TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Honda:

ARTIKKELI 22.12.2016

Autovuosi 2016 – vetyautot vastaan sähköautot

Kuluvan vuoden vedellessä viimeisiään, on aika ottaa katsaus vuoden merkittävimpiin tapahtumiin uutisrintamalla ja suunnata katse kohti autoiluvuotta 2017. Kaksiosaisessa artikkelissa leivomme vuoden 2016 tapahtumista tiiviin paketin, jossa kiteytyvät vuoden merkittävimmät edistysaskeleet autoteollisuuden parissa. Ensimmäisessä osassa tarkastelemme vety- ja sähköautojen orastavaa (kaksin)taistelua. Oli vuoden 2016 soinnista sitten masentunut tai kauhuissaan, automaailmassa uutiset olivat lähes poikkeuksetta positiivisia ja mielenkiintoisia. Vuoden loppua kohden autoissa ja autoilussa etenevä murros on ottanut vain lisää kierroksia, ja jos vielä alkuvuodesta näytti siltä ettei tuuli tahdo tarttua vetyteknologian purjeisiin, niin viimeisten kuukausien aikana toivonkipinä on jälleen saatu syttymään. Mikäli vetyauton ABC ei vielä suju kuin vetyä vaan, voi toimintaperiaatteen perusteet kerrata Autotien Hindenburg-asiantuntija Topi Rannan artikkelista kas täältä.  Vety ei universumista lopu Lokakuussa teknologialehti Wired kertoi Chevroletin työstävän polttokennoteknologialla toimivaa pick-upia Yhdysvaltain armeijalle. Polttokennon ominaisuudet mahdollistavat muun muassa hiljaisemman, viileämmän, sekä suorituskykyisemmän toiminnan suhteessa normaaliin polttomoottoriin, ja lisäksi polttoainetta voidaan eristää useista lähteistä, kuten muista polttoaineista tai vedestä. Auto on tulossa kenttätesteihin vuoden 2017 aikana, ja mikäli historia toistaa itseään teknologian leviäminen siviilikäyttöön saattaa hyvinkin vauhdittua armeijan päättäessä jatkaa vetyisellä tiellä. Autotien podcast keskusteli aiheesta jaksossa 27:   // Syksyn kuluessa kuultiin 550 kilometrin kantamalla varustetusta sähköbussista, mutta sitäkin mielenkiintoisempi uutinen saapui joulukuun alussa, kun erästä toista liikennealalla toimivaa yritystä nimeltään muistuttava Nikola-niminen startup julkisti visionsa vetyrekasta, sekä vetytankkausasemien levittämisestä kattamaan koko Yhdysvaltain alue. Nikolan ideana on vuokrata 1900 kilometrin kantamalla toimivaa vetyrekkaa kuljetusalan yrityksille, ja rakentaa samalla tankkausasemainfrastruktuuri, jota sen omat rekat voivat hyödyntää lisämaksutta. Kunnianhimoinen ajatus on lähes täysin sama kuin Teslan Supercharger-asemien viljelyllä toteuttama, ja realisoituessaan se lisäisi todennäköisesti myös polttokennoisten henkilöautojen kysyntää. Mihin Salt Lake Cityssä majaileva startup lopulta kykenee, on kumminkin toistaiseksi kaikkea muuta kuin selvää. Elon Musk on tosin jo todistanut villien visioiden – ja tarpeeksi suuren rahavuoren voiman ainakin omalla kohdallaan, ja tietenkin on muistettava, että Yhdysvaltain presidentiksi on nousemassa 70-vuotias miesvauva. Mikä vain voi siis lopulta olla mahdollista. Podcastissä vetyrekasta keskusteltiin uutisten yhteydessä jaksossa 36:   // Kun Yhdysvalloissa Nikola on lähdössä käytännössä yksin ratkomaan vetyasemien olemattomuuden ja vetyautojen vetämättömyyden muna vai kana -dilemmaa, Saksassa valtio suunnittelee Die Weltin mukaan tukevansa vetyautoteknologian kehitystä ja tarvittavaa infrastruktuuria yli 230 miljoonan euron summalla. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään erityisen suuri tuki Saksan kokoisessa maassa, voi sillä olla merkittävä kannustava vaikutus tekniikan leviämiseen. Autotien podcastissä epäiltiin paikallisten yritysten saaneen lobbareidensa moottoriöljyiset näppit tuen taustalle, sillä Toyotaan kytköksissä olevan BMW:n tiedetään kehittelevän polttokennoteknologiaa, kuten myös Hondan, Audin ja General Motorsin konsortion. Japani tavoittelee jo 800 000 vetyauton saattamista liikenteeseen vuoteen 2030 mennessä, ja jos nykyiset suunnitelmat alkavat laajentua toisessa suuressa automaassa Saksassa, pelkkää divetyoksidia ympäristöönsä päästelevien autojen hukkumiskuolema saattaakin jäädä toteutumatta, oli patterimies Elon Musk asiasta mitä mieltä tahansa (“Hydrogen cars are incredibly dumb”). Saksan vetytuesta keskusteltiin podcastin jakson 37 uutisissa:   // Vetyilyn ja sähköautojen suhde vaikuttaa siis ainakin väliaikaisesti hieman tasapainottuneen, vaikka jonkin aikaa näytti jo siltä että vetyteknologian käyttö kulkuneuvoissa luistaa vääjäämättä HD DVD:n, LaserDiscin ja Sega Dreamcastin jo kokemaan kohtaloon. Lopulta voikin hyvin olla, että myös näistä kilpailevista teknologioista toinen osoittautuu aikaa myöten vahvemmaksi, jolloin häviäjä hiipuu hiljaa vain hipstereiden ja kulttinörttien tuotteeksi, josta kirjoitetaan kauniita muistelmia ja jolle järjestetään uskonnonomaisia kokoontumisia.  Tiesitkö muuten, mitä vuodesta 2015 valmistetun vetyauto Toyota Mirain nimi merkitsee? Tulevaisuuttapa tietenkin. (KUVA: Toyota) Älä vielä nuolaise, vetyfanaatikko Akkuteknologian kehitys voi tulevaisuudessakin kallistaa vaakakupin nykyisten kaltaisten sähköautojen puolelle, kuten Autocarin joulukuun alussa tullut uutinen superkondensaattoreista muistuttaa. Tulevaisuuden akun luonne saattaa muuttua merkittävästi nykyisistä hitaasti latautuvista myrkkymöhkäleistä, joiden tarvitsemat harvinaiset materiaalit ovat akkujen yleistyessä kasvava ongelma. Seuraavan sukupolven akku latautuu nopeasti ja on nykyisiä energiatehokkaampi, sekä vihreämpi. Etäisyys säilyy edelleen ongelmana, mutta superkondensaattoreiden teknologiaa kehittävän Supercapacitator Materialsin johtaja Jim Heathcote uskoo ihmisten olevan halukkaampia käyttämään mieluiten nopeasti latautuvaa akkua, jonka kantama on puolet hitaasti latautuvan akun kantamasta. Onko polttomoottorissa enää voimaa?  Kaikki eivät edelleenkään ole vakuuttuneita silkkaan sähköön tai polttokennoon panostamisesta. Japanilainen musta lammas Mazda vannoo edelleen perinteisen polttomoottoriteknologian nimeen, joskin tutkimusjohtaja Kiyoshi Fujiwara on vahvistanut myös Mazdan aikovan tuoda markkinoille pistokehybridin vuoden 2021 aikana tai sen jälkeen pelkästään alati tiukkenevien päästörajojen vuoksi. Perinteisissä polttomoottorissa on yhtiön mukaan kumminkin edelleen kehitettävää, eikä niiden tutkimusta olla ajamassa alas lähiaikoina. Myös auton materiaalien keveneminen tulee helpottamaan päästökuormaa, ja yhtiö toivookin saavuttavansa 50% lähipäästöleikkaukset näiden ja muiden hihoissaan olevien ässien avulla vuoteen 2020 mennessä.  ANTTI PENNANEN

ARTIKKELI 04.10.2016

Koeajo: Nuoruuteni unelma-auto oli Honda Civic

Minä en tiedä autoista juurikaan mitään. Pienenä olin hyvä tunnistamaan automalleja niiden valoista, mutta heti kun kouluikä alkoi, jäivät moottorit pois elämästäni. Olen hankkinut töissä useita ajokokemuksia, mutta yksi on odottanut itseään. Honda Civic oli ainoa auto, jota katselin teini-iässä haikaillen. En tiennyt sen tekniikasta silloin, ja vähän tiedän nytkin, joten en voi luvata, että kovin moni asia tässä tekstissä on totta, mutta näin nämä asiat koetaan.  Unelmoin Honda Civicistä silloin kun sen hatchback-facelift tuli julki kahdeksannessa sukupolvessa. Se oli röyhkeän futuristinen ja samaan aikaan tyylikäs. Sen virtaviivaisuus oli ainutlaatuista silloin, ja se on säilyttänyt vetovoimansa tähän päivään saakka. Civic oli järkevän kokoinen, mutta määrätietoisen näköinen, ja se kiinnosti minua selittämättömästi, vaikka en muuten korvaani autoille lotkauttanutkaan. Tänään istuin uuden Civic Type R:n rattiin ja toteutin takaraivossani varkain 10 vuotta säilyneen haaveen. Perus-Civic ei enää ole niin iskevä ulkoasultaan kuin se oli tuolloin, mutta se on silti edelleen Civic. Toisaalta Type R on hävytön. Se on anteeksipyytelemättömän määrätietoinen. Civicin ulkonäkö on suunniteltu kertomaan tismalleen, mitä autolta tulee odottaa. Naurettavan valtava takaspoileri, mustien vanteiden takaa hehkuvat jarrusatulat ja rallihenkeen tehty sisus karkottavat suuren osan perusautoilijoista, mutta vetävät tiettyä ihmisryhmää puoleensa kuin hunaja kärpäsiä. En minäkään sitä kauniiksi voi väittää, ja normaalisti en tunnustaisi minkäänlaista viehätystä tuollaiseen autoon. Civicin kohdalla on kuitenkin toisin. Sen viehätys on pyörinyt takaraivossani vuosikaudet. Civic Type R:n ajaminen on juuri sellaista, miltä auto näyttääkin. Se on järjetöntä, tieliikennekäyttöön tarpeetonta, älyttömän hauskaa. Reilu 300 hevosvoimaa pelkillä etupyörillä saa auton liikkumaan tavalla, joka herättää hymyä matkustajissa. Tässä autossa ei ole hienosteltu epäolennaisuuksilla. Hallintalaitteet ovat simppelit ja tekevät sen, mitä lupaavat. Varustuksesta löytyvät perusominaisuudet navigaattori, puhelinyhteys ja peruutuskamera, mutta muutoin tässä autossa on kyse ajamisesta. Ratista pidetään kiinni jämäkästi, sillä jokainen tien uurre halutaan tuntea. Auto tottelee ajatuksen lailla ja tekee ajamisesta elämyksen. R-painikkeesta aktivoitava sporttimoodi toimii maantieajossa lähinnä fiiliksen lisääjänä, mutta se fiilis on tämän auton ominaisuuksista tärkein. Civicissä on keskitytty olennaiseen. Esimerkiksi vakionopeudensäädin on simppelein miesmuistiin, ja toimii niin kuin sen odottaisikin toimivan. Se ei ole adaptiivinen tai muuten viimeisintä huutoa, mutta ohjekirjaa ei tarvitse myöskään ryhtyä lukemaan, jotta sen saa päälle. Vakionopeudensäädin on muuten varuste, joka tällaisessa autossa tulee tarpeeseen. Kun kevyt voimanpesä lähtee ohitukseen tai rajoitus nousee 80:stä 100:aan, heittää jo kevyt kosketus kaasupolkimeen mittariin liikaa nopeutta. Vakkari on hyvä väline pitämään nopeudet turvallisina silloin, kun tämä auto täytyy kahlita sille luonnottomaan tasatahtiseen matka-ajoon. Civic Type R ei ole sellainen auto, jota harkitaan vaihtoehtona. Jos haluat Civic Type R:n, tiedät sen kyllä. En voi kuvitella, miksi kukaan tarvitsisi tällaista autoa, mutta ymmärrän täysin, miksi monet sitä himoitsevat. Minun mielessäni se kulki vuosikaudet, ja ratin takana istuminen ei pettänyt. Selittämätön, viekoitteleva soidintanssimme on nyt pyöritty loppuun. Olemme kohdanneet yössä ja jatkaneet matkaamme omiin suuntiimme. Muistelen tätä kokemusta lämmöllä ja tiedän, että oma pienenpieni teiniautoympyräni on nyt sulkeutunut. Olen kiitollinen Hondalle siitä, että he ovat tehneet tämän auton rakkaudesta ajamiseen. Muita syitä ei oikein ole.  Eero Laitila Honda Civic Type R2.0 GT310 hvTarpeettoman tehokas ja ärhäkkä, riemukas ajettava. Jos haluat tämän auton, niin tiedät sen varmaan jo.Hinta 50 500,31 € Katso Honda Civic -vaihtoautot Autotieltä!  
nwdb