24.09.2011

Olenko hidas oppimaan vai muuten vain hidas?

Osoite kopioitu

Olen kokenut tunteita laidasta laitaan moottoripyörän ajotunneilla: olen ollut niin innoissani kuin peloissanikin. Viimekertaisen tuplatunnin fiilis oli lähinnä vain turhautunut. Voi miksi en voi olla vähän nopeampi oppimaan?

Tuskastuttavat käsittelytehtävät

Päivän aiheena oli kerrata käsittelyalueella jarrutus- ja väistötehtävät ja lähteä sitten maantielle. Vaikka olin harjoitellut jarrutuksia edellisellä käsittelykerralla tosi paljon, eivät ne tahtoneet taaskaan luonnistua.

Porttien läpi ajamisessa en meinannut saada kerättyä riittävästi nopeutta ensimmäiselle portille, joten nopeuteni kasvoi vielä harjoituksen aikana. Tai sitten se kasvoi vaivihkaa muuten vain. Vaihteiden vaihto+pysähtyminen -tehtävässä vaihdoin vaihteita turhan aikaisin enkä saanut millään pidettyä oikeaa nopeutta. Hätäjarrutustehtävässä unohdin vähintään tuijottaa kaukaisuuteen, jos ei muuta. Opettaja ehdotti, että veisi radan päätyyn jonkun minulle tärkeän tavaran, jota haluaisin pitää koko ajan silmällä ja näin katse olisi koko ajan kauas...

Tehtäviä piti ajaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja tuntuikin, että koko tunti menee niihin. Todellisesta ajankulusta minulla ei kuitenkaan ollut mitään havaintoa, sillä pyörän kello näyttää puuta heinää. Joka tapauksessa se, etten kyennyt suorittamaan tehtäviä nopeammin oikein - eli pelkästään kertaamaan niitä - turhautti aika kovasti.

Tehtävissä minua stressasi sekin, että nopeuden pitää olla käsittelykokeessa varsin tarkkaan se vaadittu. Esimerkiksi vaihteidenvaihtotehtävän suoritusnopeus on 40 km/h, mutta myös 39 ja 38 km/h sallitaan. Opettajan mielestä tasaisen nopeuden pitäminen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä ajetaanhan maantielläkin pitkään samaa nopeutta. Mutta en minä siellä koko ajan tuijota mittaria! Toisaalta ei se nopeus siellä varmaan heijaakaan, mutta tuossa radalla pitää kiihdyttää siihen tiettyyn ja pysyä sitten siinä. Ei se ole esimerkiksi liikenteen rytmin mukana ajamista...

Entäs sitten pyörän mittarivirhe? Jos tutkinnon vastaanottaja mittaa ajonopeuden tutkalla, niin pyörän 38 km/h tuskin on ihan niin paljon todellisuudessa. Onko yritys silloin epäonnistunut? Käsittelykokeen tehtävissä sallitaan aina kaksi yritystä, mutta jos yritys feilaa vain riittämättömän nopeuden vuoksi, sallitaan vielä kolmaskin yritys. Ehkäpä se. Siitä...

Maantiellä ajo

Lopulta käsittelytehtävät sujuivat sen verran hyvin, että opettaja uskalsi päästää minut ajamaan maantielle. Ei sentään vielä moottoritielle, vaan suuntasimme kohti Laukaata. Tiituspohjassa oli tarkoitus käydä kääntymässä ja palata sitten takaisin kaupunkiin.

Kiihdyttäessäni nopeuden 80 km/h:iin iski ajoviima vastaan hämmästyttävällä voimalla. Tuntui, että pyörän sarvista sai pitää oikeasti tiukasti kiinni, jotta ei lentäisi taaksepäin pois moottoripyörän selästä. En ollut tajunnut viiman voimaa lainkaan kaverin selän takana mukavasti tuulelta suojassa istuessa. Ja kuulemma satasen nopeudessa se olisi vielä ihan eri juttu. Pyörän ajoasennolla on varmasti oma merkityksensä siinä, miten kovasti viima tuntuu. Koulun Dukessa ajoasento on varsin pysty, joten siinä on koko ylävartalo tuulta vastassa.

Tiituspohjaan osoittavan opasteen jälkeen odotin radiosta vahvistusta, että sinne ollaan menossa. Erkanemiskaista lähestyi, mutta mitään ei kuulunut. Vahvistus tuli vasta sitten kun olin erkanemiskaistan kohdalla. Olisi vain pitänyt luottaa omaan lukutaitoon ja ajaa sinne, sillä nyt meni turhaksi empimiseksi ja kaistanvaihto oli hieman hätäinen. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihan tyhmää etten vain ajanut aiemmin näkyneiden opasteiden mukaan, mutta...

Noh, äskeinen oli pientä Laukaantielle paluuseen verrattuna. Tiituspohjasta oikealle kääntyessä havainnoin kolmion ja ryhdyin tarkkailemaan, että onko päätiellä väistettäviä. Hidastin risteykseen niin että ajoin vain kakkosella, kun opettaja sanoi radioon jotain. Aivoni rekisteröivät ohjeesta vain sanan "pysähdy", mikä sekoitti pasmani totaalisesti. Miksi pysähdys, enkö ole havainnut jotain autoa??

Hidastin vauhtia entisestään, jolloin opettaja huusi radioon, että "Siinä on kiihdytyskaista, älä pysähdy!" Hämmentyneenä annoin pyörälle uudelleen kaasua ja liityin jo 30 km/h nopeudessa päätielle, mikä oli ihan turhaa, koska paikalla tosiaan oli ihan hyvän mittainen kiihdytyskaista. En vain jotenkin tajunnut sitä. Ensimmäinenkin ajatukseni sekoittanut ohje taisi olla ihan vain, että "Älä pysähdy kiihdytyskaistalle." Ja ei opettaja sentään varsinaisesti huutanut, vaan komento vain tuli hyvin jämäkästi. Syytän kyllä tästäkin sekoilusta vierasta kulkupeliä, sillä risteyksessä ei olisi ollut mitään vaikeaa autolla ajaessa.

Tielle päästyäni aloin kiihdyttää pyörää, mutta se olisi nähtävästi pitänyt tehdä paljon nopeammin, sillä sain siitäkin komentoa radiooni. Mutta kylläpä minua suututti tuon episodin jälkeen. Muistan olleeni vielä useamman kilometrin jälkeenkin turhautunut ja kiukkuinen ala-arvoiseen suoritukseeni.

En tajunnut, että tässä on hyvä kiihdytyskaista, kun keskityin katsomaan ettei takavasemmalta tule ketään.


Kaupunkiin palatessamme pääsin kokeilemaan uudelleen kiihdytyskaistalla ajoa, kun liityin Minimanin liittymästä vasemmalle Rantaväylälle. Se meni mielestäni ihan hyvin (tai ainakin edellistä huomattavasti paremmin), kun tiesin millainen paikka on kyseessä ja tajusin kiihdyttää pyörää riittävästi jo liittymiskaistalla.

Liittyminen Vapaaherrantieltä Rantaväylälle.


Seuraavasta eli Tourulan rampista pitikin sitten jo poistua Rantaväylältä. Rampin päästä voi kääntyä molempiin suuntiin, mutta opettaja ei sanonut lainkaan, minne olisimme menossa. Hieman neuvottomana jatkoin oikeanpuoleisen kaistan ajamista liikennevaloihin saakka, jolloin opettaja vasta ilmoitti, että jatkaisimme oikealle keskustaan päin. Olisi ollut reilua sanoa se aiemmin, sillä suunta ei ollut mielestäni itsestään selvä. Yhtä hyvin olisi voitu lähteä vasemmalle ja ajaa uudelleen Rantaväylälle. Tätä lenkkiä nimittäin ajoin useampaan kertaan auton ajokorttia ajaessa, sillä Minimanin kiihdytyskaista oli minulle jonkinlainen kompastuskivi lyhyytensä vuoksi.

Nouseminen Rantaväylältä Tourulaan.


Tajusin tunnin jälkeen, että pitäisi kai käyttää etujarruakin jarrutuksissa. Omaksuin ekalla käsittelykerralla, että ei pidä käyttää etujarrua hitaissa nopeuksissa, mutta huomaamattani laajensin sen käyttämättömyyden kaikkeen ajamiseeni paitsi varsinaisiin jarrutusharjoituksiin. Ennakoin pysähdykset niin kaukaa, että minun ei tarvitse kuin vähän painaa takajarrua niin pyörä hidastuu sopivasti pysähdyksiin. Sen vastapainoksi mietin mielessäni jokaisia vihreitä liikennevaloja lähestyessä, että "älä vaihdu punaiseksi, jotten joudu jarruttamaan äkisti"...

Ajotunnin aikana pyrin myös opettajan ohjeiden mukaan laskemaan pysähdyksissä maahan molemmat jalat. Yritin repiä opettajasta irti tietoa, milloin mikäkin jalka pidetään maassa, mutta opettaja sanoi vain, että se on tapauskohtaista eikä asiasta voi antaa yhtä ainutta ohjetta. Insinöörinä kaipaan kuitenkin kaikkeen täsmällisiä ohjeita enkä varaa omille tulkinnoille. On vain kyllä tai ei, 1 tai 0. En tunne harmaata aluetta... Koska asia ei ollut mustavalkoinen, olivat molemmat opettajat oikeassa ja oli siis turhaa miettiä, että heidän opetuksissaan olisi ristiriita.

Ajotunnin jälkeen hyppäsin polkupyörän selkään ja suuntasin erittäin turhautuneena kotia kohti. Polkupyörä tuntui yhtäkkiä hyvin heppoiselta kulkuvälineeltä! Kilpisenkadulla unohdin kokonaan olevani jälleen kevyttä liikennettä ja ajoin kadun alas ajorataa pitkin, enkä pyörätietä. Vasta risteystä lähestyessäni tajusin, että olen väärässä paikassa... Ai miten niin olin ajatuksissani?


Tällainen reitti tällä kertaa.
Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb