ARTIKKELI

07.08.2017

Viikon autouutiset: Tesla Model 3 ja Toyotan kiihtyvä sähköistyminen


Tesla Model 3 niin hemaisevana. KUVA: Tesla

Viikon tärkeimmät uutiset on myös kuunneltavissa Autotie podcastissä: 

 

 

Tesla ja Elon Muski, poistuuko kohta kuski

Yhdysvaltalaisen sähköautovalmistajan Teslan uuden Model 3 -mallin ympärillä vellova hype saavutti yhden virstanpylvään heinäkuun lopussa, kun yhtiö aloitti autonsa toimitukset. Yhtään vähättelemättä voidaan Model 3:n todeta olevan merkittävimpiä automaailman tapahtumia koskaan alan historiassa – ainakin mallin saaman julkisuuden ja ennakkovarausten perusteella. Ihan heti kaikki auton tilanneet eivät vielä ole pääsemässä tien päälle, sillä puolen miljoonan ennakkovarauksen aiheuttaman jonon purkaminen tulee kestämään Teslalta todennäköisesti pitkään.

“Kansan sähköautoksi” kutsuttu halvempi Model 3 tulee Teslan omien tietojen mukaan maksamaan Suomessa noin 40 000 euroa, ja toimitukset Yhdysvaltain ulkopuolelle alkaisivat näillä näkymin vuoden 2018 lopussa. Yhdysvalloissa hinnat voivat osavaltiokohtaisten tukien myötä laskea vain reiluun 21 000 euroon, jolloin lisänimelle olisi oikeasti hieman katetta. Kalliimman version hinta tulee olemaan noin 8 000 euroa korkeampi.

Verrattuna saman hintaluokan tällä hetkellä myynnissä oleviin sähköautoihin, on Model 3 suorituskykynsä osalta paremmasta päästä. Halvempi versio yltää Teslan tietojen mukaan noin 350 kilometrin kantamaan, kun kalliimpi malli jaksaa 500 kilometriä. Vaikka nykyinen Renault Zoe pääsee samalla mittaustavalla myös 300 kilometrin lukemiin, häviää se huomattavasti kiihtyvyydessä: halvempi Model 3 kiihtyy nollasta sataan kilometriin tunnissa 5,8 sekunnissa, kun Renaultin Zoe venyttää kelloa 13,5 sekuntiin.

Jos vauhtihammasta jää edelleen kolottamaan, on Teslan johtaja Elon Musk lupaillut suorituskykyisempää versiota autosta julkistettavaksi vuoden 2018 aikana.


Mitä siitä, mittarit ratin takana ovat muutenkin vanhanaikaisia. KUVA: Tesla

Muista sähköautoista Model 3 poikkeaa myös sisätiloiltaan. Ohjaamonäkymää hallitsee keskikonsolin päältä löytyvä 15-tuuman näyttö, joka välittää kuljettajalle kaiken auton tarjoaman informaation. Ratin takaa ei löydy lainkaan mittaristoa, mikä Teslalla on perusteltu osittain auton tulevaisuudessa lisääntyvällä autonomialla. Model 3 on varustettu yhtiön mukaan kaikella tarvittavalla tekniikalla, joka mahdollistaa täyden automaattisen ajon joskus tulevaisuudessa. Kumminkin esimerkiksi Trafin yksikönpäällikkö Eetu Pilli-Sihvola kommentoi väitettä Helsingin Sanomille epäillen, sillä sensorivalikoimasta uupuu monen mielestä tärkein täyden automaattisen ajon mahdollistava väline, eli lasertutka.

Teslan nykyinen autonominen ominaisuus, eli Autopilot erottaa myös Model 3:n muista saman hintaluokan sähköautoista. Autopilot on saatavilla Model 3 -autoihin lisävarusteena noin 4 200 euron hintaan ohjelmistopäivityksen muodossa. Ominaisuuden kehittyminen automaattisen ajon tasolle vaatii Teslan johtajan Elon Muskin mukaan kumminkin vielä parin vuoden kehitystyön.

Vaikkei uskoisikaan kaikkiin Teslan ja Muskin väitteisiin, voi Teslan tilannetta hyvällä syyllä verrata Applen ja Steve Jobsin vastaavaan ensimmäisen iPhonen julkaisun aikaan vuonna 2007. Vielä on tosin vaikea sanoa realisoituuko Teslan ja Model 3:n synnyttämä hype iPhonen tavoin koko toimialan ja yhteiskunnan murrokseksi. Iphone on osaltaan aiheuttanut nykyteinien kiinnittymisen älypuhelintensa näyttöihin, joten ehkä Musk saa seuraavan sukupolven tuijottamaan näyttöä automaattisen auton kyydissä.

Toyota yllättää sähköautoilijan

Toyota on tullut viime vuosina tunnetuksi hybridien lisäksi vetyautojen valmistajana, ja sen on odotettu pitävän nestemäistä vetyä varmana tulevaisuuden polttoaineena. Vuosi sitten yhtiö ilmoitti kumminkin perustavansa erillisen divisioonan sähköautojen kehitykseen, ja nyt Toyotan uskotaan tuovan markkinoille uudenlaiseen akkuteknologiaan perustuvan sähköauton vuoden 2022 aikana.

Toyotan tuleva sähköauto perustuu japanilaisen Chunichi Shimbun -lehden tietojen mukaan solid state drive -akkuteknologiaa, joka mahdollistaa suuremman energiatiheyden pakkaamisen pienempään tilaan verrattuna nykyisiin akkuihin. Solid state drive -akuissa elektrolyyttiaines on nestemäisen sijaan kiinteässä muodossa, jolloin energiaa saadaan varastoitua tutkimusten mukaan yli kolme kertaa enemmän. Tämän lisäksi myös käyttöiän ja latausaikojen pitäisi olla nykyisiä akkuja paremmat. Myös muut autonvalmistajat ovat tutkineet kiinteiden elektrolyyttien käyttöä akuissa nestemäisten sijaan, mutta kehitystyön vaiheesta ei ole tarkkoja tietoja.

Ensimmäinen Toyotan sähköauto tulee näillä näkymin perustumaan kaikesta huolimatta perinteisempään akkutekniikkaan. Noin 300 kilometrin kantamalla varustettua autoa odotetaan markkinoille vuoden 2020 tienoilla, raivaamaan tietä varsinaiselle markkinarynnäkölle pari vuotta myöhemmin.

Toyota ilmoitti myös aloittavansa muunmuassa sähköautoihin liittyvän teknologiayhteistyön Mazdan kanssa jatkoksi vuonna 2015 solmitulle yhteistyösopimukselle. Yritykset kaavailevat myös yhteisen tehtaan rakentamista Yhdysvaltoihin vuoteen 2021 mennessä.


Toyotalla rakastetaan kohta muutakin kuin hybridiä. 

ANTTI PENNANEN

Keskustelu

Ei kommentteja

Artikkeleiden ja uutisten avainsanat

115 (1) 124 spider (1) 2016 (1) 244 (1) 4WD (2) 520d (1) 60-luku (2) a3 (1) a4 (1) a8 (1) aasia (1) AEB (1) aggregointi (2) ajokortti (1) ajoneuvovero (6) ajovalot (1) Akaa (1) akkuteknologia (3) Alfa Romeo (7) Amazon (1) amg (2) angry birds (1) apple (7) arita (2) armeija (1) Arteon (1) arttu toivonen (1) audi (15) audi a5 (1) audi a5 g-tron (1) autobahn (1) autobrändit (1) AutoCorner (1) autoilun kustannukset (1) autoilun vapaus (1) autokauppa (11) autokeskus (1) autoluotto (1) automaattiset autot (1) automainokset (1) automalli (1) autonjako (1) autonomia (5) autonominen hätäjarrutus (1) autonomous emergency braking (1) auto-onnettomuudet (1) autosalpa (1) autosalpa klubi (1) autotehdas (2) autoteollisuus (4) autotie (9) autovero (5) AWD (1) avoautot (1) bensiini (3) bensiinimoottori (1) Bentley (4) berkeley (1) big data (1) björn wahlroos (1) blogi (1) bmw (13) bmw 7 (1) bmw m3 (1) brexit (1) brändi (4) brändäys (1) budd-e (1) bugatti (1) c3 (1) c4 cactus (2) c4 picasso (1) C63 coupé (1) camaro (1) cardi (1) carrera 4 GTS (1) car-sharing (3) CC (1) celica (1) CES (1) CES Asia (1) chevrolet (3) christine (1) Chrysler (1) citroen (3) citroën (1) civic (3) civic r (2) clarity (1) Continental GT (1) corolla (3) corvette (1) cross country (1) Crossover (4) Cupra (1) cx-5 (1) dacia (1) dacia duster (1) daewoo (1) data (5) datsun (1) defender (2) delorean (2) design (1) diesel (5) dieselgate (1) dieselmoottori (1) digitalisaatio (1) dmc-12 (2) Do Not Disturb While Driving (1) driftaus (1) duster (1) e350 (1) ecorun (2) e-expert (1) eko (9) eleanor (1) elokuvat (6) elon musk (5) ennätys (1) ensiauto (6) escort (1) espoo (1) etelä-korea (1) e-tron (1) EU (2) EuroNCAP (1) evankeliumi (1) FCA (1) Ferrari (3) fiat (4) fiat-chrysler (5) fiesta (2) fiesta active (1) Focus (1) Focus RS (3) ford (17) ford fiesta st (1) ford focus (1) ford mustang (1) Ford Mustang GT (1) Ford Puma (1) ford ranger (1) Formula E (1) fpace (1) fractal (1) G300 (1) general motors (1) Geneven automessut (2) GenX Nano (1) Giulia (6) giulietta (1) golf (2) Goodyear (1) google (6) grand cherokee (1) Great Wall (1) gt s (2) Harley-Davidson (1) hilux (1) hinnat (1) historia (2) Honda (9) HR-V (1) h-tron (1) huracan (1) huumori (1) hybridi (3) hyperauto (1) hyundai (3) hyöty (38) hälytysajoneuvot (1) hätäjarrutus (1) i8 (2) icar (1) in english (1) infiniti (1) informaatio (5) i-ROAD (1) i-TRIL (1) ix35 (1) J.D. Power Vehicle Dependability Survey (1) jaguar (7) jakamistalous (1) japani (1) jeep (3) john cooper works convertible (1) joukkoliikenne (5) joulu (1) juhannus (1) juna (2) jussi sippola (1) kaasuautoilu (1) Kadjar (1) kamux (1) katsastus (1) katumaasturi (2) kauppa (1) kaupunkiauto (1) kaupunkiautoilu (1) kaupunkiliikenne (1) kaupunkimaasturi (1) keräilysarja (5) kesä (1) kesäauto (1) kesärenkaat (2) kia (6) kia sorento (1) kiina (3) kisa (2) koeajo (25) kolumni (16) konsepti (2) konseptiautot (3) kuga (1) kuljettajaton auto (3) kuluminen (1) kuluttajansuoja (1) kulutus (3) kuuloaisti (1) Kwid (1) käyttövoima (3) laakkonen (1) lada (2) lait (3) Lamborghini (3) land rover (3) laurel (1) leasing (1) lexus (4) lf-fc (2) lifestyle (1) liikenne (11) liikennekaari (2) liikenneruuhkat (1) liikennesuunnittelu (7) liikenneturvallisuus (1) liikennevalot (1) lincoln (1) lisävarusteet (1) Los Angeles (1) los angeles auto show (2) lotus (1) luksus (1) luotettavuus (1) länsimetro (3) m3 (1) maastoauto (1) mainonta (1) markkinatalous (1) markkinointi (1) maserati (1) maybach (1) mazda (6) melu (1) menneisyys (1) mercedes (2) mercedes-amg (2) mercedes-amg C63 (1) mercedes-amg gt s (1) mercedes-benz (17) mercedes-benz x (1) mielenilmaus (2) mielipide (1) mini (3) mirai (1) mission e (1) mobiili (3) Model 3 (2) moottori (2) moottoripyörät (2) moottoriteknologia (1) moottoritie (3) moottoriöljy (1) mopoauto (1) Moskova (1) motogp (1) muotoilu (1) musiikki (1) mustang (3) myyjäpalaute (2) mökkiauto (1) Nano (1) navigator (1) neliveto (2) Nissa Signal Shield (1) nissan (8) nissan leaf (2) nissan micra (2) nx (1) octavia (1) onnettomuustietoinstituutti (1) onnibus.com (1) opel (1) ostajan opas (23) pakettiauto (1) palvelu (3) Pebble Beach (1) Perävaunu (1) peugeot (10) peugeot 508 (1) peugeot e-expert (1) picanto (1) pickup (1) pick-up (1) piloted driving (1) pistokehybridi (6) plymouth (1) plymouth fury (1) podcast (28) pokemon go (1) polttoaine (2) polttoainehinnat (1) polttokenno (1) polttomoottori (6) polttomoottoriauto (2) pop up (2) porsche (3) porsche 911 (1) prius (1) Project One (1) promo (6) puolustusvoimat (2) puristussuhde (1) pyöräily (1) päästöhuijaus (1) päästöt (5) r8 (2) radio suomipop (1) rahoitus (4) rahtikuljetus (1) range rover (1) ranger (2) raskas liikenne (1) ratti.fi (1) rekka (1) Renault (7) Renault Zoe (2) renkaat (7) robottiautot (4) rolls-royce (1) romutuspalkkio (3) ruotsi (1) ruuhka (5) ruuhkamaksu (2) RX-Vision (1) s8 (1) s8 plus (1) s90 (1) saab (3) sakko (5) saksa (1) santander (2) scch (2) scout (1) Seat (1) Seat ateca (1) seat leon (2) sesonki (1) setsuna (1) sierra (1) silver shadow (1) singapore (1) skoda (2) Skoda Octavia (1) Skyactiv-G (1) Skyactiv-X (1) smith-polvinen (1) Sosiaalinen (1) soul ev (1) spark ignition (1) sports car club of helsinki (1) ssangyong (1) S-sarja (1) st (1) stelvio (1) steve jobs (1) ST-Line (1) subaru (2) sunny (1) suojat (1) suojatie (1) superauto (5) Supercharger (2) superkondensaattori (1) suv (4) sähköauto (8) sähköautoilu (20) sähkörekka (1) taas Teslaa (1) Takata (1) talisman (1) taloudellisuus (1) talsiman (1) talvi (1) talvirenkaat (3) tampere (1) Tata (1) tax (1) tekniikka (6) teknologia (28) televisio (1) tempaus (2) Tesla (20) Tesla Model S (1) testarossa (1) testikuski (21) tiedote (22) tieliikenne (1) tiemerkinnät (1) tieraivo (1) tietoturva (1) tietyö (1) tires (1) toimintasäde (1) top gear (2) toyota (17) Toyota C-HR (1) trendi (1) tulevaisuus (7) tuotantolinja (1) turvallisuus (10) turvallisuuskulttuuri (1) turvatyynyt (1) turvavarusteet (1) tutkimus (1) typenoksidit (1) tyyppivika (1) työturvallisuus (1) uber (5) urheiluauto (5) urheilullisuus (2) uutinen (6) uutuus (29) v60 (2) v70 (1) v90 (1) vaihteistot (3) vaihtoauto (1) vakuutus (1) varusteet (10) vauxhall (1) Waymo (2) veneet (1) verkkokauppa (1) verot (11) verotus (5) vertailu (2) vertaisvuokraus (1) vety (3) vetyautoilu (8) video (12) vihreä kaista (1) Viihde (30) vinkki (14) volga (1) volkswagen (10) volkswagen golf (2) volvo (13) volvo 240 (1) volvo xc90 (1) VR (1) vuokraus (1) värit (1) xc60 (1) xc90 (1) xe (1) xj (1) xq30 (1) yhdysvallat (2) ympäristö (2)

Uusimmat kirjoitukset

ARTIKKELI 30.11.2020

Testikuski-koeajo: Kia Sorento Hybrid 2021

Kiasta ei ole voinut aina puhua samassa lauseessa saksalaisten premium-merkkien kanssa. Köyhien ihmisten autoksikin aikoinaan tituleerattu KIA on kuitenkin nostanut osakkeitaan merkittävästi viime vuosien aikana. Ulkoinen habitus on muuttunut räyheämmäksi, sporttisemmaksi ja ennen kaikkea katu-uskottavammaksi, ja laatuvaikutelma on valovuosia edellä sitä mitä se joskus oli. Tällä hetkellä on vaikeaa keksiä järkisyitä olla ostamatta Kiaa, jos täytyy autokaupoille suunnata. Uusi Sorento ei ole tähän poikkeus, vaan se jatkaa Kian nousujohteista linjaa ja kurottelee taivaalta esim. saksalaista johtotähteä. Uusi Sorento on tyylikäs ja moderni, tälle sukupolvelle rakennettu auto. Ja kun puhun tälle sukupolvelle rakennetusta, todella tarkoitan sitä. Otetaan esimerkkinä autosta löytyvät 6 USB-porttia. Siis 6?! Kia haluaa todellakin ajatella erilaisten digitaalisten välineiden suurkuluttajia ja pitää huolta siitä, että sitä omaa laitetta on aina mahdollista ladata. Vaikka meidän koeajamamme yksilö ei ollutkaan varusteiden osalta se kattavin mahdollinen vaihtoehto, vaan varustelutaso oli ”ainoastaan” Business, löytyi autosta silti esim. kaukovaloautomatiikka, kaista-avustin, mukautuva vakionopeudensäädin, mäkilähtöavustin, navigaattori sekä suomenkielinen Supervision -mittaristo. Mitä muuta sitä tavallinen Matti Meikäläinen autoonsa edes tarvitsee?Mikä parasta (ainakin perheellisiä ajatellen), uusi Sorento on 7-paikkainen, eli takakonttiin saa nostettua vielä yhden ylimääräisen penkkirivin tarvittaessa. Jos molemmat auton takana olevista penkkiriveistä puolestaan kaataa, toimii Sorento melkeinpä pienenä pakettiautona. Eli mikäli tie vie usein Tallinnaan, uusi Sorento voi olla erittäin hyvä vaihtoehto kuljettamaan vähän isompiakin kuormia.Köyhien ihmisten autoksi uutta Sorentoa ei voi irvistelemättä kutsua, sillä hintaa meidänkin koeajamallamme yksilöllä oli lähes 60 tuhatta euroa. Sillä 60 tonnilla saa kuitenkin auton, jossa on oikeastaan kaikki mitä autolta voi vaatia. Ulkonäköä, lisähärpäkkeitä ja mukavuutta.

ARTIKKELI 28.10.2020

Testikuski-koeajo: Ford Puma

Kevythybridien määrä on lisääntymään päin, mutta onko se tekniikkana tarpeeksi kiinnostavaa tavalliselle kadun tallaajalle? Tällä kertaa meillä oli testissä uusi Ford Puma, joka on Fiestan pohjalle rakennettu crossover. Puma muistuttaa muotoilultaan jonkin verran Nissan Jukea, eli sen ulkonäkö tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Koeajamamme Puma oli kevythybridi, mikä tarkoittaa siis sitä, että sähkömoottoria käytetään autossa vain pienentämään pienen bensamoottorin kuormitusta, esimerkiksi kiihdytystilanteissa. Auto myös kerää jarrutusenergiaa talteen. Mutta, toisin kuin tavallista hybridiä, kevythybridiä ei voi ajaa lainkaan pelkällä sähköllä. Ajettavuudeltaan Puma on taattua Fordia, eli äärimmäisen miellyttävä auto ajaa. Ohjaustuntuma on herkkä ja auto liikkuu ketterästi pienessäkin tilassa, vaikka katumaasturi onkin. Ajettavuuden lisäksi autossa säväytti sen varustepuoli. Koeajamamme mallin hinta oli alle 25 000 euroa, mutta silti siitä löytyi esimerkiksi aktiivisen vakionopeudensäätimen, hierovien etupenkkien ja puhelimen langattoman latauksen kaltaisia ominaisuuksia. Melko hyvää vastinetta rahalle siis. Puma tarjoilee myös luokkansa suurimman tavaratilan, sillä varsinaisen tavaratilan alta löytyy erillinen Megabox -lisätila, joka laajentaa jo ennestään isohkoa tavaratilaa vielä 80 litran verran. Kaiken kaikkiaan Puma oli erittäin positiivinen yllätys jo valmiiksi kilpailtuun crossover-luokkaan. Katso videolta, mitä muuta kerrottavaa meillä oli tästä Fordin uutuudesta.
nwdb