ARTIKKELI

07.08.2015

Mazda ja Kia lupailevat uusia crossover-malleja, Kialta myös urheilu-uutuus 2020

Teksti: Topi Ranta

Kian Provo-konseptiauto

Crossover-markkinoilla nähdään lähiaikoina taas uutuuksia. Nissan Juke ja Qashai keräävät yhä enemmän haastajia.

Edullisista autoistaan tunnettu korealainen Kia esitteli vuonna 2013 ensimmäisen kerran omaa crossover-konseptia. Tuolloin Provo-nimellä kulkenut konsepti on tuottanut ilmeisesti tulosta, sillä uusi malli on odotettavissa parin vuoden sisään.

Kia lupaa nyt myös täysin uutta urheiluautoa vuodelle 2020. GT ja GT-Stinger –konseptimalleistaan innostunut valmistaja pyrkii nyt hyödyntämään saatuja kokemuksia, ja pakkaa osaamisen uuteen pakettiin.

Merkille tyypillisesti mallista on odotettavissa luokassaan edullista. Koreassa haetaan kunnianhimoisia tuotantolukuja ja liikevaihtoa, sillä malli suunnitellaan myytäväksi kaikilla markkinoilla.

Myös Mazda on crossover-segmentissä liikkeellä

Kian lisäksi japanilainen Mazda ilmoitti tänään, että se tuo uuden Koeru-crossoverin ensiesittelyyn Frankfurt Motor Show –messuille syyskuussa. Kuten Kian tapauksessa, myös Mazdalla yksityiskohdat ovat vielä kehujen sekä ylistyssanojen peitossa. Autosta on kuitenkin odotettavissa viisiovista ja siinä uskotaan olevan paikat seitsemälle henkilölle.

Kian ja Mazdan uutuudet tulevat markkinoille, joilla riittää vipinää. Myös Renault ja Honda ovat viime aikoina tuoneet uutuuksia segmenttiin, jossa Nissan on jo pitkään ollut vahvoilla Juke- ja Qashqai-malleillaan.

 

 

Keskustelu

Ei kommentteja

Kirjoituksen avainsanat

uutuus Crossover kia mazda urheiluauto

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) ecorun (2) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (16) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (5) kiina (3) kisa (2) koeajo (21) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (16) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (9) peugeot 508 (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (17) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

nwdb