24.11.2010

Käsittämätöntä toistoa

Osoite kopioitu

Viime viikolla SuomiTV näytti viimeisen jakson auto-ohjelmastaan "Saija ratissa". Kerroin ohjelmasta sen alkaessa ja nyt olisi loppuyhteenvedon aika. Täyttikö se odotukset?

Ohjelmassa oli hyvä ajatus, mutta toteutus ei oikein ollut onnistunut. Ihmettelen vain, että mikä älytön idea oli toistaa aiempien jaksojen asioita uudelleen ja uudelleen? Ensimmäisessä jaksossa näytetty oikean ajoasennon säätäminen näytettiin jokaisessa jaksossa kahteen kertaan. Myös edellisten jaksojen ajoharjoitukset kerrattiin joka jaksossa ja viimeinen jakso olikin melkein pelkkää kertausta. Ohjelmaa olisi voinut tiivistää tosi paljon.

Asiakohdat, joissa haastateltiin poliisia, rengasedustajaa ja autoliikkeen edustajaa olivat hyviä, mutta asioita olisi voitu käsitellä hieman laajemmin ja vain muutama teema kerrallaan. Esimerkiksi renkaista olisi voitu kertoa laajemmin yhdessä jaksossa sen sijaan, että rengasasiaa oli ripoteltu joka jaksoon. Sama juttu auton huollon kanssa. Osittain asiantuntijoiden haastattelut sivusivat jakson ajoharjoittelun aihetta kuten poliisin jutut hirvikolareista, kun ajoharjoittelutehtävänä oli esteen (hirven) väistö. Usein aiheita kuitenkin vain ripoteltiin jaksoon ja näytettiin vuorotellen Saijaa ratissa ja sitten taas muutaman lauseen kommentti joltain asiantuntijalta jostain aiheesta.

Ihmettelin myös sarjassa jatkuvasti toistettua oikeaoppisen ajoasennon valitsemista. Siinä kehotettiin ottamaan penkki tarpeeksi lähelle rattia ja jos ratissa on syvyyssäätö, tulisi ratti ottaa lähelle. Vasta penkin ja ratin säätämisen jälkeen alettiin puhua siitä, miten jalkojen pitäisi olla.

Jarkko Miettinen neuvoo Saijalle, kuinka käsien tulee olla koukussa autoa ajaessa. Kuka jaksaisi ajaa autoa pitkiä matkoja tuollaisessa asennossa?

 

Kun penkki oli vedetty riittävän eteen, otettiin ratti vielä niin lähelle itseä kuin mahdollista. Kuvassa se ei näytä minusta loppujen lopuksi olevan liian lähellä, mutta mielestäni se on aivan liian korkealla.


Jos ohjelman ohjetta noudattaisi kirjaimellisesti, ratti olisi todella lähellä kuljettajaa. Ratti jätettiin myös aivan yläasentoonsa, joten käsiä joutui kannattelemaan korkealla ja lähellä itseä. Lisäksi jos turvatyyny laukeaisi, se voisi olla vaarallinen, sillä kuski istuu niin lähellä rattia.

Ajokoulutustapahtumissa käyneen kaverini mielestä ohjelmassa opetettu ajoasento on rallikuskeille tyypillinen. Saijan ohjaaja olikin rallikuski, joten ehkä asento johtuu siitä. Autokoulussa ajoasento opetetaan valitsemaan niin, että polkimet pitää pystyä painamaan kurottelematta pohjaan asti ja ratin etäisyyden pitää olla sellainen, että kädet suoriksi ojennettuina ratin yläreuna on ranteen kohdalla - eli ajaessa käsivarret ovat jonkin verran koukussa.

Osoite kopioitu

Keskustelu

Lukija
30.12.2010 15.15

Hei, olen lukenut blogiasi jo jonkin tovin ja kirjoituksesi ovat mielenkiintoisia. Nyt näin lukijan näkökulmasta haluan kantaa oman korteni kekoon blogin kannalta ja haluaisinkin ehdottaa, että pohtisit hieman tätä tulevaa "E10 Bensiiniä" blogissasi.

Annan sinulle muutaman linkin pohdittavaksi:

http://www.e10bensiini.com/vaarintankattu_e10_rajaytti_auton/

http://www.kp24.fi/uutiset/259092/E10-bensa-tulee-k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n-Ranskassa-r%C3%A4j%C3%A4hti-auto

Hyvää Uutta Vuotta 2011

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

TV-ohjelmat

Arkisto

Blogin avainsanat

#onnellistenajokoulu (12) Ajoharjoittelu (4) Ajovarusteet (8) Akku (1) AL-Sport (6) Audi (13) Autokauppa (5) Autokoulu (32) Autoliitto (6) Autolla ulkomailla (10) Auton hankkiminen (7) Autonhuollon perusteet (11) Autoslalom (2) Bensan kulutus (13) Citroën (1) Crowdsorsa (1) Demo Tour (6) Driveco (6) Econen (2) Ecorun (45) EV Challenge (2) FLTP (2) Ford (5) Hakkapedia (3) Hakkapeliitta 8 (2) Honda (1) Huolto (43) Hybridiautot (6) Hyundai (6) Jarrut (9) Jenni (40) Joukkoliikenne (2) Jyväskylä (12) Jyväskyläläistä liikennekulttuuria (7) Kaasuauto (2) Katsastus (10) Kaupunkiajo (8) Kawasaki ER-5 (14) Kevytliikenne (8) Kia (4) Kilpailu (2) Kirja (1) Koeajo (54) Kojelautakamera (1) Kolarointi (12) Kolhut (5) Kuntotarkastus (2) Lainsäädäntö (5) Land Rover (1) Leonidas (58) Lexus (3) Liikennesäännöt (16) Liikenneturvallisuus (7) Lotus (3) Maalipinta (5) Maantiellä ajo (22) Maastoajo (4) Mazda (16) Mercedes-Benz (4) Moottori (4) Moottoripyöräily (30) MP-kurssi (9) Muiden käyttäytyminen (27) Muilla autoilla ajaminen (71) Navigointi (6) Nishiki Hybrid Comp (3) Nishiki Reno (7) Nissan (14) Ohittaminen (6) Omat mokat (11) Ongelmatilanteet (13) Opel (2) Opetuslupa (5) Pimeällä ajo (9) Pohdiskelu (30) Polestar (15) Poliisi (2) Polkupyöräily (14) Polo (69) Polo Junior (52) Polo Senior (47) Polttoaine (1) Puhtaanapito (14) Pysäköinti (14) Rata-ajo (17) Reissut (35) Renault (2) Renkaat (36) Ruuhka (7) Scirocco (7) Seat (45) Seat Leon (49) Skoda (8) Subaru (1) Sumu (2) Suzuki (1) Sähköauto (28) Sähköauton lataus (1) Takuu (4) Taloudellinen ajo (56) Talvi (40) Tampere (2) Tankkaus (3) Tapahtuma (38) Tesla (7) Toyota (9) Tuunaus (5) TV-ohjelmat (3) Törttöily (10) Unelmointi (14) Valot (9) Verotus (1) Video (9) Volkswagen (52) Volvo (1) Vuokraus (6) Yhteistyö (17) Yleinen (22) Yliteippaus (1) Äänentoisto (5) Äänieristys (3)
nwdb