12.10.2016

Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)

Tsekissä järjestettiin tänä syksynä 35. kertaa Skoda Economy Run -taloudellisuusajokilpailu. Parina viime vuonna kilpailuun on osallistunut myös muutamia suomalaisia, mutta itselläni ei ole ollut kiinnostusta lähteä sinne. Kun sitten elokuussa ecorunin lajipäällikkö Jaakko Riikonen kysäisi, että lähtisinkö kisaan hänen kanssaan, kävin miettimään, että miksipä ei; se voisi olla ihan mielenkiintoinen kokemus... 

Kokeneen kaverin kanssa olisi helppo lähteä matkaan ja järjestäjiltä saisi kyllä auton lainaan. Mutta saisimmeko automaatin? Manuaalilla olisi ihan turha lähteä leikkimään. Jaakko lupasi kysyä asiaa. Kysyessäni viikkoa myöhemmin onko autoasiasta kuulunut mitään, Jaakon vastaus oli, että ei ole kuulunut, mutta hän ilmoitti meidät silti kilpailuun. Ahaa, okei. :'D Eli oikeasti vähän vahingossa päädyin kisaan!

Pari viikkoa ennen kisaa saimme tietää, että saamme autoksi Skoda Fabia Combi 1.2 TDI DSG 66 kW Monte Carlon eli kaipaamani automaatin. Dieseleillä en ole ajanut juuri lainkaan, joten en tiennyt, olisiko sellaisella jotain erityisjuttuja huomioitavana pihistellessä, mutta eiköhän DSG hoida homman kotiin.

Ennen kisaa koitin päästä koeajamaan vastaavaa autoa, mutta paikallisella Laakkosella oli Fabioita vain bensakoneella. Noh, kävin sitten ottamassa tuntumaa sellaiseen, lähinnä tutustuakseni hallintalaitteisiin. Tuttua VW-konserniahan se oli niin asettelultaan kuin käytettävyydeltäänkin, joten hyvillä mielin passasi lähteä maailmalle.

Skoda Fabia Combi 1.2 TDI DSG 66 kW Monte Carlo

Kulutuksen mittaus Skoda Ecomony Runissa

Skoda Economy Runissa käytetyn polttoaineen määrää ei lasketa tankkaamalla ennen ja jälkeen kilpailun, vaan kulutuksen mittana käytetään OBD:stä saatavaa lukuarvoa.

Tämän nopean kulutusmittaustekniikan kehitti kolmena peräkkäisenä vuonna kilpailun voittaneet insinöörit Marek ja Martin, jotka halusivat syksyn 2013 kilpailun jälkeen löytää perinteistä tankkausta luotettavamman tavan mitata auton kulutusta. Yksittäisellä autokerholla ei olisi resursseja tällaisen tekniikan kehittämiseen, mutta Skodalla työskentelevät Marek ja Martin saivat tehdä tutkimusta oman työnsä ohessa. Yhden talvikauden aikana he vertailivat mm. läpivirtausmittareita käyttäen, mikä olisi tarkin tapa mitata kulutusta. Kyseessä oli siis varsin merkittävä panostus sekä heiltä että Skodalta!

Tarkimmaksi mittariksi osoittautui polttoainetankissa olevan kohon sähköinen vastusarvo eli resistanssi, jonka voi lukea OBD:stä. Resistanssi ei tosin suoraan kerro tankissa olevaa polttoainemäärää, vaan sitä varten piti tutkia, mikä arvo tarkoittaa mitäkin litramäärää. VW-konsernin autoissa on kuulemma käytössä kahdeksaa erilaista tankkityyppiä ja nämä kaikki oli kalibroitava erikseen. Käytännössä mittaustapa toimii vuonna 2003 ja myöhemmin valmistetuilla Skodilla, joskin muutama malli on jouduttu sulkemaan pois, koska niiden täyttöastetta ei ole saatu mitattua kaksiosaisen tankin vuoksi.

Kilpailuun tullessa auton polttoainemittarin viisarin on oltava puolessa välissä, sillä siinä kohtaa polttoaineen määrä on tiedossa tarkimmin. Jos viisari näyttää muuta, on kilpailijan tankattava tai tuhlattava bensaa niin, että puoliväli saavutetaan.

Kun polttoaineviisarin asennon on todettu silmämääräisesti olevan oikea, kohon resistanssi luetaan OBD:stä. Sitten autoon tankataan 10 litraa polttoainetta, joka on määrä, minkä autojen oletetaan kisassa keskimäärin kuluttavan. Kilpailun lopussa viisarin pitäisi siis olla taas mahdollisimman lähelle keskikohtaa. Kilpailun jälkeen resistanssi luetaan uudestaan ja saaduista luvuista ja tuosta virtuaalitankiksi kutsutusta 10 litran täytöstä pystytään laskemaan, mikä auton kulutus oli kilpailussa.

Skodan kulutusmittaustapaan tutustumisen jälkeen ajatuskin perinteisestä täyteen tankkaamisesta hötkytyslenkkeineen on tuntunut niin aataminaikaiselta, että ei ole tosikaan! Sääli, ettei tekniikka ole käytettävissä kaikissa autoissa ihan sormia napsauttamalla... 

Polttoaineen kulutuksen mittauksen toimintaperiaate (Kaavio: Skoda Economy Run)

Suomesta poikkeavia käytäntöjä

Siinä missä Suomen ecoruneissa ajetaan yleensä 4-6 jaksoa, Skodan kisassa jaksoja oli vain kaksi. Aamupäivän jakso oli pituudeltaan 195 km ja iltapäivän 128 km. Jaksoille ei ollut määritelty erillisiä ihanneaikoja, vaan koko kilpailuun sai käyttää yhteensä 370 minuuttia.

Koko kilpailun minimikeskinopeus oli laskennallisesti 52,43 km/h. Oli kuitenkin tiimistä kiinni, ajoiko molemmat jaksot samalla vai eri keskinopeudella. Jaakko ajatti meillä ekan jakson vähän kovempaa keskinopeutta, jotta toisella jää varaa hidastella tietöissä.

Maaliin sai saapua omaan tahtiin, kunhan oli perillä viimeistään omalla minuutilla. Yli viiden minuutin myöhästymisestä seurasi hylkäys ja tähän sortui peräti neljä tiimiä 46 tiimistä!

Polttoaineen kulutus mitattiin vain desin tarkkuudella, joten samoja kulutuslukemia esiintyi kilpailussa jonkin verran. Jos kahdella autolla oli sama kulutus, isompi moottori voitti. Jos moottorit olivat saman kokoiset, nopeammin ajanut voitti.

Liikennesääntöjen noudattamista ja reitillä pysymistä valvottiin autoon sijoitetulla GPS-seurantalaitteella. Kilpailun jälkeen selvisi, että nopeutta ei kytätty sentään koko ajan, vaan kilpailunjärjestäjillä oli tietyt vaaralliset paikat, joiden kohdalta tarkastettiin, oliko siinä ajettu sääntöjen mukaan. Sakkoa tuli kuitenkin vasta yli 10 km/h ylinopeudesta, kun Suomessa raja on 5 km/h.

Kilpailun kulku

Skoda Economy Runin tapahtumapaikkana toimi Skodan koulutuskeskus Kosmonosyssa. Se on pikkuinen kaupunki Mladá Boleslavin kupeessa, joka puolestaan on Skodan autotehtaan kotikaupunki. Kilpailun järjestävänä tahona toimi Automotoklub Skoda, mutta autojen tekniset tarkastukset, tankkauksen yms. hoitivat Skodan mekaanikot.

Kilpailun puitteet olivat hienot ja järjestelyt todella tasokkaat. Toiminta oli tosi jouhevaa, vaikka aamun alkutarkastukseen pitikin vähän jonottaa.

Ekalla tarkastuspisteellä tsekattiin vain, että polttoainemittari oli puolessa välissä. Siitä halliin, jossa kolmella pisteellä mekaanikot laittoivat renkaisiin valmistajan ison kuorman suosituspaineet (lukevat polttoaineluukussa), tarkistivat öljyn tason ja sinetöivät konepellin sekä viimeisenä lukivat OBD:stä polttoainetankin kohon resistanssilukeman. Jossain välissä auton takapenkille oli myös laitettu GPS-seurantapalikka, mutta en huomannut milloin. Sitten hallin toisesta päästä ulos ja tankille, jossa järjestäjät tankkasivat autoon tasan 10 litraa polttoainetta. Lopuksi tankkiin sinetti ja Park Fermeen odottamaan omaa lähtövuoroa. Ja odotellessa vähän aamupalaa.

Tankkausluukku sinetöitiin tahmalla ja leimalla.

Nälkä Skodan kisassa ei todellakaan päässyt yllättämään missään vaiheessa. Aamulla oli tarjolla aamupalaa, lounas nautittiin jaksojen välisellä tauolla Vrchlabissa Skodan tehtaan ruokalassa ja kisan jälkeen oli tarjolla illallista noutopöydästä kylmine lisukkeineen ja jälkkärileivoksineen. Reitille lähtiessä saimme autoon myös matkaevääksi sämpylät ja hedelmiä, mutta en kyllä tiedä missä välissä ne olisi ehtinyt syödä!

Reitille lähtö tapahtui Suomen tapaan kahden minuutin välein. Ennen ruutulipun heilautusta tiimiä saatettiin vähän haastatella ja lisäksi otettiin valokuvat lähtöviivalta. Kilpailun jälkeen saimmekin sitten mukaamme muutamat valokuvat (ihan paperilla!) omasta tiimistämme. Aika siistiä.

Lähtöviivalla valmiina kilpailuun. (Kuva: Skoda Economy Run)

Vain kahteen jaksoon jaettu kilpailureitti tuntui etukäteen järkyttävän pitkältä matkalta yhtä soittoa pihisteltäväksi (ja pidäteltäväksi x), mutta kilpailussa aika meni kuitenkin hämmästyttävän nopeasti. Ekaa 195 km jaksoa ajoimme 3 h 40 min ja vasta kolmen tunnin kohdalla alkoi tuntua pientä puutumista kaasujalassa. Toinen jakso oli "vain" 128 km ja 2 h 30 min ja tuntui, että se loppui ihan ennen aikojaan!

Reitistä tykkäsin tosi paljon, sillä maisemat olivat tosi upeita. Välillä peltoja silmänkantamattomiin, välillä kyliä laaksoissa ja välillä ajettiin niin hämärillä puiden muodostamilla kujilla, että navigaattorikin meni yötilaan. Niinä hetkinä, kun ei tarvinnut keskittyä 100% ajamiseen, turistivaihde iski päälle ja ihastelin kaikkea näkemääni. Jopa niin paljon, että Jaakko kävi jossain vaiheessa nauramaan mulle. Ja jossain vaiheessa puolestaan sain kommenttia, että nyt keskity ajamaan! :D

Peltoja silmänkantamattomiin...

Puiden reunustamia teitä...

Taajamia taajamien jälkeen...

Yksinkertaisesti vaan ihan mielettömän hienoja maisemia!

Kilpailun ensimmäisen jakson ajoimme hieman kovemmalla keskinopeudella kuin toisen. Reitti oli pääosin tasaista ja helppoa maastoa. Fabian kulutus vakiintui monesti 3,0-3,2 l/100 km tienoille ja mitä pitemmälle ajettiin, sitä luontevammalta diesel-DSG:llä ajaminen tuntui. Kehuinkin Jaakolle, että alan olla yhtä auton kanssa. Mutta sitten välillä tuli pitkiä pätkiä, että kulutus pomppasi viiteen litraan enkä tajunnut miksi, sillä maasto tuntui ihan tasaiselta. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin hyvin loivat nousut.

Miten näyttää siltä että puristan rattia rystyset valkoisina? :D Hetkellinen kulutus 2,3 l/100 km, nopeus maantiellä 70 km/h. Auton oma navi oli tosi kiva lisä kun siitä näki nopeusrajoitukset,

Kilpailun toinen jakso oli mielestäni ekaa huomattavasti haastavampi pihistelyn kannalta, sillä reitti muuttui mutkaisemmaksi ja mäkisemmäksi. Taajamia oli tosi tiheään, joten maantiepätkillä sai todella pitää vauhtia yllä, että pysyttiin aikataulussa. Aikaa tuhraantui myös tietöissä, joiden liikennevaloissa jouduttiin odottelemaan välillä useampikin minuutti. Iltapäivän reitille osui myös lukuisia vartioimattomia tasoristeyksiä, joissa oli pysähdyttävä STOP-merkeille. Yllättäen osa tsekeistä ajoi stoppien ohi hidastamatta, vaikka siitä sai sääntöjen mukaan 5% sakkoa.

Reitille osui tällaisetkin tietyön liikennevalot, jotka kertoivat, miten kauan pitää vielä odottaa. Tällaisia meillekin, kiitos!

Ennen kuin huomasinkaan, olimme jälleen palaamassa Kosmonosyyn. Maaliin tulo tapahtui lentäen eli maaliviiva ylitettiin pysähtymättä ja rullattiin suoraan huoltohalliin, jossa luettiin OBD:stä polttoainemäärä (eli sen kohon resistanssi) ja poistettiin sinetit. Sitten parkkiin ja aikakortti toimitsijoille. Sitä mukaa kun toimitsijat saivat kirjattua aikakortin tiedot järjestelmään, kulutuslukemat tulivat näkyviin aulan tv-ruudulle sijoituksen mukaisesti lajiteltuun taulukkoon. Tämä oli hieno systeemi!

Tankissa olevan polttoaineen määrän lukeminen auton diagnostiikasta. (Kuva: Skoda Economy Run) 

Kun kaikki olivat tulleet maaliin ja vastalauseaika umpeutunut, oli aika jakaa kilpailun palkinnot. Ja niitähän riitti! Sarjoja oli sekä bensa- että diesel-luokassa usealle eri moottorikoolle. Erikseen palkittiin myös media-luokan voittaja ja jopa paras ulkomaalainen tiimi, vaikka ulkomaalaisia oli kokonaiset kolme autokuntaa... :D Tämän palkinnon nappasivat Markku Lehisto ja Raimo Alm.

Markku ja Raimo vastaanottamassa parhaan ulkomaalaisen tiimin palkintoa. (Kuva: Skoda Economy Run)

Meidän sijoituksemme Jaakon kanssa oli 39/42, mihin olin ihan tyytyväinen. Ehkä minun pitäisi alkaa ottaa kovempia tavoitteita kuin olla ei-viimeinen?! Joka tapauksessa tulos oli mielestäni hyvä, kun ottaa huomioon että ajoin autolla ekaa kertaa yleensäkään ulkomailla ja alla oli vieras auto ja vielä diesel. Kartturikin oli uusi; tämä oli kymmenes taloudellisuusajokilpailuni ja Jaakko oli yhdeksäs kartturini, mutta siitä ei ollut haittaa vaan pelkkää etua, sillä hän on äärimmäisen kokenut harrastaja!

Kilpailun päätteeksi ajotietokone näytti kulutukseksi 3,7 l/100 km, mutta virallinen OBD:stä mitattu kulutus olikin 4,1 l/100 km. Tosi iso ero enkä ollut yhtään tyytyväinen todelliseen kulutukseen! Ihmettelin eroa kilpailun mittaustekniikan kehittäneille insinööreille, jotka selittivät, että ajotietokone on kalibroitu keskimääräisen kuljettajan ajotyylille yhdelle rengaskoolle, mutta kisassa ajo on ihan erilaista. Okei?

Kilpailun voitti Skoda Citigo 1,0 MPI 44 kW kulutuksella 3,0 l/100 km. On kyllä todella hyvin pihistelty bensamoottorilla! Toiseksi tuli 55 kW Citigo samalla kulutuksella, ja voiton ratkaisikin ensimmäisen hyväksi pikkuisen kovempi keskinopeus.

Palkintojenjaon päätteeksi Jaakko esitti yleisesti kiitokset suomalaisten puolesta ja ojensi AL-Sportin standaarin Autoklub Skoda Mladá Boleslavin puheenjohtajalle Josef Palkalle. Lopuksi vaihdoimme vielä muutaman sanan järjestäjien kanssa ja sitten oli aika palata hotellille. Oli huikea päivä!

Onnellisesti maalissa. Oli kivaa! :D (Kuva: Skoda Economy Run)

--

Blogikirjoituksen jälkimmäisessä osassa kerron, minkälaisia haasteita matkalle sattui ja mitä ajatuksia kilpailu nostatti suomalaisia kisoja ajatellen. Pysykää kuulolla!

Keskustelu

Ei kommentteja

Kirjoituksen avainsanat

Ecorun Skoda Taloudellinen ajo Tapahtuma

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (5) Audi (12) Autokoulu (30) Autoliitto (1) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (39) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (38) Hybridiautot (6) Hyundai (2) Jarrut (9) Jenni (34) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (8) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Koeajo (46) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (42) Lexus (3) Liikennesäännöt (15) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (28) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (62) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (29) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (28) Renault (2) Renkaat (33) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (40) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (13) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (34) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (4) Toyota (8) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (50) Volvo (1) Vuokraus (5) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)

Uusimmat kirjoitukset