TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Data:

ARTIKKELI 11.05.2016

Bensiinikoneet hallitsevat myyntitilastoja, dieselien osuus rekisteröinneistä laskussa

Bensiinikoneet ovat ensirekisteröinneissä vahvassa asemassa, tänä vuonna rekisteröidyistä autoista jo kaksi kolmannesta on tullut bensiinikoneella. Vaihtoehtoisista käyttövoimista sähkö on nousussa, vaikkakin sen rooli on vielä hyvin vaatimaton. Autojen ensirekisteröinnit näyttävät selvää trendiä vaihteistojen lisäksi myös käyttövoimissa: bensiinikoneet ovat kivunneet vuoden 2009 54 prosentista alkuvuoden 2016 66 prosenttiin. Nousu puolikkaasta kahteen kolmasosaan on ollut suhteellisen tasaista, noin 1,73 prosenttiyksikköä vuodessa. Sen sijaan vaihtoehtoiset käyttövoimat eivät ainakaan vielä näy trendeissä. Vuodelle 2012 ajoittuu piikki, jolloin etanoliautoja myytiin selvästi ympäröiviä vuosia enemmän, hieman vajaat 1 300 kappaletta. Sekä bensiinillä että E85-etanolipolttoaineella toimivien autojen osuus on kuitenkin laskenut, viime vuonna niitä rekisteröitiin enää 105 kappaletta.Käyttövoimien osuudet autojen ensirekisteröinneissä 2009 - 2016. Vuoden 2016 luvut ovat 3.5. mennessä tehdyistä ensirekisteröinneistä. Myyntijohtaja Niko Puska Vaasan Rinta-Joupilta kommentoi Autotielle, että trendi näkyy myös autoliikkeissä. Kysynnän laskuun on Puskan mukaan vaikuttanut dieselin kallistuminen huoltoasemilla sekä muutokset verotuksessa. Myös hybrideillä on oma vaikutuksensa: ”kyllä hybridien pienet päästöt ja pienet käyttömaksut esimerkiksi dieseleihin verrattuna vähentävät osaltaan niiden [dieselien] kysyntää”, Puska sanoo. Sähkö kasvattaa osuuttaan Sen sijaan sähköautojen myynti kasvaa kovaa vauhtia, vaikka onkin kokonaisuudessaan vielä hyvin marginaalisella tasolla. Parhaimmillaan sähköautoja rekisteröidään moninkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna. Viime vuonna sähköautoja rekisteröitiin ennätykselliset 243 kappaletta, ja nyt alkuvuonnakin rekisteröintejä on ollut 89. Kova Tesla-hype sekä Teslan Supercharger-asemaverkoston laajeneminen vaikuttavat varmasti sähköautojen potentiaaliin Suomessakin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Tesla-myynti on räjähtänyt perinteisten luksusmerkkien kustannuksella. This is what disruption looks like ?? pic.twitter.com/ywq4mhJnx9 — Vala Afshar (@ValaAfshar) April 29, 2016 Sähköautoilun kasvu tuskin taittuu, sillä panostukset sähköautoihin kaikissa hintaluokissa ovat mittavia. Muoti-ilmiö Teslan edullisempi malli aiheuttanee Suomessakin merkittävää kasvua, ja onpa valmistaja ilmoittanut vieläkin halvemman mallin olevan tulossa.  Yksityiskohta: sähköautot ovat vielä marginaalissa, mutta kasvuvauhti on paikoin erittäin kova. Alkuvuodesta 2016 Suomeen on ensirekisteröity 89 sähköautoa.  TOPI RANTA

ARTIKKELI 04.05.2016

Suomen paras autokauppapalvelu on Huittisissa!

Autotiellä on noin vuoden verran kerätty myyjäpalautteita asiakkailta, jotka ovat jättäneet soittopyynnön myyjälle. Satakunnan Huittinen selviytyi tehdyssä tutkimuksessa ykköseksi täydellä viiden keskiarvolla. Annetut arvosanat palveluista olivat nollan ja viiden tähden välisellä asteikolla. Huittinen on Suomen parhaan autokauppapalvelun koti, kun palvelun laatua mitataan Autotielle jätetyistä myyjäpalautteista. Huittisen perässä tulevat Karkkila, Ylivieska, Rovaniemi sekä Lappeenranta. Koko otannan keskiarvo oli 3,03 tähteä. Soittamatta jääneet yhteydenottopyynnöt ovat laskuissa arvoltaan nolla tähteä. Autotien myyjäpalautteissa asiakas on voinut arvioida saamansa palvelun nollan ja viiden tähden välillä tai ilmoittaa soittamatta jääneen yhteydenottopyynnön. Otannan koko on 1 364 myyjäpalautetta. Karjala alueiden ykkösenä Maakuntien keskiarvot ovat jo huomattavan paljon tasaisempia, mutta kärkipaikalle nousi Etelä-Karjala 3,81 tähden keskiarvolla. Etelä-Karjalan pohjoinen sisarus Pohjois-Karjala tuli sekin toiseksi 3,56 tähden keskiarvolla. Eniten parannettavaa jäi Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien palvelussa. Ne jäivät 2,44 ja 2,57 tähden keskiarvoihin. Tsekkaa koko lista alta! Paikkakunnat Paikkakunta Maakunta Keskiarvo Huittinen Satakunta 5,00 Karkkila Uusimaa 4,09 Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa 4,07 Rovaniemi Lappi 3,88 Lappeenranta Etelä-Karjala 3,86 Imatra Etelä-Karjala 3,63 Iisalmi Pohjois-Savo 3,60 Savonlinna Etelä-Savo 3,60 Jyväskylä Keski-Suomi 3,57 Hämeenlinna Kanta-Häme 3,38 Joensuu Pohjois-Karjala 3,38 Espoo Uusimaa 3,36 Salo Varsinais-Suomi 3,33 Forssa Kanta-Häme 3,31 Kajaani Kainuu 3,29 Lohja Uusimaa 3,25 Porvoo Uusimaa 3,25 Varkaus Pohjois-Savo 3,25 Kuopio Pohjois-Savo 3,24 Kouvola Kymenlaakso 3,22 Lahti Päijät-Häme 3,14 Oulu Pohjois-Pohjanmaa 3,11 Kokkola Keski-Pohjanmaa 3,08 Tampere Pirkanmaa 3,07 Raisio Varsinais-Suomi 3,05 Rauma Satakunta 2,92 Mikkeli Etelä-Savo 2,89 Vantaa Uusimaa 2,85 Kerava Uusimaa 2,80 Helsinki Uusimaa 2,75 Vaasa Pohjanmaa 2,73 Turku Varsinais-Suomi 2,70 Loimaa Varsinais-Suomi 2,64 Tuusula Uusimaa 2,60 Hyvinkää Uusimaa 2,55 Pori Satakunta 2,52 Seinäjoki Etelä-Pohjanmaa 2,51 Kotka Kymenlaakso 2,50 Järvenpää Uusimaa 2,21 Listassa ei ole julkaistu paikkakuntia, joissa arvioita on annettu alle viisi kappaletta tai joissa arvioita on saanut vain yksi liike. Maakunnat  Maakunta Keskiarvo Etelä-Karjala 3,81 Pohjois-Karjala 3,56 Keski-Suomi 3,52 Pohjois-Pohjanmaa 3,48 Kanta-Häme 3,36 Kainuu 3,29 Lappi 3,29 Pohjois-Savo 3,27 Päijät-Häme 3,14 Keski-Pohjanmaa 3,08 Varsinais-Suomi 2,99 Kymenlaakso 2,98 Etelä-Savo 2,97 Uusimaa 2,93 Satakunta 2,89 Pirkanmaa 2,83 Etelä-Pohjanmaa 2,57 Pohjanmaa 2,44 TOPI RANTA  

ARTIKKELI 26.04.2016

Automaatit valtaavat alaa myyntitilastoissa – myydäänkö manuaaleja enää 12 vuoden päästä?

VOLVOAutomaattiset ja portaattomat vaihteistot ovat pudottaneet manuaalivaihteisten autojen myynnin parissa vuodessa alle puoleen ensirekisteröinnissä. Uusien manuaalien osuus tippuu keskimäärin muutaman prosenttiyksikön vuodessa. Vielä vuonna 2009 ensirekisteröidyistä autoista manuaaleja eli keppivaihteellisia oli noin 69,1 ja automaatteja 26,4 prosenttia. Portaattomia vaihteistoja, kuten Audin Multitronicia, oli 4,5 prosenttia. Nyt alkuvuoden tilastojen mukaan automaatteja tilataan jo 45,6 ja portaattomia vaihteistoja 10,5 prosenttia. Manuaaleille jää toki merkittävä 43,6 prosentin osuus, mutta suunta on selvä: joka vuosi perinteisten manuaalien osuus tilauksista on tippunut 3,6 prosenttiyksikköä, ja muutostahti on pysynyt vuosien saatossa kohtuullisen tasaisena.Vaihteistojen osuudet ensirekisteröinneissä 2009 - 2016. Vuoden 2016 tiedot ovat 25.4 mennessä tehdyistä ensirekisteröinneistä. Kuvaaja ei huomioi rekisteröintejä, joissa vaihteistotyyppiä ei ole ilmoitettu lainkaan.Janne Laurila Hämeenlinnan Autotalo Laakkosesta kommentoi Autotielle, että Audi-myynnissä automaattitrendi näkyy huomattavasti vahvemmin. ”Mututuntumalla sanoisin, että 80% uusista Audeista tulee automaatilla”, Laurila toteaa. Useimmille asiakkaille vaihteisto on mukavuustekijä. ”Harvemmin enää vaihdetaan pois, jos on kerran jo ostettu automaatti.” Sen sijaan Multitronicit ovat Laurilan mukaan jäämässä uusista Audeista kokonaan pois. Automaattien voittokulku näyttää vahvalta. Saman tahdin jatkuessa uusia manuaaliautoja ei enää tilata lainkaan reilun 12 vuoden päästä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa manuaalivaihteiden osuus on ollut jo pitkään marginaalinen. Automaatti- ja manuaalivaihteita käsiteltiin myös Autotien podcastissa. Päivittyvän listauksen kaikista jaksoista löydät täältä.TOPI RANTA

ARTIKKELI 17.03.2016

Valkoinen nousi autovärien kestosuosikiksi – missä oman autosi väri menee?

Harmaan kuninkuus autovärien hallitsijana on ollut jo pitkään ohi. Valkoinen kiilasi autojen rekisteröintitilastoissa ykköseksi jo vuonna 2013 – ja on hallinnut ykkössijaa siitä saakka. Mistä valkoisen suosikkiasema tulee? Sitä on vaikea sanoa. Ehkä kyseessä on uusien autojen tavallinen värivaihtelu tai sitten pesulapalvelut ovat muuttuneet sen verran halvemmiksi, että valkoisesta helposti näkyvä marrasloska on edullista pestä pois. Pari vuotta vanhassa Hesarin haastattelussa autokauppiaat puolestaan arvioivat, että autojen esittely valkoisena sekä vanteiden ja yksityiskohtien parempi erottuvuus valkoisesta väristä voisivat olla syinä valkoisen kohonneeseen suosioon. Mutta mitä muille väreille kuuluu? Kakkoseksi tipahtanut harmaa on pitänyt asemansa, ja tipauttanut aiemman kakkosen, mustan, pitkälle pronssitaipaleelle. Värit ovat tietysti hyvin aikaan sidottuja ja trendeille alttiita elementtejä, eikä pelkästään autoissa. Musta ja valkoinen äärimmäisinä väreinä ovat tietysti perusmateriaalia läpi vuosikymmenten niin autoissa kuin miesten puvuissa, mutta silti väliin on iskenyt aina välillä räikeitä yksityiskohtia, kuten Hockey Nightin mauttoman oranssit pikkutakit. Punainen – kaikista nopein väri autolle koko autohistorian saatossa – on pitänyt kuitenkin ainoana vähän näkyvämpänä värinä pintansa nelossijalla tippumatta marginaaliin. Marginaalista sen sijaan löytyy kaksi tilastojumboa, nimittäin moniväri ja turkoosi. Paratiisisaarten laguunin väri ja aina yhtä nopeat vauhtiraidat eivät ole ottaneet lainkaan nousua yli seitsemän vuoden aikajaksolla. Oranssin sijoitus heti näiden tuntumassa lienee taas kiinteistönvälittäjien tuottamaa. Miten oman autosi väri on pärjännyt 2010-luvulla? Tsekkaa vuosittaiset prosenttiosuudet ensirekisteröinneistä alta. Vuoden 2016 luvut ovat luonnollisesti alkuvuoden lukuja.   2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Harmaa 26,0 % 24,8 % 22,8 % 20,4 % 17,8 % 17,2 % 19,5 % 22,0 % Hopea 10,8 % 9,5 % 8,0 % 8,8 % 8,4 % 7,3 % 6,3 % 5,1 % Keltainen 0,4 % 0,3 % 0,4 % 0,4 % 0,4 % 0,3 % 0,5 % 0,6 % Moniväri 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,1 % 0,0 % 0,0 % 0,1 % 0,0 % Musta 17,9 % 17,7 % 17,6 % 16,4 % 15,2 % 14,7 % 13,8 % 14,0 % Oranssi 0,4 % 0,4 % 0,4 % 0,5 % 0,6 % 0,5 % 0,5 % 0,4 % Punainen 12,6 % 13,0 % 12,1 % 12,9 % 13,1 % 12,7 % 13,0 % 12,3 % Ruskea (beige) 6,8 % 7,5 % 10,9 % 11,3 % 12,0 % 12,2 % 10,2 % 10,3 % Sininen 13,7 % 12,9 % 10,9 % 10,1 % 10,0 % 10,0 % 11,0 % 9,7 % Turkoosi 0,2 % 0,1 % 0,0 % 0,2 % 0,2 % 0,1 % 0,0 % 0,0 % Valkoinen 8,4 % 11,2 % 14,5 % 16,7 % 21,0 % 23,6 % 24,0 % 24,3 % Vihreä 2,3 % 1,6 % 1,5 % 1,2 % 0,7 % 0,8 % 0,7 % 0,9 % Violetti 0,5 % 0,7 % 0,8 % 1,0 % 0,7 % 0,6 % 0,4 % 0,3 %   TOPI RANTA
nwdb