ARTIKKELI

29.03.2016

Briteissä uusissa autoissa jo yli puolessa on törmäysvaroitin


Kerroimme viime viikolla, että muun muassa Volvon turvaominaisuudet vähentävät onnettomuuksia ja haettavia vakuutuskorvauksia. Nyt isobritannialainen Society of Motor Manufacturers and Traders SMMT uutisoi tiedotteessaan, että ominaisuudet ovat myös lisääntyneet huomattavasti Isossa-Britanniassa myydyissä uusissa autoissa.

SMMT:n mukaan viime vuonna saarivaltiossa myydyistä autoista lähes kuusikymmentä prosenttia oli varustettu törmäysvaroittimin, ja automaattinen hätäjarrutus oli sekin lähes neljässäkymmenessä prosentissa myydyistä autoista. Adaptiivinen vakionopeudensäädin sekä kuolleen kulman tutkat löytyivät puolestaan 32 ja 36 prosentista uusista autoista. Luvut ovat huimia, sillä viisi vuotta aiemmin vastaavat luvut olivat alle kymmenessä prosentissa.

Vaikka täydelliseen automaatioon on autoilussa vielä pitkä matka – eikä sellaisen toteutuminen ole lainkaan varmaa – autoa osittain automatisoivien toimintojen uskotaan nousevan kymmenien miljardien puntien bisnekseksi yksistään Isossa-Britanniassa. Ihmis- ja omaisuusvahinkojen vähenemisen lisäksi teknologian uskotaan säästävän muun muassa kuljettajien hermoja ja mahdollistaa esimerkiksi työasioiden hoitamista matkan aikana.

TOPI RANTA

Keskustelu

Ei kommentteja

Kirjoituksen avainsanat

teknologia turvallisuus

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) ecorun (2) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (16) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (5) kiina (3) kisa (2) koeajo (21) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (16) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (9) peugeot 508 (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (17) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

nwdb