TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Yhdysvallat:

ARTIKKELI 07.08.2017

Viikon autouutiset: Tesla Model 3 ja Toyotan kiihtyvä sähköistyminen

Tesla Model 3 niin hemaisevana. KUVA: Tesla Viikon tärkeimmät uutiset on myös kuunneltavissa Autotie podcastissä:    //   Tesla ja Elon Muski, poistuuko kohta kuski Yhdysvaltalaisen sähköautovalmistajan Teslan uuden Model 3 -mallin ympärillä vellova hype saavutti yhden virstanpylvään heinäkuun lopussa, kun yhtiö aloitti autonsa toimitukset. Yhtään vähättelemättä voidaan Model 3:n todeta olevan merkittävimpiä automaailman tapahtumia koskaan alan historiassa – ainakin mallin saaman julkisuuden ja ennakkovarausten perusteella. Ihan heti kaikki auton tilanneet eivät vielä ole pääsemässä tien päälle, sillä puolen miljoonan ennakkovarauksen aiheuttaman jonon purkaminen tulee kestämään Teslalta todennäköisesti pitkään. “Kansan sähköautoksi” kutsuttu halvempi Model 3 tulee Teslan omien tietojen mukaan maksamaan Suomessa noin 40 000 euroa, ja toimitukset Yhdysvaltain ulkopuolelle alkaisivat näillä näkymin vuoden 2018 lopussa. Yhdysvalloissa hinnat voivat osavaltiokohtaisten tukien myötä laskea vain reiluun 21 000 euroon, jolloin lisänimelle olisi oikeasti hieman katetta. Kalliimman version hinta tulee olemaan noin 8 000 euroa korkeampi. Verrattuna saman hintaluokan tällä hetkellä myynnissä oleviin sähköautoihin, on Model 3 suorituskykynsä osalta paremmasta päästä. Halvempi versio yltää Teslan tietojen mukaan noin 350 kilometrin kantamaan, kun kalliimpi malli jaksaa 500 kilometriä. Vaikka nykyinen Renault Zoe pääsee samalla mittaustavalla myös 300 kilometrin lukemiin, häviää se huomattavasti kiihtyvyydessä: halvempi Model 3 kiihtyy nollasta sataan kilometriin tunnissa 5,8 sekunnissa, kun Renaultin Zoe venyttää kelloa 13,5 sekuntiin. Jos vauhtihammasta jää edelleen kolottamaan, on Teslan johtaja Elon Musk lupaillut suorituskykyisempää versiota autosta julkistettavaksi vuoden 2018 aikana. Mitä siitä, mittarit ratin takana ovat muutenkin vanhanaikaisia. KUVA: Tesla Muista sähköautoista Model 3 poikkeaa myös sisätiloiltaan. Ohjaamonäkymää hallitsee keskikonsolin päältä löytyvä 15-tuuman näyttö, joka välittää kuljettajalle kaiken auton tarjoaman informaation. Ratin takaa ei löydy lainkaan mittaristoa, mikä Teslalla on perusteltu osittain auton tulevaisuudessa lisääntyvällä autonomialla. Model 3 on varustettu yhtiön mukaan kaikella tarvittavalla tekniikalla, joka mahdollistaa täyden automaattisen ajon joskus tulevaisuudessa. Kumminkin esimerkiksi Trafin yksikönpäällikkö Eetu Pilli-Sihvola kommentoi väitettä Helsingin Sanomille epäillen, sillä sensorivalikoimasta uupuu monen mielestä tärkein täyden automaattisen ajon mahdollistava väline, eli lasertutka. Teslan nykyinen autonominen ominaisuus, eli Autopilot erottaa myös Model 3:n muista saman hintaluokan sähköautoista. Autopilot on saatavilla Model 3 -autoihin lisävarusteena noin 4 200 euron hintaan ohjelmistopäivityksen muodossa. Ominaisuuden kehittyminen automaattisen ajon tasolle vaatii Teslan johtajan Elon Muskin mukaan kumminkin vielä parin vuoden kehitystyön. Vaikkei uskoisikaan kaikkiin Teslan ja Muskin väitteisiin, voi Teslan tilannetta hyvällä syyllä verrata Applen ja Steve Jobsin vastaavaan ensimmäisen iPhonen julkaisun aikaan vuonna 2007. Vielä on tosin vaikea sanoa realisoituuko Teslan ja Model 3:n synnyttämä hype iPhonen tavoin koko toimialan ja yhteiskunnan murrokseksi. Iphone on osaltaan aiheuttanut nykyteinien kiinnittymisen älypuhelintensa näyttöihin, joten ehkä Musk saa seuraavan sukupolven tuijottamaan näyttöä automaattisen auton kyydissä. Toyota yllättää sähköautoilijan Toyota on tullut viime vuosina tunnetuksi hybridien lisäksi vetyautojen valmistajana, ja sen on odotettu pitävän nestemäistä vetyä varmana tulevaisuuden polttoaineena. Vuosi sitten yhtiö ilmoitti kumminkin perustavansa erillisen divisioonan sähköautojen kehitykseen, ja nyt Toyotan uskotaan tuovan markkinoille uudenlaiseen akkuteknologiaan perustuvan sähköauton vuoden 2022 aikana. Toyotan tuleva sähköauto perustuu japanilaisen Chunichi Shimbun -lehden tietojen mukaan solid state drive -akkuteknologiaa, joka mahdollistaa suuremman energiatiheyden pakkaamisen pienempään tilaan verrattuna nykyisiin akkuihin. Solid state drive -akuissa elektrolyyttiaines on nestemäisen sijaan kiinteässä muodossa, jolloin energiaa saadaan varastoitua tutkimusten mukaan yli kolme kertaa enemmän. Tämän lisäksi myös käyttöiän ja latausaikojen pitäisi olla nykyisiä akkuja paremmat. Myös muut autonvalmistajat ovat tutkineet kiinteiden elektrolyyttien käyttöä akuissa nestemäisten sijaan, mutta kehitystyön vaiheesta ei ole tarkkoja tietoja. Ensimmäinen Toyotan sähköauto tulee näillä näkymin perustumaan kaikesta huolimatta perinteisempään akkutekniikkaan. Noin 300 kilometrin kantamalla varustettua autoa odotetaan markkinoille vuoden 2020 tienoilla, raivaamaan tietä varsinaiselle markkinarynnäkölle pari vuotta myöhemmin. Toyota ilmoitti myös aloittavansa muunmuassa sähköautoihin liittyvän teknologiayhteistyön Mazdan kanssa jatkoksi vuonna 2015 solmitulle yhteistyösopimukselle. Yritykset kaavailevat myös yhteisen tehtaan rakentamista Yhdysvaltoihin vuoteen 2021 mennessä. Toyotalla rakastetaan kohta muutakin kuin hybridiä.  ANTTI PENNANEN
nwdb