ARTIKKELI

03.02.2016

Ensiautojen pronssisija: Ford Sierra

Teksti: Topi Ranta

Tien Sivusta kirjoittaa kolmesta suosituimmasta ensiautosta. Tänään on vuorossa Ford Sierra, jonka johdolla rusikoitiin aikanaan koko Ford-mallisto vanhasta laatikkomaisuudesta uudelle pyöristetylle aikakaudelle. Muotoilun vallankumous ei ollut ainakaan aluksi mikään varsinainen myyntivaltti.

Pyöreästi muotoiltu Ford Sierra oli valmistajalta rohkea veto. Kehitysvaiheessa project Toni –nimellä kulkeneen Ford Taunuksen ja Cortinan seuraajan pyöreiden muotojen taustalla oli kuitenkin tiedettä. Sierran ilmanvastuskerroin oli nimittäin 0,34, mikä oli keskihintaiselle perheautolle täysin ennenkuulumaton lukema. Itse asiassa vain Porsche 924 ja Citroën GS olivat aiemmin päässeet parempiin tuloksiin.

Muuten Sierra oli tekniikaltaan varsin tyypillinen Ford, eikä sen suhteen otettu erityisen vallankumoksellisia askelia. Auton taakse tuli Ford Granadasta tuttu ripustus. Moottorivaihtoehdot liikkuivat eri mallivariaatioissa 1,3-litraisesta nelisylinterisestä mallista aina 2,8-litraiseen V6:een. Olipa Sierraan saatavilla jopa Peugeotin 2,3-litrainen dieselmallikin.

Automaattivaihteisto tuli kolmivaihteisena ja keppiversiot neljällä tai viidellä pykälällä. Kuitenkin esimerkiksi jo perusmalliin tuli joitakin vielä 80-luvulla varsin harvinaisia uutuuksia, kuten jarruneisteiden vähyydestä varoittava merkkivalo. Kalliimmissa malleissa auto varoitti jo pakkasistakin.

Kuva: Jesse Rättö

Vihtiläisen Jesse Rätön ensimmäinen auto. "Ford Sierra 2.0 DOHC tehtaalta tullessaan RS:n korisarjalla. Tuli Kossun sisusta laitettua sinne, ja Kossun täydellinen takakelkka."

Rohkea ja aikaansa edistyksellinen muotoilu veti Sierran myynnin kuitenkin vaikeuksiin. Project Tonin johdossa ollut Fordin suunnitteluvarajohtaja Uwe Bahnsen lähti sen seurauksena pois koko firmasta, ja myös muun muassa Sierraa suunnittelemassa ollut muotoilija Patrick Le Quementkin siirtyi pois Euroopasta Fordin Detroitin-tehtaille.

Valmistaja kuitenkin luotti autoonsa eikä sitä varsinaisesti pidetty huonona. Päin vastoin, lehdistö ja asiantuntijat pitivät Sierraa hyvinkin pätevänä autona. Edellisistä malleista periytyneet moottoritekniikat olivatkin pääsääntöisesti luotettavaa tavaraa, ja myös huoltaminen oli tuttuuden takia kohtuullisen helppoa.

"Ensimmäinen autoni oli Ford Sierra vuosimallia 1992. Väri oli vaaleansininen ja sedan-korimallinen. Se oli oikein Ghia-varustelutasoinen. Tekniikaltaan 1,8 litran diesel. Auton tieliikenneura loppui talvikelillä kolariin, jossa auto päätyi katolleen ojaan. Auto löytyy vieläkin itseltä, tosin nykyään mökkikäytöstä. Tekniikaksi on vaihtunut 2,0 bensiinitekniikka."

Hitaan alun vauhdittamiseksi Ford aloitti suuret Sierra-mainoskampanjat. Isossa-Britanniassa televisio näytti erittäin pitkiä mainoksia ja lehdet täyttyivät Sierran värikuvamainoksista. Ford piti huolen siitä, että pyöristetty muotoilu alkoi iskostumaan autoilijoiden käsitykseen automuotoilun silloisesta nykypäivästä.

Sierran myyntiä vauhditti lopulta monta seikkaa. Auto sai useampia versioita ja mallipäivityksiä, joissa muun muassa hienosäädettiin ulkonäköä. Audi julkisti samoihin aikoihin oman päivityksessä pyöristyneen 100-mallinsa, joka vähensi ostajia mietityttänyttä mielikuvaa Sierran omalaatuisuudesta. Ja olihan Sierra tarjolla kaikkina versioina aina kolmiovisesta hatchbackista viisioviseen farkkuun. Vuosien markkinointi, variointi ja kehitys tuottivat tulosta: vuonna 1987 Sierra oli luokkansa myydyin auto.


Puolitoista minuuttia Queenin Brian Mayta ja Ford Sierraa. Täydellinen yhdistelmä.

Sierraa valmistettiin vuodesta 1982 vuoteen 1993, joten auto kerkesikin nähdä paljon kehitystä. Viritetty Cosworth-urheilumalli nähtiin vuonna 1986. 1989 Sierroihin tuli saataville kahdella nokka-akselilla varustettu DOHC-moottori, ja muuten takavetoisesta autosta nähtiin myös nelivetomalli. 80-luvun loppupuolella Ford kohtasi myös ongelmia, kun esimerkiksi joissain malleissa käytetty kierrätetty teräs laski autojen ruostekeston ala-arvoiselle tasolle, mistä valmistaja oli luonnollisesti asiakkailleen vastuussa.

Sierran elinikä jatkui aina 90-luvun alkupuolelle saakka. Vielä tuolloin nähtiin esimerkiksi Queen-yhtyeen kitaristin Brian Mayn laulama Ford-sovitus artistin kappaleesta Driven By You (suom. sinun ajamasi). Uusi Mondeo oli kuitenkin vääjäämättä tulossa, ja lopetti lopulta Sierran tuotannon vuonna 1993. Sierran henki siirtyi kuitenkin rohkeassa muotoilussa tuleville Ford-sukupolville, ja onhan klassisia Sierroja edelleen liikkeellä Suomenkin teillä. Niistä moni on tai on ollut jonkun ensimmäinen oma auto.

"Ostin ensimmäisen oman auton isältäni, joka ei enää pystynyt ajamaan. Auto oli Ford Sierra -89, harmikseni autossa oli paljon vikoja, joita jouduin korjaamaan. Auto oli takavetoinen, vähän hankala ajaa talvella. Piti myydä auto pois. Olisin halunnut pitää auton, jos se olisi ollut paremmassa kunnossa ja etuvetoinen. Kuvia  minulla on autosta muistona, ne muistuttavat minua isästä ja siitä miten ylpeä olin kun minulla oli oma auto. "

Lainaukset ovat lukijoiden Autotielle lähettämistä ensiautokertomuksista.

Keskustelu

Ei kommentteja

Kirjoituksen avainsanat

ensiauto ford sierra

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb