TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Verotus:

ARTIKKELI 18.10.2016

Nousu jopa 147% kahdessa vuodessa – katso autosi ajoneuvovero vuoden alusta alkaen

Vuoden alussa noussut ajoneuvovero nousee uudelleen vuodenvaihteessa. Korotus on kaikissa päästöluokissa 36,50 euroa vuodessa, mutta etenkin vähäpäästöisissä autoissa sekin on kymmeniä prosentteja lisää. Vuosittain perittävä ajoneuvovero nousee vuodenvaihteessa kaikissa päästöluokissa 36,50 euron verran. Kiinteä korotus on suhteessa 8 ja 52 prosentin väliltä riippuen auton päästöistä. Kaikista suurin suhteellinen nousu on nollapäästöisissä autoissa, joiden vero on kaikista matalin. Muutaman kympin kertakorotuksen tekee kuitenkin julmemmaksi se, että nykyinen verotaulukko on ollut voimassa vain vuoden alusta alkaen. Sitä ennen ajoneuvovero oli nykyistä matalampi. Edellinen korotus ei ollut kiinteä kuten nyt, vaan kohdentui etenkin keski- ja korkeapäästöisiin autoihin. Ajoneuvoveron nousu eri päästöluokkien esimerkkiautoissa 2015 - 2017. Kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla. Tarkat luvut löytyvät artikkelin lopusta. Nouseva ajoneuvovero on ollut suhteessa kova isku päästöluokkien matalimmassa päässä. Nollapäästöisten autojen vuosittainen ajoneuvovero oli vielä vuonna 2015 vain 43,07 euroa vuodessa, kun se ensi tammikuusta alkaen on 106,21 euroa vuodessa. Alle kahdessa vuodessa veroa on tullut maksettavaksi lisää noin 63 euroa, mikä tekee 147 prosenttia korotusta. Sen sijaan korkeimmassa päästöluokassa vero on noussut 93 euroa samassa ajassa. Vero oli kuitenkin jo vuonna 2015 sen verran korkea, että tuo korotus on vain 22 prosentin suuruinen. Ajoneuvoveron suhteelliset korotukset esimerkkiautojen päästöluokissa 2015 – 2016, 2016 – 2017 sekä 2015 – 2017. Kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla. Tarkat luvut löytyvät artikkelin lopusta. Nousevalla ajoneuvoverolla on paikattu laskeneesta autoverosta syntynyttä aukkoa valtion budjetissa. Toisin kuin ajoneuvovero, autovero maksetaan vain kerran auton maahantuonnin yhteydessä. Katso ajantasaiset verotiedot kaikille uusille autoille sekä verolaskuri > Ajoneuvoverot esimerkkiautoissa 2015 – 2017 Päästöarvo Esimerkkiauto Vero 2015 Vero 2016 Vero 2017 0 Nissan Leaf Visia 43,07 69,72 106,21 49 Toyota Prius PHEV Active 57,31 89,06 125,56 79 Skoda Citigo 1,0 G-TEC Style 71,54 108,41 144,9 102 Opel Corsa 3-ov Enjoy 1,0T ecoFLEX 86,87 128,48 164,98 120 Renault Clio Sport Tourer TCe 120 EDC 101,84 147,83 184,33 149 Ford B-Max 1,6 105hv PowerShift Trend A6 133,23 186,88 223,38 173 Honda CR-V 2,0 Joy Edition 167,17 227,03 263,53 197 Land Rover Discovery Sport Si4 S Aut 208,05 273,39 309,89 221 Jaguar XF 3,0 V6 S/C 340 R-Sport 256,23 324,49 360,98 246 Maserati Quattroporte S 311,71 379,97 416,47 294 Audi R8 Spyder SE 4,2 V8 FSI quattro S tronic 423,77 480,34 516,84   Ajoneuvoveron suhteellinen korotus esimerkkiautoissa Päästöarvo Esimerkkiauto 2015 – 2016 2016 – 2017 2015 – 2017 0 Nissan Leaf Visia 61,9 % 52,3 % 146,6 % 49 Toyota Prius PHEV Active 55,4 % 41,0 % 119,1 % 79 Skoda Citigo 1,0 G-TEC Style 51,5 % 33,7 % 102,5 % 102 Opel Corsa 3-ov Enjoy 1,0T ecoFLEX 47,9 % 28,4 % 89,9 % 120 Renault Clio Sport Tourer TCe 120 EDC 45,2 % 24,7 % 81,0 % 149 Ford B-Max 1,6 105hv PowerShift Trend A6 40,3 % 19,5 % 67,7 % 173 Honda CR-V 2,0 Joy Edition 35,8 % 16,1 % 57,6 % 197 Land Rover Discovery Sport Si4 S Aut 31,4 % 13,4 % 48,9 % 221 Jaguar XF 3,0 V6 S/C 340 R-Sport 26,6 % 11,2 % 40,9 % 246 Maserati Quattroporte S 21,9 % 9,6 % 33,6 % 294 Audi R8 Spyder SE 4,2 V8 FSI quattro S tronic 13,3 % 7,6 % 22,0 % TOPI RANTA

ARTIKKELI 04.12.2015

Autoverotus on helppoa - 12 riviä kaavaa Excelissä riittää

Teksti: Topi Ranta Katso ajantasaiset tiedot autoverosta ja ajoneuvoverosta kaikkiin myynnissä oleviin uusiin automalleihin sekä ajoneuvoverolaskuri> Autoilun verotus muuttuu vuodenvaihteessa monella tavalla. Vuosittain maksettavat ajoneuvoverot nousevat, ja auton maahantuonnin yhteydessä maksettava autovero puolestaan laskee pienipäästöisemmillä autoilla.Tulli, joka on vastuussa autoverotuksesta, käyttää autoveron määrittämiseen sekä taulukkoa että kaavaa. Saimme käsiimme yhden Excel-kaavan, joka on tehty uutta, vuoden alusta laskettavaa ajoneuvoveroa varten. Kaava on kolmannen osapuolen käyttämä, eikä siten ole Tullin vahvistama, mutta on tekijänsä mukaan toiminut tähän mennessä moitteetta: PYÖRISTÄ.DES.ALAS((PYÖRISTÄ(((PYÖRISTÄ.DES.ALAS((AUTOVEROTON OVH)-(JOS((AUTOVEROTON OVH)<=1720;(AUTOVEROTON OVH)*0,2;(AUTOVEROTON OVH)*0,055+250));0))+((LISÄVARUSTEET AUTOVEROTON)-(((LISÄVARUSTEET AUTOVEROTON)*0,055))))/(1-((PYÖRISTÄ(JOS($(CO2-päästö)<141;(PYÖRISTÄ(JOS($(CO2-päästö)<360;(52,15-(51,95/(1+EKSPONENTTI(0,015*($(CO2-päästö)-152)))))/100;50%);3)-(PYÖRISTÄ(JOS($(CO2-päästö)<360;(52,15-(51,95/(1+EKSPONENTTI(0,015*($(CO2-päästö)-152)))))/100;50%);3)-(52+(2-52)/(1+EKSPONENTTI(0,0285*($(CO2-päästö)-150))))/100)/4);JOS($(CO2-päästö)>360;50;(52,15-(51,95/(1+EKSPONENTTI(0,015*($(CO2-päästö)-152))))))/100);3))*100)/100);2))*((PYÖRISTÄ(JOS($(CO2-päästö)<141;(PYÖRISTÄ(JOS($(CO2-päästö)<360;(52,15-(51,95/(1+EKSPONENTTI(0,015*($(CO2-päästö)-152)))))/100;50%);3)-(PYÖRISTÄ(JOS($(CO2-päästö)<360;(52,15-(51,95/(1+EKSPONENTTI(0,015*($(CO2-päästö)-152)))))/100;50%);3)-(52+(2-52)/(1+EKSPONENTTI(0,0285*($(CO2-päästö)-150))))/100)/4);JOS($(CO2-päästö)>360;50;(52,15-(51,95/(1+EKSPONENTTI(0,015*($(CO2-päästö)-152))))))/100);3))*100)/100;2) Käytännössä kaavassa on vain kolme muuttujaa, auton ja lisävarusteiden autoveroton hinta sekä hiilidioksidipäästöt. Koska autoveroprosentti on kuitenkin määritelty laissa taulukkomuodossa, ei sen muotoilu automaattisesti laskevaksi kaavaksi ole ihan niin yksinkertaista. Ajatus on kuitenkin se, että korkeampi hiilidioksidipäästöarvo johtaa korkeampaan autoveroprosenttiin siten, että veroprosentti on viiden ja viidenkymmenen välissä. Autotien keittiöekonomistiryhmä ei osannut välittömästi arvioida lainvalmistelussa tai lain soveltamisessa syntyneitä työllisyysvaikutuksia. Autoverolaki  
nwdb