TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Mainonta:

ARTIKKELI 23.06.2015

Kolumni: Kaikki itsestäänselvyydet eivät ole itsestäänselvyyksiä

Teksti: Topi RantaTaannoin Tele Finland mainosti televisiossa matkapuhelinliittymiä, joiden hintaan kuului saldoraja tai –muistutus. Siis juuri sellainen ominaisuus, joka tilattiin palveluna lasten luuriliittymiin 2000-luvun alkupuolella, kun silloisille aikuisille käsittämättömät määrät tekstiviestejä vaihtoivat omistajaa, puhelut saattoivat kestää yön yli ja pari kertaa viikossa puhelimeen tilattiin pari euroa maksava pikselilogo paikalle, jossa muuten luki operaattorin nimi. Olin raivoissani. Miksi Tele Finland mainosti tuotettaan ikivanhoilla jutuilla? Niin 2000-lukua. Asia palasi hieman mieleeni kun selasin läpi Jaguarin uuden XJ:n ominaisuuksia. Tiedote automallin uutuuksista listasi vaikuttavan läjän ominaisuuksia, joita omassa autossani tuskin vielä hetkeen on. Löytyi kaistavahtia, adaptiivista vakionopeudensäädintä, etu- ja takakameraa. Etenkin mukautuva vakionopeudensäädin on omia suosikkejani autoissa, varsinkin silloin, kun se osaa kiihdyttää takaisin haluttuun nopeuteen. Mutta eihän Jaguarin tarvitse mainostaa niillä, eihän? Jaguarin lippulaivassa niiden pitää olla, eikä niistä tarvitse erikseen mainita. Paitsi että kyllä tarvitsee. Jaguarin ja Tele Finlandin tapauksissa ei ollut mitään yhteistä. Ensimmäinen listasi julkaisutiedotteessaan pitkän listan autoilun parhaimpia uusia teknisiä laitteita ja toinen markkinoi tuotettaan 15 vuotta vanhoilla jutuilla. Mutta vaikka Jaguarin varusteet ovat itsestäänselvyyksiä minulle, eivät ne ole todellakaan sitä kaikille. Kaikki eivät lue autouutisia ja julkaisutiedotteita päivittäin. Minä luen. Niinpä jokainen uuden XJ:n ostaja ei osaa näitä välttämättä autoon odottaa. Jos on ollut nykyinen Jagge kymmenen vuotta alla ja on päivityksen aika, saattaa varustelistalla olla merkittävä informaatioarvo ostajalle. Ja vielä suurempi merkitys syntyy, kun asian kääntää päälaelleen. Miksi joku ostaisi auton, jonka varusteista ei ole kerrottu mitään? Uusista itsestäänselvyyksistä tai ”itsestäänselvyyksistä” kertominen tuotteen yhteydessä on siis vähintään asianmukaisten tietojen kertomista, mutta vanhentuneilla seikoilla mainostaminen jo hölmöä. Vai milloin olet nähnyt 14-vuotiaan viimeksi tilaavan maksullisen logon tai edes lähettävän tekstiviestin? Parin sadan tuhannen autossa pitää kuitenkin olla kaistavahti, ja siitä on ehkä ihan hyvä olla varmuus ennen ostoa.
nwdb