TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Google:

ARTIKKELI 31.08.2017

Viikon autouutiset: Great Wall ja Jeep, sekä robottiautojen kuuloaisti

 Tämmöinenkin mönkijä maistuisi kiinalaiselle Great Wallille.  Viikon autouutiset on kuunneltavissa myös Autotie Podcastissä:   // Kiinalainen Great Wall havittelee Jeeppiä omistukseensa Muun muassa kaupunkimaastureistaan tunnettu – tai Suomessa pitkälti tuntematon – kiinalainen autonvalmistaja Great Wall Motors toi edellisellä viikolla ilmi aikeen hankkia Fiat Chrysler Automobiles -konserniin (FCA) kuuluvan Jeepin, tai mahdollisesti jopa koko FCA:n omistukseensa. Great Wallin suunnitelmien uskotaan liittyvän erityisesti sen tavoitteeseen nousta yhdeksi maailman johtavista SUV-autojen valmistajista. Great Wall Motors on Baodingin kaupungissa Hebein provinssissa majaansa pitävä autonvalmistaja, joka myi vuoden 2016 aikana reilu miljoona ajoneuvoa. Yhtiö valmistaa autoja useisiin tarkoituksiin aina pienistä kaupunkiajoneuvoista henkilöpakettiautoihin, mutta se on tunnettu erityisesti Haval-brändin kaupunkimaastureista, sekä Wingle/Steed -brändillä myytävistä pick-upeista. Euroopassa yhtiön autoja on kaupoissa esimerkiksi Romaniassa, Bulgariassa, Italiassa ja Isossa-Britannissa. Fiat Chrysler Automobiles sen sijaan (kertauksena) on italialais-amerikkalainen autokonserni, jonka omistukseen kuuluvista automerkeistä suurimmat ovat Chryslerin ja Fiatin lisäksi Lancia, Dodge, Alfa Romeo, Maserati ja Jeep. Jeepin lisäksi Dodge ja sen sivubrändi Ram profiloituvat SUV/pick-up -merkkeinä, mutta Jeepistä poiketen ne toimivat pääasiassa Pohjois-Amerikan markkinoilla. Jeepin globaalius tarjoaisi siten Great Wallille mainion väylän uusille markkinoille toisen kiinalaisen autonvalmistajan Geelyn tapaan, kun se sai hankittua ruotsalaisen Volvon omistukseensa. Reutersin kautta julki tullut aie keräsi vahvaa spekulaatiota osakseen, ja FCA kerkesi jo tuoreeltaan ilmoittaa, ettei Great Wall ole ollut siihen missään yhteydessä asiaan liittyen. Reutersin saamista tiedoista ei myöskään selvinnyt, onko Great Wallin tarkoituksena tavoitella vain Jeeppiä, osaomistusta FCA-konsernista, vaiko koko konsernia. Monet analyytikot ilmaisivat skeptisyytensä kauppaa kohtaan, sillä sen uskotaan kohtaavan reilusti rahallisia-, poliittisia-, kuin lakeihinkin liittyviä haasteita. Miksi automaattinen auto voi tarvita korvia? Ajaessa ei tule juuri miettineeksi toimintaansa sen tarkemmin. Silmät antavat paljon tietoa ympäröivästä liikenteestä, ja auton käyttäytymiseen tien päällä on tuntuma ratin välityksellä, sekä kokemuksen kautta. Välillä jokin saattaa kiinnittää huomion myös korviin kantautuvien äänten avulla. Äänten antama informaatio onkin usein oleellista myös auton ratissa. Robottiautoista puhuttaessa käsitellään usein lähinnä niiden tapaa kohdata ympäröivä maailma kameroiden ja erilaisten tutkien avustuksella. Niiden tuottama tieto jättää kumminkin paljon toivomisen varaa, sillä esimerkiksi lähestyvät hälytysajoneuvot eivät juuri erotu muista ympäristön ajoneuvoista pelkästä tutkakuvasta. Kun ihminen kuulee takaa lähestyvän ujelluksen, seuraa ihmisen stereokuulosta välittömästi tietoa äänilähteen suunnasta ja etäisyydestä. Jo tämän perusteella autoilija osaa varautua väistämään, ja yhteispeli hälytysajoneuvon ja muun liikenteen välillä sujuukin yleensä melko takeltelematta. Mikäli robottiautoista pyritään saamaan täysin automaattisia, on niille kyettävä tuottamaan sama taito joillain keinoin. Wiredin artikkelissa aiheesta kerrotaan Googlen robottiautoprojektin Waymon suorittavan parhaillaan äänisensoreiden testausta Phoenixin alueella Yhdysvalloissa. Nykyiset sensorit ovat aiempia huomattavasti herkempiä, ja kykenevät myös erottamaan äänen tulosuunnan ihmiskorvien tapaan. Sensoreiden muun testauksen ohessa yhtiö on kerännyt myös äänipankkia, jonka perusteella autojen pitäisi oppia tunnistamaan erilaiset hälytysajoneuvot vaihtelevissa tilanteissa, jolloin niiden väistämisestä tarpeen tullen tulee mahdollista. Toistaiseksi ihmiset selviytyvät näistä lopulta hyvin monimutkaisista prosesseista huomattavasti paremmin kuin robottiautot. Waymolla ollaan kuitenkin varmoja, etteivät ihmisaivojen kyvyt ole enää läheskään saavuttamattomissa. ANTTI PENNANEN Waymon testaamat Pacifica-autot sisältävät sensoreita joka lähtöön, ja se myös näkyy. KUVA: Waymo

ARTIKKELI 10.05.2016

Fiat-Chryslerin ja Googlen yhteistyö varmistui

Fiat-Chrysler AutomobilesYhteistyö alkaa sadalla vuoden 2017 Chrysler Pacifica minivanillaGooglen ja Fiat-Chrysler Automobilesin huhuttu yhteistyö varmistui, kun yhtiöt ilmoittivat 100 auton yhteistyöerästä. Google ja Fiat-Chrysler Automobiles vahvistivat huhutun yhteistyön eilen tiistaina. Yhtiöt aloittavat yhteistyönsä Chrysler Pacifica –tila-autolla, johon on tarkoitus tuoda Googlen autonomisen ajamisen mahdollistavaa ohjelmistoa sekä sensoreita. Yhteensä projektiin on tarkoitus ottaa alkuun 100 hybridi-Pacificaa, jotka on erityisesti rakennettu Google-integraatiota varten. FCA:n ja Googlen yhteistyö on molemmille varsin hyvä osuma, sillä Googlella ei ole omaa autotuotantoa eikä välttämättä halua lähteä valmistamaan itse kulkuneuvoja alusta alkaen. Vastaavasti FCA:lla ei ole ollut omaa autonomiakokeiluja, joten ainakin paperilla yhteistyö näyttää hyödyttävän molempia osapuolia.Google on aiemmin käyttänyt autonomiakokeiluissaan muun muassa alihankittuja pikkuautoja, jotka on valmistettu Michiganissa Googlelle kyseessä on ensimmäinen suora yhteistyö perinteisen autonvalmistajan kanssa. Googlen aiemmat kokeilut autojen itseajavuudessa ovat perustuneet yhtiön itse tekemiin muutoksiin valmiissa autoissa tai yhtiön alihankkimiin omiin pieniin autoihin. Sadan Pacifican käyttöönotto yli kaksinkertaistaa Googlen itsenäisesti ajavien autojen määrän. Ensimmäisten uusien Google-modattujen Pacificojen on tarkoitus tulla Yhdysvaltain teille kokeiluun vuoden loppupuolella. TOPI RANTA

ARTIKKELI 29.04.2016

Google ja Fiat-Chrysler yhteistyöhön?

Matkalla samaan suuntaan?Google voisi tuoda automaatiotekniikkaansa laajempaan jakeluun Fiat-Chryslerin autojen kautta Aluksi oli huhu Googlen ja Fiat-Chryslerin Automobilesin eli FCA:n tekemästä yhteistyösopimuksesta, ja sitten Wall Street Journal vahvisti sen. Valmistajien itsensä vahvistamattoman huhun mukaan firmat olisivat neuvotelleet yhteistyöstä jo tammikuusta alkaen, ja nyt sopimus olisi lähellä allekirjoitusta. Näyttäisi siis siltä, että Google, joka on jo pitkään puuhaillut autonomisten autojen kanssa, ei rupea varsinaiseksi autonvalmistajaksi. Sen sijaan se saataa alkaa jakaa automaatioteknologiaansa muiden valmistajien kautta. Strategiahan on tuttu jo matkapuhelimista, joissa Google on avannut Android-järjestelmän matkapuhelinvalmistajien käytettäväksi ja muokattavaksi. Fiat-Chryslerin ja Googlen yhteistyöhuhua vahvistavat FCA:n toimitusjohtajan Sergio Marchionnen aiemmat puheet, joissa Marchionne sanoi, että yhtiö etsii uusia yhteistyökumppaneita perinteisen autonvalmistajakentän ulkopuolelta, ja ettei yrityksellä ole varaa olla erityisen ronkeli kumppania valittaessa. Automaatio on isossa roolissa yhteistyössä, ja on sanomattakin selvää, että Google osuu aiempaan kuvailuun hyvin. Voisiko Googlen ja FCA:n yhteistyö sitten muuttaa markkinaa merkittävästi? Ainakin autojen ohjelmistoituminen – kehitys, jossa autoissa yhä suurempi merkitys on sen sisään asennetulla käyttö- ja ohjausjärjestelmällä – voi murtaa nykyisen mallin, jossa autonvalmistaja tekee ja alihankkii kaiken itse. Googlen etua ei välttämättä palvele fyysisten autojen valmistus. Sen sijaan muiden autojen autonomistuminen Googlen ohjelmistoilla mahdollistaa sen, että suuresta datamäärästä elävä yhtiö saa lisää tietoa datapankkiinsa. Ja Google-hakuja, kun kuljettajien kädet vapautuvat rateista älypuhelimiin. TOPI RANTA
nwdb