22.11.2010

Polo GTI ja jokasyksyinen Scirocco-koeajo

Osoite kopioitu

Volkswagen Demo Tour -kiertue pysähtyi tänään Jyväskylään. Kun autoliike ahdetaan täyteen toinen toistaan hienompia Volkkareita, niin pakkohan niitä on päästä katsomaan. Ennen kaikkea halusin päästä koeajamaan Sciroccon Polo GTI:n.

Menimme mieheni kanssa Autotarvikkeelle vähän vaille neljä, jolloin luulin siellä olevan hirveä ruuhka, mutta sen sijaan pihassa oli monia Demo Tourin autoja vapaana. Myös upean värinen vihreä Scirocco!

Vapaana oli myös GTI Polo, joten pääsimme heti liikenteeseen. Mukaan kyytiin lähti mukava Demo Tourin mies, joka ei ollut kotonaan käynyt sitten syyskuun alun, jolloin kiertue starttasi. On kuulemma tullut Suomi tutuksi reilun kolmenkymmenen paikkakunnan kiertämisen aikana.

Autosta en osaa sanoa juuri mitään muuta, kuin että kyllähän se kelpaisi. Minä nyt vain yksinkertaisesti rakastan autoja, jotka ovat hieman tavanomaista rivakampia liikkeissään. Urheilullisesti muotoillut penkit olivat miellyttävät istua, ulos näki hyvin ja automaattiset vaihteet olivat vaivattomat. Läpinäkyvä katto oli aika cool. Ja olihan se varsin sähäkkä, vaikka aluksi minusta tuntui, ettei se kulkenut kuin syksyllä koeajamani Audi A1. Vika oli siinä, että en vain osannut käyttää Poloa. Siinä pitikin painaa kaasu kokonaan pohjaan, jotta se ottaisi kaikki tehot irti. "Pohjaan" painamisen jälkeen kaasupoljin painui alas vielä pari senttiä lisää, siinä oli oikein semmoinen pykälä havaittavissa. 1.4-litraisessa GTI Polossa on 180 heppaa, kun taas Audi A1:ssä vain 122. Hieman eroa siis...

Palatessamme Pololla Autotarvikkeen pihaan Scirocco majaili edelleen katoksessa, joten päätimme lähteä koeajamaan senkin. Avainten vaihto ja uusi allekirjoitus paperiin ja pääsin jälleen kerran rakastamani auton rattiin. Pololla ajoin Vaajakoskentien töyssyjen kautta motarille ja Vaajakosken ympyrään. Sciroccolla suuntasin puolestaan Palokankeskukseen, josta takaisin kaupunkiin lähtiessä on erityisen hyvä kiihdytyskaista auton kiihtymisen testaamiseksi. Automaattivaihteisto urheilullisempaan S-asentoon ja talla oikeasti pohjaan. Kauempana edelläni moottoritielle liittyneen auton perä lähestyi aivan turhan nopeasti, kun kaksilitrainen Scirocco ampaisi vauhtiin luistoneston merkkivalon vilkuttaessa kiivaasti. On aina yhtä hauskaa, kun auto kulkee!

Demo Tourin miehen mukaan Sciroccolla on ajettu useampaan kertaan kahtasataa, mutta itse tyydyin tunnollisesti pysymään suunnilleen rajoitusten mukaisissa nopeuksissa. Tuntui kyllä siltä, että auto olisi kiihtynyt mielellään kovempaankin vauhtiin.

Palautettuamme Sciroccon kävimme vielä liikkeessä haikailemassa 1.2 TSI -moottorilla varustetun Polon perään, mutta esittelyautoissa ei ollut edelleenkään sellaista. Perus-Polon penkki tuntui GTI-version ja Sciroccon urheiluistuimien jälkeen aika tasaiselta...

Ihanan vihreä mutta kamalan likainen Sciroccoinen.
(GTI Polosta unohdin ottaa kuvan...)
Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb