21.11.2014

Glosspoint - palvelua vailla vertaa

Osoite kopioitu
Sääennuste näytti tälle viikolle pitkästä aikaa poutaa, joten oli sopiva hetki varata auton käsinpesu Glosspointille. Olen hehkuttanut tätä autojen pintakäsittelyyn erikoistunutta firmaa ennenkin, mutta taas on hehkutettava, koska palvelu on vain niin hyvää!
 
Päädyin liikkeen asiakkaaksi vuonna 2011, kun ostin sinne Grouponista sarjakortin autonpesuun. Polo oli silloin uusi ja päädyinkin teettämään siihen liikkeessä myös CQuartz-pintakäsittelyn. Siinä yhteydessä pääsin heti kokemaan liikkeen mahtavan palvelun. Olin pyytänyt paikkamaalaamaan käsittelyn yhteydessä Polon takaluukusta pikkuisen kiveniskemää vastaavan kolhun, mutta hankkinut epähuomiossa väärän värisen maalin. Tästä ei ollut kuitenkaan tehty ongelmaa, vaan Glosspoint oli käynyt hankkimassa tilalle oikean värisen maalin ja paikannut kolhun sillä. Kilttiä!
 
CQuartzin takuun säilyttämiseksi Polo piti käyttää hoitopesussa kolmesti kahden vuoden aikana, mutta pelkkien pakollisten käyntien sijaan kävikin niin, että minusta tuli liikkeen vakioasiakas. Vain satunnaisesti pesen Polon itse tai harjattomassa koneessa (=lähinnä huuhtaisu). Glosspointin käsinpesun jälkeen Polo kiiltää aina kuin uusi, omistajat ovat mukavia ja hintakin kohtuullinen, joten en ole edes harkinnut vaihtavani muualle. Sijainti Seppälässäkään ei haittaa, sillä saan kyydin töihin, kun vien auton pesuun aikaisin aamulla. 

Hyvän pesujäljen lisäksi Glosspointin omistajat ovat muutenkin huolehtineet Polosta kuin omastaan. Keväällä 2012 Polon etuovesta paljastui pesun yhteydessä 5 cm pitkiä naarmuja, jotka olivat aiheutuneet oven avaamisesta sitä vasten. Koska naarmut olivat olleet niin ikävän näköisiä, Leo oli kiillottanut ne pois ja uusinut sitten pinnoitteen. Kerran puolestaan moottoripyörän muoviosat saivat pesun yhteydessä suojakäsittelyn, koska auringossa haalistunut takalaukku näytti kuulemma “irstaalta”. Ja kun olin hipaissut Pololla seinää, Leo peitti puskurin helmaan tulleet pienet valkoiset jäljet piiloon mustalla maalilla.
 
Tällä viikolla Polo sai taas niin hyvää hoitoa, että olen vieläkin ihan hämmentynyt. Olin sopinut ihan normaalista käsinpesusta sekä kiiltoa parantavasta ja likaa hylkivästä ReLoad -suihkeesta, jonka uusin silloin tällöin pesun yhteydessä. Hakiessani Poloa pois Leo kertoi, että heitä on jo pitkään ärsyttänyt hirveästi Polon konepellissä olleet hiusnaarmut. Ne on ilmeisesti aiheuttanut joku lapsi, joka on ohi kävellessä vetänyt lapastaan likaisen konepelin yli. Koska ei ollut kiireinen päivä, hän oli kiillottanut jäljet pois ja pinnoittanut konepellin sen jälkeen CQuartz Finestilla.
 
Keräilin leukaa lattialta ja kysyin, että mitä olen velkaa. - “40 euroa eli pesu ja ReLoad”. Olin harkinnut konepellin kiillottamista itsekin, koska naarmut olivat tosiaan rumat, mutta nyt sain sen täysin kaupan päälle! Olivat kuulemma meinanneet tehdä sen jo edellisellä käyntikerralla, kun teetin tuulilasiin uuden vettä hylkivän pinnoitteen, mutta eivät silloin ehtineet.

En voi käsittää, mitä olen tehnyt saadakseni näin mielettömän hyvää palvelua?! No, olen kuulemma tuonut paljon(?) uusia asiakkaita, joten he mielellään tämän tekivät. Mieletöntä! Minä olen vain kertonut liikkeestä kaikille, jotka ovat kyselleet paikkaa auton pesuun tai pintakäsittelyyn, koska voin sitä vilpittömästi suositella. Okei, joskus krominen pakoputkenpää on unohtunut pestä tai ikkunoihin on jäänyt kuivauksesta raitoja, mutta mainitsemalla asiasta seuraavalla kerralla ne korjaantuvat.
 

 

Mulla ei ole mitään mainostusdiiliä Glosspointin kanssa. Haluan vain kertoa blogissa palvelukokemuksistani ja tässä tapauksessa ovat olleet vertaansa vailla. :)

Polon konepelti pesun, kiillotuksen ja CQuartz Finest pinnoituksen jälkeen. Kyllä muuten kiiltää! Autokatoksen hämärässä otettu peilikuva ei tee sille oikeutta...

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

Polo Junior Puhtaanapito

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb