TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Xc90:

ARTIKKELI 24.08.2015

Kolumni: Volvo tulevaisuuden luksusvalmistajana

Teksti: Topi RantaKuvat: VolvoLuksus rakennetaan yksityiskohdilla. XC90:ssä vaihdekepissä kristallia mukana.Volvo on panostanut paljon pelastajakseen kutsumaansa XC90-malliin. Muuttaako muusta mallistosta selkeästi erottuva XC90 valmistajan suunnan ja tulevaisuuden? Timanttileikatusta kristallista valmisettu vaihdekeppi. Loppuunsa hiottu matkustamon akustiikka. Niistä ei välttämättä tule aivan ensimmäisenä länsinaapurimme Volvo, joka yleensä on tavannut valmistaa turvallisia ja kilttejä farkkuja, joissa on helppo kuljettaa labradorinnoutajaa sekä 1,8 lasta. Uudestisyntynyt XC90 on melkoinen poikkeus Volvon mallistossa. Eikä sillä, että Volvot olisivat esimerkiksi huononnäköisiä olleet aiemmin. Päin vastoin, Volvot ovat viime vuosina edustaneet tasaista, varmaa ja nättiä ulkonäköä sekä korkeaa laatua. Se ei kuitenkaan ole tuottanut sitä tulosta, mitä yhtiö on tarvinnut ja halunnut, joten tuloksena on katumaasturi, joka liikkuu rikkaille suunnatussa luksusluokassa ja haastaa niin Mercedestä, BMW:tä kuin Leksustakin. Volvon toimitusjohtaja kutsui uutta, siinä vaiheessa vielä tulevaa, XC90-mallia yhtiön pelastajaksi, viimeseksi oljenkorreksi. Kaikki munat on lyöty samaan koriin, ja firmaa yritetään nyt kääntää kovan rahan luksusvalmistajaksi. Uudelleenbrändäys ja markkinointi näkyi muun muassa Tukholmassa kesäkuussa, kun koko kaupunki oli paketoitu  XC90:n markkinointimateriaaliin. Tuntematta tarkemmin naapuriemme kansallista itsetuntoa, Volvon pärjäämisellä voisi kuitenkin uskoa olevan suuren vaikutuksen Ruotsille, jonka Saabin autonvalmistuksen pitkää ja kivuliasta kriisiä seurattiin tarkasti Suomessakin. Volvo onkin korostanut paljon XC90:n ruotsalaisuutta ja pohjoismaista designia, mutta todellinen myyntimarkkina on Yhdysvalloissa, jonne Pohjolan laatua halutaan myydä. XC90 on kallis ja huippulaadukas luksusauto, mutta Volvon haasteet eivät olekaan nyt tekniikassa, designissa tai kyvyssä tehdä autoja. Volvolla on edelleen tehtävänä kova työ brändissä, jotta suurilompakkoiset jenkit valitsisivat yhä useammin Volvon autokseen. Siinä vaiheessa ei voi vain olla enää kovin kiltti, vaan pitää olla myös hieman törkeä ja ylimielinen. Tätä voisi kutsua jo hifistelyksi.
nwdb