25.02.2016

Kokemuksia Leonin kitkarenkaista

Osoite kopioitu

Talvi ei ole vielä ihan loppuun saakka käsitelty, mutta ajattelin, että voisin tässä vaiheessa silti jo vähän summata kokemuksia kitkarenkaista. Mulla oli siis viime talvena pari kuukautta testissä Goodyear Ultragrip Ice 2 -kitkarenkaat Polossa ja sen perusteella päädyin hankkimaan kitkat myös Leoniin. Aiemmin olen aina ajanut nastoilla, koska niissä on paras pito ääritilanteissa.

Kitkarenkaat liikenteessä

Alkutalvi oli ihan täydellistä aikaa kitkarenkaille. Lumi ja jää loistivat poissaolollaan, joten mikäs siinä kitkoilla ajellessa. Ne ovat niin ihanan hiljaiset ja rullaavat! Paluu kesärenkaisiin on varmaan shokki, kun äänimaailma muuttuukin meluisammaksi...

Lumien tultua opettelin sanomaan itselleni aina kotoa lähtiessä, että "muista, sulla on kitkat alla". Jossain vaiheessa tämä alkoi unohtua, sillä koskaan ei ollut liukasta. Normaali talvikeli. Vasta kun kotitie muuttui nollakelillä jäätiköksi, piti oikeasti keskittyä. Tiedostaa, että on ne kitkarenkaat alla, mutta toisaalta olisin ajanut varovaisesti nastoillakin. Toki superliukkailla muisti kyllä sen, että näillä renkailla pysähtyy vielä huonommin kuin nastoilla, joten ennakoin tuossa matkalla olevat tasa-arvoiset risteykset vielä entistä tarkemmin. Superliukas kuitenkin loppui aina tuohon päätielle eli kun kilometrin ajoi varovasti, niin sitten alla olikin jo sulaa asfalttia.

Vaikka erityinen kitkarenkaiden alleviivaus itselle liikkeelle lähtiessä jäikin, olen silti muistanut ne varsin hyvin risteyksissä, joissa on pitänyt pysähtyä. Jos risteys näyttää liukkaalta, pyrin hakeutumaan pois urista pitävämmälle alustalle. Välillä on hauska tajuta liikennevaloista lähtiessä, että vireisellä kaistalla nastarengasauto sutii ja itse vaan lähtee tasaisesti liikkeelle, koska on jo ennakkoon valinnut pitävämmän kohdan. Kitkoista ei sutimisen ääntä kuulu, mutta eipä ole autokaan huomauttanut pidon puutteesta.

Sitten taas jos koko risteysalue näyttää liukkaalta ja olen kääntymässä, niin lähden liikkeelle tosi rauhallisesti. Menenetty aika on niin marginaalinen, että sitä ei tarvitse edes ajatella. Mieluummin hidas vauhti kuin luistelu viereisellä kaistalla samaan suuntaan kääntyvän kylkeen. Kotitiellä on myös yksi risteys, jossa luistelin aika usein Pololla, mutta Leonin kitkarenkailla olen opetellut ajamaan sen rauhallisesti ja olen mainiosti pysynyt omalla kaistalla. Kyllähän mä olisin Polollakin voinut ajaa sen rauhallisemmin, mutta siihen oli hauska tulla kovempaa ja hieman antaa auton luistaa, kun muuta liikennettä ei ollut. Tosin nyt kun tarkemmin mietin, niin kotitien nopeusrajoituksen pudotus 40 km/h -> 30 km/h on varmaan myös vaikuttanut asiaan, sillä risteystä lähestyy nyt jo valmiiksi hitaammin.

Kertaalleen kitkat ovat päässeet minut tänä talvena yllättämään. Kadut olivat ihan jäässä ja vettä jään päällä, kun pari viikkoa sitten ajoin Yliopistonkatua alas ja halusin kääntyä vasemmalle Väinönkadulle. Etsin kadun varresta parkkipaikkaa, joten vauhti oli tosi hidas; 40 km/h alueella ehkä 25 km/h. Risteyksen valot olivat punaiset, joten aloitin jarrutuksen jo hyvissä ajoin. Vaan tällä kertaa auto ei tahtonutkaan pysähtyä! Painoin kovaa jarrua, ABSit rutisivat ja auto vain luisui kohti risteystä. Ehdin jo hieman säikähtää, mutta lopulta auto pysähtyi ihan nätisti ennen valoja. Olisiko siinä joku metri jäänyt vielä tilaa eli ihan hyvin. Minulle tällainen lähestyminen oli kuitenkin aivan poikkeuksellinen, koska tulen valoihin aina niin rauhallisesti.

Kitkarenkaat liukkaan kelin radalla

Viime viikolla osallistuin Autokoulu Moottorin perinteiseen liukkaan kelin ratapäivään Lievestuoreen ajoharjoitteluradalla. Odotin tapahtumaa innolla, sillä nyt alla oli sekä uudet renkaat että uusi auto! Viime vuonnakin minulla oli radalla kitkat, mutta silloin rata oli loskainen eikä kitkojen ja nastojen erot tulleet esiin. Tänä vuonna ilma oli nollassa ja rata sopivan talvisessa kunnossa.

Vertailimme radalla ensiksi jarrutusmatkoja jäällä ja lumella. Leonin jarrutusmatka 60 km/h nopeudesta oli jäällä 50 m ja lumella 40 m. Hakkapeliitta 8 nastarenkailla varustetulla Mazda3:lla ajaneella kaverillani matkat oli 45 ja 40 m. Mitat ja nopeudet eivät ole mitenkään tieteellisen tarkkoja, mutta kyllä ne silti osoittivat, miten lumella kitkan ja nastan ero kutistuu. Tosin kun ajoin samat testit vielä autokoulun vm. 2005 automaatti-Golfilla, jossa oli muutaman talven käytetyt nastat, niin matkat olivat 51 ja 41 m. Että ota tästä nyt selvää...

Lumen vaikutus pitoon tuntui hyvin myös esteen väistössä. Kun radalla ei päivän alussa ollut vielä juurikaan ajettu, sain väistettyä esteen Leonilla hienosti 60 km/h nopeudesta. Iltapäivällä rata oli ehtinyt kiillottua lukuisista jarrutuksista enkä saanut puhdasta suoritusta edes 50 km/h nopeudesta!

Radan paluureitti on on mutkainen ja se tulee aina ajettua hieman reippaan puoleisesti. Siinä huomasi hyvin, miten hyvä ajonvakautus Leonissa on. Pikkaisen luistoa niin jo se jarruttaa. Vertailukohteena oli autokoulun Golf, josta puuttui ajonvakautus. Sillä luisteltiin ihan eri tavalla ja kaarreharjoituksessa se yliohjautui.

Mulle on ollut aina hieman epäselvää, miten luistoa korjaava vastaohjaus pitäisi tehdä. Nyt opin kuitenkin, että ajonvakautuksella varustetulla autolla ei tarvitse ohjata luiston suuntaan, vaan sinne, minne halutaan kulkea. Liian suuri korjaus voi jopa olla haitaksi, kun ajonvakautus pyrkii viemään auton sinne, minne renkaat osoittavat. Ajonvakautuksesta oli itse asiassa hauskasti juttua Iltalehdessä juuri samana viikonloppuna! Tietenkään ajonvakautus ei voi voittaa fysiikan lakeja, mutta jos olet päätynyt vastaantulijan kaistalle niin törmäät sitten ainakin keula edellä, mikä on turvallisempaa kuin kylki edellä.

Kitkarenkaat Ecorun-harjoituksissa

Tällä viikolla harjoittelin Ecoruniin ajamalla vähän pienempiä teitä, mm. Muuramen Isolahdentietä. Se oli paikoitellen melko kamalassa kunnossa; sekoitus lunta, jäätä ja epätasaisuuksia. Tällä tiellä kitkat pääsivät tositestiin ja täytyy sanoa, että olen todella ilahtunut niiden pidosta ja Leonin ajonvakautuksesta. Välillä meinasi olla pieniä luistoja, mutta ajonvakautus korjasi niitä tosi hyvin. Pystyin ajamaan siis hyvin 80 km/h rajoitusnopeutta, eikä himmata tarvinnut kuin tiukempiin mutkiin. Ecorunissa tulee olemaan varmasti vastaavia teitä ja olikin tosi hyvä käydä hakemassa vähän tuntumaa reippaampaan talviajoon.

Isoimmat luistelut Ecoruniin harjoitellessa tuli Säynätsalon suunnalla eräässä liikenneympyrässä, josta ajoin läpi vähän liian kovaa ja Leonidas meinasi poistua ympyrästä aikaisemmin kuin olisi ollut tarve. Joistain ympyröistä näkee, että ovat tosi liukkaita, mutta tämä näytti siltä että sen olisi voinut ajaa reippaammin, kuten Ecorunissa on tapana. Onneksi ajonvakautus ja reipas jarrutus pitivät auton tiellä...

Yhteenveto

Olen positiivisesti yllättynyt, miten hyvin kitkarenkailla on pärjännyt. Pitää vain muistaa ennakoiva ajotapa - tulee minulla aika lailla takaraivosta - ja liukkaalla entistäkin pidemmät turvavälit. Hurjia jäätiköitä ei ole ollut kuin muutaman kerran, mutta muuten keli on suosinut. Tietenkin minun onneni on se, ettei ole tarvinnut lähteä pahimmilla keleillä ajamaan pitkää matkaa, mutta siksi pystyinkin valitsemaan autooni kitkarenkaat.

Osoite kopioitu

Keskustelu

PänttösenTero
27.02.2016 08.50

Olin viime viikonloppuna Tahkolla jääratailemassa. Olin peräkkäin kahden eri auton kyydissä, toista jopa ajoinkin. Ensimmäisessä oli ilmeisen loppuunkuluneet kitkat ja jälkimmäisessä puolikuntoiset nastat. Kitkoilla auton hallitseminen oli käytännössä mahdotonta, ei ollut niin hiljaista vauhtia etteikö olisi tuntunut epävarmalta. Nastoilla varustettu auto puolestaan eteni sinne mihin kuski käski. Edellisenä vuonna olin itse kitkoilla liikenteessä ja auto totteli ihan mukavasti.

Pointtini on siis se, että uutena kitkoilla ja nastoilla ei ole merkittävää eroa, edes hiukan karhealla jääradalla. Muutaman vuoden ikäiset kitkat näyttävät vielä ihan hyviltä, mutta kumin ominaisuudet ovat muuttuneet. Kuljettaja ei välttämättä tiedosta tätä itse, koska harvoin hänellä on vertailukohtaa uusiin kitkoihin. Sanoisin, että nastarenkailla voi ajaa yhden talven enemmän kuin kitkarenkailla ilman, että pito-ominaisuudet romahtavat. Se on sitten eri juttu mikä on se oikea aika uusia rengassarja, mutta itse en aio kitkoilla kolmatta talvea aloittaa vaan silloin viimeistään on aika uusia rengassarja. Nastoilla "uskallan" ajaa yhden talven enemmän. Molempia siis löytyy taloudesta. :)

Jenni
28.03.2016 19.01

Kiitos kommentista Tero, sopivasti näin kuukauden viiveellä vastaan. :P

Karhea jää taitaa olla jo lähempänä lumipintaa kuin peilijäätä, ja sitten renkaat jo käyttäytyykin samalla tavalla. Olisin tosin luullut että pieni etu nastalle.

Hurjaa jos kitkoilla ei kannata ajaa kuin kaksi talvea. Riippuu tietty ajomääristäkin, mutta tiedän kyllä että kitka kovettuu. Täytyy miettiä asiaa 1,5 v päästä...

FoXit
29.03.2016 21.00

Kyllä nyt Tero taitaa hieman liioitella tai sitten hällä tulee talvessa niin paljon kilometreja että pintaa ei ole riittävästi tuomaan riittävää pitoa. Itsellä oli viime talvena neljättä talvea vanhat Continentalin ContiVikingcontact 5 -kitkarenkaat joissa urasyvyys oli n. 5,5-6,5 mm ja pitivät oikein mainiosti jopa jäällä. Ehkä tiukkana rajana pitäisin 5 vuotta tai alle 5,5 mm urasyvyyttä jonka jälkeen suosittelisin uusimaan kitkarenkaat. Toki uudetkin kitkarenkaat saa pilattua helposti siten että jatkaa talven jälkeen vielä kesän ja siitä sitten taas talveen, mutta toivottavasti tätä ei kukaan enää harrasta.

Jenni
23.04.2016 20.50

Kyselin luottorengasliikkeeni omistajalta hänen mielipidettään kitkarenkaiden käyttöiästä. Hän sanoi että 4-5 vuotta, mieluummin 4. Kilometrejä kitkarengas kestäisi n. 50 tkm mutta esim. itsellä ikä tulee kyllä aiemmin vastaan.

Moottorissa oli syksyllä testi (http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/kitkarengastesti-kylla-noilla-viela-yhden-talven-ajaa-vai-ajaako/) jossa verrattiin uutta, 3 ja 5 vuotta talvea kitkarengasta. 3 v ajetusta todettiin että vielä hyvä ja turvallinen, mutta 5 v taas oli ihan kamala. Mitä se sitten on 4 v:llä? Tällä hetkellä ajateltuna tuntuu, että 3 tai 4 talvea olisi mulle sellainen sopiva käyttöaika.

Jenni
23.04.2016 20.53

Ai niin. Mäkin kuvittelin, että kukaan ei aja kitkoilla ympäri vuoden ellei ole ihan peeaa, mutta yllätyksekseni joku Tesla-faceryhmässäkin kehui ajaneensa kitkoilla läpi vuoden 20 v ajan ja jatkaa samaa menoa Teslalla. Piti meitä muita kommentoijia ahdasmielisinä kun ei ymmärretty häntä. Kun ei tajuta miten se on kätevää ja siinä säästää ja hyvin niillä pärjää. Jos on yli 100 ke auto niin luulisi että olisi varaa kahteen rengassarjaan, mutta kyse ei nyt tainnut olla siitä...

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb