ARTIKKELI

11.07.2016

Autotie lähti kartturiksi Ecoruniin – mistä siinä on oikein kyse?


Ecorun on taloudellisuusajokilpailu, jonka kymmenien kilometrien etapit ajetaan muun liikenteen seassa minuuttiaikataululla, ja jossa yksikin viljapuimuri pikkutiellä voi tuhota mahdollisuudet menestykseen. Onko lajissa mitään järkeä?

Kesäkuun lopussa Autotien bloggaaja Jenni Rossi bloggasi tulevasta Ecorun-osakilpailusta, joka järjestettäisiin Jyväskylässä. Ongelmaksi oli muodostumassa kovaa vauhtia se, ettei kuljettajalle ollut tarjolla kartanlukijaa. Ilmottautumisaika oli menossa saman päivän iltana umpeen.

Ecorun on Autoliiton järjestämä kilpailu, jossa on tarkoitus ajaa mahdollisimman taloudellisesti. Sadoissa kilometreissä laskettavien kilpailumatkojen voittajatiimi on se, joka kuluttaa polttoainetta kaikista vähiten. Kilpailut ajetaan ihan tavallisilla autoilla ja liikennekäytössä olevilla reiteillä, joten muuttujia skabassa on hyvin reippaasti.

Autotien toimistolla Jennin harrastusta on seurattu ja ihmetelty mielenkiinnolla. Siis pitääkö siellä ajaa mahdollisimman hitaasti? Eikö se ole aivan helvetin tylsää? Kun Jennin kartanlukijaa kaipaileva teksti tuli vastaan maanantaiaamuna, ei mennyt kauaa, kun ilmoitin olevani käytettävissä kartanlukijaksi. Nyt olisi aika selvittää mikä Ecorun pohjimmiltaan oikein on.

Jyväskylän Kauppakadun perjantaina vielä hyvin vilkas elämä loisti poissaolollaan lauantaiaamuna, kun Jenni tuli poimimaan minut kyytiin kello 6.45. Vielä pienessä aamu-unisuudessa suuntasimme kohti kaupungin ulkopuolella sijaitsevaa huoltoasemaa ja ilmoittautumista kilpailuun.

Jo matkalla ilmoittautumiseen juttelimme kilpailun luonteesta ja jonkinlaisesta filosofisesta taustasta. Jenni pohti, että tokihan ympäristön kannalta olisi aina parempi vain jättää ajamatta, mutta totesimme kuitenkin, että ehkäpä lajilla on kuitenkin tärkeä viesti annettavanaan. Viestiä ja huomiota lajille joka tapauksessa tarvittaisiin lisää.

Huoltoaseman pihassa vaihdettiin heti kuulumisia ja suomalaisille tyypilliseen tapaan potkittiin kaverin auton renkaita ja vinoiltiin päivän kilpailusta. ”Laitat säkin kato sitten ilmastoinnin täysille, nii ei tule kuuma”, todettiin röhönaurun kanssa toiselle kilpailijalle. Ilmastointiahan ei kuumanakaan päivänä pitäisi pitää päällä, koska se lisää kulutusta.

Siirtyessämme kohti aloituspaikkaa alkoi kilpailun luonne olla melko selvä. Matkaa olisi taitettavana 303 kilometriä, pisin etappi 75 kilometriä. Jokaiselle ajanottopisteelle pitäisi tulla minuutin aikaikkunassa, tai muuten lätkittäisiin kulutussakkoja.



Kello 9.54, pää erittäin pyörällä kaikista kilometreistä ja minuuteista, lähdimme Laajavuoren hotellin parkkipaikalle pystytetyn lähtöportin läpi ensimmäiselle etapille. Matkan alkupää mentäisiin ysitietä pitkin kohti Muuramea, joten oli aloitettava tiukka laskeminen, kuinka paljon keskinopeus saisi nousta valtatiepätkän aikana, jotta checkpointille ei tultaisi turhan aikaisin. Koko pihistelyn ideana kun on ajaa mahdollisimman tasaista vauhtia, sillä pysähtely ja kiihdyttely ovat täyttä myrkkyä taloudellisuudelle.

Maantiellä ajo oli melko rauhallista, mitä nyt liittymien mutkiin tultiin melko tiukasti vauhdin säilyttämiseksi, mutta Hiekkatiellä Ecorun alkoi kuitenkin saada uusia piirteitä. Hiekkateiden irtosora ja tavoite pitää edelleen tasainen vauhti tiukissakin mutkissa pistivät Seatin ajonvakautuksen laulamaan mutkasta toiseen. Jos alkumatka tuntui tylsältä kukkahattuilulta, niin hiekkatiellä luulot ropisivat kuin sora lokasuojissa.

Ja hiekkaahan matkalla riitti. Yli puolet kilpailusta, 154 kilometriä, ajettiin tiukkaa sorarallia. Käytännössä kaikilla hiekkaosuuksilla nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa, ja se oli käytettävä hyödyksi niin hyvin kuin taloudellisuuden ja turvallisuuden puitteissa oli mahdollista. Ylimääräisiin kiihdytyksiin ei ollut varaa.

Siinä piilee myös kilpailun arvaamattomuus. Hiljaisilla pikkuteillä ajettaessa pääsee ajamaan tavoitenopeutta, ellei sitten käy niin, että eteen pamahtaa traktori ajelemaan. Ja sellainen oli Jennille edellisessä skabassa osunut eteen.

Se on myös kilpailun suurin ongelma: täysin hallitsemattomissa olevat muuttujat, jotka sekoittavat kilpailijoiden pakat ja tekevät hyvässä tapauksessa ajosuorituksista vertailukelvottomia. Kun ajoaikojen sallitut heitot ovat pienimmillään alle kolme prosenttia, ei parin kilometrin köröttelyä hitaan maatalousvekottimen takana korjata millään. Ei ainakaan ilman dramaattista vaikutusta kulutukseen, jonka perusteella voittaja kuitenkin lasketaan.

Kilpailu voisi kuitenkin hallita osaa satunnaismuuttujistaan. Kilpailijoilla on esimerkiksi tällä hetkellä sääntö, jonka mukaan stop-merkin taakse on pysähdyttävä aina vähintään kolmeksi sekunniksi. Se on fiksu käytäntö, joka tulisi ulottaa jokaiseen matkan varrella olevaan kärkikolmioonkin, jolloin kolmio lisäisi kaikkien kulutusta riippumatta muusta liikenteestä. Eikä kenellekään tulisi mieleen pamauttaa väistämisvelvollisuuden takaa tielle pienellä riskillä.



Muuta liikennettä ei kuitenkaan saada pois teiltä satojen kilometrien matkalta, joten ehkäpä sen ongelman voisi ratkaista etappien ajoaikoja pidentämällä. Se antaisi varaa muuttujille, ja toisaalta kartanlukija voisi laskea ja ohjeistaa kuljettajalle matalampia ajonopeuksia, jolloin satunnaisten seikkojen vaikutusta voisi korjata taidolla.

Ecorunissa on puutteistaan huolimatta paljon järkeä. Sen viesti ja tavoite kulutuksen laskemiseksi ovat aivan oikeita. Lisäksi kilpailu käydään poikkeuksellisen hyvässä hengessä, mikä selvisi heti ilmoittautumispaikalla. Vinoilun lisäksi kilpailijat jakoivat vinkkejä ja kokemuksia toisilleen ennen starttia sekä lounastauolla.

Ecorun oli oikeasti hauskaa ainakin kaltaiselleni nörtille. Etappien keskinopeuksien hajottaminen osiin ja omien virheiden korjailu punakynällä ajo-oppaaseen hiekkateiden mutkissa oli haastavaa ja jännittävää touhua. Kartanlukijan ennakoinnilla ja laskutaidolla on kilpailussa oikeastikin merkitystä.

Tulimme lopulta seitsemänneksi bensiinikoneiden luokassa, ja edellä olevista kilpailijoistakin neljä oli hybridejä. Akuttomia bensakoneita oli siis sekä edellä että takana kaksi. Se ei ensikertalaiselta kartturilta ollut varmaan ihan paska suoritus.

Tsekkaa hybridiautot täältä!

TOPI RANTA

Keskustelu

Ei kommentteja

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb