22.09.2014

Rullahiihto liikenteessä

Osoite kopioitu
Olen kohdannut rullasuksilla hiihtäjän tänä kesänä kahdesti liikenteessä. Kummallakin kerralla tilanteessa oli vaaran tuntua, joten ajattelin pohdiskella asiaa ääneen hieman täällä blogin puolella.
 
Ensimmäinen rullahiihtäjän kohtaaminen tapahtui heinäkuussa, kun moottoripyöräilin Puuppolantietä kaupunkiin 60 km/h alueella. Tiellä ei ole pientareita ja sen reunassa menee kevyenliikenteenväylä. Ehkä kevyenliikenteenväylän halkeamista johtuen rullahiihtäjä oli päättänyt luistella tietä pitkin. Siinä hän luisteli tyytyväisenä vastaan tien oikeaa puolta (hänestä katsottuna vasenta) vieden koko kaistan eikä tehnyt elettäkään väistääkseen. Mitä hittoa!? Onneksi tiellä ei ollut muuta liikennettä, joten pystyin väistämään hänet vastaantulijoiden kaistaa käyttäen. Jos kohtaaminen olisi tapahtunut vain hetkeä myöhemmin, autoja olisi tullut vastaan hänen kohdallaan enkä olisi tiennyt minne väistää, jos hän ei anna tietä.
 
Toinen rullahiihtäjän kohtaaminen oli viime viikolla, kun ajoin moottoripyörällä mutkaista pientareetonta maantietä Isolahdesta kaupunkiin päin 70 km/h alueella. Tällä kertaa saavutin tien oikeassa reunassa kanssani samaan suuntaan luistelevan rullahiihtäjän. Samaan aikaan vastaan oli tulossa auto, mutta ajattelin että pääsisin silti hiihtäjän ohi, koska hän varmaan vetäytyisi tien reunaan nähdessään auton ja kuullessaan moottoripyöräni. Hiihtäjällä ei kuitenkaan ollut silmiä eikä korvia selässään eikä hän tehnyt elettäkään väistääkseen, joten jouduin jarruttamaan moottoripyörän vauhtia reilusti. Tämä oli kyllä totaalinen virhearvio minulta! Olisi pitänyt hidastaa jo paljon kauempaa, kun näin vastaantulevan auton. Heinäkuun tapaus oli selkeästi jo unohtunut.
 

Saavutin oikeassa reunassa luistelevan rullahiihtäjän takaapäin. (Kuva on kaapattu VillaCartouchen YouTube-videosta.)

Kaksi kohtaamista, kaksi konfliktia, kaksi syyllistä. Molemmista tilanteista selvittiin turvallisesti, mutta viimeviikkoisen jälkeen jäin miettimään, miten rullahiihtäjät olisi turvallisinta ohittaa ja kummassa reunassa rullahiihtäjien pitäisi kulkea. Haastavaksi rullahiihtäjien ohittamisen tekee se, että luistelutyylillä etenevä hiihtäjä vie ainakin kapeammilla teillä lähes koko kaistanleveyden.
 
Liikenteessä rullasuksilla hiihtäjät (kuten myös rullaluistelijat, rullalautailijat, potkukelkkailijat, pyörätuolit ja polkupyörän taluttajat) lasketaan jalankulkijoiksi, joiden ensisijainen paikka ajoradalla on sen vasemmassa reunassa. Oikeaa reunaa saa käyttää, jos se on kulkureitin tai muiden syiden vuoksi turvallisempaa.
 
Koitin miettiä, kumpi reuna on turvallisempi rullahiihtäjälle ja kallistuin aavistuksen vasemmalle. Vasen reuna siksi, että rullahiihtäjä näkee vastaan tulevan auton ja pystyy tällöin väistämään reunaan. (Heinäkuun tapaus oli tällainen, tosin hiihtäjä ei väistänyt.) Jos vasemmassa reunassa hiihtävän takaa tulee ajoneuvoja, ne pääsevät ajamaan ohi rauhassa omaa kaistaansa pitkin. Oikeassa reunassa luisteleva rullahiihtäjä ei sen sijaan näe takaansa tulevia ajoneuvoja eikä osaa välttämättä varoa niitä. (Viime viikon tapaus oli tällainen.) Silloin takaa tulevan auton on väistettävä hiihtäjää ja tarvittaessa myös jarrutettava.
 
Jos molemmilla kaistoilla tulee samaan aikaan auto rullahiihtäjän (tai polkupyörän tai jalankulkijan) kohdalla, niin tilanne on todella inhottava etenkin, jos tiessä ei ole pientareita. Pidän tuplakohtaamistilanteessakin turvallisempana sitä vaihtoehtoa, että hiihtäjä näkee vastaantulijan ja tietää mennä kasempaan eikä niin, että takaa tulija humauttaa yllättäen hiihtäjän ohi hihaa hipoen. Jos vain mahdollista, tuplakohtaamisen välttämiseksi hiihtäjän takaa omaa kaistaansa ajavan auton kannattaa mielestäni hidastaa, jotta hiihtäjän kanssa samalla kaistalla vastaantuleva pystyy vähän väistämään hiihtäjää. Kapeilla teillä kohtaamiset ovat ikäviä, mutta koitetaan selvitä niistä yhteispelillä!
Osoite kopioitu

Keskustelu

Anonyymi
23.09.2014 08.40

Rullahiihtäjä käsityikseni mukaan rinnastetaan jalankulkijaan ja paikka määrittyy sen mukaan. Itsekin suosisin vasenta reunaa ihan oman turvallisuuden vuoksi. Pystyy sentään jotain tekemään jos näkee samaa kaistaa kulkevan auton tai muun isomman kulkupelin.

Rauno Makinen
30.04.2015 23.41

Asun Kanadassa rullasuksi hiihtajia vahan Suomeen verrattuna.Olen hiihtanyt 30 vuotta noin 1500 - 2000 km kesan aikana.Aina oikealla puolella..kuinka voi ajatellakkaan etta vasemmalla puolella hiihto suositeltavaaniinkuin olen kirjoituksista lukenut.Eiko kirjoittajilla todellakaan ole tietoa sen enempaa.Siis ajatelkaa kuinka voi alamaessa menna sivuun vastaantulevaa autoa kun mahdolliseti auto ei voikkaan menna keskiviivan vasemmalle puolelle kun toinen auto tuleekin samaan aikaan vastaan Haluan mainita seuraavaa.Kun hiihdan loivaankin ylamakeen,ja kuulen takaa tulevan auton aanen katson taakseni ja menen tiensyrjaan naytan kadella autoilialle ohitusmerkin.95 % autoilijat heilauttaa katta kiitokseksi.Kanadan lakia en tieda,eiko olis aika siella Suomessa vaihtaa vahan saantoa.Rullasuksi hiihtaja on hyvin lahella polkupuorailioita.Siis rulla hiihtajat oikealle puolelle.Tehkaapa oikea tutkimus aisasta .

Jenni
11.05.2015 20.22

Kiitos kommentista! Sekä minä että anonyymi kommentoija olemme kumpikin mututuntumalla suosineet vasenta reunaa, mutta kumpikaan ei ole rullahiihtänyt liikenteessä. Eli kirjoittamani juttu perustuu vain pohdiskeluun, kumpi puoli olisi parempi. Perustelusi oikeanpuoleiselle hiihtämiselle alamäkien vuoksi oli kyllä erittäin hyvä. Itse näin ongelmaksi sen, että samaan suuntaan auton kanssa menevä ei huomaa autoa, mutta jos kaikki toimisivat yhtä mallikkaasti kuin sinä ja kuultuaan auton antaisivat heti tietä, homma toimisi todella hyvin.

Matti
17.05.2015 17.34

Hei, tämä on selvä juttu, vasen reuna siitä yksinkertaisesta syystä että laki sanoo niin. Mitä siitä tulisi jos kaikki tienkäyttäjät kulkisivat "mututuntumalla" sen mukaan missä tuntuu olevan paras mennä ? Vasen reuna on paras myös siitä syystä että näkee vastaantulevat autot ja voi väistää niin kapealle kuin mahdollista, luisteluhiihdon voi silloin vaihtaa tasatyönnöksi reunassa. Jos hiihtää oikeassa reunassa ei voi tarpeeksi ajoissa aina kuulon perusteella havaita takaa tulevaa autoa, esim. vastatuuleen hiihtäessä auto voi olla kohdallasi ennen kuin kuulet sen. Itse rullahiihdän luistelutyylillä suht. hiljaisella tiellä, vilkkaalle tielle en menisi ja ensisijaisesti kannattaa aina käyttää tietenkin pyöräteitä. Fiksusti muut huomioon ottava hiihtäjä ei vie tilaa enempää kuin jalankulkija. Törppöjä riittää joka kulkupelille, niin autoille kuin polkupyörille ja varmaan niitä on rullahiihtäjiinkiin siunaantunut. Niin kauan kuin liikenteessä ennakoidaan ja otetaan muut huomioon niin homma sujuu.

Jenni
17.05.2015 23.06

Moi, kiitos oman näkemyksesi jakamisesta! Kiva että juttuni herättää keskustelua. :) Hyvä pointti myös tuo, että sitä ei välttämättä kuule, milloin auto tulee. Rullahiihdon puolivalinta tuntuu kyllä olevan ihan hiihtäjäkohtaista eli mainitsemallasi mututuntumalla mennään...

Juhanis
30.08.2017 11.12

Kannatan että kanadan poika jää loppuiäksi sinne jos mokomaa ei tajua.
Niin täälläkin lapissa jokunen hiihtelee oikeaa puolta väistämättä.

Topi
11.09.2017 19.01

Minkä takia autolla ajetaan oikealla puolella? Koska tieliikennelaki niin sanoo. Kuten tässä aikaisemmin on todettu, niin siellä (TLL) on maininta myös rullahiihtäjistä, jotka luokitellaan jalankulkijoiksi ja siten niiden tulee käyttää tien vasenta puolta, joka heidän kannaltaan on myös se turvallisempi puoli. Väitän, että yli puolet autoilijoista ei tiedä tätä jälkimmäistä sääntöä - onneksi kuitenkin aika hyvin tuon ensiksi mainitun:)

Rullahiihto-Niilo
02.08.2018 15.20

Olen kilpahiihtäjä ja hiihdän vuosittain 300-400 tuntia rullilla pääasiassa keski-suomessa. Rullahiihtäjä rinnastuu nopeudeltaan ja ajolinjoiltaan enemmän maantiepyöräilijään kuin jalankulkijaan. Normaali lenkkivauhti suksista riippuen on keskimäärin n. 20 km/h ja alamäessä helposti 50km/h. Jarruttaminen on käytännössä mahdotonta ja perustuu ennakointiin. Maantiellä menen aina oikeaa laitaa, ellei tarjolla ole ehdottoman esteetöntä ja railotonta pyörätietä, joka on tietysti paras vaihtoehto.

Jenni
03.08.2018 19.09

Sinulla tosiaan on tarttumapintaa tähän aiheeseen! Oletko kohdannut rullahiihtäessä vaaratilanteita?

Pyöräilystä hiihtoon siirtynyt
26.05.2020 10.04

Pyöräilin vuosikymmenen verran kilpamielessä ennen kuin aloin rullahiihtämään. Rullahiihdin aina oikeaa laitaa, kuten pyörällä. Ei olisi ikinä tullut mieleen rullahiihtää vasenta laitaa. Oikea tuntuu paljon turvallisemmalta. Jouduin perustelemaan oikealla puolella hiihtämisen itselleni vasta kun huomasin muutaman muun rullahiihtäjän "väärällä" eli vasemmalla puolen. Itse en rullahiihdä autotiellä kuin perinteistä tyyliä, mikä ei vie enempää tilaa kuin pyöräilijä. Luistelutyylillä rullahiihdän vain kevyenliikenteen väylällä, tai harvoin eräällä syrjäisellä autotiellä.

Jenni
28.05.2020 23.16

Kiitos kommentista! Tähän juttuun on aina kiva saada kommentteja ja pistää aina miettimään omaa näkemystä. Se ei ole tälläkään hetkellä selvä... Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä tekee oikeasta reunasta turvallisemman tuntuisen. En siis haasta näkemystäsi, vaan mielenkiinnosta kysyn. Koska kuten sanoin, en oikein tiedä edelleenkään mitä mieltä olen siitä, millä puolella hiihtäjien pitäisi hiihtää.

Hiihtänyt rullilla 35v
14.06.2020 13.50

Ei tulis mieleenkään noiden hullujen autoilijoiden seassa hiihtää tien oikeaa laitaa. Vasemmalla pystyy itse hyppäämään sivuun jos autoilija ei anna yhtään tilaa mutta oikealla ei kun ei ole silmiä selässä

Jenni
15.06.2020 23.03

Kiitos hyvästä perustelusta! Kovasti tuntuu jakautuvan mielipiteet tässä asiassa...

Hezu
15.10.2020 22.05

Ilman muuta hiihdän vasenta reunaa. Näen vastaantulijat. Ilkikurisesti voisin todeta, että en tunne ainuttakaan hiihtäjää, jolle on kasvanut silmät selkään.
Ja tieliikennelakihan rinnastaa rullailijat jalankulkijaan, joten miten tässä edes voi käydä mitään arpomista oikean ja vasemman välillä?

Jarmo
11.06.2021 15.41

Asia ei niin yksiselitteinen kuin voisi luulla. Soitin poliisin valtakunnalliseen neuvontapalveluun, josta kerrottiin, että lain mukaan rullahiihtäjä rinnastetaan jalankulkijaan l. lain mukaan vasenta puolta tulee hiihtää.

Jotta asia ei olisi niin selvä, niin poliisin mukaan rullasuksihiihtäjän nopeus esim. 15-20 km/h aiheuttaa sen, että ollaan lähempänä polkupyöräilijöitä kuin jalankulkijoita.Poliisi ei esim. sakota siitä, jos hiihdät oikealla puolella maantietä.

Mielenkiintoista olisi tietää miten vakuutusyhtiöt suhtautuvat asiaan vaikkapa onnettomuustilanteessa?

Itse hiihdän lähes kaikki harjoitukset pyöräteillä ja vain pakottavissa tapauksissa käytän maantien piennarta.

juu
13.09.2021 06.18

Rullasuksilla hiihtäminen erityisesti kevyen liikenteen väylällä saattaa jalankulkijat ja erityisesti lapset hengenvaaraan. Nämä hiihtäjät valtaavat koko väylän ja edellyttävät muiden hyppivän pois edestä.

Ajatus
19.10.2021 18.25

Niinkuin kommenteista selvästi ilmenee, rullahiihtäjän selkeä kategorisoint-jo turvallisuudenkin takia-polkupyöräilijään ja asia selkeytyisi kerralla. Helppoa. Kommenteissa hän tuli ilmiselvästi rullahiihtäjän nopeus.

Huolestunut
02.10.2023 17.21

Kevyen liikenteen väylillä on lähipiirissäni ollut tänä syksynä kaksi vaaratilannetta kovaa vauhtia viilettävien rullasuksihiihtäjien takia. Sauva on hiponut pyörän pinnoja ja tökännyt ohi pyöräillyttä lasta. Kummassakin tapauksessa hiihtäjä on kiihdyttänyt itsensä talviseen laturaivoon turvallisuudesta huomautettaessa.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (14) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (39) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb