antaa tinkimiseen erikseen luvan.

Otin puhelimen rohkeasti käteen ja ryhdyin tutustumaan maakunnan autonomistajiin. Langan päässä odottaisi tätiä, setää, nuorta ja vanhaa. Viisi hutia, joista kolme oli epäonnistunutta tinkimistä. Kaksi muuta olivat jo ehtineet myydä autonsa. Yllätyksekseni oli vain yksi myyjä, joka pahoitti mielensä tinkimisestä. Nuori mies ilmoitti tiukkaan sävyyn, ettei hänen ole pakko myydä autoaan. Lopulta sain hinnan sovittua sopivaksi yhdestä Volvosta. Tapaamisen järjestimme yliopiston kirjaston eteen kello kolmeksi. Minua odottaisi punainen Volvo 740.

Päivä oli hieno. Ennen mahdollisia autokauppoja tiedossa oli ruotsin uusintatentti. Olin valmistautunut tenttiin huolella. En halunnut jättää mitään sattuman varaan. Tentti oli yli 200 sanan aine, mutta opettelin ulkoa 250 sanan aineen. Se oli iso urakka ja vei valtavasti aikaa. Olin järjestelmällinen ja sain tekstin opeteltua ulkoa alle viikossa. Pidin tätä kohtuullisena saavutuksena, koska ruotsinkielinen teksti oli minulle ennemminkin tuhannen peräkkäisen merkin ulkoa opiskelua.

Tenttiä edeltävänä päivänä olin itsevarma: minulle ei tarvitsisi toivotella onnea, koska en sellaista tarvitsisi. Tenttiin valmistautuessani pidin mielessäni idolini Kimi Räikkösen. Idolini tavoin suljin koko muun maailman pois mielestäni ja keskityin vain tavoitteeseeni. Survoin ruotsinkielisen tekstin jykevästi mieleeni. Tosin hetken pelkäsin, että tenttiin lopulta astuisi itsevarman Kimi Räikkösen sijaan ruuhkapartainen Jussi Parviainen sekoilemaan liian monta nappia auki olevassa valkoisessa kauluspaidassaan.

Kynä ja kumi olivat tiukasti pusertuneina käsissäni hetkeä ennen tentin alkua. Olin pohjustanut mieleni kahdella rauhoittavalla sekä täyttänyt huuleni nuuskalla. Tunnelma oli virkeän rauhoittunut. Tentti lähti käyntiin, ja sain räjähtävän lähdön. Kaasutin haastajan asemasta suoraan kärkeen. Tentti kulki kuin tyhjää. Tekstiä syntyi automaattisesti ilman, että tarvitsin antaa yhtään ajatusta kirjoittamiselle. Ymmärsinkin nopeasti, ettei tämä ollut kisa, vaan lyijytäytekynän juhlaparaati pitkin ruutupaperia.

Olin valmis alle 20 minuutissa. En kehdannut lähteä heti. Tunsin itseni melkein huijariksi. Tentti, joka alun perin piti olla elämäni yksi haastavimmista, oli ollut aivan liian helppo siihen nähden, kuinka paljon olin tuskaillut ja nähnyt vaivaa. Tarkastin tekstini muutamaan kertaan. Muutama virhe onneksi löytyi. Jäin istumaan ja odottamaan, että joku lähtisi ennen minua.

Aurinko paahtoi Jyväskylän yllä poistuessani tentistä. Runsaasti naisia vaelsi ihonmyötäisessä vaatetuksessa. Aikaa uuden autoni tapaamiseen oli vielä muutama tunti. Kuljin hymyillen pitkin katuja poltellen savukkeita kuluttaessani aikaa ennen tapaamista. Tarjosin itselleni jäätelön sekä hampurilaisen, koska tunsin käsilläni olevan juhlapäivä.

Lopulta h-hetki koitti ja punainen Volvo 740 lipui ylväästi yliopiston kirjaston eteen. Tukevahko viiksekäs mies astui autosta ulos. Olin helpottunut, koska mies kuulosti puhelimessa hiukan mustalaiselta. Minulla ei ole mitään mustalaisia vastaan, mutta haluan vain pitää asiat tuttavallisella tasolla.

Ensitöikseen mies esitteli innostuneena auton huolloista todisteeksi jääneitä kuitteja. En tahtonut pysyä perässä, kun kaikki olivat kerrallaan kasvojeni edessä. Tiirailleissani auton sisustaa sana- ja kuittisekamelskan seasta kävi selväksi, ettei miehen ensimmäinen prioriteetti ollut pitää autoa puhtaana sisällä. Vuosien varrella kertynyt lika oli yhtä hyvin säilötty kuin kuitit. Minua eivät lopulta tositteet ja lika kiinnostaneet. Tarkistin renkaiden ulkopinnat nopeasti sormilla. Ulkopinnat miellyttivät minua. Tämä olisi taas tästä eteenpäin arpapeliä. En voinut kuin luottaa, että tällä kertaa onneni olisi suotuisampi.

Lähdimme liikkeelle. Pyysin, että mies ajaisi ja minä tarkkailisin. Ajoimme kohti miehen kotia hakemaan auton talvirenkaita. Matkalla kuuntelin miehen tarinoita siitä, kuinka autolla oli käyty muutamaan kertaan Norjassa kalassa. Miehen mielestä autolla voisi ajella heti Norjaan ja takaisin ilman minkäänlaisia ongelmia. Mies ajon yhteydessä perehdytti minua tarkasti auton ominaisuuksiin, joista tärkeimpänä oli todellisuudesta irtaantunut bensamittari. Tämä kuului juuri tämän automerkin ja malli ominaispiirteisiin. Mies suositteli tankkaamaan trippimittarin mukaan. Se sopi minulle.

Saavuttuamme pihaan, jossa minulle oli varattuna kahdeksan talvirengasta mukaan. Pakkasin talvirenkaista neljä mielestäni sopivimpaan takakonttiin. Kirjoitimme paperit. Asiat minun ja norjanmatkailijan välillä olivat selvät. Auto oli minun. Lähdin uudella vaatimattomasti puoli miljoonaa kilometriä ajetulla Volvolla kohti kotiani.

Allani oli nyt ruotsalainen klassikko. Auto, jonka tuottaminen lopetettiin 20 vuotta sitten, mutta josta ihmiset vieläkin kohisevat. Volvo 740 – pohjoismainen vaeltaja, biisonien sukua. Volvo 740 – rautarouva. Volvo 740 – Highlander – kuolematon. Volvo 740 – Ghost Rider. Volvo 740 – lippulaiva. Olisin voinut jatkaa loputtomiin. Haaveilin hetken urasta käytettyjen autojen kauppiaana. Realiteetteja sivusilmällä pitäen allani oli lopulta rotisko isolla r:llä.

Iloani riitti noin 20 minuuttia, joka tarkoitti ajomatkaa keskelle ruuhkaista Jyväskylän keskustaa. Auto sammui keskelle tietä eikä suostunut käynnistymään useista yrityksistäni huolimatta. Kaikki valot syttyivät, mutta moottori oli vaiti. Painoin hätävilkut päälle. Jotkut kanssakulkijat jäivät kiltisti taakseni odottamaan, toiset menivät reilusti ohi ymmärtäessään hätävilkkujen antaman vihjeen. Norjaan olikin lyhyempi matka kuin osasin arvata.

Satunnaisten kanssakulkijoiden tööttäysten keskeltä soitin myyjälle. Myyjä pohti puhelimessa, että bensa oli loppunut. Takakontissa oli onnekseni kanisteri, joka sisälsi muutaman litran bensiiniä tilanteiseen, jossa bensamittarin villi elämä sekaantui kuskin ajosuunnitelmiin. Hätävilkkujen välkehdinnän keskellä kaadoin bensiiniä tankkiin ja samalla vilkuttelin ohikulkeville autoille. Tilanne vaikutti liian unenomaiselta otettavaksi todeksi. Auto ei tästä huoltotoimenpiteestä huolimatta lähtenyt käyntiin. Jotain muuta oli vialla.

Kohdalleni pysähtyi auto. Avoimesta auton ikkunasta nousi tuntemattoman miehen pää, joka kysyi minulta tarvitsenko apua. Kerroin pitkätukkaiselle miehelle, että apua olisi jo minulle luvassa. Mies välttämättä halusi hinata minut ja autoni pois keskeltä liikenneruuhkaa. Tarjous oli ohittamaton. Hinatessa yritimme käynnistää autoa. Auton moottori murahteli laittaessani vauhdissa kakkosvaihteen päälle, mutta sammui painettuani kytkimen pohjaan.

Tämä hieno mies jätti minut ja autoni Viitaniemen urheilukentän parkkipaikalle odottamaan apujoukkojani. Kiitin miestä. Mies kertoi, että hän itse oli joskus jäänyt nuorena miehenä auton kanssa tienpientareelle eikä kukaan ollut tullut auttamaan. Siitä lähtien mies oli päättänyt aina auttaa, jos näki jonkun hädässä. Tunsin hengenheimolaisuutta, kun tuntematon avunantaja katosi takaisin liikenneruuhkan sekaan.

Myyjä saapui poikansa kanssa nopeasti parkkipaikalle. Epäilivät, että akku oli kuollut. Huomasivat nopeasti, että yksi laturin johdoista oli löysällä. Laturi oli juuri asennettu. Syyttivät liikettä, joka oli asentanut laturin autooni. Epäilin itsekseni, ettei tämä kaksikko ollut koskaan käyttänyt yhdenkään autohuoltamon palveluja. Miehet korjasivat autoa samalla, kun uhkailin kaupan peruuttamisella. Pysyin kuitenkin sivummalla, koska yksikin vilahtava persvako olisi kokemuksena liikaa tähän tunnelmaan. Johto asennettiin uudestaan ja toisesta autosta annettiin uutta virtaa autooni. Auto oli taas hengissä.

Ajoin ukkosmyrskyn läpi kohti kotia. Vettä satoi kuin vesisade olisi hetki sitten keksitty, ja keksijä uutuuden riemusta kokeilisi, kuinka paljon vettä voi sataa ennen kuin kaikki menee rikki. Pyyhkijät olivat voimattomia taivaalta valuvan vesimassa vauhdissa. Olin kuitenkin moottoritiellä enkä voinut pysähtyä tienpientareelle. Hiljensin vain vauhtia, ja kuvittelin mielessäni, miten tie edessäni kulkee. Pienemmällä tiellä luovutin. Rankkasade oli kokemuksena liikaa jopa auton sisällä. Menin bussipysäkille hetkeksi kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan salamointia. Pohdin tien syrjässä saanko saatettua uutta sutturaa koskaan kotiini asti. Onni tuntui kääntyvän joka mutkassa minua vastaan.

Kotona mietin ajokokemusta uudesta Volvostani. Olin vaikuttunut. Ymmärsin, miksi autoa sanotaan tuhoutumattomaksi. Osaksi tämä johtuu ilmeisesti, että korille on melkein mahdottomuus ruostua. Totuus oli myös autossa itsessään. Volvo liukui teitä pitkin kuin marmorikuula laminaattilattialla.

Pitkin kevättä olen harmitellut Suomen tieverkoston heikkoa kuntoa. Tämä auto ei välittänyt teiden kunnosta. Kaikki ajamani tiet olivat tasavertaisen tasaisia Volvon alla kuin kansakodissa ihmiset toisilleen. Tien laadusta Volvo ei välittänyt, vaan tie välitti ohjaamoon Volvon laatua. Kerrankin allani oli auto, joka ei kulkenut tien ehdoilla. Edes suuret vesilätäköt eivät horjuttaneet etenemistä, kun Volvo tasaisen tappavasti vieritti maisemaa ikkunaruuduilla. Ympäristö on näyteikkunaa tämän vanhan Volvon komentokeskukselle.

Katselin keittiön ikkunasta parkissa seisovaa Volvoa. Nauroin. Nauroin, koska auto oli auttamattoman ruma. Auto ei ollut vielä tarpeeksi vanha, jotta nostalgia toisi muotoiluun kauneutta. Punaista ja hopeaa epämääräisessä laatikossa on ennemminkin muistutus ajoista, jotka pitäisi unohtaa hetkeksi, ja tuoda takaisin, kun mielessä olisivat ajasta jäljellä vain hyvät hetket.

Volvosta puuttui jotain. Auto on tylsä. Aika hidastuu auton ympärillä, ja auto tuntuu aina etenevän roimaa alinopeutta. Volvo 740 on umpimielinen onnistuja, joka kerää itselleen kunniaa oudolla ennätyksellään. Auto on tehty ahmimaan kilometrejä mittaristoonsa. Siinä on se ilmeisesti yksi parhaista. Autolla on syvä halu näyttää kuinka kilometrimittari tekee täyden kierroksen.

Valehtelisin, jos väittäisin, että oma tavoitteeni olisi tällä hetkellä jotain muuta kuin kokea yhdellä ja samalla autolla tolkuttoman määrän Suomen tieverkostoa. Puoli miljoonaa kilometriä ei enteile pitkää ikää. Kaksi edellistä autoani ovat kokeneet kovan kohtalon, jota en haluaisi olla lähitulevaisuudessa todistamassa uudestaan. Tällä hetkellä kaipaan vain hetkeksi rauhaa autoilta. Haluan tilaa ja aikaa autoilta, vaikka auton saalistaminen onkin verratonta huvia.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

viimeinen alfa Volvo 740

Arkisto

Blogin avainsanat

2cv (2) 850 (1) abs (1) ajokortti (7) ajonopeus (1) ajo-opetus (7) ajovarma (1) akku (3) Alfa Romeo 156 (4) alinopeus (5) Anne Berner (2) audi (1) autohuolto (19) Autokauppa (34) Autokorjaamo (12) Autokuume (20) automaattivaihteisto (3) automyyjä (1) autoniminen auto (1) autopesu (1) Bemari (3) bensiini (3) bezos (1) Biltema (2) BMW (3) Bottas (2) c70 (3) Chrysler LeBaron (2) citroen (2) cybertruck (1) Cybertruck (1) d10 (1) E85 (2) ely (1) etanoli (2) etanolibensiini (2) fakenews (1) ferrari (3) Fiat (4) Formulat (3) F-sarja (2) golf (1) Griffin (8) Grönholm (1) heijastin (1) honda (1) Huoltokirja (1) hybridi (2) Häkkinen (1) höyrymoottori (1) ilmanlaatu (1) ilmastointi (3) Ilmastonmuutos (4) inssi (1) itseajava auto (1) Jaguar (1) jalankulkijat (6) jarruvalo (1) jenkkirauta (1) JMK ralli (6) Jobbari (3) jäähdytinneste (1) kaasuauto (1) kallistuksenvakaaja (2) Kankkunen (1) kantama (1) Katsastus (19) katsastuskestävyys (1) kauppakassi (2) kaupunki (1) kehä I (1) kehä III (1) keski-ikä (1) kesärenkaat (2) Kia (1) kitkarenkaat (3) Koeajo (11) koiranluu (2) kokoomus (1) Kolari (9) kristillisdemokraatit (1) kuolemansynti (4) kuorma-auto (1) köyhyys (1) köyhä (1) Lada (2) laki (5) lamborghini (1) Liftari (1) liikennekaari (2) liikennemerkki (2) liikenneraivo (9) liikenneturvallisuus (24) liikennevalvonta (7) maantie (2) manuaalivaihteisto (1) maserati (1) Mercedes-Benz (5) Mersu (3) mopo (2) Mopoauto (3) mopoilu (3) Motonet (1) Multipla (1) musta jää (1) myynti-ilmoitus (1) Mäkinen (1) nainen ratissa (5) Naiset (9) nastarenkaat (7) Navigaattori (2) Nettikeskustelut (4) Nissan (1) nopeudenvalvontakamera (4) näkö (1) ohittaminen (5) Opel Omega (1) opetuslupa (2) opetuspoljin (2) pakoputki (1) parkkihalli (1) parkkipaikka (4) perussuomalaiset (1) pitkät valot (2) poliisi (10) polkupyörä (1) polttomoottori (3) premium (1) Prius (1) pyyhkijänsulat (3) Rahoitus (5) ralli (7) rallienglanti (1) rattiraivo (7) RE85 (1) rekka (1) renkaat (2) rikkaiden ylinopeussakot (1) robottiauto (1) Romuttamo (2) ruuhkat (2) Räikkönen (2) rättisitikka (2) rättäri (1) s80 (4) saab (1) Saab 9-5 (26) saasteet (4) salaliittoteoria (1) skoda (3) skootteri (2) sossu (1) suomiauto (1) suomi-auto (1) sähkö (1) sähköauto (6) talvi (14) talvirenkaat (7) Tesla (3) tieliikenne (7) Tieliikenne (46) Tieliikennelaki (11) Tinder (1) toyota (5) traktori (1) tulevaisuus (9) Tupakointi (1) turvavyö (2) tuulilasi (1) v70 (2) vakionopeudensäädin (1) vakuutus (2) Vakuutusyhtiö (5) valtionvarainministeri (1) Varaosat (20) Varashälytin (1) veronkorotus (1) viimeinen alfa (33) viinabensa (1) volkswagen (1) volvo (2) Volvo (8) Volvo 740 (6) Volvo C70 (8) Volvo s80 (6) wunderbaum (1) vähimmäisnopeus (1) väylävirasto (1) yaris (5) öljy (3)
nwdb