ARTIKKELI

03.04.2017

Viikon autouutiset: kuluttaako start-stop-toiminto moottoria ja automaisempi Nissan Leaf


Kuvassa tuliterä Nissan Micran (2016) moottori. KUVA: Nissan

Viikon autouutiset on kuunneltavissa myös Autotie podcastissä:

 

Start-stop ja moottorin kuluminen

Autoista löytyy jatkuvasti useammin start-stop-toiminto, joka sammuttaa moottorin automaattisesti tyhjäkäynnin ajaksi esimerkiksi liikennevaloissa, ja käynnistää sen jälleen kytkimen painuessa pohjaan. Toiminnon käytännön hyödyllisyydestä on käyty runsaasti keskustelua, ja moni vakavasti autoiluun suhtautuva kuljettaja tuntuu pitävän moottorin start-stop-automatiikkaa suorastaan myrkyllisenä. 

Miksi start-stop sitten ei olisi elämää helpottava toiminto? Yleensä kuulee, ettei Suomen megaluokan talvipakkasessa moottori kerkeä lämmitä, saati akku latautua työmatkan aikana, jos start-stop on kytkettynä. Jatkuva uudelleenkäynnistely voi myös kuluttaa moottoria huomattavasti voimakkaammin, eikä polttoainettakaan aidosti tunnu säästyvän. Onko start-stop jälleen yksi sähköiseen käsijarruun verrattava nykyaikaisen autoilun höpöhöpö?

Autocarin mielenkiintoisessa jutussa toimintoon ja varsinkin moottorin väitettyyn kulumiseen perehdytään pintaa syvemmältä. Tiivistettynä moottorin kulumisessa on kyse varsinkin kampiakselin päiden kulumisesta, sillä niihin kohdistuu käynnistyksessä suuret voimat samalla hetkellä, kun akselin ja sen kiinnityksen välille ei ole ehtinyt muodostua suojaavaa öljykerrosta. Moottorin käydessä moottoriöljy estää metallin kosketuksen metallia vasten, jolloin kulumista ei juuri tapahdu. Kun moottori sammuu liikennevaloissa, loppuu myös öljyn kiertäminen, jolloin metallipinnat ovat murto-osan ajan kosketuksessa käynnistyksen jälleen tapahtuessa. Käytännössä kuluminen on vähäistä, mutta käynnistys-sammutus-syklien määrä voi helposti kymmenkertaistua start-stop-toiminnollisessa autossa, jolloin määrillä alkaa olla jo merkitystä. Normaalin auton eliniän aikana tapahtuu noin 50 000 käynnistyskertaa, start-stopilla jopa 500 000.

Aikoinaan jatkuva käynnistely olisikin takuulla vähentänyt moottorin elinikää, mutta nykyajan autoilun lähestyessä rakettitiedettä, jossa moottoriöljytkin ovat huippuluokan teknologiatuotteita (ja yksi nanoteknologian sovellusala), on kulumisen ehkäiseminenkin aivan toisella tasolla. Jatkuvasti kehittyneet myrkyt tarjoavat parempaa suojaa myös käynnistyksen aikana, joten käytännön kulumisesta saadaan luotettavaa tietoa pikkuhiljaa nykyisten autojen vanhetessa. 

Kun start-stop-toiminnolle löytyy ihan fiksuja perusteluita polttoainetaloudellisuudesta ja päästöjen vähentämisestä, voi hyötyjen todeta vaikuttavan ainakin paperilla haittoja suuremmilta. Lisäksi automatiikka osaa uusimmissa autoissa kantaa huolta myös akun varauksesta, joten murhe akun tyhjenemisestä vahingossa vaikuttaa turhalta. 

Kuten monessa muussakin, lopulta start-stopin hyödyllisyyden määrittää se, miten ja missä ajaa. Pääasiassa pitkiä matkoja pysäytyksittä ajaville toiminto ei tarjoa juuri mitään hyötyjä, mutta kaupungissa se on enemmän kuin perusteltu. Vaikkei polttoainetta säästyisikään paljoa, ei moottorista ainakaan tuprua haitallisia saasteita muiden hengitettäväksi.

Uusi Nissan Leaf – astetta vähemmän sähköpöhinää


Uusi Nissan Leaf edustaa ulkokuoreltaan samaa tyyliä, kuin kuvassa näkyvä viidennen sukupolven Nissan Micra. KUVA: Nissan

Viime vuonna julkistettu täysin uudistettu Nissan Micra on toistaiseksi ollut menestys monella tasolla, ja sen on kehuttu vieneen mallin luokkansa parhaiden autojen joukkoon. Testiajossa kuviin päätynyt tuleva Nissan Leaf onkin ottanut Micran tyylistä mallia, eikä se vaikuta enää lainkaan niin sähköautomaiselta kuin edeltäjänsä. Pressuilla peitetty ulkokuori ei vielä paljastanut aivan kaikkea, mutta uudesta Leafistä kiertävät huhut kertovat sen uudistuvan muillakin tavoin.

Sähköautot ovat edelleen hieman rajoittuneita verrattuna polttomoottoriautoihin lyhyen kantamansa vuoksi, mutta Nissanin paljastamat tiedot kertovat tulevan Leafin pistävän tälläkin rintamalla hösseliksi. Nykyisessä autossa on noin 250 kilometrin kantama, mutta tuleva malli tarjoaa parhaimmillaan jopa 550 kilometrin toimintamatkan. Nissanin uskotaan tarjoavan uutta Leafiä Teslan tapaiseen tyyliin, jossa haluamansa kantaman voi valita eri akkuvaihtoehdoista. Alkuvuoden Consumer Electronics Show -messuilla Nissanin johto myös vahvisti uuden Leafin tarjoavan ainakin jonkin tyyppisen autonomisen toiminnon.

Autotiellä vanhakin Leaf herätti värinöitä sähköautomaisuudestaan huolimatta, joten odotamme uusinta tulokasta suurella mielenkiinnolla. Mikäli koslan coolius edelleen epäilyttää, suosittelemme ihailemaan alla olevalta videolta vaikka häkellyttävän komeaa driftausta. Siis, sähköauto Nissan Leafin häkellyttävän komeaa driftausta!

ANTTI PENNANEN

Keskustelu

Antti
07.05.2017 12.59

Tämä start/stop auto saastuttaa enemmän kuin jatkuva käynti, koska jokainen auto aiheuttaa saastepiikin käynnistyessään.

Juha GT
07.05.2017 13.20

Olen kuullut kommentin Hesan taksimiesten keskuudesta: Starttimoottori menee vaihtoon vuoden välein. Mutta ei haittaa, kun se menee takuuseen.

Pertsa
10.05.2017 14.34

Antti puhuu asiaa, jokaisesta startista syntyy pakokaasupöllähdys, miksi ei tutkita sitä? Mitä isompi auto (moottori) tai diesel tms niin melko varmasti aiheuttaa enemmän saastetta kuin valoissa vapaasti käyvä auto. Lisäksi huomioitava, että talvella päästöt suurempia, kylmä moottori pitää pitempään automaattiryyppyä päällä, kuluttaen ja saastuttaen enemmän kuin tasaisesti käyvä auto esim liikennevaloissa. Paljon on tutkittavaa. Havaintojeni mukaan moni kuski myös on ihmeissään kun auto ei heti lähdekään valoista kun muut lähtee, on odotettava että moottori sahaa itsensä käyntiin, aiheuttaa jonomuodostusta.

taksi turusta
08.06.2017 16.55

JUHA GT,vai ei haittaa.Perjantaina skodan laturi hajosi,osa tuli tiistaina korjaamolle ,syynä start ,stop.Laske siitä,auto poissa vkl.sekä ma-ti-,sovitut ajot hoidettava toisille autoille.Että semmoista,kun taksi on pois liikenteestä.Taksin omistajaa ei naurata.

taksi turusta
08.06.2017 16.55

JUHA GT,vai ei haittaa.Perjantaina skodan laturi hajosi,osa tuli tiistaina korjaamolle ,syynä start ,stop.Laske siitä,auto poissa vkl.sekä ma-ti-,sovitut ajot hoidettava toisille autoille.Että semmoista,kun taksi on pois liikenteestä.Taksin omistajaa ei naurata.

Äly hoi älä jätä
08.06.2017 22.32

Missähän näitä hölmöjä ideoita oikein syntyy
Ettei olisi vaan joku EU direktiivi. Elinkaarimallilla perinteinen systeemi tulee varmasti halvemmaksi. Viat ja huollot starttimoottori ja akku vaihtoon, auton jälleenmyyntiarvo laskee...ei tule tuolla viherpiiperryksellä kesää.

Seppo
18.01.2018 07.41

Kuinkahan tuo turbo oikein tykkää näistä liikennevaloihin pysäyttelyistä? (Yleisesti ottaen turbomoottoria ei saa kuormittaa heti käynnistyksen jälkeen.)

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb