ARTIKKELI

11.02.2016

Jo yli tuhat myyjäpalautetta Autotiellä – tavoitteena yhä parempi palvelu

Teksti: Topi Ranta

Autotie kerää asiakkailta palautetta myyjistä. Palaute on hyödyllistä informaatiota sekä ostajalle että myyjälle. Palautteet tulevat kohta kaikkien nähtäville

Autotiellä on kerätty palautetta soittopyynnön jättäneiltä asiakkailta jo jonkin aikaa. Asiakas saa arvioida autoliikkeen palvelun yhdestä viiteen, ja pääsee myös kertomaan, miksi päätyi annettuun arvioon. Nyt palautteita on kertynyt jo päälle tuhat kappaletta. Saatuja myyjäpalautteita aletaan julkaista palvelussa lähiaikoina. Näin asiakkaat pääsevät valikoimaan sopivia myyjiä itselleen myös palautteen perusteella.

Kannustin hyvään palveluun

Asiakas voi jättää palautteen sen jälkeen, kun yhteydenottopyyntö on jätetty myyjälle Autotien kautta. Tähtiä voi antaa yhdestä viiteen, minkä lisäksi voi antaa avoimen palautteen tai kertoa, mikäli yhteydenottoa ei kuulunutkaan.

"Tuli paikalle kaupan aukioloajan ulkopuolella. Palvelu oli muutoinkin erittäin ystävällistä ja kaupanteko sujuvaa, suosittelut!"

"Myyjä lupasi soittaa uudestaan kun auto saapuu. Ehkä soittaa... Mutta ostin jo samanlaisen auton muualta, jossa sain kaikkin kysymyksiini vastauksen."

"Soitti yhden kerran, siitä plussaa. Lupasi selvittää auton huoltohistoriaa, mutta ei soittanut enää toista kertaa. Kun huoltohistoria on tuntematon ja km:t liki 200t, niin innostus lopahtaa."

Myyjäpalautteista huomaa, kuinka hyvä palvelu jättää tyytyväisen asiakkaan, joka suosittelee liikettä ja myyjää paitsi tutuille, myös muille asiakkaille verkossa. Vastaavasti huonoksi koettu palvelu tai hoitamatta jäänyt yhteydenottopyyntö on monesti vienyt asiakkaan toiseen liikkeeseen kaupoille. "Asiakkaille tarjotaan suora ja äärimmäisen yksinkertainen kanava omasta kokemuksesta kertomiseen," kertoo Autotien toiminnasta vastaava Jarkko Forsberg.

Palautteissa korostuvatkin erittäin hyväksi sekä todella huonoksi koetut palvelut. Keskinkertaisesta palvelusta ei jää yleensä paljoa hampaankoloon, muttei toisaalta suositeltavaakaan.

"Soitti minulle nopeasti, ja sain sovittua auton koeajon nopeasti. Myyjä oli ystävällinen ja avulias ja neuvotteli puolestani edullisen rahoitustarjouksen. Kauppa jäi kuitenkin tekemättä, kun miellyin toiseen automalliin jota ei ollut tässä liikkeessä tarjolla."

"Pikkasen jäi hapan maku koko jutusta. Itselläni huonot tiedot kaupoille lähtiessä, mutta miksi antaa koeajoon auto, josta toinen myyjä tosissaan hieroo kauppoja. Eikä se liikkeessä tyhjän odottelu auttanut asiaa yhtään."

"Hyvin palvelualtis ja asiallinen."

Osa suurempaa trendiä

Asiakkaiden ja käyttäjien arviot ovat osa suurempaa trendiä maailmalla. Esimerkiksi ravintolat, Uber-kyydit, ja Airbnb-palvelun majoituksentarjoajat saavat jatkuvasti arvioita, joiden pohjalta asiakkaat voivat tehdä ostopäätäksiään palveluista. Hyvä myyjä erottautuu, ja asiakkaalla on yhä suurempi valta lisääntyneen informaation johdosta. "Vertaisarviointihan on ollut ihan arkipäivää jo kauan matkailualalla ja verkkokaupassa. Suomessa ollaan autoalalla ensimmäisenä liikkeellä", Forsberg summaa.

"Hyvää asiakaspalvelua. Pyydetty tarjous oli laadittu mielestäni kuten tarjouksen tulee ollakin. Tulen suosittelemaan."

"Kukaan ei ottanut yhteyttä. Olen juuri tehnyt kauppakirjan muualta."

"Tämä mies tulee olemaan varmaan elämäni paras automyyjä. Autoliike ei ollut edes auki, ja tämä myyjä soitti tunnollisesti ja palveli suurella ammattitaidolla kellonajasta huolimatta."

Sekä erinomainen että huonoksi koettu palvelu kirvoittavat eniten palautetta: hyvän palvelun myyjää tekee vaikutuksen, ja häntä suositellaan myös muille. Huonoksi jäänyt palvelu puolestaan tuottaa pettymyksen, ja kaupat jäävät helposti toteutumatta.

Keskustelu

Håkan Laurén
16.03.2016 18.26

Sain puhelimitse tiedustelun koskien palvelua. Yritin SMS:aa seuraavaa:
En ole saanut tarjousta; kylläkin soitto joka katkesi. Olen lähettänyt sähköpostin mutta en ole saanut vastausta.

Topi Ranta /Autotie
21.03.2016 11.42

Hei,

Ikävä kuulla huonosta asiontikokemuksesta. Jos haluat, että koetamme vielä auttaa palvelun saamisessa, laita viestiä asikaspalveluumme asiakaspalvelu@autotie.fi. Pyrimme parhaamme mukaan auttamaan liikkeitä palvelemaan asiakkaita, mutta viime kädessä autoliike vastaa antamastaan palvelusta.

Ystävällisin terveisin,

Topi Ranta /Autotie

Kirjoituksen avainsanat

autotie myyjäpalaute

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb