POLOinen

POLOinen

Jaa sivu POLOinen
Suodatettu avainsanalla Kaupunkiajo

Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet

keskiviikko 08.08.2018 Avainsanat: Kaupunkiajo , Tampere

Päädyin viime kesänä aikamoiseen liikennehärdelliin, kun ajoin vahingossa Tampereen keskustaan neljän ruuhkaan. Jonoja ja raitiotietyömaan takia suljettuja katuja ja kaistoja joka puolella!

Keskustaseikkailun jälkeen mietin, että olisipa siistiä, jos Tampereen Enska, Aamulehden Moron liikennetohtori, liikenneopettaja Arto Grönroos haluaisi joskus esitellä minulle kaupungin liikennejärjestelyjä. Kun minulla sitten kesäkuun alussa tuli reissu Tampereelle, kysäisin Artolta, että kiinnostaisiko ja Artohan oli heti valmis!

Mainio kaupunkioppaani Arto Grönroos.

Ratikkalinjaan tutustumista

Ensimmäisenä suunnaksi otettiin Hervanta, jonne on rakentumassa raitiovaunuvarikko. 

Matkalla Hervantaan ajettiin ylös hurjan jyrkkä (12%) Lukonmäki, mikä on kuulemma ajo-oppilaille jännittävä. Siinä on arvottu vaihteita suuntaan jos toiseenkin. Arto kertoi kysyneensä siinä oppilaalta, että vaihtaisiko hän siinä polkupyörällä ajaessa isommalle vai pienemmälle vaihteelle. Sama pätee autoonkin.

Kuvassa mäki ei tietystikään näytä yhtä jyrkältä kuin luonnossa, mutta ainakin liikennemerkki on todistamassa.

Seuraavaksi ajoimme Kalevan kaupunginosaan, jonka halki kulkee Sammonkatu. Se vaikutti jotenkin tutulta, ja Arto vahvistikin, että kesällä 2008 ottamani valokuva on tältä nimenomaiselta kadulta.

Ajoin silloin ensimmäistä kertaa Tampereelle autolla ja otin silloin muutamia kuvia liikenteestä sen aikaisella kännykkäkameralla. Talvella 2009 päädyin taas ajelemaan Tampereelle ja muistelin blogissani myös edelliskesän seikkailuja. Silloin kadulla oli lisäksi viherkaistaleella varsinaisesta pääväylästä erotetut “talouskaistat”, mutta nyt puita ei enää ole vaan katu on yksi suuri erämaa, jonka keskelle tulee kiskot.

Sammonkatu vuonna 2008.

Suunnilleen sama kohta Sammonkadusta vuonna 2018.

Hieman aiemmasta kohdasta Sammonkadulla raitiotyömaa oli merkitty vähän huonosti. Vai miten ajaisitte tämän kohdan? Voisin kuvitella, että moni jatkaa vahingossa suoraan työmaalle, koska siinä ei ole liikenteenjakajaa ohjaamassa oikealle.

Suoraan vai oikealle?

Raitiotyömaan ansiosta keskusta oli aika sekaisin ja kaduilla poikkeusjärjestelyjä.

Ränni Pirkankadulla.

Rautatieaseman edessä mikään ei ollut ennallaan. Tässä ajoin itsekin harhaan viime kesänä.

Tampereen rantatunneli

Kalevasta jatkoimme katsomaan 2,4 km pitkää Tampereen rantatunnelia, joka on Suomen pisin maantietunneli. Ennen tunnelin rakentamista samalla valtatie 12:n osuudella oli Arton mukaan viidet liikennevalot ja autojonot seisoivat ruuhkassa pahimmillaan Hervannasta Lielahteen saakka. Nyt liikenne kulkee sujuvasti maan alla 60 km/h nopeudella ilman pysähdyksiä.

Eteläinen sisäänkäynti.

Ledeillä saadaan aikaiseksi miellyttävä päivänvalon sävyinen valaistus toisin kuin perinteisillä natriumlampuilla, joiden valo on tosi keltaista. 

Siniseksi valaistu seinä piristää pitkää matkaa maan alla.
Edit: Lukija vinkkasi, että väri kertoo, että ollaan Tammerkosken alla. Kiva idea!

Tunneli-liikennemerkki (565) saattaa tuntua turhalta, mutta sisältää tosiasiassa lukuisia liikennesääntöjä. Pysähtyminen ja U-käännös ovat kiellettyjä ja lisäksi ajovalojen käyttö on pakollista. Maan pinnalle palatessa on tunneli päättyy -liikennemerkki (566), jolla säännöt perutaan.

Tampereen rantatunnelissa on kielletty jalankulku sekä pyörällä, mopolla ja traktorilla ajaminen erillisillä liikennemerkeillä (324 ja 315). Mopoautolla saa ajaa; osin erikoisesta syystä: ei ole olemassa liikennemerkkiä, jolla ne voisi kieltää, vaan pitäisi laittaa erillinen lisäkilpi.

Kävelyn ja polkupyörällä ajamisen kieltävä merkki kieltää myös mopot.

Arto kertoi, että joku päivä hänen ohitseen oli kaahannut tunnelissa mopoauto 90-100 km/h nopeudella. Siinä ylitettiin aika reilusti niin ajoneuvon (45 km/h) kuin tunnelin omakin (60 km/h) nopeusrajoitus!

Pispalan harju

Jottei ihan pelkäksi autoiluksi menisi, poikkesimme välissä Arton ja takapenkillä matkustaneen Otso-koiran vakiokahvilassa Lapinniemen Ansarissa nauttimassa herkulliset salaatit. Jos muuten käytte siellä, muistakaa pyytää kahvilasta lupalappu pysäköintiin tai voi tulla kalliit kahvit!

Evästauon jälkeen hyppäsimme takaisin autoon. Keli oli muuttunut sateisesta aurinkoiseksi ja olikin mitä parhain heti lähteä seikkailemaan Pyynikin ja Pispalan harjuille.

Siis wow! Pispalan harju oli ihan mielettömän hienoa seutua täynnä vanhoja taloja ja kapeita kujia. Jossain kohtaa ihmettelin, että mitenkäs tuossa yhdessä aidassa on yksisuuntaisen merkki, niin siinä tosissaan oli yksisuuntainen tie jyrkkään alamäkeen.

Tuollako muka autotie?

Kyllä, juhannusruusupuskaan piiloutunut yksisuuntaisen merkki johdattaa alamäkeen.

Pispalassa asuessa on syytä hallita pieneen tilaan pysäköinti, sillä paikkoja ei ole turhan paljon. Joissain taloissa on autotallit ja osaan niistäkin on aika temppu peruuttaa kapeilta kadulta.

Ei ole leveydellä pilattu nämä kadut!

Saisitko auton taittumaan kerrasta tähän autotalliin?

Olen harrastanut satunnaisesti ihan huvin vuoksi Helsingin keskustassa ajelua, koska siellä on mielenkiintoiset ja monipuoliset liikenneympäristöt. Tampeen tietyöt ja ruhkat eivät tuntuneet yhtään houkuttelevilta Helsinkiin nähden, mutta sitten kun päästiin noille pienille harjujen kujille niin johan muuttui ääni kellossa.

Hurjan jyrkkä katu! Tässä jännittäisi ajaa talvella.

Viinikan liikennejärjestelyt 

Jossain vaiheessa päädyimme Viinikan risteysalueelle, joka on yksi Tampereen liikenteen solmukohtia. Sitä remontoidaan tällä hetkellä liikenteen sujuvoittamiseksi, mutta vielä nyt se oli aikamoinen härdelli! Tosin vaikutti siltä, että se on ollut härdelli jo ennen remonttia. 

Arto ajoi siitä mielestään liikenteenjakajan mukaan, mutta yhtäkkiä huomasimme, että meidän oikealta puolelta tulee autoja samalle kaistalle ja jouduimme pysähtymään. Mitäs ihmettä?

Eikö tästä ajolinja mene aikalailla suoraan kohti tuota isoa vasemmalle osoittavaa nuolta?

Noh, ajoimme sen sitten uudestaan oikein tarkkaan ja kun tarkkaan katsoimme, risteyksessä olikin meihin nähden vähän liian poikittain kahdelle kaistalle ohjaava liikenteenjakaja, jonka mukaan meidän olisi pitänyt ottaa vasen kaista. Että sattuu näitä ammatilaisillekin. Arto totesikin, että saa olla valppaana, kun kaupungin liikennejärjestelyt muuttuvat jatkuvasti. 

Uusintakierros. Kun tarkkaan katsoo, keskellä risteystä on kahteen suuntaan jakava nuolimerkki. Kuvasta huomaa myös ajoratamaalaukset, jotka sekoittuivat kadun jyrsintöihin.

Ratapihankadun vaarallinen risteys

Yksi erikoinen liikenteellinen paikka oli myös Ratapihankadun ja Vellamonkadun risteys. Siinä on jokaisesta suunnasta tuleville autoilijoille stop-merkit! Jos useampi auto on pysähtyneenä, risteys ajetaan perussäännön mukaan eli oikealta tulevaa väistetään riippumatta siitä, kuka pysähtyi ensin. 

Paikka on vaarallinen, koska autoiijat joutuvat väistämään pyöräilijöitä, jotka tulevat alamäessä olevaan risteykseen kovaa vauhtia. Olisi ehkä hyvä, että pyöräilijöilläkin olisi siinä pakollinen pysähtyminen? Tosin eivät siinä kaikki autoilijatkaan pysähdy stopeista huolimatta...

Risteyksessä oli iltasellakin jos jonkinlaista liikkujaa.

Risteyksestä puuttui kuulemma ennen suojatien/pyörätien jatkeen merkinnät, mutta kun Aamulehti teki siitä Arton kanssa jutun, maalaukset ilmestyivät risteykseen jo samana iltana.

Muita huomioita

Yksi keskustan vaaranpaikka on Näsijärvenkadun ja Hämeenpuiston risteyksessä. Arto selitti, että turistit suuntaavat tästä suoraan kohti Särkänniemeä eivätkä huomaa ollenkaan olevansa väistämisvelvollisia. Kuten minäkin Artolta kysyin, että "ai, oliko siinä kolmio?" En tajunnut ollenkaan, mistä hän puhui ennen kuin kotona katsoin videokameran tallenteen risteyksestä. "Ai tuo kolmio!"

Havaitsin risteyksen liikennemerkin vasta videolta...

Oli muuten hassua huomata, että kun istun auton kyydissä, tsekkaan aina oikealle kääntyessä kuolleen kulman. Kommentoin sitä Artollekin, joka sanoi tekevänsä samaa aina kun istuu jonkun muun kyydissä. Se vaan tulee niin automaattisesti! Jossain risteyksessä mietin oikein että ei nyt tartte katsoa, mutta kun ajatus karkasi, huomasin taas vilkaisseeni olkani yli. 

Hämpin parkkihalli

Päätimme kiertoajelun Hämpin parkkihalliin, joka sai valmistumisvuonnaan 2012 euroopan moderneimman pysäköintilaitoksen palkinnon.

Pysäköintihalli on poikkeuksellisen avara, sillä sen kerrokset eivät yhdisty umpinaisilla luiskilla, vaan se on yksi suuri luola, jossa on kaksi kerrosta ja alempaan näkee kaiteen takaa. Keskellä komeutta on jopa liikenneympyrä!

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että keskelle kaupunkia talojen alle on pystytty louhimaan niin valtava luola!

P-Hämppi on tosi viihtyisä ja hienosti valaistu. Tässä laskeudutaan parvelta pohjakerrokseen.

Yhteenveto

Kiertoajelun jälkeen jäi fiilis, että kyllä Jyväskylä on ihan älyttömän pieni kaupunki. Ja Tampere puolestaan suuruudenhullu kaupunki raitiotietyömaineen, rantatunneleineen ja parkkihalleineen. Ja junaradan päälle rakentuvine jäähalleineen! Mistä niillä riittää tuohon kaikkeen rahaa?

Kierroksen jälkeen jäi myös fiilis, että ehkä sinne sittenkin voisi mennä ajelemaan autolla huvikseen. Kaupunki on niin iso, että raitiotyömaa ei ulotu ihan kaikkialle, vaikka aluksi tuntui siltä, että paikka on pelkkiä rännejä täynnä.

Suuret kiitokset Artolle kiertoajelusta! Ensi kerralla mennään sitten maistamaan Pyynikin näkötornin kuuluisia munkkeja. :)

Näkemiin ensi kertaan!

Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin

perjantai 28.07.2017 Avainsanat: Kaupunkiajo , Pohdiskelu , Tampere

Olen ajanut autolla Tampereen keskustassa viimeksi suunnilleen vuonna kivi ja keppi. Tänä kesänä tein paluun sinne, kun vierailimme mieheni kanssa Suomen pelimuseossa Vapriikissa. Pyynikin kupeessa vietetyn yön jälkeen lähdimme takaisin Jyväskylään, mutta Tampere ei olisi halunnut päästää meitä pois…

Leveillä kaduilla kaipaa kaistamerkintöjä

Blogasin vuonna 2009, että en pidä Tampereella ajamisesta, koska keskustassa ei ota tolkkua, miten monta kaistaa kaduilla on. Näköjään samaa vikaa oli nyt kahdeksan vuotta myöhemminkin. Kadut ovat leveitä, mutta monesti kaistaviivat on piirretty vain juuri ennen risteystä. Missä ihmeen kohdassa tietä pitäisi ajaa?

Liikennesääntöjen mukaan tietenkin oikeassa reunassa. Kun katujen reunassa on pysäköitynä autoja, ajan keskemmällä katua, mutta kun autot loppuvat, olenkin yhtäkkiä keskellä kaistaa. Ajanko sitten reunaan ja taas seuraavien autojen kohdalla keskelle kaistaa? Entä milloin siirryn keskiviivan tuntumaan vasemmalle käännöstä varten?

Ajan toisen auton perässä keskellä ainutta kaistaa. Ei ehkä järkevin ajolinja?

Nyt se keskellä kaistaa ajaminen onkin oikeassa reunassa ajamista, koska vieressä on autoja.

Autokoulussa neuvottiin aikoinaan, että vilkkua pitää näyttää aina, kun autoa siirtää sivuttaissuunnassa. Meillä Jyväskylässä tällaisia paikkoja ei juuri ole, koska tiehen on maalattu kaistat (toki niissäkin vilkutetaan, kaistanvaihdon vuoksi), mutta näillä baanoilla on leveyttä niin, että todellakin tulee sivuttaissiirtymiä. Joku voisi sanoa, että eihän talvellakaan näe kaistamerkintöjä, mutta toisaalta silloin näkee, missä muut ovat ajaneet ja jatkaa laumaeläimenä samaa linjaa.

Oma jännittävyytensä oli myös Hämeenpuisto-nimisessä kadussa, jossa oli risteystä ennen kaksi kaistaa, mutta risteyksen jälkeen toinen kaista mystisesti katosi ja muuttui pysäköintipaikaksi. Kuka on syyllinen, jos tässä kaksi autoa ajaa vierekkäin risteyksen yli ja kiilaa toisensa?

Risteystä ennen on kaksi kaistaa, joita molempia pitkin ajaa auto suoraan.

Risteyksen jälkeen kaistoja onkin enää yksi. Vierekkäisillä kaistoilla ajaneet autot siirtyivät ajamaan peräkkäin, tosin toinen oikeaa ja toinen vasenta laitaa.

Suljettuja katuja ja tietöitä joka puolella

Kaistaihmetykset koin jo ekana päivänä, eivätkä ne yksinään olisi olleet blogauksen arvoiset. Se mistä halusin kertoa, oli vaikeus päästä pois kaupungista!

Auton navigaattorin nopein mutta pisin reittivaihtoehto Scandic Rosendahlista olisi ollut suunnata etelään moottoritielle. Mieheni olisi valinnut sen, mutta minusta oli turha kiertää niin paljon minuutin säästämiseksi ja päätin ajaa suoran näköistä reittiä keskustasta. Virhe!

Ensinnäkään en kesälomalaisena tajunnut, että viiden korvilla maanantaina saattaa olla pientä iltapäiväruuhkaa. Toisekseen Leonin navigaattori ei tiennyt, että suora reitti keskustan läpi ei onnistu, koska Hämeenkatu oli suljettu. Ja kolmanneksi tamperelaiset olivat vielä keksineet alkaa rakentaa junarataa keskelle kaupunkia, joten tietöitä oli siellä täältä ja kadut ilmeisesti siksikin erityisen ruuhkaiset. (Toisaalta ylileveillä kaduilla on kyllä tilaa vaikka mille, vaikka sitten raitiotielle...)

Ensimmäisen virheen tajusin jo lähestyessäni Pyynikintien ja Mariankadun risteystä, mistä halusin jatkaa suoraan Hallituskadulle. Autoja tuli oikealta jatkuvana virtana ja minä tulin vielä kolmion takaa. Tässä varmaan seistäisiin pitkään… Katu oli kuitenkin niin tukossa, että autot eivät päässeet etenemään, joten oikealta tulevat jättivät ystävällisesti tilaa risteyksen läpi ajamiseen eikä siinä tarvinnut lopulta seistä kuin 50 sekuntia.

Väärä reittivalinta alkoi paljastua...

Pari korttelia meni sen jälkeen mukavasti, mutta sitten huomasin, että olin päästänyt helpotuksen huokauksen ihan liian ajoissa. Hallituskadun ja Hämeenpuiston risteys oli nimittäin vielä enemmän tukossa! Risteyksessä oli liikennevalot, mutta katu oli niin tukossa, että vasemmalle ei päässyt kääntymään kuin muutama auto kerrallaan. Lopulta neljän minuutin ja kolmen pysähdyksen jälkeen pääsin jatkamaan matkaa. Mietin kyllä, että onko tämä edes paljon? Ulkopaikkakuntalaisena en tiedä yhtään.

Edellinen risteys ei tosin ollut mitään tähän verrattuna.

Seuraavassa eli risteyksessä navi olisi ohjannut meidät kääntymään oikealle Hämeenkadulle, mutta katu olikin suljettu. Oli siis arvottava uusi reitti. Navi ehdotti, että ajaisimme suoraan ja kääntyisimme oikealle Paasikiventielle/Kekkosentielle Näsijärven rannassa. Minulla oli mielikuva, että rantatunnelien avaamisen jälkeen siellä on kuitenkin suljettu katuja eikä oikealle pääsisi, joten päätin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja ajaa keskustan läpi. Navin kartta näytti, että seuraavan kerran Tammerkosken yli pääsee Satakunnankatua pitkin. Sinne siis.

Hämeenkadulle kääntyminen kielletty.

Satakunnankadulla ja sen jälkeen Rautatienkadulla liikenne sujui ihan sutjakkaasti. Mutta sitten, kun olisi pitänyt kääntyä rautatieaseman kohdalla vasemmalle Itsenäisyydenkadulle ja ajaa tunnelin läpi, katsoin opasteista että kääntyminen olisi kielletty. Jaha, ja ei muuta kuin suoraan ja uukkari viereisen rautatieaseman pihassa. Tähän tuhrautui viisi minuuttia!

Vasta kotona tuulilasikameran video paljasti, että tein risteyksessä lukuvirheen. Vasen vasemmalle kääntyvien kaista oli suljettu (ja muutettu vastaantulijoiden kaistaksi), mutta oikeanpuoleista olisi voinut käyttää. Siinä rasti oli vedetty opasteen päälle, mutta ei kääntyvien nuolen päälle.

Lukuvirhe; olisihan tuonne vasemmalle saanut kääntyä. Hyvä kysymys on kyllä myös se, että miksi olen oikeanpuoleisella kaistalla, mistä ei ainakaan käännytä.

Itsenäisyydenkadulla oli jonkin verran liikennettä, ja jossain vaiheessa katsoin kaistan yläpuolisista opasteista, että vasen kaista veisi ysitielle. Niinpä vaihdoin siihen. Hieman ärsyttävää olikin tajuta heti seuraavassa risteyksessä, että vasen kaista on suljettu - yllätys yllätys - raitiotietyömaan takia. Ja ei muuta kuin kaistanvaihto takaisin oikealle.

Keskimmäinen kaista näytti vievän 9-tielle, joten siirryin siihen.

Risteyksen jälkeen kaista kuitenkin loppui...

Kalevan puistotien ja Teiskontien risteyksessä oli myös työmaahärdelliä ja mietin mielessäni, että ole kiltti ja päästä minut nyt Jyväskylään. En onneksi juuttunut siihen, vaan pääsin suuntaamaan väljempiä teitä pitkin kohti kotia.

Lopulta Jyväskylä kutsuu!

Sen pituinen se reissu. Olisi vaan kannattanut valita navin tarjoama pisin reitti, sillä kokonaisuudessaan reilun neljän kilometrin matka Scandic Rosendahlista Teiskontien risteykseen vei 25 minuuttia...

Drivecon piirtämä reitti Pyynikiltä Teiskontielle. Siniset pallot ovat pysähdyksiä, joista tummansiniset yli minuutin mittaisia. (Driveco saatu käyttöön Falckilta.)

Totta puhuen mulla jäi kyllä pieni kutina päästä ajamaan lisää Tampereen keskustaan. Helsingin keskusta on niin nähty! :P Lähtisiköhän Tampereen Enska oppaaksi?

Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin

keskiviikko 08.10.2014 Avainsanat: Joukkoliikenne , Jyväskyläläistä liikennekulttuuria , Kaupunkiajo , Muiden käyttäytyminen

Ensimmäistä vuotta autolla ajaessa raportoin miehelle aika usein erilaisista työmatkalla kohtaamistani liikennetilanteista. Kommentoitavaa riitti niin, että perustin lopulta raportoinnilleni tämän blogin. Vuosien saatossa kirjoitusten aiheet ovat luonnostaan jalostuneet, mutta siitä ei pääse mihinkään, että kaikenlaista suhaajaa sitä liikenteessä näkee. En vain ota tilanteita niin rankasti. Tai no, välillä vaahtoan kyllä Twitterissä… Nyt vanhojen aikojen kunniaksi kuitenkin vähän avautumista luvassa!

Ai meinaat vaihtaa kaistaa MINUN eteeni??

Pääkaupunkiseudulla käydessä on aina mukavaa, miten vilkkua näyttävälle kaistanvaihtajalle annetaan tilaa. Muutenkin pk-seudulla uskaltaa vaihtaa kaistan paljon pienempään rakoon kuin täällä, koska niin liikenne siellä vaan toimii. Kritisoin turmavälejä, mutta kiitän tilanantajia.
 
Toisin on Jyväskylässä. Ihan viikon sisään olen todistanut pariakin tapausta, jossa ajoissa kytketty vilkku ei auttanut mitään.
 
Eka tapaus oli autokoulun auto, joka halusi vaihtaa vasemmalle kaistalle 40 km/h alueella. Auto vilkutti tosi pitkään, mutta vasemmalla kaistalla ajettiin vain tyynesti sen ohi. Kouluauton nopeus oli vähän muuta liikennettä hitaampi, mutta se ei vaikuttaisi kohteliaaseen kuskiin. Auton vilkun näki kuitenkin jo kaukaa, kun itsekin seurasin sitä monen auton päästä.
 
Toinen tapaus oli, kun olin koeajamassa Golf GTE:tä neljän ruuhkassa keskustassa. Vilkku päälle, sopivahkon välin tsekkaus... Helsingissä olisin ajanut siihen rakoon, mutta täällä en uskaltanut (+vieras auto). Pitkään mulla oli vilkku päällä ja kyttäsin sopivaa rakoa, mutta kun ei niin ei.
 
Että näin meillä Jyväskylässä. Täällähän ei tilaa anneta. Kenenkään ei tietenkään tarvitse olla kiltti, mutta mitä haittaakaan siitä on? Liikenne on kuitenkin yhteispeliä.
 
Kolmas tapaus sattui tänä aamuna, kun halusin vaihtaa vasemmalle kaistalle 50 km/h alueella. Näin sivupeilistä viereisellä kaistalla Mersun, mutta se oli niin kaukana, että kaistanvaihto olisi ihan rutiinikamaa. Vilkku päälle, peilin uusintakatselu ja kaistanvaihto ... mutta hetkinen Mersu oli alkanut lähestyä huomattavan kovaa vauhtia minua ja jouduin kiihdyttämään nopeuden melkein 60 km/h, ettei se olisi tullut päälle. Mese ajoi silti ihan kiinni perään ja jätti sellaisen fiiliksen, että hänen kaista, siihenhän ei tulla! Roikkumista ei seurannut kuitenkaan pitkään, sillä heti seuraavan risteyksen jälkeen tiemme erkanivat mesen vaihtaessa oikealla kaistalle ja minun kääntyessä vasemmalle.

Kyllä linja-autot väistää!

Pysäkille pysähtyneet linja-autot ovat minulle varoitusmerkki, koska tieliikennelain mukaan pysäkiltä lähtevää linkkiä on väistettävä aina, kun tien nopeus on enintään 60 km/h. Kyttään linja-auton vilkun vaihtumista vasemmalle, etten vahingossakaan aja eteen. Jotkut linja-autot lähtevät pysäkeiltä nimittäin todella vauhdikkaasti.
 
Tänään kotimatkalla oli taas yksi vihreä linkki pysäkillä. Edelläni ajoi pari autoa, joista toinen parin sekunnin ja toinen 4-5 sekunnin päässä pysäkistä. Linja-auto kytki vilkun vasemmalle, mutta ensimmäinen auto ohitti sen vielä. Noh, ihan ok, koska etäisyyttä ei ollut hirveästi. Mutta mitä tekee toinen auto? Hiljentämisen sijaan kiihdyttää linja-auton ohi! Se varmasti ehti nähdä vilkun, koska väliä oli niin paljon. Ja miksi muuten kiihdyttäisi. Onneksi linja-autokuski ei ollut hätäisimmästä päästä, joten en joutunut todistamaan kylkeenajoa. Ärsytti kyllä linkin puolesta.

Ajojärjestys hukassa

Röyhkeyden vastakohtaa pääsimme todistamaan eräänä päivänä Vapaaherrantien ja Lohikoskentien risteyksessä. Ihan putkeen ei mennyt tosin tämäkään suoritus.
 
Vanhemman herran ohjastama auto saapui risteykseen yksisuuntaiselta tieltä vihreillä ympyrävaloilla; tarkoituksena jatkaa siitä suoraan. Vastaan tuli autoja, jotka halusivat kääntyä omalle vasemmalleen eli heidän kuuluu väistää suoraan ajavia autoja. Mutta mitä tekee herrasmies? Jää seisomaan ihan keskelle risteystä, joten vastaantulevat autot varovaisesti yksi kerrallaan kääntyivät vasemmalle hänen edestään.
 
Seurasimme tätä suoritusta huuli pyöreänä punaisiin valoihin pysähtyneenä. Olisi jännä tietää, mikä ajatusketju tässä on ollut takana. Kohtelias saa olla, mutta näin räikeä liikennesääntöjen vastainen kohteliaisuus ei kyllä toimi.

...

Ei tämä nyt niin kovin rankkaa avautumista tainnut olla. Ennen avauduin paljon enemmän. Olen pehmennyt vuosien varrella, ja hyvä niin. Kaveri kysyi juuri toissapäivänä, että enkö koskaan suutu liikenteessä? No enpä oikeastaan. Toki esimerkiksi vilkun käyttämättömyys ärsyttää, mutta muuten tyydyn vain hämmästelemään ihmisten käytöstä, en niinkään hermostumaan. Paitsi ehkä neljien punaisten liikennevalojen aallosta, mikä sattuu melkein aina työmatkalleni.

 

Jyväskyläläistä liikennekulttuuria tämäkin? Lenkkeilyreitilläni olevan hiekkatien varteen jätettiin kesällä auto, jonka jotkut neropatit käänsivät kyljelleen. Muutamaa viikkoa myöhemmin auto oli taas pyörillään, mutta poltettuna. Relluparka. :(

 

Sateiset pikakuulumiset

maanantai 28.05.2012 Avainsanat: Kaupunkiajo , Maantiellä ajo , Pohdiskelu , Polo Junior , Reissut , Ruuhka , Valot

Käväistiin työkavereiden kanssa tänään Helsingissä. Aamukuudelta kun lähdettiin oli tavattoman ihana keli, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kaikkialla niin vihreää!

 
Paluumatkalle keskustasta lähdettiin puoli neljä eli juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Ekan kolmeen kilometriin meni aikaa vartti! Ilmeisesti se on sielläpäin ihan normaalia, mutta olisi kyllä aika tuskaista joka päivä joutua matelemaan tuollaisessa ruuhkassa. Taas sai todeta että automaatti on aika kultaa ruuhkamatelussa.
 
Työkaveri kysyi että onko Polossa myös start-stop-järjestelmä, mutta se tosiaan puuttuu eikä sitä taida saada kuin Bluemotion-malliin. Voisi olla hyvä ruuhkassa, mutta toisaalta kääntyykö sammuttaminen ja käynnistäminen sittenkin epätaloudelliseksi, kun liikkuminen on matelua  metri eteenpäin, pysäys, puoli metriä, pysäys, 5 metriä, pysäys... No kuski sen taitaa päättää, milloin antaa autolle luvan sammua, joten ei ihan jokaiseen pysähdykseen kannata. 
 
Neljän ruuhkassa kaksikaistaisella kadulla tein havainnon, että todella monet ajoivat pitkin bussikaistaa. Se veti ihan kohtuullisesti, kun taas liikenne kaikille sallituilla kaistoilla mateli. Niinpä niin, lainkuuliaisuudesta saa kärsiä. Me lakia noudattavat voimme vain heristellä sormea bussikaistalla kruisaileville. Totta puhen tilanne pisti miettimään, että millainen se ruuhka olisi sitten, kun kaikki jonottaisivat yhdellä kaistalla? Kunhan pohdin, yksittäiset kerrat Helsingin liikenteessä kun eivät oikein oikeuta johtopäätöksiin.
 
Paluumatkalla moottoritiellä vastaan tuli sankka sadealue. Sade alkoi jo paljon ennen Lahtea ja sitä kesti ainakin Heinolan sillalle saakka. En muistakaan, että olisin hetkeen joutunut ajamaan tuollaisessa sateessa. Viimeksi ehkä kolme vuotta sitten Helsingistä palatessani? Edellä ajavat näkyivät sen verran huonosti, että napsautin varmuuden vuoksi sumuvalot päälle. Hyvin vähän ihmiset käyttivät sumareita; olisinko nähnyt ne ihan vai parilla-kolmella vastaantulijalla ja liikennettähän kumminkin riitti. Pimeitä periä näkyi ilahduttavan vähän. Ehkä ihmiset ovat oppineet laittamaan valot päälle tai sitten sade pimensi tienoota niin paljon, että valoautomatiikalla varustetut autot vaihtoivat automaattisesti ajovaloille. Ainakin Polon valoisuustunnistin himmensi mittariston taustavaloa sen verran että napsautin ajovalot päälle (jo ennen sumareita).
 
Tällä kertaa vettä ei tainnut tulla ihan niin paljon kuin aiemmalla kaatosateisella kotimatkalla, koska nopeutta ei tarvinnut tiputtaa sentään 80 km/h saakka, vaan satasta pystyi hyvin ajamaan. Olen näköjään viimeksi kirjoittanut, että nopeutta piti pudottaa siksi, että autosta ei yksinkertaisesti nähnyt ulos. Tänään näki! No ei nyt täydellisesti, mutta ihmeen hyvin.
 
Muutaman kerran kokeilin sammuttaa pyyhkijät kokonaan, jolloin vesipisarat kiisivät CQuartzilla käsitellyltä tuulilasilta pois huimaa vauhtia. Niiden välistä pystyi katsomaan maailmaa eikä ollut alkuunkaan sokea olo. Ihan uskomatonta kyllä. Kun Polo oli uusi, kokeilin ikkunoihin Turtlewaxin "5 sateesta" -lasinpinnoitusainetta, joka sai veden virtaamaan samalla tavalla. Valitettavasti se kuitenkin kului ikkunoista pois muutamassa viikossa, joten käsittelyä olisi pitänyt olla uusimassa tämän tästä. Lisäksi siitä jäi vähän outo sumu näkyviin hetkeksi jokaisen pyyhkäisyn jälkeen. On mielenkiintoista nähdä, miten hyvin CQuartz tulee kestämään pyyhkijöiden hankausta. Luulisi että teho heikkenee ajan myötä eikä 2 vuoden takuu koskisi tuulilasia, joka on jatkuvassa hankauksessa.
 

Kaatosateesta huolimatta autosta näki yllättävän hyvin ulos, vaikka pyyhkijätkään eivät olleet päällä.

100 km/h nopeudessa vedellä oli aikamoinen kiire päästä pois tuulilasilta.

Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi

torstai 07.07.2011 Avainsanat: Kaupunkiajo , Reissut

Pari vuotta sitten ajoin ekaa kertaa Helsingin keskustassa. Oli jännää, haastavaa ja kiehtovaa. Sen jälkeen olen ajanut siellä muutaman kerran ja tykännyt aina.

Toukokuussa vietin viikonlopun kaverieni luona Espoossa ja kuskailin meitä ympäri pääkaupunkiseutua. Olisimme toki voineet kulkea julkisillakin, mutta kun kerran oli mainio tilaisuus päästä ajelemaan vähän isommissa ympyröissä, niin eihän sitä sopinut heittää hukkaan.

Espoossa kerrottiin liikennemerkillä selvästi, mitkä kadut ovat umpikujia. Tällaisia tännekin!


Lauantaina iltapäivällä suuntasimme syömään Kruununhaassa sijaitsevaan Korea Houseen. Täytyy sanoa, että Hesan keskustasta löytyy hämmästyttävän hyvin ilmaisia parkkipaikkoja lauantaisin. Ei tietenkään ihan ydinkeskustasta, mutta ei tarvitse mennä kuin joku puoli kilometriä sivuun niin jo alkaa löytyä. On tietty eri asia että löytyykö vapaita paikkoja, mutta kumminkin.

Evästämisen jälkeen ajoimme Kamppiin kaverieni kaverin syntymäpäiväjuhliin. Kävellessämme autolta HOASin talolle bongasin kadun varresta uuden GTI Polon, jota piti hetki ihailla. <3 Kaverini eivät vaan ymmärtäneet... Muutenkin bongailin Hesasta hienoja autoja ja jopa kaksi vihreää Sciroccoa. Oih, ne olivat hienoja. Hesan keskustassa on myös hauska huomata, kuinka paljon siellä on pieniä autoja. Pari vuotta sitten suurin osa oli Smartteja, mutta sittemmin myyntiin tullut Fiat 500 näytti olevan nyt jo enemmistönä.

Suunnittelin että lähtisin illalla juhlista ennen kavereitani ja kävisin vähän pyörimässä keskustassa ja palaisin sitten hakemaan heidät. Kaverit kuitenkin halusivat lähteä mukaani joten kävin sitten katsomassa muutamat paikat heidän kanssaan ennen Malminkartanoon suuntaamista. Malminkartanosta jatkoimme yöpymään Espooseen. Kehä 1:llä oli parin kilsan matkalla yllättäen katuvalot pois päältä ja kesäyössä pääsi ajamaan pitkillä valoilla. Yhdessä pimeässä kaarteessa oli poliisien ratsia, mikä näytti ihan komealta kun pelkkiä sinisiä valoja näkyi. En päässyt kumminkaan puhaltamaan, sillä ratsia oli vastaantulijoiden kaistalla.

Ajoin Espooseen tällä kertaa Turuntien kautta, koska halusin nähdä Kehä 2:lla olevan Hiidenvuoren tunnelin. Sen kaistaopasteiden lukuohjeet näkyvät aina, kun ajaa Turunväylältä Kehä 2:lle. Ei tunneli yksissään niin jännä olisi, mutta muuttuvat opasteet halusin nähdä toiminnassa. Yöllä opasteet olivat kumminkin pois päältä, joten se siitä.

Tunneliopasteiden lukuohjeet.


Ennen kuin sunnuntaina lähdin takaisin Jyväskylään, päätin ottaa vielä kerran ilon irti pääkaupunkiseudusta ja suuntasin Pololla takaisin Hesan keskustaan. Tein edellisenä päivänä pari virhettä kaistavalintoihin liittyen ja halusin hoitaa ne uudelleen kunnialla.

Korea Housen lähistöllä kävin katsastamassa yhden risteyksen, jossa edellisenä päivänä jäi epäselväksi, oliko siinä punaiset valot vai ei. Pysähdyin siihen silloin punaisiin valoihin ja risteävällä tiellä edestäni ajoikin raitiovaunu (sitähän pitäisi muutenkin väistää) sekä auto. Hetken päästä takaani tuli pari autoa, jotka ohittivat minut jatkaen suoraan. Tulin lopulta siihen tulokseen, että ehkä valoihin paistoi aurinko ja se näytti punaiselta, mutta olikin oikeasti pois päältä. Ajoin sitten varovasti risteyksen läpi, mutta jäin edelleen epäilemään, että ajoin oikeasti punaisia päin. Ajaessani risteyksen uudelleen sunnuntaina samoihin aikoihin valot olivat kyllä käytössä. Hämärän peittoon jäi kyllä se tilanne.

Käytyäni läpi edellisen päivän ongelmakohdat jatkoin vain ajelua ympäri keskustaa. Kruununhaasta ajelin presidentinlinnan ohi ja pyörin hetken Kaartinkaupungissa. Sieltä jatkoin matkaa rantaa myöten olympiaterminaalin ja Kaivopuiston ohi. Kaivopuiston ja Merisatamanrannassa suoraan sanottuna hieman ahdisti, sillä katu oli mielestäni varsin kapea ja vastaantulijoita oli koko ajan ja kadun molemmat laidat oli pysäköity täyteen autoja. Pelotti että missä vaiheessa otan jonkun pysäköidyn auton peilin mukaani. Selvisin kuitenkin kunnialla, vaikka pari kertaa leveän auton vastaan tullessa päädyinkin pysähtymään kokonaan niin reunaan kuin uskalsin. Mutta hyvää kokemusta sain tässäkin, kun oli vaan pakko jatkaa eteenpäin kun kapea katu vain jatkui ja jatkui eikä ollut risteyksiä, joista voisi paeta paikalta.

Pyörittyäni tunnin Helsingin keskustassa päätin lopulta lähteä kotiin. Hain polttoaine.netistä suunnilleen reitille osuvan halvimman bensa-aseman, joka oli Kontulassa sijaitseva Teboil Express. Ihan ilman navigaattorisekoiluja ei tästäkään reissusta selvitty, vaan väärän kaistavalinnan vuoksi missasin Sörnäisten rantatieltä Itäväylälle johtavan liittymän. Olisi vain pitänyt kehdata tunkea myöhässä toiselle kaistalle, mutta en viitsinyt kun siinä oli niin paljon autoja. Muuta jännää ei sitten tapahtunutkaan ja tankkaamisen jälkeen ajelin rauhassa takaisin Jyväskylään.

Äitini naureskeli minulle hyväntahtoisesti, että olen mä hassu, kun normaalit ihmiset täältä periferiasta kyllä pyrkivät välttämään Helsingin keskustassa ajamista viimeiseen saakka, niin mä oikein tarkoituksella menen sinne. Mikä siinä minua sitten oikein kiehtoo? -Vähän kaikki. Siellä on paljon liikennettä, paljon liikennemerkkejä, paljon kaistoja, paljon yksisuuntaisia. Paljon huomioitavaa siis. Minusta on valtavan kiehtovaa pyrkiä handlamaan se koko kokonaisuus kunnialla. Siitä tässä on kysymys. Ainoat asiat mistä en pidä, ovat mukulakivikadut ja hirveän kapeat kadut, joskin niille kapeillekin kaduille menen saadakseni lisää varmuutta ajooni. Ja sitähän ei tule muuten kuin ajamalla.

Tietoa blogista

POLOinen on liikenne- ja autoblogi, jonka perustin kesällä 2008. Aiemmin autot eivät kiinnostaneet yhtään, mutta hankittuani auton olosuhteiden pakosta innostuinkin autoilusta oikein kunnolla. Liikenne on minulle peliä, jossa pyrin menestymään aina vain paremmin!

Kirjoittelen blogiin kaikenlaisista autoiluun liittyvistä asioista moottoripyöräilyä unohtamatta. Erityisesti sydäntäni lähellä ovat Volkswagen, liikenneturvallisuus ja taloudellinen ajaminen.

Ota yhteyttä: poloinenblogi(a)gmail.com

Arkistot
2018 (17)
syyskuu (2)
Banaaninkuorilla baanalle! (bio)kaasuautojen päästöt, verotus ja tankkaus
Kaasuautolla taloudellisuusajokilpailussa - Suurajot EcoRun 12.8.2018
elokuu (1)
Tampere - jännittävimmät, hienoimmat ja vaarallisimmat liikennekohteet
heinäkuu (2)
Auton vuokraaminen ulkomailla - ensikertalaisen kokemuksia
Leonin ensimmäinen katsastus ja päivä filmitähtenä
kesäkuu (1)
Leonin 3-vuotishuolto - katolle pissiminen vaihtui karkkikaupan tuoksuun
toukokuu (3)
Seat Leon - murtumat takavalojen umpioissa
Seat Leon - DSG-vaihteiston kytkimen vaihto
Kaaharizombie pihtaamassa - Neste Pusula EcoRun 15.4.2018
huhtikuu (3)
Leonin pienin kulutus ikinä! AL Helsinki EcoRun 14.4.2018
Kulutustestailuja ennen kauden ensimmäisiä Ecorun taloudellisuusajokilpailuja
AL-Sport päivät Hyvinkään Sveitsissä
maaliskuu (1)
Kauden 2018 ecorun taloudellisuusajokilpailut - millä autolla ja kenen kanssa?
helmikuu (2)
Koeajossa upea coupé Lexus RC 300h
Pitääkö vilkkua käyttää aina risteyksessä kääntyessä?
tammikuu (2)
POLOinen 10 vuotta!
Auton lattian, takaluukun ja konepellin vaimennus
2017 (30)
joulukuu (3)
Kiire ja liikenne - testatusti huono yhdistelmä!
Leonidaksen kuusenhakureissu
Polkupyörän valot - miten niitä käytetään oikein?
marraskuu (2)
Startti - oppikirja opetuslupaopetukseen
Autoliiton opetuslupainfo - kaikki mitä halusit tietää ajokortin hankkimisesta opetusluvalla
lokakuu (3)
Toyota Ecorun - uudenlainen taloudellisuusajokilpailu
Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys
Pihistelyä ja mahtavia maisemia - Skoda Economy Run 2017
syyskuu (1)
HJC R-PHA 70 - ei enää ikinä aurinkolaseja moottoripyöräillessä!
elokuu (3)
Vuoroin vieraissa - tsekkiläiset taloudellisuusajajat tuhansien järvien maan ecorunissa
Liikaa hifistelyä, liian vähän pihistelyä - Suurajot NEZ EcoRun 13.8.2017
Pikaisessa koeajossa Volkswagen Arteon ja ennakoiva adaptiivinen vakionopeussäädin
heinäkuu (3)
Tampereen liikennejärjestelyt yllättivät turistin
Skootteri ei ole lälläripyörä, ainakaan kaupungissa
Illalla olin voittaja, aamulla enää toinen - AKU EcoRun 9.7.2017
kesäkuu (3)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 2.)
Motoristi Survival Tour - mahtava moottoripyöräkoulutus! (osa 1.)
Auto jäi pikapesun ulkopuolelle - asiakaspalvelu keräsi pisteet kotiin + Voita ilmainen autopesu!
toukokuu (3)
Leonin 30 tkm huolto - öljynvaihto, vajavainen akku ja rasittavat natinat
Takatalvi yllätti - 270 km kesärenkailla loskakelissä
POLOinen PINGailemassa eli autobloggaaja sisällöntuottajafestareilla
huhtikuu (2)
Auton kuntotarkastus
Autourheilijat Pohojanmaalla
maaliskuu (3)
Pysähdyin moottoritiellä ja muita viikonlopun autoilukuulumisia
Kiveniskemän korjaus Leonin tuulilasista
Kauhea naarmu auton maalipinnassa!
helmikuu (2)
Koeajossa Lexus IS 300h - se parempi Toyota?
Audi Quattro Tour 2017 - miten Audit selvisivät laskettelurinteestä?
tammikuu (2)
Minkä näistä koeajaisin? Uusi Seat Leon, Toyota C-HR vai Lexus IS 300h?
Autojen sijaintitiedot vuotivat nettiin jo nyt
2016 (30)
joulukuu (1)
Auto 2016 -messujen hauskin koeajo: pikkuruinen sähköauto Renault Twizy
marraskuu (3)
Auto 2016 - lisää koeajoja, vuoristorata ja Opel OnStar
Auto 2016 -messut - autojen Mega Pop-Up myymälä ja paljon muuta
Muuttaako urheiluauto käyttäytymistä? Testissä Lotus Evora 400
lokakuu (4)
Onko yksisuuntainen Puistokatu oikeasti turvallinen pyöräilijöille?
Rengashotelli ja puuttuvat pultit
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 2/2)
Skoda Economy Run 2016 - taloudellisen ajon kilpailu Tsekissä (osa 1/2)
syyskuu (1)
Ford Driving Skills for Life
elokuu (3)
Koeajossa huikea urheiluauto Lotus Evora 400
Seat Leon äänieristys
Seat Leon resonoi ja natisee
heinäkuu (1)
Harjoittelu kannattaa! 1000 Lakes EcoRun 2.7.2016
kesäkuu (2)
Taloudellisen ajon vinkit hiekkatiellä ajamiseen
Leonin ensimmäinen öljynvaihto ja säästövinkki
toukokuu (4)
Kirottu kilpailu? Neste Myllylampi Ecorun 21.5.2016
Koeajossa faceliftin saanut superpihi Toyota Auris Hybrid
Yksi vai 50 hevosvoimaa?
Että sellainen moottoripyöräilykauden aloitus!
huhtikuu (3)
Rekisterikilpibongaus
Milloin U-käännös on kielletty?
Leonin takuukorjauksia
maaliskuu (2)
Ecorun ja autoslalom kilpaileminen
Onnistuuko taloudellinen ajaminen talvella? Savon Pihistys Kuopion Autokauppa Ecorun 27.2.2016
helmikuu (3)
Kokemuksia Leonin kitkarenkaista
Teslan lataaminen
Vertaisvuokralla unelma-auto Tesla Model S P85D
tammikuu (3)
Pysäköinti Jyväskylän satamassa
Auton lainaaminen naapurille - uhka vai mahdollisuus?
Nissan Juke Nismo RS - terrierimäinen möhköfantti koeajossa
2015 (40)
joulukuu (2)
Hauskaa joulua!
Autoslalom kilpailu Leonilla
marraskuu (3)
Around View Monitor ja muita lisäapuja kuljettajalle a'la Nissan
Päästöskandaaliauton(?) kulutusennätys
Koeajossa superhauska Mazda MX-5
lokakuu (4)
Volkswagenin vieraana Jyväskylän MM-rallissa
Nastarenkaat vai kitkarenkaat? Talvirenkaiden valinta Leoniin
Volkswagen Demo Tour 2015
Leonilla yli 1000 km yhdellä tankillisella!
syyskuu (4)
Jyväskylän Autotarvikkeen naistenilta
Ratti.fi - ajokortin opetuslupien välityspalvelu
Hipoen ohi ja kolmion takaa känny korvalla - suomalainen liikenne takapenkkiläisen silmin
Tehotytöt vauhdissa: Vesijärven Auto Ecorun
elokuu (3)
Yritys päihittää vakionopeussäädin ja hieman Ecorun-pohdintaa
Onnellista autoslalomia
Moottoripyörän talvisäilytys sekä huolto- ja myyntipohdintaa
heinäkuu (2)
Kurkku Kalajoella
Leonin CQuartz Finest -pintakäsittely
kesäkuu (2)
1000 Lakes EcoRun - taloudellisen ajon soratieralli?
Poloinen pysyy Poloisena, mutta Leon on nyt Leonidas
toukokuu (6)
Polon viimeiset pihistelyt: LänsiAuto Ecorun 18.4.2015
Leonin renkaiden vaihto uusiin ja pyörien suuntaus
Uudet vanteet ja renkaat Leoniin
Kilometrien kerryttämistä ja autovouhottajien tapaamista
Leonin luovutus
Leonin luovutushuolto
huhtikuu (4)
Leonin maahantulotarkastus
Moottorijarrutus vai vapaalla rullaaminen?
Onnellisten ajokoulu vm. 2015
Lisensoitu autourheilija!
maaliskuu (5)
Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla
Koeajossa Toyota Auris Hybrid - ekotietoisen taviksen valinta
Automerkkien kevään kovimmat #some #kampanjat
Autourheilu todella kiinnostaa naisia!
Autoja, moottoriurheilua ja naisia
helmikuu (4)
Oho, tilattiin auto
Volkswagen Winter Drivingschool
Seat Leon jälleen testissä - onko Polo saamassa seuraajan?
Poloisen ensikosketus kitkarenkaisiin
tammikuu (1)
Mitä kaikkea POLOiselle tapahtui vuonna 2014?
2014 (41)
joulukuu (3)
Joulukuun lopun löpinät
Nissan Pulsar - ei mikään tähdenjäänne
Leidi liikenteessä
marraskuu (3)
Karvalakki-Leon vuokralla
Glosspoint - palvelua vailla vertaa
Testissä Ford Ranger Wildtrak -pick-up
lokakuu (3)
Renkaiden vaihto hintavertailu
Törttöilijöitä liikenteessä - blogaus vanhan ajan malliin
Auton vanteet netistä
syyskuu (4)
Rullahiihto liikenteessä
Sumussa ajaminen ja sumuvalojen käyttö
Polon toinen taloudellisen ajon kilpailu: maantiekulutuksen haamuraja rikki kirkkaasti!
EcoRun taloudellisuusajokilpailu Pololla
elokuu (2)
Kohta pihistellään taas!
Uudet keskikupit vanteisiin ja virallinen pysäköintipaikka
heinäkuu (3)
Moottoripyörän parantelua
Jyväskylä - Kuopio - Jyväskylä
Polon 3-vuotishuolto
kesäkuu (3)
Uusi Mazda3 - taviksesta katseenvangitsijaksi
Polon ensimmäinen katsastus
Testissä kuljettajan pikku-apurit: mukautuva vakionopeussäädin ja kaistanpitoavustin
toukokuu (2)
Ihana uusi Polo <3
Taloudellisen ajon kilpailu Ecorun
huhtikuu (3)
Kevään renkaanvaihtokuviot ja DSG:n öljynvaihto
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely vm. 2014
Ensiesittelyssä uusi Volkswagen Polo
maaliskuu (5)
Ja sitten kuolo korjasi Polon akun
Polkupyörien huoltoa
Seuraa Poloista!
Poloinen goes off-road
Volkswagen hyötyautojen talviajokoulu kevätkelissä
helmikuu (4)
Tänä talvena liukasta on vain radalla
Onnellisten ajokoulun opit käytännön kokeessa
Kohti onnellisempaa ajokulttuuria
Onnellista liukastelua
tammikuu (6)
Pohdiskellen Pohjanmaalle
Lyhyitä ajoja + kireät pakkaset = tyhjä akku
Onnellisten ihmisten ajokoulun startti ja läheltä piti
Koeajossa Seat Leon FR
Parhautta!
Hakkapedia-blogaajaksi
2013 (31)
joulukuu (2)
Tonttu-Polo
Taloudellinen ajotapa - kokemuksia Drivecon käytöstä
marraskuu (4)
Demo Tour 2013 ja kestohymy
Uudet nastarenkaat polkupyörään
Toyota Auris Hybrid
Kesäinen koeajorupeama
lokakuu (3)
Taloudellisen ajon harjoittelua Toyotan tapaan
Renkaiden vaihto Poloisen tapaan
Ongelmalliset vaihteet
syyskuu (5)
Uusi leiska!!
Jyväskylä - Toivakka - Kangasniemi - Hankasalmi - Lievestuore - Jyväskylä
Vähän erilainen ratapäivä
Puhdas auto - pahempi mieli?
Uusi polkupyöräni - Nishiki Hybrid Comp SLD
elokuu (2)
Harjaton pesu
Ja korvat lepää!
heinäkuu (2)
Nissan Juke Nismo
Polon kaksivuotishuolto
kesäkuu (2)
MP-kauden avaus
Polkupyörän renkaanvaihtopulmia
toukokuu (2)
Facebookista voi oikeasti voittaa jotain!
Kops!
huhtikuu (2)
Kuinka tyhjentää lompakko moottoripyöränäyttelyssä
Talven suruja
maaliskuu (3)
Uusi Golf ja Polo GT
Vihreä unelma
Rata 2013
helmikuu (2)
Nastarenkaat kaksipyöräiseenkiin - lopulta
Uuden vuoden kilpailun voittaja on...
tammikuu (2)
Yhteenveto ajokaudesta 2012
Uuden vuoden kilpailu
2012 (30)
joulukuu (2)
Herkkua on siinä monenlaista.
Ylimääräinen öljynvaihto ja takuukorjauksia
marraskuu (2)
Ei niin yllättävät ensilumet
Uusi Golf ja Robo-up!
lokakuu (2)
Moottoripyörä talvisäilöön
Lisää näkyvyyttä
syyskuu (2)
Se oli hyvä vanne
Uusi Audi A3
elokuu (4)
Kaahaavat motoristit vs. ohiteltava motoristi
Eerik pesussa
Yhden pysäköintiruudun ongelma
Polo 1 v!
heinäkuu (2)
Polo ja rätisevä Media-In
Auton kulutuksen seuranta
kesäkuu (3)
Jennin ja Eerikin ensimmäiset seikkailut
Varusteostoksilla
Moottoripyörän hankinta
toukokuu (4)
Sateiset pikakuulumiset
Sumuvalopelle ilman sumuvaloja
Vielä niistä jäljistä ovenkahvassa...
Kevätpesu - ja mitä kuran alta löytyikään
huhtikuu (1)
Päivävalot ja pimeiden perien ongelma
maaliskuu (4)
Ei Golfkärryä meille
Up!
RSS ja muuta yleistä
Näin poliisin, mokasinkohan?
helmikuu (3)
Liukastelua Lievestuoreella
Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline
Poloa ulkoiluttamassa
tammikuu (1)
Analyysi pienestä punaisesta paholaisesta
2011 (37)
joulukuu (3)
Hauskaa joulua!
Paras häälahja ikinä!
Polon suojauskäsittely
marraskuu (2)
Polo Simoissa
Kuulumisia autonhuoltokurssilta
lokakuu (4)
Jyväskylä - Ylivieska - Jyväskylä
Tunnustus
Volkswagen Demo Tour 2011
Inssi läpi ... vaivoin
syyskuu (6)
Moottoripyörän teoriakoe läpi!
Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?
Rohkeasti liikenteen sekaan
Onko tämä nyt niin hämmentävää?
Pelottava moottoripyörätunti
Eka ajotunti moottoripyörällä
elokuu (8)
Ensimmäinen ja viimeinen kerta (MP 1/2)
Autonhuoltokurssi tulee taas!
Lelun ohjaksissa ja museoesineen kyydissä
Motoristin henkivakuutukset: jarruttaminen ja kääntäminen (MP 5/6)
Lisää kirjaimia ajokorttiin (MP 3/4)
Oho, ostettiin auto
Polo Junior ja Polo Senior
Terveisiä Pololta
heinäkuu (2)
Bilteman kromiset pölykapselit, osa 2
Helsingin keskusta taas vähän tutummaksi
kesäkuu (1)
Katsastus vm. 2011
toukokuu (2)
Pyöräilyneuvontaa
Econen
huhtikuu (2)
Matelua pääsiäisen paluuliikenteessä
Oikealle kääntyvä väistää ... jos väistää
maaliskuu (2)
Vuosihuollon paikka
Ratapäivä 2011
helmikuu (2)
Uudet talvirenkaat
Nissan JUKE
tammikuu (3)
Polkupyörä vuorostaan huoltoon
Uusi leiska
Mitä sanoo Polo 95 E10 bensasta?
2010 (30)
joulukuu (1)
Turvallista uutta vuotta!
marraskuu (3)
Käsittämätöntä toistoa
Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo
Epätaloudellista taloudellista ajoa
lokakuu (4)
Saija ratissa
No nyt se sitten levisi
"Eivät renkaat kesää tee"
Simuloitu rengasrikko
syyskuu (6)
"Jarrut - vauhdin surma"
Voidellaan ettei leikkaa kiinni
Kuinka moottori toimii?
Auton perusrakenne tutuksi
Audi A1
Autonhuoltokurssi
elokuu (1)
Kaikkien aikojen ilotulitus ja kaikkien aikojen ruuhka
heinäkuu (1)
Pysäköinti Ainolanrannassa
kesäkuu (1)
Myöhäinen katsastus
toukokuu (2)
Outo ohituskaista
Kilpisenkatu - pyöräilijän inhokki
huhtikuu (1)
Kesärenkaiden vaihtoaika x 2
maaliskuu (2)
Pikavisiitti Helsinkiin
Hämärä ABS-ongelma
helmikuu (5)
Ratapäivä
Hieno Audi ja nuiva Audimies
Enää viikko!
Polo palasi elävien kirjoihin
Koskaan ei ole Polo jättänyt tielle ...
tammikuu (3)
Käsijarrun tärkeydestä
Ei tullut BC:tä, tuli pelkkä B
Paras synttärikortti
2009 (36)
joulukuu (1)
Pimeällä ajamisen kurssi - perinteisesti vai simulaattorilla?
marraskuu (1)
Ajelemassa
lokakuu (4)
Vahaa pintaan ja talvirenkaat alle
Jos edes joku ottaisi opikseen...
"Kiesi-kohu ei kolhinut Audi-kauppaa"
Sciroccoooo <3
syyskuu (2)
Uutta Poloa ihailemassa
Kootut seikkailut Helsingissä
elokuu (2)
Kutsu
Ylinopeusvalvonta: kootut selitykset
heinäkuu (1)
Jyväskylä-Lahti-Jyväskylä
kesäkuu (4)
Läheltä piti juhannuksena
POLOinen 1 v.
Peruuttelua
Polo kesäkuntoon
toukokuu (3)
Taas ratin takana!
Kyytiläisenä
Kun jarrua ei voikaan painaa
huhtikuu (3)
Taas Tampereella
Talvi väistyy
Pablo Picassoa testaamassa
maaliskuu (6)
Huolto ja katsastus - uusi yritys
Katsastus
Vuosihuolto
Vaajakosken liikenneympyrässä ajaminen
Pesua kaivattaisiin
Ilmaista liukastelua
helmikuu (5)
Volkswagen Polo vm. 2008 vs. 2004
Automaattia testaamassa
Jyväskylä-Tampere-Jyväskylä
Kunnossa!
Palautetaan korjaamolle
tammikuu (4)
Oma Polo kullan kallis
Yksi Polo korjaamolle, toinen Polo vuokralle
Kolareita kerrakseen
Polo kolarissa
2008 (24)
joulukuu (1)
Valoton risteys sekoittaa päät ja aiheuttaa vaaratilanteita
marraskuu (3)
Pysäköintipaikasta sakkopaikaksi
Talvea odotellessa
Pientä koristelua
lokakuu (4)
Uudet autot tuoksuvat hyvälle
Ei ole pakko mennä jos ei mahdu
Kirkkaita kilometrejä!
Paluu liukkaalle
syyskuu (5)
Unelma-autoni
Autoton päivä
Inssimuistoja
Jopas oli ohitus
Jyväskylä-Hämeenlinna-Jyväskylä
elokuu (6)
Kuukauden viimeinen päivä
Ollaanpa sitä nyt niin kiireisiä
Törttöilijöitä liikenteessä
Jenni testaa
Kesäkumit vaihtoon
Hetken loisto
heinäkuu (2)
Liukastelua 2-vaiheessa
Arvioiva ajo
kesäkuu (3)
Uudet matot
Tyhmiä ohituksia rauhallisessa juhannusliikenteessä
Taustaa

Katso suosituimmat vaihtoautomme juuri nyt!