TIEN SIVUSTA ARTIKKELIT

ARTIKKELIT JA UUTISET avainsanalla Ennätys:

ARTIKKELI 17.07.2015

Honda paukutteli uuden ennätyksen kulutuksessa

Teksti: Topi RantaKuva: HondaEnnätystuloksella Honda näytti, että alhainen kulutus ei ole salatiedettä Honda on saanut Guinness World Records –tunnustuksen kesäkuussa tehdystä ajosta, jonka keskikulutukseksi muodostui vain 2,82 litraa sataa kilometriä kohden. 24 EU-maan läpi kulkenut ajo oli 13 500 kilometriä pitkä ja kesti yhteensä 25 päivää. Ennätyksen ehkä mielenkiintoisin seikka on, että ajo tehtiin täysin muuttamattomalla Honda Civic Tourer 1.6 i-DTEC –dieselmallilla ja kuljettajina toimivat amatöörikuljettajat. Kulutus saavutettiin reitin huolellisella suunnittelulla ja rauhallisella ajotavalla. Hondan tarkoituksena oli osoittaa, että nykyaikaisella teknologialla ja maltillisella ajotavalla alhainen kulutus on mahdollista kaikille kuljettajille. Tämä näyttikin onnistuneen hyvin, sillä kulutus oli matkalla jopa neljänneksen vähemmän kuin Civicin ilmoitettu kulutus. Lähes kuukauden kestäneen ajon suorittivat kaksi kuljettajaa, jotka ajoivat yhden päivän aikana noin yhden työpäivän, eli 7,5 tunnin, ajan. Päivässä kilometrejä tuli ajetuksi noin 600. Tankki täytettiin matkan aikana yhdeksän kertaa ja se täytettiin jokaisella kerralla täyteen, jotta auto ei saisi etua vähemmästä painosta. Kulutukseen ei haettu etua myöskään renkaista, jotka pidettiin suosituspaineissa matkan ajan. Guinness-ennätyksen jahtaaminen asetti ajolle todella tiukat dokumentointivaatimukset. Muun muassa auton muokkaamattomuutta oli ollut tarkistamassa erillinen ryhmä ja gps-seurannan lisäksi kuljettajat keräsivät allekirjoituksia todistajilta ympäri Eurooppaa. Myös valokuvat, videot sekä ajopäiväkirja olivat takaamassa ennätyksen aitoutta.  
nwdb