16.07.2014

Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä

Pitkästä aikaa reissupostausta! Vietin viime viikonlopun Kuopion Musiikkikeskuksella Animeconissa tiiviisti myyntipöydän takana, missä figuurit, mukit, paidat, avaimenperät ja julisteet vaihtoivat kovasti omistajaa.

Menomatka

Kuopioon lähdin lauantaiaamuna klo 7. Keli oli upea ja matkan varrella olevat lukuisat järvet peilityyniä! Aijai, kyllä Suomen maisemissa silmä lepää. Sen mitä autolla ajamiselta ehtii katsella…
 
Menomatkalla juutuin jonkun hitaan kuskin perään. Satasen alueella nopeus vaihteli 80-90 km/h välillä ja jokaisen nopeusvalvontatolpan kohdalla piti silti varmuuden vuoksi jarruttaa. Parhaimmillaan 78 km/h:iin. En antanut sen kuitenkaan stressata, vaan sovitin nopeuteni edellä ajavan vauhtiin ja pidin reilua turvaväliä, jolloin kiireisemmät pystyivät tarvittaessa ohittamaan ensin minut, palaamaan omalle kaistalle ja sitten edellä ajavan. Omaan makuuni sopivia ohituspaikkoja ei hirveästi ollut näkemäesteiden ja vastaantulijoiden vuoksi. Ei mulla ollut niin kiire, että ottaisin riskejä. Yksi hyvä pitkä ohitussuora olisi ollut, mutta yllätys, yllätys, edellä ajava nosti siinä nopeutensa sataseen. Joten en sitten siinäkään ohittanut, koska en viitsi hirveällä ylinopeudella ohittaa. 
 
Outoa tuossa edellä olevassa autossa oli se, että kuskin kohdalla näkyi koko ajan kovasti kääntyilevä pää. Mietin, että puuhasiko kuski jotain ylimääräistä ajaessaan, mutta ei. Päästyäni moottoritielle ohitin auton saman tien ja totesin, että se keskelle kuikuileva pää olikin takapenkillä. Taisikin varsinainen kuski istua siellä?
 
Välillä aina tulee mietittyä, että miksi ihmiset ajavat niin omaan tahtiinsa. Osasyynä voisi pitää navigaattoreita. Omani ainakin näytti tuolle välille muutamassa kohtaa väärää nopeutta ja yhden pätkän kotimatkalla ajelinkin vahingossa 80 km/h, kun en huomannut nopeuden muuttumista ja navikin näytti väärin. Mutta tuo hidastelija ajeli kyllä muutamankin satasen lätkän ohi, joten ei liene siitäkään kysymys. Vaihtoehtoisesti hidastelija saattaa säästää bensaa, mutta silloin nopeutta ei kyllä pidä nostaa ohituspaikan tullen vaan ennemminkin antaa tilaa. Oli miten oli, helpointa on mukautua muiden vauhtiin eikä ottaa turhaa stressiä. 80 km/h:kin on vielä ihan hyvä matkavauhti ja bensaa säästyy.

Yöpyminen ja evästelyä

Kaveri oli varannut huoneen Koivurannasta, joka sijaitsee järven rannalla Kurkimäessä noin 15 min ajomatkan päässä Kuopiosta. Ilmastoidussa huoneessa nukuin pahviseinistä huolimatta varmaan parhaat unet pariin viikkoon, kun ei ollut liian kuuma. :)
 

Koivurannan maisemat auringonlaskun aikaan.

Koivuranta oli muuten hyvä, mutta aamiaisbuffet puuttui. Niinpä suuntasin sunnuntaina aamupalalle matkan varrella sijaitsevalle Pitkäjärven ABC:lle. Kuuluisa(?) ABC-laatu hieman epäilytti, mutta 7,90 e maksanut aamupala noutopöydästä oli ihan positiivinen yllätys. Ei nyt hotellitasoa, mutta ainakin leipä ja karjalanpiirakat olivat hyviä ja niillä jaksoi pitkälle päivään.
 
Viime vuodesta oppineena en lähtenyt ajamaan kotiin conin jälkeisenä iltana, vaan vasta hyvin nukutun yön jälkeen. Vaikka conin myyntipöytäsali sulkeutui viideltä, sieltä ei todellakaan pääse vielä hetkeen lähtemään. Sitten alkaa purkaminen ja pakkaaminen, toiselta nimeltään tetris. Miten saada parhaiten mahtumaan tavarat ensin laatikoihin ja sitten pakettiautoon? Olimme valmiita kahdeksalta, minkä jälkeen laahustimme vielä keskustaan syömään. Bowld1ner oli ihan jees, mutta ei mielestäni yhtä hyvä kuin Diner Jyväskylässä.

Kotimatka

Maanantaina harkitsin ABC-aamiaisen uusimista, mutta nukuin niin pitkään, että totesin tarjoilun varmaankin jo päättyneen. Päätin syödä aamupalan matkan varrella Rautalammilla sijaitsevalla Tiinan Tuvalla, jonka palvelua ja tilauksesta tehtyjä sämpylöitä on netissä kehuttu. 70-luvulla perustettu Tiinan Tupa sijaitsee hienolla paikalla jörven äärellä ja on täysi vastakohta megaketjuille. Paikan idyllisyyteen tosin tekivät ikävän loven kertakäyttöastiat. Täällä jos missä perinteiset posliinikupit olisivat kuuluneet asiaan! Aamupalaksi päädyin ottamaan kalakukkoa, mikä oli todella herkullinen valinta. Jälkiruuaksi löysin vielä metsämansikoita rantaan vievien portaiden juuresta.
 

Kalakukkoaamiainen, nam!

Aamiaisen lähdin ajelemaan kohti kotia pysähdellen muutamilla geokätköillä. Tiinan Tuvalta löytyi eka, sitten seuraava vähän takaisin Kuopioon päin Janoinen Karhu -nimisen kahvilan pihasta. Oli muuten hauska aiheeseen sopiva purkki siellä. :) Hetken mielijohteesta ostin kahvilasta mukaan pari munkkia, koska Aki suositteli niitä Twitterissä. Oli valtavia ja hyviä, voin minäkin suositella!
 
Kuudennen kätkön kohdalla GPS:stäni loppui paristot ja paikalle pysähtynyt perhe istui nollapisteelle syömään, joten päätin että nyt on hyvä aika ajaa kotiin. Leppälahdessa iski miehekäs kaatosade, joka jatkui vielä kaupungissakin. Moottoritiellä ajettiin jonossa 80 km/h ja allekin, tosin muutama kiireisempi painoi ohi. Seurasin hitaasti minua ohittaneen auton epätoivoisen näköistä etenemistä; vesi lensi keulasta ja sivuista niin, että tuli vene mieleen. Muutenkin vesi lensi paikoitellen todella korkeassa kaaressa. Onneksi vesiliirrolta kuitenkin säästyttiin.
 
Kotona mieheni jo nälkäisenä odotti. Hän oli miettinyt, että jos käy syömään, tulen kotiin sillä sekunnilla. Mies oli miettinyt, että mistä saisi tietää missä menen, kun en autolla ajaessa kuitenkaan vastaa puhelimeen. Sitten hän oli keksinyt ovelasti katsoa Drivecon* online-liittymästä, missä päin olen menossa. Ehkä noin puolen kilometrin päässä! :D Oli kyllä hieno idea, en olisi ehkä itse keksinyt.
 
Drivecosta tuli mieleen, että Polon ajotietokoneen näyttämä kulutus menomatkalla oli 5,0 ja paluumatkalla ennen geokätköilypysähtelyä saakka 4,9 l/100 km. Aika jees! Drivecon kulutusseuranta ei ole parantunut joulukuisesta blogauksestani, vaan se näyttää edelleen kolmisen desiä alakanttiin. Korjaantukohan se koskaan...
 
* Olen saanut Think&Drive palveluun liittyvän Driveco-ajotavanseurantalaitteen Falckilta testiin. Kaikki mielipiteet ovat omiani.

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Driveco Muiden käyttäytyminen Reissut

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (2) Ajovarusteet (8) AL-Sport (6) Audi (13) Autokoulu (30) Autoliitto (4) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (6) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (40) Ford (3) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (38) Hybridiautot (6) Hyundai (3) Jarrut (9) Jenni (37) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (8) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (13) Kevytliikenne (8) Kia (2) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (46) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (1) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (44) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (3) Moottori (3) Moottoripyöräily (29) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (62) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (1) Opetuslupa (3) Pimeällä ajo (8) Pohdiskelu (30) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (16) Reissut (33) Renault (2) Renkaat (34) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (40) Seat Leon (42) Skoda (7) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (14) Takuu (4) Taloudellinen ajo (49) Talvi (35) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (34) Tesla (5) Toyota (8) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (9) Unelmointi (14) Valot (8) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (51) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (16) Yleinen (22) Äänentoisto (4)
nwdb