21.02.2010

Hieno Audi ja nuiva Audimies

Osoite kopioitu

Vietimme eilen ystäväni Nioben kanssa kunnon tyttöjen päivän. Aloitus oli siskoni mielestä äijämäinen, mutta meille kyllä erittäin mieluinen: kävimme koeajamassa nelivetoista Audi A3:a Audi quattro tour -tapahtumassa.

Laajavuoressa ei näkynyt juuri ketään, kun saavuimme paikalle tasan kymmeneltä aamulla. Laajarin seinustalla oli kuitenkin rivissä erilaisia quattro touria mainostavia Audeja, joten pujahdimme niiden välissä olevasta ovesta sisään katsomaan, olisiko siellä vähän enemmän elämää. Aulassa vastassa oli valtava Q-sarjan Audi (Kuinka ihmeessä se oli saatu ajettua sisään?) sekä hieman sivummalla tiski, jossa saattoi ilmoittautua koeajolle. Vaikka tiskillä ei ollut edellämme kuin kaksi miestä, tuntui oman vuoron saaminen todella pitkältä ajalta. Ehkä oli kyse vain aamukankeudesta, mutta hukassa tuntuivat olevan niin autot, avaimet kuin tietoliikenneyhteydetkin.

Tiskin lähistöllä jonottaessamme paikalle ilmestyi mies, joka halusi koeajaa Q7:ää. Hänellä oli jo sellainen, mutta sillä oli ajettu jo paljon ja uudempi kiinnosti. Tukeva vanhempi Audin edustaja otti asian hoitaakseen erityisellä innolla ja tuli meidän ja ilmoittautumistiskinkin väliin selvittämään missä ko. auto oli menossa. Siinä edustaja sitten pyöri paikallaan ympyrää, viittoili ja osoitteli sormellaan jonnekin meidän taaksemme niin että oli vähällä työntää sormensa suoraan naamalleni. Edustajan käytös oli sitä luokkaa, että tunsimme olevamme kuin ilmaa tai vähintään näkymättömiä. Oli kyllä niin nuiva mies että oksat pois. (Terveisiä vaan Jyväskylän autotarvikkeelle, jonka palkkalistoilla ko. henkilö näyttäisi olevan.)

Lopulta saimme ilmoittauduttua ja edellistä mukavampi audimies johdatti meidät tuliterän A3 Sportback 2.0 TDI quattron luo. Sinänsä oli tyhmää valita testiin A3 kun isompiakin olisi ollut tarjolla, mutta koska se on meidän molempien suosikki Audin mallistosta, niin valinta oli aika selvä. Olisin tosin halunnut ajaa automaattivaihteista autoa, mutta vaikka suuri osa kiertueen Audeista näytti olevan automaatteja, ei A3 sitä kuitenkaan ollut.

A3:ssa oli hienot vanteet.


Ensimmäisestä kuskista ei tarvinnut kinata, vaan Niobe ilmoitti suoraan että minä ajaisin. Mikäpäs siinä. Audin edustajalle riitti takapenkkipaikka, joten saimme naiset istua molemmat edessä, mikä oli oikein jees.

Heti liikkeelle lähtiessä sammutin Audin vahingossa. Se ei ollut siitä moksiskaan, vaan käynnistyi itsestään uudelleen. Mitä ihmettä?! Autossa oli sammutus-käynnistys-automatiikka, jolla kulutusta saadaan pienennettyä, kun auton voi sammuttaa vaikkapa liikennevaloihin. Näytti toimivan mainiosti myös vahingossa sammuttamisen kanssa. Ei muuta kuin kytkin ohjaan ja auto käynnistyi uudelleen. Kätevää!

Päästyäni liikkeelle huomasin heti, että auto kuulostaa hassulta. Bensalla käyviin autoihin tottuneena dieselkone kuulosti minusta siltä, kuin se ei olisi millään jaksanut vääntää valitulla vaihteella vaan mourusi, että saisko pienempää vaihdetta kiitos. Jaksoi se kuitenkin. Minä nyt en tiedä autoista juuri mitään, mutta mielestäni auto ei tuntunut eroavan bensalla käyvistä autoista mitenkään muuten kuin ääneltään. Mieheni kertoo aina kuinka hänen isänsä diesel-mersulla ohitus perustuu yllätysmomenttiin, mutta ne ajat taitavat olla takana päin.

Koeajolenkin oli ilmeisesti tarkoitus ajaa Laajavuoresta Palokkaan ja sieltä moottoritietä Kirriin päin, mutta vanhasta tottumuksesta lähdin vahingossa Palokasta motarille kohti kaupunkia. Eipä siinä mitään, sitten ajoin vaan kaupungin kautta takaisin Laajavuoreen. Lenkin päätteeksi testattiin nelivedon mahtia suuntaamalla nokka kohti Laajavuoren huipulle vievää huoltotietä. Tie oli näyttä hurjalta, mutta neliveto kulki kuin tasaisella olisi ajanut. Se oli siistiä. Vähän jäi kyllä harmittamaan etten tajunnut pysähtyä mäessä, vaan ajoin yhtä soittoa koko matkan ylös saakka. Neliveto olisi varmaan lähtenyt mäestäkin liikkeelle kuin tasaiselta.

Hurja mäki ylös Laajavuoren päälle. Edellä toinen Audi.

Takaisin alas. En tiennytkään että Jyväskylässä on näin komeita maisemia!


Lasketeltuani huoltotien takaisin alas vaihdoimme kuskia ja Niobe ajoi vuorostaan Audilla lenkin. Motarille, kaupunkiin ja sitten Laajavuoren laelle. Mietin, että olisi ollut kiva testata vielä joku automaattivaihteinenkin auto, mutta koska kaikki esittelyautot olivat menossa, tyydyimme hyppäämään takaisin Poloon (joka kuulosti yhtäkkiä melko kovaääniseltä) ja suuntasimme ... minnekäs muualle kuin Laajavuoren päälle. Oli pakko kokeilla, hyytyykö Polo mäkeen vai jaksaako vääntää ylös. Jaksoi se, mutta ei ollut alkuunkaan yhtä kepeää meno kuin nelivedolla. Econen näytti mäelle kivutessa kulutuslukemia 22-28 litraa satasella, mutta valitettavasti en tajunnut katsoa Audin kulutusta lainkaan, joten mitään vertailutulosta ei ole antaa.

Koeajolla oli tosi kiva käydä, mutta autosta minulla ei ole hirveästi mitään sanottavaa, sillä se oli kuitenkin lähes sama auto kuin P:llä. Vain vetotapa ja moottorityyppi erosivat toisistaan. (Nyt joku sankari siellä takavasemmalla tietty huomauttaa että nuohan ovat merkittäviä eroja, mutta minulle ne eivät ole.) A3 on kiva ajaa ja kivan näköinen, ei siitä pääse mihinkään.

Jos nyt jotain sanoisin, niin koeajolla tulin jälleen siihen tulokseen että vaihteensuosittelija on mainio keksintö. Ajotietokone näyttää mikä vaihde on silmässä ja millä olisi taloudellisinta ajaa. Vaihteiden käyttö oli helppoa, mutta molemmat huomasimme, että vaihdekeppi liikkuu hyvin pienellä alueella ja vaihtaessani vaihdetta neloselle se menikin vahingossa kutoselle. Aika yllättävää, koska neloselle vaihtamisen ei mielestäni pitäisi vaatia kepiltä mitään sivuttaisliikettä ja nyt ilman sivuttaisliikettä sainkin sen kutoselle. Eli luultavasti olen painanut keppiä vahingossa ihan pikkuisen oikealle, jolloin päädyttiinkin jo eri vaihteelle. Sitten vielä yksi asia mihin A3:ssa olen kiinnittänyt huomiota on suuret sivupeilit. Peilit ovat varmaan puolet isommat kuin Polossa ja jos uuteen Poloon vertaa, niin ne ovat suorastaan valtavat. Taustapeili puolestaan ei ole kovin iso, kun takaikkunakaan ei ole. Vähän tuli jopa Sciroccon takanäkymät mieleen, vaikka A3:n takaikkuna on varmasti isompi.

Itse tapahtumasta meille jäi melko laimea maku suuhun, emmekä oikeastaan tunteneet itseämme erityisen tervetulleiksi. Lähinnä sen ylimielisen edustajan vuoksi. Kyydissämme istunut edustaja oli ihan mukava, mutta palattuamme lähtöpaikkaan hänkin liukeni paikalta hyvin vikkelästi. Itse en ehtinyt edes kiittää koeajosta. No, saatiin me sentään lahjaksi Audi-heijastimet, jollaista Q7-mies ei tainnut saada. Ehkä ne oli tarkoitettu vain lapsille ja hyvin innokkaille naiskuskeille, jotka vasta haaveilevat Audeista.

Audi-heijastin.
Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Audi Koeajo Muilla autoilla ajaminen

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (1) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (14) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (27) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (55) Talvi (39) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (37) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb