Uudet Lexus-autot

Lexus on Toyota Motor Corporation -konserniin kuuluva premium -automerkki. Lexus on saanut alkunsa 80-luvun alkupuolella. Ensimmäiset ajatukset Lexuksen valmistamisesta heräsivät vuonna 1983 Toyotan johdon keskuudessa. Perustettiin työryhmä, jonka tarkoituksena oli luoda Toyotalle uusi luksusauto. Ensimmäiset prototyypit valmistuivat vuonna 1985. Seuraavat vuodet olivat tiivistä kehitystyötä ja vuonna 1989 olivat ensimmäiset tuotantomallit LS 400 ja ES 250 valmiita esiteltäväksi Detroitin ja Los Angelesin autonäyttelyissä. Niiden myynti aloitettiin myöhemmin saman vuoden syksyllä. Lexus-nimi ei suoraan tarkoita mitään. Sen syntyhistorialle on monta tarinaa, yhden mukaan se on johdettu sanasta "luxus" ja sillä näin ollen pyritään assosioimaan laadukasta luksustuotetta.

Vuosien kuluessa Lexus-mallisto on paisunut laajaksi. Lexus myy Yhdysvaltain markkinoilla erittäin hyvin, mutta Euroopassa menestys on ollut vaisumpaa, vaikka Lexus on todettu erittäin toimintavarmaksi myös Euroopassa. Eurooppalainen loistoauton ostaja on yleensä kokenut ajaja ja tottunut valitsemaan valinnaisvarusteet hyvin yksilöllisesti ostaessaan Audin, Mersun, BMW:n tai Jaguarin. Lexus-malleissa varusteet kuuluvat pakettiin ja valinnaisia varusteita on niukasti tarjolla. Auton personoiminen omien mielihalujen ja käyttötarpeen mukaan on Lexuksessa hankalampaa kuin eurooppaisissa malleissa. Lexuksen myyntiä Suomessa hoitaa Toyota Kaivokselan myyntipiste Vantaalla. Lexus –huoltopisteitä 11 kappaletta ja ne sijaitsevat isommissa kaupungeissa tai niiden lähistöllä.

Lexuksen Suomeen tuotavat mallit ovat (2010): CT, IS, GS, LS ja RX -mallit eri moottoriversioilla. Lexus on Toyotan tapaan erikoistunut hybriditekniikkaan, jota saa mm. CT, GS, LS ja RX-malleihin. Toyota/Lexus- hybridimallien akkujen takuut ovat jopa 300 000km /8 vuotta. Lexus on saanut lukuisia palkintoja ja kunnianosoituksia eri maiden autolehdiltä kuten AutoBild ja MotorWeek. Lexus valmistaa maailman luotettavimpia autoja, ja sen lippulaiva LS on valittu J D Powerin pitkäaikaisen auton luotettavuustutkimuksen mukaan 15 kertaa peräkkäin maailman luotettavimmaksi autoksi. Myös huoltopalvelu on saanut kiitosta useissa maissa.

Timo Turkula/HS

  • CT

    5 mallityyppiä

    Uudet alkaen 29 508,37 €
    50 000 km keskihinta 23 222,50 €
    Tutustu malliin ›
  • IS

    5 mallityyppiä

    Uudet alkaen 43 989,90 €
    50 000 km keskihinta 34 445,00 €
    Tutustu malliin ›
  • RC

    7 mallityyppiä

    Uudet alkaen 51 520,04 €
    50 000 km keskihinta Ei myynnissä
    Tutustu malliin ›
  • NX

    9 mallityyppiä

    Uudet alkaen 52 708,87 €
    50 000 km keskihinta Ei myynnissä
    Tutustu malliin ›
  • GS

    9 mallityyppiä

    Uudet alkaen 60 403,71 €
    50 000 km keskihinta 49 990,00 €
    Tutustu malliin ›
  • RX

    5 mallityyppiä

    Uudet alkaen 83 442,09 €
    50 000 km keskihinta Ei myynnissä
    Tutustu malliin ›
  • LC

    3 mallityyppiä

    Uudet alkaen 126 294,68 €
    50 000 km keskihinta Ei myynnissä
    Tutustu malliin ›
  • LS

    7 mallityyppiä

    Uudet alkaen 178 059,84 €
    50 000 km keskihinta Ei myynnissä
    Tutustu malliin ›