12.10.2017

Lotus Elise ja täydellisen rypsipellon metsästys

Osoite kopioitu

Näin lokakuun pimenevinä iltoina on tullut haikaltua mennyttä kesää. Miten siitä voi olla jo kolme kuukautta? Yksi heinäkuun kohokohta oli Lotuksen malliston pienimmän ja söpöimmän mallin Lotus Elise Sportin koeajo.

Elise on tehty täysin erilaisista lähtökohdista kuin Lotus Evora, jonka koeajoin viime vuonna (kahdesti). Evora on sporttinen tykki, mutta samalla käyttöautoksi sopiva. Elise sen sijaan on urheiluauto, joka ei yritä piilotella sitä pehmeiden penkkien ja multimediakeskuksen taakse. Sillä ajetaan fiilistellen. Vähän kuin moottoripyörä!

Pienessäkin on pippuria

Lotus Elisessä on 136 hv 1,6 l moottori, joka ollut käytössä myös Toyota Auriksessa. Kuulostaa aika kesyltä, mutta ei pidä antaa numeroiden hämätä! Elise painaa alle 900 kg, joten pikkuinenkin moottori riittää kiihdyttämään sen 0-100 km/h 6,5 sekunnissa.

Ripeää kiihdytystä varten tarvitsee vain muistaa, että kyseessä on kierroskone. Olin ajanut taloudellista ajoa edellisen päivän ja meinasin pitää tottumuksesta Elisenkin kierrokset aluksi 1900 rpm kieppeillä. Sillä kun lähti kiihdyttämään esim. 60 -> 80 km/h, niin meinasi aika käydä pitkäksi. Kun sitten vaihtoi pienemmälle vaihteelle, niin johan alkoi kulkea!

Myös pienille kuljettajille

Olin lukenut jostain, että Eliseen joutuu pujottautumaan sisään. Täytyy sanoa, että kerrankin 160 cm lyhyydestäni oli hyötyä! Olihan Eliseen istahtaminen erilaista kuin normiautoon, mutta ei mitenkään vaikeaa. Takapuoli kynnykselle, siitä pudottautuminen penkille ja lopuksi jalat sisään. Ja jos katto oli auki, sisään meno oli suorastaan helppoa. 

Elisen istuin oli urheilullinen kuppi-istuin, josta oli karsittu pois turhat pehmusteet. Istuimen ainut säätömahdollisuus oli puolestaan etäisyys polkimiin. Matkustajalla ei ollut sitäkään, koska mihin sitä tarvitsisi, kun ei ole polkimia… Oli kyllä hämmästyttävää, miten hyvän ajoasennon penkistä sai! Kova penkki ei tuntunut yhtään liian kovalta ja muotoilu oli ainakin minun varrelleni juuri sopiva ristiselkää myöten.

Elisessä istui myös pidempään ilman, että jalat osoittivat minkäänlaista puutumisen merkkejä. Tajusin sen oikeastaan vasta siinä vaiheesa, kun lähdin ajamaan kotiin omalla autollani. Leonin tuolimaisempi istuin on kyllä mukava, mutta siinä joutuu välillä oikomaan kaasujalkaa. Elisessä ei tarvitse, koska siinä jalat ovat lähes suorat ja ajoasento on rento; jopa aavistuksen makaava.

Pelkäsin vähän, että miten yletän Elisessä polkimille, koska Evorassa jouduin jatkuvasti kurottelemaan. Mutta ei hätää. Pikkuinen Elise on suunniteltu myös pikkuisille kuljettajille. Penkin etummaisessa asennossa sain jalat juuri täydelliselle etäisyydelle polkimista.

Elisen istuimet ovat ehkä pelkistetyt, mutta silti todella mukavat istua pitkälläkin matkalla.

Pienille teille!

Mihin sitten ajaa Elisellä, kun lähtöpisteenä on Vantaa ja aikaa kuusi tuntia? Urheiluauto olisi ehdottomasti vietävä mutkaisille teille ja kukapa niistä tietäisi paremmin kuin motoristit. Pistin googlehakuun etelä-Suomen parhaat moottoripyöräreitit ja löysinkin erinomaisen. (Valitettavasti en löytänyt siihen enää linkkiä.)

Pääpiirteissään reitti oli Vantaa - Kirkkoummi - Inkoo - Raasepori - Fiskars - Sammatti - Siuntio - Lapinkylä - Vantaa. Alussa oli turhan pitkä pätkä tylsää 51-tietä, mutta Inkoosta alkaen pääsin kunno mutkateille. 

Ajaessani viime vuonna Evoralla ensimmäisiä mutkateitä, en uskaltanut ajaa tiukkoihin mutkiin kovaa, vaan jarruttelin vauhtia. Ihan turhaan! Siitä oppineena painoin Elisellä menemään ihan kunnolla. Lotukset nimittäin kulkevat kuin kiskoilla ja kääntyvät ihan minne haluaa, kun vaan kääntää rattia. Noh, toki joitain jyrkkiä mutkia, joissa oli huono näkyvyys, piti ajaa vähän rauhallisemmin, mutta pääosin painoin menemään sydämeni kyllyydestä. Oli ihan parasta!

Elisen alusta on kova kuin kivireki, joten kaikki alustan epätasaisuudet tuntuvat. Jotkut tiet olivat niin huonossa kunnossa, että niillä ajaminen sai vaan vatsamakkarat pomppimaan. Mutta eikös joskus ole ollut kuntoilulaitteita, joissa hytkytetään makkarat pois vyötäröltä? Minulla on nyt ihan uusi resepti siihe: aja urheiluautolla huonolla asfaltilla, niin saat saman tuloksen ja paljon hauskemmin!

Myös hiekkatiellä ajo tuli vahingossa testattua, ja täytyy sanoa, että sinne Eliseä ei ole kyllä suunniteltu. Siinä missä Leon ylittää katuun syvennetyt huomioraidat lähinnä olan kohautuksella, Elise jysähteli niistä yli. Voitte sitten kuvitella, miltä tuntui, kun hiekkatie oli mennyt yhdeksi pyykkilaudaksi. Pelkkää jytinää! Sattumoisin ajoin sitten aika hitaasti siitä...

Pikkuisen harjoitusta vaatii katon avaaminen

Kun varasin Elisen koeajoon, tiesin vain, että se on pieni ja söpö urheiluauto. Mutta hei, se on myös avoauto!

Rullasimme katon pois ekalla kuvaustauolla ja kun siitä sitten lähti jatkamaan matkaa, oli hymy korvissa. Avoautossa vain on sitä tunnelmaa. Ihan eri tunnelmaa kuin samassa autossa katon kanssa!

Harmillisesti muutaman kilsan ajon jälkeen päivän ainut sadekuuro päätti iskeä ja tuli kiire laittaa autoon katto takaisin. Se ei käykään yhtään niin näppärästi kuin Mazda MX-5:ssä, jossa vapautetaan yksi salpa ja vedetään katto esiin. Ei, Elisessä kaivetaan katto takakontista, kiinnitetään tuulilasin ja takaosan väliin katon keskituet ja rullataan sitten katto niiden päälle. Lopuksi pitää vielä kiinnittää katto reunoistaan autoon, mikä vaatii vähän sorminäppäryyttä. 

Katon kasaamiseen meni ensikertalaiselta ehkä viisi minuuttia, minä aikana sadekin ehti lakata...

Lotus Elisen ohjaamo on hyvin pelkistetty. Katon kiinnityskolot näkyvät tuulilasin yläreunassa. 

Mahtuu pieneen tilaan

Vaikka Elisellä olisi voinut ajaa koko päivän putkeen, vatsa oli eri mieltä. Sitä varten olin suunnitelut reitile lounastauon Fiskarsille.

Parkkipaikkaa etsiessäni jouduin tekemään mäkilähdön kolmion takaa jyrkästä ylämäestä. Se ei ihan menyt nappiin, vaan auto lähti valumaan taaksepäin. Sellaista se on, kun on pullamössösukupolvea, joka ajaa normaalisti automaattivaihteisella autolla ja käyttää mäkilähtöavustinta. Nooh, kaverini päätti olla elävä mäkilähtöavustajani ja pääsin mieheikkäillä kierroksilla liikkeelle, kun hän avitti käsijarrulla. Että jos auto ei muuten kääntänyt päitä, niin nyt ainakin! Muutoin Elise oli äänien puolesta hyvin hillitty. Kyseessä kun ei ole mikään turboahdettu ihme, vaan siinä on normaalin perheauton moottori.

Sopiva parkkipaikka löytyi jonkun matkan päästä ja päätin peruuttaa yksittäiseen vapaaseen ruutuun. Se näytti kyllä niin kapealta, etten olisi siihen välttämättä omalla autolla edes yrittänyt, tai ainakin autosta olisi saanut pujotella itsensä pois. Elise mahtui ruutuun ihan sikahyvin; pitkät ovetkin mahtui avaamaan reilusti. Ihan unelma-auto se ei kyllä ollut peruutella sinä parkkiksella, koska kun ohjaustehostusta ei ole, niin rattia saa kääntää olan takaa.

Palatessamme parkkikselle lounaan jälkeen ihmettelin, että missäs se auto onkaan, kun sitä ei näy missään. Siellähän se oli piilossa "valtavan" Peugeot 207 takana…

Että kyllä, Lotus Elise on aika pieni auto. Sillä ei ole korkeutta kuin 112 cm - testasimme sitä työpaikan sähköpöydällä etukäteen eikä todellakaan ollut paljon. Pituutta on 3,83 m ja leveyttä 1,72 m.

Pikkuisen lisää ajoaikaa

Olen haaveillut pidempään, että saisin joskus kuvata jonkun auton kauniin keltaista rypsipeltoa vasten. Meillä Keski-Suomessa niitä on vähemmän, mutta etelä-Suomessa käydessäni ihailen aina niiden keltaista loistoa. Päätinkin, että Elise pitää saada kuvattua jossain rystipellon edustalla! Paluumatkalla, kun oli jo vähän kiire, se täydellinen rypsipelto sitten löytyikin. Aurinko pysyi piilossa, mutta väriä riitti silti!

Tässä vaiheessa olisi pitänyt kyllä ottaa autosta vielä kerran katto pois, mutta aikataulu ei antanut myöden. Olin jo soittanut myyjälle lounaalta, että saisinko millään pitää autoa puoli tuntia alkuperäistä aikataulua pidempään, etten joutuisi ajamaan takaisin isoa ja tylsää maantietä pitkin. Myyjä onneksi heltyi ja niin sain ajaa paluumatkankin mahtavia mutkateitä.

Tosi pieni yhteenveto

Oli mahtavaa päästä koeajamaan Lotus Elise Sport! Aika sen kanssa kului kuin siivillä. Lotuksen ei tarvitse olla räyheä Evora, että sillä on kiva ajaa.

Jos taskusta löytyisi ylimääräiset 59105 e, niin sen voisi sijoittaa vaikka Eliseen. Itse kukin voi päättää onko se paljon rahaa vai ei. Minusta tuntuu, että tällaisesta - minun mielestäni - täydellisestä urheiluautosta se ei ole ihan hirveän paljon. 

Koskaan en ole kaahannut - tai ainakaan näitä jälkiä jättänyt!

Osoite kopioitu

Keskustelu

Ei kommentteja

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb