ARTIKKELI

18.03.2017

Viikon autouutiset: taas Teslaa ja Airbusin lentävä taksi

 
Tesla Model X:n tapaiset lokinsiipiovet saattavat päätyä tulevaan Y-malliinkin. KUVA: Tesla

 

Viikon autouutiset on kuunneltavissa myös Autotie podcastissä: 

 

 

Teslan nimi on tästä lähin Tesla ja yhtiön muita kuulumisia

Ehei, otsikko ei ole silkkaa höpöä, sillä 13 vuotta Tesla Motors -nimellä tunnettu yhtiö on oikeasti muuttanut nimensä pelkäksi Teslaksi. Suuren muutoksen ohella autovalmistaja on valottanut hieman lisää tulevia suunnitelmiaan niin ennakkotilauksessa olevan Model 3:n, kuin sitä seuraavan mallin Model Y:n suhteen.

Model Y:stä ei toistaiseksi tiedetä kovin paljon, mutta Muskin kertoman mukaan tiedossa on crossover, jonka voi odottaa asettuvan hintaluokaltaan Tesla Model 3:n haituville (~33 000 euroa), siis huomattavasti edullisemmaksi kuin Teslan nykyiset mallit Model S ja Model X. Uuteen malliin on odotettavissa nykyisten Teslojen tapaan autonomisia ominaisuuksia päivitetyillä sensoreilla ja aivoilla. Kahdeksan kameraa, ultraäänisensorit, sekä uudistettu (sumussa ja sateessa paremmin toimiva) eteenpäin keilaava tutka toimivat auton aisteina, ja orkesteria johtaa nykyisiin malleihin verrattuna huomattavasti tehokkaampi tietokone. Aivan ilmaista autonomisuus ei vielä ole, sillä Autocarin tietojen mukaan Model 3:n ja Y:n autonomiset ominaisuudet lisäävät mallien hintaa tällä hetkellä noin 8 000 euroa.

Seuraavan kahden vuoden kuluessa Teslalta pitäisi tulla yhtiön Grand Planin mukaan kaksi uutta mallia (eli toinen Y:n lisäksi), mutta suurempi haaste tällä hetkellä on tuotantotahtiin nähden valtavaan kysyntään vastaaminen. Viime vuoden aikana Tesla toimitti noin 76 000 autoa kiristäen jatkuvasti liukuhihnan vauhtia. Model 3:a on ennakkotilattu noin 400 000 kappaletta, mutta tämän vuoden loppuun mennessä suunnitelmana on tuottaa vasta 100 000 autoa, eli neljäsosa varauksista. Kuuma peruna onkin, kuinka moni ennakkotilaajista jaksaa odottaa ominaisuuksiltaan jatkuvasti vaatimattomammaksi käyvää autoaan vuoden tai jopa kaksi, kun muiden valmistajien jatkuvasti kehittyvät sähkömallit valtaavat markkinoita ja ovat nopeammin saatavilla. Vuoteen 2019 mennessä Muskin tavoitteena on tuottaa jo 500 000 autoa vuodessa, mutta jännitettäväksi jää, kestääkö hype niin pitkään.

Airbus Pop.Up

Uber suunnittelee omaa lentävää taksiaan ja äskettäin hollantilainen PAL-V julkaisi Liberty Pioneer -nimisen autogiron ja auton yhdistelmän. Airbusin on tiedetty kehittelevän myös omaa konseptia, joka nyt julkistettiin hiljattain Geneven automessujen yhteydessä. Futuristisuudestaan huolimatta monet pitävät Airbus Pop.Up -konseptia toteuttamiskelpoisena jopa siinä määrin, että saman tyylinen järjestelmä saatetaan joskus nähdä elävässä elämässä. Tarvittavan teknologian kehityksen lisäksi myös ilmailusäädökset ja turvallisuuden varmistaminen tulevat kumminkin hidastamaan lentävien podien saapumista ympäri maailman.

Lentokoneen ja auton yhdistäminen on ollut monen unelma niin pitkään, kuin kumpiakin on ollut olemassa. Nykyisellään lentomatkustus on suhteellisen vaivalloista useine vaiheineen. Päästäkseen ilmaan lähtöpaikasta on siirryttävä autolla tai junalla lentokentälle, josta matka jatkuu lentokoneella toiselle. Määränpäässä täytyy jälleen vaihtaa kulkuvälinettä päästäkseen eteenpäin.

Airbusin Pop.Up pyrkii eliminoimaan kulkuneuvon vaihdot ketjusta kokonaan, sillä matkustus tapahtuu kapselissa, joka pystytään kiinnittämään niin lentävään quadcopteriin kuin pyörälliseen alustaan teillä kulkemista varten. Koko järjestelmän toimiessa autonomisesti matkustajan ei tarvitse liikkua (toivottavasti) mukavasta kuplastaan matkan aikana minnekään, vaan laite toimittaa kyyditettävän teoriassa suoraan ovelta ovelle. Useat pyörillä kulkevat podit voivat vielä kiinnittyä tiellä toisiinsa muodostaen “junan” säästääkseen energiaa, ja kapseli-hökötyksen voi tarvittaessa sulloa jopa hyperlooppiin. Alkaa kuulostaa jo liian hyvältä ollakseen totta.

Dubaissa Pop.Upin tapaiseen matkustukseen kumminkin uskotaan. Siellä kiinalaisen yrityksen valmistamien yhden matkustajan ilma-alusten pitäisi alkaa kuljettaa henkilöitä jo tämän vuoden aikana. Varakkaille VIP-matkustajille suunnattu pitkälle autonominen palvelu aloittaa suunnitelmien mukaan toimintansa tänä kesänä, toimien lisälinkkinä lentokentän ja kaupungin välillä. Paikalliset ilma-alusten turvastandardit eivät olleet Autotien tiedossa artikkelin kirjoitushetkellä, mutta oletettavasti laitteen on todettu toimivan ainakin melko hyvällä varmuudella.  


Quadcopterilla lennetään, pyörillä ajetaan, podissa istutaan. Se on Airbus Pop.Up! KUVA: Airbus Group

 

ANTTI PENNANEN

Keskustelu

Ei kommentteja

Kirjoituksen avainsanat

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) ecorun (2) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (16) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (5) kiina (3) kisa (2) koeajo (21) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (16) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (9) peugeot 508 (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (17) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

nwdb