06.07.2018

Kia Soul EV koeajoraportti

Osoite kopioitu

Kia Soul EV on sympaattinen alemman hintaluokan sähköauto. Ajoin autoa ensimmäisen kerran Frankfurtin autonäyttelyn vierailullani ja nyt siis kotimaassa. Koeajojen perusteella on kovin vaikea ymmärtää, miksi auto ei ole löytänyt ostajia Suomessa kourallista enempää.

Tässä 4,14 metrin pituisessa, 1,8 metrin levyisessä ja 1,59 metrin korkuisessa autossa on mukavat ja avarat sisätilat neljälle aikuiselle ja kyllä taakse se viideskin istumaan mahtuu, ainakin jos kaikki eivät ole kovin kookkaita ihmisiä. Soul EV on siis hieman Renault Zoeta pidempi ja lähes Ioniqin levyinen. Sisätilat ovat numeroita merkittävästi avarammat. Istuinverhoilu on miellyttävän tuntuista ja sen oloista, että pienet likaroiskeet niistä on helppo pyyhkäistä pois. Kulku korkeaan autoon ja ulos sieltä on myös helppoa.

Tavaratila on on 281 litran vetoisuudellaan hieman pienen puoleinen, mutta erittäin selkeän muotoinen ja helposti laajennettavissa takapenkkiä kaatamalla sekä ylöspäin. Tavaratilan pohjan alla on vielä tilaa esimerkiksi latauskaapeleille.

Kuljettajan istuimella istutaan ryhdikkäästi. Tässä, kuten useimmissa muissakin autoissa reisituki on jo 176 cm mittaiselle miehelle puuttellinen. Kojelauta on yksinkertaisuudessaan selkeä ja kaikki sijaitsee oikeasstaan oletetuilla paikoillaan. Ajosuunnanvalitsin muistuttaa perinteistä automaattivaihteisen auton vaihdevipua. Teknologiapuolella auto tarjoaa hyvin toimivan navigaattorin ja peruutuskameran. Keskikonsolin valikoista löytyy myös paljon muuta esimerkiksi sähkökäyttöisyyteen liittyviä tietoja ja toiminnot ovat Ioniqista tuttuja jo entuudestaan minulle. Uskoisin tämän käyttöliittymän olevan hyvin helppo omaksua intuitiivisesti.

Soul EV:ssä on 30 kWh akku ja toimintamatkaa tehdas lupailee peräti 250 kilometrin verran. Ajelin kokeeksi autolla moottoritiellä tasaista 100 km/h nopeutta ja kulutus pysyi yllättävän alhaisena 17,8 kWh/100km tasolla vaikka auton ulkomuoto näyttää yhtä virtaviivaiselta kuin tiiliskivi. Tuolla kulutuksella maantieajossa voisi saavuttaa todellisuudessa jopa 170 km toimintamatkan. Nopeuden nosto 120 km/h kohotti kulutuksen 25,4 kWh/100km tasolle, joten kesäisellä moottoritiellä toimintamatka voisi toteutua lähes 120 km mittaiseksi. Nopeuden lasku taasen pudottaa kulutusta runsaasti ja taajama-ajelussa pääsin jopa alle 10 kWh/100km, joten kyllä tuo tehtaan ilmoittamakin toimintamatka on varmasti hyvissä olosuhteissa saavutettavissa.

Soulin moottoritila on tehty näyttämään polttomoottorilta. Tämä on tyypillistä useissa muissakin perinteisten autovalmistajien sähköautoissa. Auton yhdestä sähkömoottorista irtoaa tehoa 81 kW:n verran ja vääntöä 285 Nm.

Maantieajossakin Soul EV pysyi esimerkiksi kesärenkainvarustettuun omaan Leaf 40 kWh -malliin verrattuna miellyttävän hiljaisena ja auto oli suuntavakaan ja helposti ohjattavan tuntuinen. Suorituskyky tuntui oman Leafin jälkeen melko vaisulta, mutta kyllä tehtaan ilmoittama 11,4 sekuntia 0-100 km/h nopeuteen riittää kaikkeen arkiajoon ainakin minulle. Maantieajossa tuli myös noteeratuksi, että autossa on vakionopeussäädin, mutta se ei ole adaptiivinen, eikä autossa ole kaista-avustimia.

Taajama-ajoon saapuessa noteerasin, että Soulista näkee todella hyvin joka suuntaan. Eteen ja sivuille sekä sivuviistoihin katsoessa tunnelma on kuin akvaaron sisällä istuisi ja taustapeilit ovat kookkaat ja hyvin sijoitettu. Myös taaksenäkymä on hyvä.

Kia Soul EV on varustettu Type1 AC-latauspistokkeella sekä CHAdeMOlla DC-pikalatausta varten. Auton sisäinen AC-laturi on 6,6 kW:n tehoinen ja auto latautuu sillä asiointilatauspisteessä noin viidessä tunnissa täyteen. Kotioloissa useimmille yksivaihelaturi rajaa lataustehoa käytännössä alemmaksi. DC-pikalatausta auto ottaa enimmillään käytännössä vastaan vähän alle 50kW:n teholla.

Hintaa Kia Soul EV:llä on 35317 euroa. Ehkä tämän hetken sähköautotarjoomassa se on hiukan yläkanttiin verrattuna Ioniq Electricin 36790 euron lähtöhintaan tai uuden Leafin 37900 euron alkaen hintaan. Näitä olisi nytkin kuitenkin Nettiautossa muutama kappale heti ajoon ostettavissa.

Kenelle Kia Soul EV voisi olla hyvä auto? Voisin hyvinkin nähdä Soul EV:n jonkun lapsiperheen autona, jolla päivittäiset ajot ovat pääsääntöisesti kaupunki- ja taajama-ajelua. Säännöllisesti toistuvat mökki- ja mummolamatkat ovat alle 200 km suuntaansa ja he saavat kotonaan latauksen järjestymään. 

Kannustan koeajamaan myös tämän Kia Soul EV:n ja keräämään omakotaista kokemusta. Tämän koeajon perusteella itse odotan entistäkin enemmän Kia Niro EV:ltä. Toivottavasti näemme senkin pian Suomessa. 

 

 

Osoite kopioitu

Keskustelu

Pekka Halmela
19.07.2018 03.41

Huhut kertovat että Nissan Leafistä tulisi e-plus malli 2019 jossa 160kW moottori ja 64kWh akkupaketti jossa jäähdytys. Amerikan hintaa 5000dollaria enemmän. Jos totta niin tulee olemaan mielenkiintoinen vekotin, useimmat perinteiset autot jää jalkoihin, hankintahinnan ollessa kuitenkin tavallisten ihmisten ulottuvilla.

oma mielipide
05.10.2018 22.24

pikkasen epäilen tuota "vain 50kw DC lataus" juttua, luulisin että se johtuu suomen 50kw latureista, jos Soulin olisi saanut laitettua 100kw laturiin, niin latauskin olisi ollut 100kw luokkaa.

Hande
17.01.2019 09.07

Kolme kuukautta on kyseinen auto ollut ajossa ja tykkään todella paljon. Edellinen oli samaa mallia, mutta bensakoneella ja manuaalilla varustettu pulkka. Virtaa menee talvella 16-22kw verran satasella, mutta ajot ovat 90% kaupungissa. Autoa latailen pääasiassa kotona auton mukana tulleella hitaalla laturilla jonka latausnopeus riittää minun päiväajoilla todella hyvin ja kauppareket auto seisoo "ilmaisessa" latauspisteessä. Ainoana miinuksena on loskakeleillä jäätyvä latausluukku, jota pitää kaivaa joskus auki. Mikäli tämä Kia on yhtä vähävikainen kun edellinen, tulee yhteinen taipaleemme oleva pitkä.

Aleksi
28.04.2019 20.38

Autolle luvattu 249km. Mutta ajat vain 120km?

Sähköautoileva motor
29.04.2019 08.28

Moi Aleksi,
juu siis nuo vanhat NEDC-kulutus- ja tomintamatkalukuemat olivat hyvin epärealistisia käytännön ajon kannalta. Niihin olisi varmasti voinut jossain teoreettisissa olosuhteissa päästä ajamalla hiljaa. Siksi nimenomaan etenkin aiemmin oli tarkoituksenmukaista tehdä käytännön ajotesti ja kertoa todellisista toimintamatkojen toteutumista.

Nythän on käytössä WLTP-kulutus- ja toimintamatkalukemat ja ne ovat merkittävästi lähempänä käytäntöä. Silti pidän edelleen hyvänä tehdä käytännän ajotestejä ja julkaista toteutuneita toimintamatkoja.

Aiheeseen liittyvää

Uusimmat kirjoitukset

Kirjoituksen avainsanat

BEV Kia koeajoraportti Soul EV sähköauto

Arkisto

Blogin avainsanat

#evvintertour2020 (7) #evwintertour2021 (4) #rapdigate (3) 100 000 km (1) 3.2 (1) A4 avant (1) ABB FIA Formula E (3) ABC-lataus (1) AIWAYS (1) Ajo-opetus (4) Ajo-opetus sähköautolla (4) Akku (26) akkuruohonleikkuri (1) Akun kesto (1) akun koko (13) Akuston lämmitys (1) Ampera-e (2) Ariya (1) Audi (5) Aurinkosähkö (1) Autonäyttely (17) Autotalo Ampeeri (1) Barentsinmeri (1) BEV (205) BMW (7) Borgward (1) Born (1) Bridgestone (1) bZ4X (1) Canyon (1) Charlie (1) Chery (1) Citroen (2) Cooper SE (3) Cupra (1) DAF (1) Daimler (1) DS3 (1) e-208 (15) EcoFlow (1) e-Corsa (1) e-Expert (2) Ego (4) Ego Power + (1) eGolf (2) e-Golf (2) E-Mehari (1) Endurance:ON7 (1) Energiankulutus (27) Energica (3) e-Niro (3) ENYAQ (2) enyaq coupe (1) enyaq coupe rs (1) EQC400 (1) EQE (1) E-Tech (1) E-Tense (1) E-Transit (1) eTROPHY (1) e-Up (1) EV Challenge 2020 (1) EV6 (1) Eva (1) evlapland (1) evwintertour (2) evxstore (1) EX30 (1) Fazua (2) Ford (1) Formula E (6) frunk (1) Groupe PSA (1) hakkapeliitta R3 (1) Hakkapeliitta R3 (1) Hankook (2) hiihtoloma (1) historia (1) Honda (1) hybridipyörä (1) Hyundai (17) Hyötysuhde (2) i3 (4) i4 (2) i4 eDrive40 (1) i6 (1) IAA2017 (14) ID.4 (25) ID.7 (2) ID.Buzz (2) ID.Cargo (1) ID3 (2) ilmansaaste (2) ilmastonmuutos (2) Infotainment (1) Innohome (1) Ioniq Electric (7) ioniq5 (3) Ioniq6 (1) I-PACE (3) Jaguar (2) joululiikenne (3) Juhannusliikenne (1) kaasuauto (4) kattoboksi (1) kattotaakka (5) Kattoteline (1) Kempower (3) Kenworth (1) kesärengas (1) kesärenkaat (1) Kia (5) kitkarengas (1) koeajoraportti (35) Kona (8) korjaus (1) Kulutusvertailu (3) kW (1) kWh (1) kWh/100 km (1) Kymiring (1) Käytetty sähköauto (13) lappi (1) Lappi (1) Latauksen hyötysuhde (1) lataushäviö (2) Latauslaite (5) latausluukku (1) latausluukun lukko (1) latauspaikkaruuhka (5) Leaf (38) Leaf+ (1) Leaf40kWh (27) Leaf62kWh (2) legoland (1) Liikennemyymälä (1) Lion Electric (1) liukkaan kelin ajo (2) Lofootit (3) maailmanennätysyritys (1) Mach-E (1) MAN (1) McDonalds (1) Megane (1) Mercedes Benz (3) Mercedes-Benz (1) MG (1) MG4 (1) Mini (3) Model 3 (6) model s (2) Model S (3) model x (1) Model X (2) Model Y (1) Moottoripyöränäyttely (1) moottoritiekulutus (2) moottoriurheilu (4) motopark (1) MP 2017 (1) Mustang (1) Muuntuva Oy (1) Navigointi (1) Nexo (1) Nissan (42) Nopeusvalvontakamera (1) Norja (3) Norkapp (1) nuorgam (1) Ohelmistopäivitys (1) omapaino (1) Opel (2) Opetuslupa (2) ostajan opas (2) Peugeot (10) Pikalataus (6) Polestar (1) Polestar 2 (1) porsche (1) päivitys (1) pääsiäisliikenne (1) range (3) rata-ajo (7) Recharge infra (1) Rekisteröintitilasto (81) Renault (7) renkaiden kestävyys (2) Roadlite (1) Roadster (3) ruskaretki (1) satelliittilatausjärjestelmä (1) Scania (2) Skoda (3) Smart (1) SOH (1) Soul EV (2) Stellantis (1) sähköauto (239) sähköauto konversio (2) Sähköauto talvella (37) sähköautokokemus (24) Sähköautolla euroopassa (2) sähköautolla via baltica (1) sähköautomatkailu (57) sähköauton kulutus (2) Sähköauton lataaminen (33) Sähköauton lataaminen taloyhtiössä (2) sähköauton ostaminen (1) sähköautosanasto (1) Sähköautot -Nyt! (1) Sähköautot Suomessa 2024 (1) sähköautotradalla (1) sähköbussi (1) Sähkökelkka (1) Sähkökuorma-auto (2) sähkölinja-auto (2) Sähkömoottoripyörä (6) Sähkönysse (1) sähköpakettiauto (3) sähköpolkupyörä (1) sähköpyörä (8) sähköruohonleikkuri (1) Sähköskootteri (1) sähkötaksi (1) taksi (1) Talvi (3) talvirengas (2) Tampere (2) Taycan (2) TEM-tuki (1) tesla (5) Tesla (19) Tesla Light Show (1) Thule (1) Thunder (1) tietopankki (1) Toimintamatka (8) Toyota (1) Tulossa olevia sähköautoja (1) Turanza (1) utsjoki (1) WALLe (3) Varangin vuono (1) Vetyauto (1) video (1) vika (1) village valle (1) virta-asema (1) WLTP (1) WLTP-kulutus (1) WLTP-toimintamatka (1) Volkswagen (19) Volvo (2) vuotuinen ajomäärä (1) VW (9) Zoe (10)
nwdb