TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Hyundai:

ARTIKKELI 06.06.2016

Mikä on vetyauto? - Kaikki, mitä vetyautoista pitää tietää

Hyundai ix35 Fuel CellKesäinen ilta suomalaisessa merenrantakaupungissa vuonna 2026. Satamassa on selvästi jokin tapahtuma meneillään. Ihmiset istuvat terasseilla, laitureilla sekä veneillään. Ohitse kaduilla ajaa toinen toistaan hienompia autoja, tällä kertaa kuitenkin jotain vähän poikkeuksellisempaa. Ohitse ajaa nimittäin ihan hiljainen auto. Poikkeuksellisuus ei kuitenkaan johdu auton hiljaisuudesta, eikä kysessä ole hybridi-Prius tai edes täyssähköauto, joita on liikenteessä jo runsaasti. Se on nimittäin vetyauto, joita on vuonna 2026 tuotu Suomeen jo muutaman vuoden ja maan vetyasemien verkosto on levittynyt jo suhteellisen laajalle. Nyky-Suomessa vetyauto ei vielä ole mikään yleinen näky. Vuosina 2009 - 2016 Suomeen on rekisteröity tasan yksi uusi vetyauto. Nykyään vetyautonsa voi tankata Suomessa vasta parissa pisteessä: kaasutehdas Woikoski toimittaa autoja varten vetyä vasta Vuosaaressa sijaitsevalta asemaltaan sekä nimikkopaikkakunnallaan Voikoskella. Vedyn ja hapen polttotuotteena auton päästöt ajaessa ovat silkkaa, puhdasta vettä Mikä tuo vetyauto sitten oikein on? Vetyauto on enemmän tai vähemmän sähköauto, jonka moottori sekä akusto saavat virran polttokennosta. Polttokennossa auton tankissa säilytettävä vety yhdistetään hapen kanssa, jolloin saadaan virtaa. Vedyn ja hapen polttotuotteena auton päästöt ajaessa ovat silkkaa, puhdasta vettä. Polttokennossa on korkea hyötysuhde, noin 60 prosenttia energiasta saadaan käytettyä auton liikuttamiseen. Tavallisissa polttomoottoriautoissa hyötysuhde jää 20 ja 30 prosentin välille. Puhdas ja ihmeellinen laite siis. Eikö tässä olisi hyvä tulevaisuus autoille? Tilanne ei kuitenkaan ole niin ongelmaton, sillä toisin kuin esimerkiksi öljy, josta bensiini ja diesel jalostetaan, vety ei ole suoraan kallionkolossa esiintyvä luonnonvara. Maailmankaikkeutemme kevyintä ja yleisintä alkuainetta vetyä syntyy sivutuotteena erilaisissa kemianteollisuuden prosesseissa. Sitä myös eristetään bio- ja maakaasuista menetelmällä, jota kutsutaan höyryreformoinniksi. Reformoinnilla tuotettu vety on käytännössä fossiilinen polttoaine. Kuten sähköautoissa, myös vetyautojen hiilidioksidipäästöt ovat kiinni siitä, miten vety tuotetaan.Vetyä voidaan tuottaa kuitenkin myös sähköisesti hajottamalla vesimolekyyli hapeksi ja vedeksi. Tällöin puhutaan elektrolyysistä. Se vaatii energiaa, jota vapautuu jälleen siinä vaiheessa, kun auto polttaa vedyn takaisin hapeksi. Tässä mielessä vety toimii kuin kaasumaisena akkuna, jota voi tankata vetyautoon aina uudestaan ja uudestaan lisää: vettä hajotetaan ja yhdistetään uudelleen prosessin eri vaiheissa. Elektrolyysin vaatimasta suuresta energiamäärästä on muistuttanut muun muassa Tesla-mies Elon Musk, joka pitää vetyautoja “uskomattoman typerinä”. Vety vai sähkö?Sähköautoihin verrattuna vetyautoissa onkin yllättäen sekä hyviä että huonoja puolia. Herkästi syttyvä ja tiiviiksi pakattu vetykaasu vaatii turvallisten tankkauslaitteistojen lisäksi myös autoihin tankit, jotka eivät saa mennä rikki, vaikka auto ottaisi kovaakin kosketusta kolarissa. Toisaalta vetyauton täyttää muutamassa minuutissa siinä missä sähköauton akusto vaatii vähintään kymmenissä laskettavan määrän minuutteja. Vetyauton kantama on helposti satoja kilometrejä pidempi kuin täyssähköauton. Elektrolyysin vaatimasta suuresta energiamäärästä on muistuttanut muun muassa Tesla-mies Elon Musk, joka pitää vetyautoja “uskomattoman typerinä” Mutta toisin kuin sähköautoissa, vedylle ei ole valmista jakeluverkkoa olemassa, vaan se on rakennettava alusta yksin vetyautoja varten. Vetyautojen toistaiseksi korkeiden hintojen ohella juuri vedyn jakeluinfrastruktuuri haittaakin merkittävimmin vetyautojen mahdollisuutta levitä niin Suomessa kuin maailmallakin. Esimerkiksi Suomeen nähden asukasluvultaan yli 12-kertaisen Ison-Britannian vetyasemaverkosto lasketaan nykypäivänä vain muutamissa asemissa. Saarivaltio tukee määrärahoin vetyautoilua, ja tavoitteena on 65 asemaa vuoteen 2020 mennessä. Suomessa väkilukuun suhteutettuna se olisi viisi asemaa koko maassa. Se on hyvin vähän ottaen huomioon, kuinka hajallaan suomalaiset asuvat. Atlantin takana Yhdysvalloissa vetyasemien jakeluverkosto on sen sijaan rajoittunut käytännössä Kaliforniaan, jossa sielläkin suuret vetyautovalmistajat Toyota ja Honda myyvät vetyautoja vain niitä erityisesti kaipaaville. Samalla ne rajoittavat myyntiä niin, että sikäläinen infrastruktuuri pystyy toimittamaan kaikille kuljettajille riittävästi vetyä ilman verkoston tukkeutumista tai polttoaineen loppumista kesken. Etenkin Toyotalla on kuitenkin valmistajana todella kunnianhimoiset tavoitteet vetyautoilulle. Japanilainen valmistaja, joka on aiemmin on tunnettu muun muassa pioneerin asemassa toimineesta Prius-hybridistään, on asettanut tavoitteekseen lähestulkoon lopettaa perinteisten polttomoottoriautojen valmistuksen ja myynnin vuoteen 2050 mennessä. Toyota on asettanut tavoitteekseen lähestulkoon lopettaa perinteisten polttomoottoriautojen valmistuksen ja myynnin vuoteen 2050 mennessä Tavoitteet on määrä saavuttaa erilaisilla hybridiratkaisuilla sekä vetyautoilla. Jälkimmäisistä valmistaja myy jo Mirai-malliaan, jollainen piipahti Suomessakin Ilta-Sanomien testissä. Japaniksi Mirai tarkoittaa tulevaisuutta. Tähän vetytulevaisuuteen Toyota panostaa nyt ennenäkemätöntä vauhtia. Valmistajan luksusmerkki Lexus on jo julkistanut LF-FC -vetyautokonseptinsa, minkä lisäksi Toyota ja BMW ovat tehneet jo pidempään yhteistyötä vetyautoilussa. Audi on puolestan esitellyt h-tron -konsepetiaan, Hondan Clarity-malli on tulossa Kalifornian teille tämän vuoden lopussa ja Hyundain ix35:n polttokennoversio sieltä löytyykin jo. Musk puhuu siis yhä kasvavaa joukkoa vastaan.Toyota Mirai Japani uskoo vetyyn Toyotan johdolla tapahtuva panostus tapahtuu kuitenkin hyvin haasteellisessa tilanteessa, sillä Japanissa sähköautoilla on jo niin kovat markkinat, että latauspisteiden määrä ylitti maassa perinteisten polttonesteiden tankkauspisteiden määrän. Eikä vetyasemien rakentaminen ole maassa halpaa, sillä maan sääntely ja vaatimukset vetyasemille tekevät niistä jopa kolme kertaa kalliimpia kuin esimerkiksi Eurooppaan rakennettavista asemista. Silti Tokion kaupunki aikoo käyttää noin 330 miljoonaa euroa kaupungin vetyinfrastruktuurin kehittämiseen vuoden 2020 olympialaisiin mennessä. Tarkoitus on tuottaa jakeluasemia liikenteen tarpeisiin sekä muun muassa virtaa kisakylään. Usko Japanissa on kova. Palataanpa alkuun ja kesäiltaan Suomessa vuonna 2026. Näemmekö silloin vetyautoja suomalaisten pikkukaupunkien kaduilla? Vetyasemien verkostoa tuskin voi sanoa vielä tuolloin laajaksi. Ehkäpä maassa voisi olla tuolloin kymmenen tai viisitoista asemaa, joilla tankata polttokennoautonsa. Tasaisesti ympäri Suomen levitettynä ne mahdollistaisivat kulkemisen ympäri maata. Suurimpien kaupunkien alueella asemia voisi olla useampikin kappale. Ehkä olisi kiinnostavampaa loikata suoraan vuoteen 2066. Sinne ei kristallipallo kuitenkaan yllä. Kuuntele Autotie Podcastin jakso, jossa Toyotan vetysuunnitelmaa käsiteltiin, täältä. TOPI RANTA

ARTIKKELI 18.08.2015

Aasia nousee autoalallakin

Teksti: Topi RantaEteläkorealaiset autonvalmistajat alkavat tuottaa yhä enemmän autoja länsimarkkinoille, minkä myötä Aasia ottaa yhä vakavampaa roolia autonvalmistuksessa Itä-Aasia on pitkään kärsinyt Made in China –taudista. Kiina tunnettiin pitkään halvan ja sitä kautta heikkolaatuisen tavaran valmistajana, ja ehkäpä Japania lukuun ottamatta se on syönyt monen muunkin maan mainetta tavaran valmistajana. Kuten esimerkiksi matkapuhelimien ja Samsungin kanssa, myös autoalalla siihen on luvassa muutoksia. Länsimaisesta talouskasvusta jo vuosikymmeniä nauttinut Etelä-Korea on tuottanut jo pitkään erilaista viihde- ja hyöytyelektroniikkaa erittäin hyvillä brändeillä, mutta esimerkiksi autoissa merkeillä on vielä tekemistä maineen rakentamisen kanssa. Turhia epäluuloja karsitaan nyt kuitenkin kovaa vauhtia, sillä esimerkiksi Hyundai julkisti juurikin uuden Vision G-konseptinsa, jonka muotoilu on silmiä hivelevän kaunista. Eteläkorealaisista myös esimerkiksi Kia on saapunut Suomeen suurella näkyvyydellä ja hyvällä volyymilla. Kia kilpailee pitkälti hinta myyntivalttina, mutta laadusta ei tunnu karsitun. Valmistaja itse luottaa omiin autoihinsa tarjoamalla niihin yhtä markkinoiden parhaista, ellei parasta, takuuta, joka on voimassa peräti seitsemän vuotta. Tänä vuonna myös SsangYongin autoja on alettu maahantuoda Suomeen. Vaikka kiinalainen autotuotanto kärsii edelleen isoista ongelmista muun muassa länsimaisten autojen törkeän ja tolkuttoman kopioinnin takia, on Aasia-mielikuvista aika luopua ja arvioida autoja niiden käytettävyyden sekä hinnan ja laadun suhteen. Korealaiset tulevat nyt kovalla vauhdilla. Lisääntyvä kilpailu hyödyttää kuluttajaa sekä patistaa eurooppalaisia valmistajia yhä tiivimpään autoteknologian kehittämiseen.
nwdb