ARTIKKELI

25.05.2015

Voiko polttoaineen hinnassa säästää kesän lomamatkoilla?

Teksti ja kuva: Topi Ranta



Suomalaisen lomamatkailijan polttoainelasku on klassinen esimerkki perhosefektistä: siihen vaikuttavat niin maailmanpolitiikan kriisit kuin Suomen kesäsäätkin.

Ivallisen sanonnan mukaan Suomen kesä on lyhyt, mutta vähäluminen. Kuitenkaan ei tarvitse mennä kuin viime kesään todistaakseen väitteen vääräksi. Suomessakin esiintyy pitkiä ja kuumia hellejaksoja. Niillä on kuitenkin jotain yhteistä kylmien ja sateisten kesäsäiden kanssa, sillä molemmat hillitsevät polttoaineen hintoja lomasesonkeina.

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n mukaan polttoainekulutus lisääntyy kesäkuukausina noin viidenneksen, mutta hetkelliseen hintaan esimerkiksi sää vaikuttaa paljon. Huonolla säällä lomamatkailu vähentyy, mutta myös liian kuuma sää vähentää matkustusmukavuutta ja siten matkustusta. Autoilun pienempi määrä näkyy alempana kulutuksena ja siten matalampana hintana. Tarkan markan kuljettaja lähtee siis matkaan silloin, kun sää ei ole kaikista suosiollisin.

Ajoituksen lisäksi myös paikalla on merkitystä, ja huoltoasemien hintoja kannattaakin tarkkailla. Esimerkiksi sunnuntaina 24.5 95 E10 –bensiinin litrahinnassa oli polttoaine.netin mukaan 11,1 sentin ero, mikä tarkoitti 7,5 prosenttia halvimmasta hinnasta. Hinnat ovat toki ääripäitä, mutta kertovat hintojen vaihtelusta myös maan sisällä.

Valtiolla näpit pelissä

Myös Suomen valtiolla on perinteisesti ollut suuri kiinnostus polttoainetta ja sen verotusta kohtaan. Polttoaineen verotusta ohjaa sama tekijä kuin autoverotustakin, sillä verojärjestelmä on rakennettu ympäristöystävällisyyttä silmällä pitäen. Alemmat päästöarvot niin hiilidioksidi- kuin lähipäästöissäkin vähentävät polttoaineen veron määrää litraa kohden.

Lisäksi kuten muissakin kuluttajatuotteissa, myös polttoaineesta maksetaan arvonlisäveroa, joka tällä hetkellä on 24% verottomasta hinnasta. Näin siis esimerkiksi 95 E10:n 1,531 euron litrahinnasta meni toukokuussa 2015 kaikkiaan veroihin 0,949 euroa.

Taustalla raakaöljyn kysyntä ja tarjonta

Kysynnän ja tarjonnan lait pätevät myös maailmanmarkkinoilla, joilla raakaöljy myydään. Jos öljyn tarjontaan tulee häiriöitä vaikkapa Lähi-idän kriisien takia, heilahtaa hinta nopeasti ylöspäin markkinoiden varautuessa mahdollisesti supistuvaan tarjontaan. Toisaalta uudet esiintymät sekä kaivuu- ja poraustekniikat nostavat tarjontaa laskien siten hintoja.

Yleisesti otten raakaöljyn hinta on laskenut viimeaikoina nopeasti useamman vuoden jatkuneelta korkealta hintatasolta. Kuluttajille tämä on näkynyt myös bensiinilaskun madaltumisena hintojen seuratessa perässä.

 

Artikkelin lähteinä on käytetty Öljy- ja biopolttoaineala ry:n julkaisemaa artikkelia ja tilastoja sekä polttoaine.netin:in julkaisemia vähittäishintoja 24.5.

Keskustelu

j. leskinen
28.05.2015 08.19

hyvä palvelu tää hinta vertailut ja saa viitteitä oman auton hinnasta

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb